Paras sijoituksesi?

Heipä hei,

Itselläni on erään sijoituksen kanssa mielenkiintoinen aika meneillään, ja sen myymisen/pitämisen suhteen kaipailin tukea foorumilta. Suoraan aiheesta ei löytynyt omaa ketjua, joten ajattelin, että pistetään pystyyn. Mikäli aihe kiinnostaa niin hyvä, jos ei - niin sekin on ok.

Ites laput on siis Hudson Technologies, Inc., joita ostin keväällä n.3 000€:lla. Lappujen kurssi on ollut aika kovassa rallissa, ja tällä hetkellä niiden arvo on noussut 58 %. Itselleni tämä on siinä mielessä merkittävä sijoitus, että edustaa nykyisellään melkein viidesosaa salkustani. Tämä on paras sijoitukseni niin € määräisesti, kuin % mitattunakin.

Sijoitusmaailmassa keskustelut keskittyvät liian harvoin sijoitusten pitämiseen, joka minusta ainakin tuntuu haastavalta tällaisen ns. menestyneen sijoituksen kohdalla. Lukisin mielelläni muiden kokemuksia teidän parhaista sijoituksista! Erityisesti kiinnostaa sellaiset, jotka edustavat suurta € osuutta salkusta, sillä niissä pelataan kunnollisilla panoksilla. Mikäli jaksat/viitsit, niin haluaisin kuulla vastaukset seuraaviin aiheisiin parhaasta sijoituksestasi (tähänhän voi vastata myös teoreettisessa mielessä, eli jos kurssit nousivat joskus rajusti ja tämä sijoituksesi edusti suurta osuutta salkustasi, etkä myynyt silloin ja nyt kurssit alemmalla tasolla):

1. Miten päädyit sijoittamaan tähän osakkeeseen? Erityisesti siltä kulmalta tarkasteltuna, että miksi uskalsit panostaa siihen kohtuullisen paljon rahaa suhteessa salkkuusi?
2. Kuinka paljon osake on noussut %?
3. Paljonko osake edusti salkkusi kokonaisarvoa ennen/jälkeen arvonnousun?
4. Miten ajattelusi kulkee osakkeen myynnin/pitämisen suhteen? (Oletuksena toki, että yrityksen fundamentit on kunnossa) Alituisesti pitäen mielessä suuren suhteellisen osuuden salkussasi.
5. Mikäli tästä parhaasta sijoituksestasi on jo aikaa, niin pyytäisin vielä kertomaan, että tuliko aikanaan tehtyä oikea päätös myymisen/pitämisen suhteen? Jälkiviisaus ei ole ehkä hyödyllisintä, mutta mielenkiintoista se vähintäänkin on :slight_smile:

Kiitokset jo etukäteen vastauksista! :saluting_face:

21 tykkäystä

1.Päätin sijoittaa soneraan kun se listautui pörssiin vuosituhannen vaihteessa. Ajattelin että kun Nokia oli noussut voimkkaasti niin sonerakin nousisi kun on samalla allalla. Sijoitin 3600 markkaa.
2. Myin osakkeen vuosituhannen vaihteessa kun ajattelin että se on liian kallis ja harva yhtiö on kultakaivos. Myynnistä sain 36 000 markkaa. Eli myynti ajoitus onnistuin silloin hyvin. Myöhemmin myyntien ja ostojen ajoittaminen ei ole onnistunut niin hyvin. Vaikka ajoittaminen on vaikeaa niin sitä kannatta kuitenkin yrittää.
3. Osake oli salkusta lähes kaikki.
4. Osake oli kallis mielestäni kallis.
5. Päätös oli mielestänin oikea ja muistaakseni palasin markkinoille vasta parin vuoden jälkeen.
Tämä onnistuminen kuitenkin antoi uskoa sijoittamiseen mikä jatkuu vielä tänäkin päivänä.
Hyvänä sijoituksen voisi myös pitää lapsuuden harrastuksia. Niistä on ollut paljon iloa ja niistä on saanut monenlaisia opetuksia tulevaa elämää varten.

