Ostin/myin juuri äsken (Osa 6)

Myin puolet OmaSp positiosta pois 18,60 euron hintaan.

15 tykkäystä

31 kruunun osinko irtosi Evolutionista tänään 29.4. Maksuun 8. toukokuuta.

12 tykkäystä

Ostettu salkkuun pikkuriikkisen Reveniota. Uskon, että nyt on pohjat nähty ja päästään takaisin kasvu-uralle ja osakurssi kiittää. Reveniotahan saa nyt myös yhtiön historiaan nähden halvoilla kertoimilla. Nyt on firman salkussa Optomedia ja omassa salkussa Reveniota. Optomed suuremmalla painolla.

11 tykkäystä

Myynti:

  • Boreo. Kevennetty 50% aiemmasta, jo pienestä positiosta. Luulin haluavani omistaa Boreota pitkällä aikajänteellä, mutta jo muutaman kuukauden olen pohtinut sitä, miksi omistaa Boreota, kun saman alan yrityksiä on markkina täysi, joilla suorittaminen on ollut huomattavasti vahvempaa. Esimerkkinä omasta salkustakin löytyvä Christian Berner. Olin liian optimistinen Boreon laatuun, ja mielestäni sijoituscase on nyt ainakin lyhyellä aikavälillä muuttunut oleellisesti siihen, miksi yhtiötä olen alunperin ostanut. Huominen osavuosikatsaus toimi hyvänä potkuna myydä Boreo pois ja allokoida rahat muualle. Hyvin todennäköisesti osarin tuloksesta riippumatta loput laput lähtevät myös markkinalle parin päivän sisällä.

Markkinalla on mielestäni paljon edullista ostettavaa, joten nyt vain kova yritys päälle asemoitua seuraavaan nousumarkkinaan mahdollisimman hyvillä hevosilla. Boreon kanssa usko ja maltti vain loppui. Tästä kaapattu toiseksi parhaimmat turskat salkkuun, kuitenkin uhmaamatta Wittedin ykkössijaa. :star_struck:

14 tykkäystä

image

Jätkät tuossa kehui&aplooderasi mulle, että loisto-ostos :+1:

image

Tässä on kyllä melko tiukka stoppari alla :slightly_smiling_face:

64 tykkäystä

Kesko A 16,74 € kurssilla. Minusta tuossa on hinta kohdallaan.

8 tykkäystä

Ostettu seurantaposition Intellego Technologies AB, eli jälleen yhtä mahdollista Ruotsipommia salkkuun kokeiluun :smiley:

9 tykkäystä

Ostettu 400 kpl lisää Optomedia nyt jo aot sekä ost pullollaan !!

9 tykkäystä

Pieni BHG possa ulos salkusta viime viikolla osarin jälkeen @ 14,40SEK ja tänään myös pieni Carasent rivi ulostettu ostotarjouspomppuun @ 19,45NOK. Otin näillä vähän lisää salkun suurinta Evoa @ 1240SEK ja loput indekseihin Nordnet Småbolag Sverige ja Spiltan Globalfond investmentbolag.

Aiemmin salkusta siivottu turskalla mm. Embracer @ 23SEK, Kambi @ 100SEK, Aallon Group 8,52€, Flexion Mobile ja Seafire.

Alkuvuoden aikana siivottu salkkua ihan huolella pienemmistä positioista ja varsinkin isolla turskalla olevista. Mieli on tämän jälkeen paljon kevyempi kun painoa lisätty indekseihin ja salkku alkaa olla keskitetympi

PoJsA-

9 tykkäystä

Pieni lisäys EVOa @ 1232 SEK. Nyt on taas mukava tasaluku salkussa.

7 tykkäystä

Aamun toimet ja vähän jännitti. Kaikki Nokian Renkaat ulos, yhteensä 1700 kpl eri salkuista. En malttanut enempää odotella, vaan takaisin salkkuun 8,60 ja 1800 kpl. En suosittele kenellekään tällaista osarilottoa. Pelkästään jännitystä ja pelailua.

