Ostin/myin juuri äsken (Osa 7)

Pilkitty joutessani vaimolle lisää. Huonoa oli päivällä syönti, kun 10kpl ja 11kpl näppäsyjä tuli, mutta iltaa kohden saatiin kasaan taas kilon lohi, saattaapi toki olla turskakin, ota noista selvää.
Kyseessä siis Aiforia ja pilkkitaso entinen 3.45€. Näyttää kyllä siltä, että jatkossa pilkkiä voisi hieman syventää, kun muutkin kalat painuvat kohti ATL tasoja.

7 tykkäystä

Myin hetken mielijohteesta, viimeisintä Pörssipäivää kuunnellessa, 15 sekunnin pohdinnan jälkeen koko Russell 2000 ETF-positioni, joka oli reilut 5% salkusta.

Tämän 15 sekunnin aikana kävin läpi seuraavan ajatusketjun:

  1. Pörssipäivässä vieraillut hahmo sanoi, ettei sijoita small cap-indeksiin, koska se sisältää paljon kuraa.

Omaan strategiaan kuuluu korkea indeksipaino (~2/3), jolle häviäminen suoritetaan tekemällä poimintoja small cap-sektorista. Pääasiassa Hesulista. Päätin siis vahvistaa strategiaani keskittymällä indekseissä ainoastaan suuriin yhtiöihin joiden poimintaa koen osaavani vielä pienyhtiöiden poimintaa huonommin.

  1. Trumpin inflatorinen talouspolitiikka jarruttaa korkojen laskuja, joka iskenee velkaisiin small cappeihin, kuten jo nähtiin. Olisipa tämä Pörssipäivä-jakso tehty jo viime viikolla.

  2. Myynnin myötä salkku ei ole enää vivutettu. Sain siis lisää pelimerkkejä tuhota pääomiani Hesulin roskakorin penkomiseen.

Heti myyntitoimeksiannon jälkeen luin Nordnetin lähettämän viestin, jossa he laskivat Superluoton kultatason korkoa.

36 tykkäystä

Ehtii kaupantekoon kun muu perhe saapuu Espanjaan lauantaina ja sunnuntaina. Ostin Mindia 400 lappua takaisin keskiviikon dropista ja laitoin saman verran ulos tänään 8,10 USD.

Pankkisektori on puuttunut salkusta ja Nordeaa ei oikein voi pitää kalliina, joten siivu 300kpl a’10,20.

21 tykkäystä

Nestettä @11.10

Tammirallia toivoen.

Ja merkit täyteen.

27 tykkäystä

Kaikkia neljää pohjoismaista indeksiä ja nordeaa 10,19€/lappu. Vuodenvaihteen jälkeistä nousua silmällä pitäen.

18 tykkäystä

Kurssit kääntyi ylös joten kuukausisäästö sisään. Kohteena Avantis Global Small Cap Value

7 tykkäystä

Fluence Energy lähti pari päivää sitten salkusta stopparilla ulos 15,81$

Otin tänään laput takaisin 14,93$

Perusteluja Fluence -ketjussa, teesi pysynyt samana. Liikkeet on isoja, stoppareita haastava saada kohdilleen, nyt meni ihan ok.
Optioissa tammikuulla 18€ taso on kiinnostava :eyes: https://www.marketwatch.com/investing/stock/flnc/options?mod=mw_quote_tab


Luottolimiitti tapissa, toivottavasti tammirallin vedot on oikeat :crossed_fingers:

11 tykkäystä

Ja näin vaihtui Kamuista vapautuneet, mutta laihtuneet varat Nordeaan 10,09e. Nordeaa nyt hyvä pino, mutta lisätään jos menee alle kybän

17 tykkäystä

Lisäys OP Maailma indeksiä. Vastapainoksi avaus Dogea pelisalkkuun kun kyykkäsivät niin mukavasti.

11 tykkäystä

Palkkapäivän kunniaksi ”kuukausisäästöt” laitettu Nordnet Maailma ja Nordnet Tanska indekseihin.
Laitoin pilkin myös Nordeaan tasan 10€ hinnalla, mutta ei tärpännyt tänään.

15 tykkäystä

Aiemmin päivällä 40 kpl ETF lisäys XETRA pörssistä tikkerillä (JEIP) hintaan 23,50 €.

4 tykkäystä

Pieni lisäys Novo Nordiskiin eilen -20% dipistä. :denmark: Tuo Tanskan jättiläinen kiskoi myös koko Köpiksen -10% luisuun niin pieni lisäys myös indeksiä.

CagriSeman tulokset jäi hieman markkinan odotuksista, mutta markkina-arvosta pyyhittiin viidennes. Päivän aikana taisi olla pahimmillaan neljännes pyyhkiytyneenä pois. Tämä uutinen tietysti sataa pitkälti Eli Lillyn laariin, mutta jos tuotteet ovat kutakuinkin yhtä hyvät, niin luulisi tuossa markkinaa edelleen riittävän molemmille.

28 tykkäystä

Lisäys Nordeaa 74 kpl 10,09€ itselle ja äidin salkkuun 250 kpl 10,09€.
Osui mukavasti päivän pohjille. Mikäli lasku jatkuu ensi viikolla niin ostan lisää.

28 tykkäystä

Tällä viikolla lisätty :finland: Outokumpua :hammer_and_pick: 1750 kpl keskihinnalla 2,837. Positio vahvistuu tasaisesti.

11 tykkäystä

Ei pitänyt enää hesuliin sijoitaa, siispä ostot Nordeaa ja Sampoa

27 tykkäystä

Perjantaina vielä lisäys samalla kaavalla ja kryptoja myös takaisin.

BTFD kunnes markkina toisin todistaa.

5 tykkäystä

Taas tonnilla Evoa salkkuun. Tästä onkin tullut klassinen arvosijoittajan osinkolinko. Matalat kertoimet, kasvava osinko ja markkina hyljeksii firmaa.

Edit: laitoin pilkin uuteen erään 801 kr. Tätä laskuvauhtia katsellessa 701 kr olisi ollut parempi pilkkipaikka.

Edit2: pilkkiin oli kuin olikin tarttunut 14 kpl 801 kr painoista Evo-turskaa.

17 tykkäystä

Soppeli 15 kappaleen Evo lisäys hintaan 839 SEK :hugs:

Edit:
Vielä toinen 15 kappaleen erä hintaan 821 SEK

8 tykkäystä

Evoa myös 125 kappaletta @ 845 SEK - jospa se tammikuussa vähän tästä piristyisi :crossed_fingers:

13 tykkäystä

Myin vähän Elisaa rahoittaakseni Evoluutio lisä ostot. Lainasopimuksen tuplaus vasta meneillään.

12 tykkäystä