9 tykkäystä

Paras sijoitus on rahoissa, jotka käytin vihkisormukseen. Toiseksi paras niissä, jotka sijoitin opiskeluun. Kolmantena tulee pörssisijoitukset, joiden lopullista tilannetta ei vielä tiedä, eli ei voi sanoa mikä on paras. Yksi oli kyllä jo 140-kertainen jossakin vaiheessa, nyt vähän alempana. Luotan, että todellinen helmi löytyy riskisalkusta, kunhan tilanne Euroopassa rauhoittuu, jälleenrakentaminen alkaa ja ihmiskunta viisastuu.

7 tykkäystä

Paras osakesijoitukseni oli ja on edelleen kaikesta laskusta huolimatta Harvia.

Olen vähän sellainen “sauna, sisu ja Sibelius”-tyyppinen ihminen ja siinä olikin suurin syy osakkeen ostoon :smiley: Toki fundamentit ja arvostuskertoimet myös houkuttelivat. Odotuksissa oli hyvää osinkoa maksava hidas kasvaja. Elettiin muistaakseni vuotta 2018 ja Harvian kurssi oli siellä 5-6 euron välillä. Ostin osaketta lopulta kolmessa erässä yhteensä 800 kpl ja keskihinta oli siellä 5,50 paikkeilla. Panostus yhtiöön oli sama luokkaa muiden sijoitusten kanssa. Olen aina tähdännyt melko hajautettuun salkkuun.

Osake oli parhaimillaan 10x keskiostohintaan, tällä hetkellä “vain” +293%.

Ennen koronaa nousu oli ollut jo vahvaa ja osuus salkuista oli noussut arviolta 10-15 prosenttiin. Koronabuumista alkaneesta nousussa osuus salkusta taisi olla yli 30 % ja euromääräisesti puhuttiin parhaimmillaan noin 50k euron potista, mikä itselle oli silloin ja on edelleen iso potti.

Myin 100 kpl hintaan 57 euroa ja myöhemmin 200 kpl lisää 30 euron hujakoilla ja vielä viimesen 100 kpl erän reilulla 22 eurolla. Eli tällä hetkellä salkussa edelleen 400 kpl pitkässä pidossa. Nyt osuus salkusta on taas kohtuullisella tasolla eikä suunnitelmissa ole myydä eikä ostaa, mikäli mitään merkittävää ei tapahdu.

Täytyy myöntää, että rakastuin liikaa osakkeeseen, sen tarinaan ja menestykseen. Tähän kun yhdistetään halu välttää veroja, niin en pysty nyt kertomaan tarinaa kuinka myin 10x nousseet Harvian osakkeet juuri oikeaan aikaan. Mutta siitä huolimatta tämän on ollut euromääräisesti sekä prosentuaalisesti paras sijoitukseni. Ja täytyy myöntää, että taustalla oli huomattavasti enemmän tuuria kuin taitoa. Tunnustusta taas annan itselleni pitkäjänteisyydestä, koska en myynyt heti kun alkoi ensimmäisen kerran huimaamaan 12 euron kohdalla.

18 tykkäystä

Lasten ollessa pieniä pyrin siihen että teen laskutettavaa työtä plus sijoitustyötä vuodessa yhteensä noin 800 tuntia.

Tämä on vajaa puolet keskimääräisestä suomalaisesta kokopäivätyön vuosituntimäärästä.

Lisäksi kun vaimo menee töihin, kannustan häntä tekemään lyhennettyä työaikaa ja ottamaan palkatonta vapaata aina juuri siinä kohtaa ja sen verran kuin hyvältä tuntuu elämänlaadun kannalta.

Sijoitan aikaa lähinnä hyvin pienimuotoisilla tavoilla arjen leppoistamiseen ja elämänlaadun parantamiseen perheelleni ja itselleni.