Korjaus: En myynyt kaikkea, puhuin vastoin totuutta, jäi vielä 400kpl AOT:lle. Eli nyt kokonaismäärä 2200 kpl

18 tykkäystä

Himppanen lisäys renkaita 8,8 eurosta. Isomman possan myin viime viikolla ja otetaan rääppeitä takas pikkupainolla.

7 tykkäystä

Screenshot_20240429_131152_Instagram

Rento hassuttelija taas päivää.

Ostokset:
5kpl lisäys Fodeliaa @5,25
4 pussia Fodelian/Feelian valmistamia Oikia-sipsejä vapuksi @2,29

Eihän tässä voi kuin voittaa.

22 tykkäystä

Lisäys Enentoa. Vielä ei ole tavoitepositio täynnä, mutta seurataan hetki yhtiön kehitystä ja jos tarjotaan herkullisia ostopaikkoja. :slight_smile:

5 tykkäystä

Tuloskauden mylläykset jatkuu. :slight_smile:
Tarkoitus vahvistaa omistusta laadukkaissa yhtiöissä, jotka mielellään ovat päähän potkitulla alalla. Kuitenkaan kauhean kassakriisin perässä en juokse. :sweat_smile:

Osto:

  • Consti. Maltillinen lisäys aiempaan positioon. Constin kertoimet eivät näytä ollenkaan pahalta ajatellen, että tuloskunnon osalta eletään toivottavasti aikalailla sitä syklin pohjaa. Tämän vuoden ennusteilla PE ~ 11x yhtiöstä jolle povataan kuitenkin maltillista 3-4% kasvua melko makealla oman pääoman tuotolla. Suhdanteen parantuessa voisi pientä vipua saada tuloksen osalta, mutta toivottavasti myös kertoimista. Epävarmuutena yllättäen: markkinan epävarmuus ja kiristyvä kilpailu. Salkusta n. 6%.

  • KH Group. Pieni lisäys. Markkina edelleen haastava, ja mitään mullistavaa tuskin tapahtuu ennenkuin KH Koneiden ja Indoorin markkinat piristyvät. Erikoistilanne voi kuitenkin antaa hyviä mahdollisuuksia, jos vain mukana jaksaa istua. Salkusta n. 6,5%.

  • eQ. Jatkettu lisäystä ja pikkuhiljaa tarkoitus kasvattaa positiota. Varainhoitosektori on kuollut ja ihan hirveästi ei ilosanomaa yhtiöistä kuulu. eQ kuitenkin sektorin laadukkaimpia (ainakin nousumarkkinassa) ja luotan johdon kykyyn jatkaa hyvää työtä taas paremman syklin alkaessa. Salkusta vasta n. 3%.

16 tykkäystä

Miten sinulla menee nuo kaupankäyntikulut? Välillä näkee aina näitä hieman pienempien ostoja, niin eikö tuossa kuluihin mene aika suuri osa?

Ja aiheeseen liittyen osto Verkkokauppa.comia 500kpl 2,23 (3€ kaupankäyntikulut per kauppa/OP)

5 tykkäystä

Kumpparit jalkaan ja lisäys Nestettä @ 21,89€ vanhojen päälle :umbrella:

21 tykkäystä

Viesti yhdistettiin ketjuun: Keskustelua välittäjistä

Uutena Nestettä salkkuun ja pieni lisäys Nokian Renkaat mutta aika puraisun poliittiset lakot teki yhtiölle.

18 tykkäystä

Viime viikolla:
WBA Walgreens, vähennys
BMY Bristol myers squibb avaus

Nyt luultavasti lay-low ainakin hankintojen kanssa, sillä snadisti kuumottaa 17.toukokuuta vanhentuvat 23 €n strikeprice Nesteen putit.
Jos ollaan alle 23 tuolloin niin ollaan liemessä. (no ei mutta ainakin terveellisellä positiolla inessä sen jälkeen)

3 tykkäystä