Olen varsin luottavainen että tämä osittainen tuloista luopuminen pikkulapsiaikana muodostuu elämämme parhaaksi sijoitukseksi.

Vuosina 2021–22 tuli hölmöiltyä ajankäytön kanssa mutta olen näköjään oppimiskykyinen yksilö silloin tällöin.

35 tykkäystä

eQ:n edeltäjä Amanda Capital, ostin yli 10 vuotta sitten. Luulin silloin tietäväni jotain kyseisestä liiketoiminnasta, jälkikäteen vaikea erottaa, oliko kyseessä tuuri vai taito. Maailma on muuttunut ympärillä ja myös yhtiön yritysrakenne ja liiketoiminta on muuttunut todella paljon. Näitä muutoksia ei kukaan voinut sijoitushetkellä tietää, valistuneita arvauksia voi kuka tahansa sanoa. Joku näkemyksistä sitten jälkikäteen osoittautuu oikeaksi, muut enemmän tai vähemmän vääräksi.

eQ:n osalta on toistaiseksi sujunut hyvin. Alunperin osakesalkku oli 50% eQ:n edeltäjää, nykyisin vähemmän ja osuus laskee tarkoituksella jatkossakin. Lisäsijoitukset teen muihin yhtiöihin, samoin osingot menevät muihin yhtiöihin. Näin viimeistään eläkeikään mennessä pitkällä aikavälillä eQ:n paino pudonnee sinne 10% tasolle. Tarkoitus ei ole ikinä myydä jos nykyinen liiketoiminta pysyy elinkelpoisena ja osinkovirta on vuolas. Osake on nyt lähes kymmenkertaistunut, mutta kruununjalokivenä en ole myymässä. Uskon, että kadun 10 vuoden päästä jos tänään myisin. Kurssi heiluu, mutta antaa heilua. Piilevä verovelka on henkisesti estänyt myynnit (kurssi puolittunut kurssihuipusta, jälkiviisaasti olisi kannattanut kevennellä aiemmin).

Teknologiafirmoissa riskiä on. Tuloksentekokyky tulevina vuosina ratkaisee. Onko osakekurssi noussut sen takia, että hyväksyttävä arvostustaso on vain noussut spekuloivien sijoittajien keskuudessa, onko firma noussut puheenaiheeksi yleisesti ja kiinnostus ostaa osaketta siksi noussut. Tai hypetetäänkö jotain tulevaisuuden juttua, joka sitten lässähtääkin kuin pannukakku myöhemmin ja osake tulee kuin kivi alas. Tämä varmaan suurin riski.

eQ:ta uskallan omistaa. Toisessa ääripäässä Suomessa vaikka Duell, jonka liiketoimintaa luultiin (asiantuntijat ja analyytikot mukaan lukien) todella hyväksi aiemmin, mutta on osoittautunut tänä vuonna aivan hirveäksi sijoitustarinaksi. Tällaiseen ei voi sijoittaa isoa osaa osakesalkusta vaikka kaikki näyttäisi hyvältä tänään.

6 tykkäystä

Näin en-niin-kokeneena tai osaavana sijoittajana on vaikea vastata, etenkin kun oma sijoitushorisontti on se kuuluisa pitkä aikaväli.

Jaan kuitenkin nykyajatukseni tähän kahdesta näkökulmasta.

  1. Eniten tuottanut sijoitukseni: Remedy
    Ostin jostain 10e paikkeilta, enemmän tai vähemmän mutulla mutta itsekin videopelejä jonkin verran pelanneena tuntui puolijärkevältä ostolta. En myynyt kun kurssi ampaisi korkealle, vaikka ehkä jälkikäteen olisikin kurssikehitykseen nähden kannattanut. Edelleen kuitenkin ainakin AW2-osalta luottavaisin mielin, enkä ole myymässä ainakaan tämän hetken tilanteen perusteella. On Remedyyn syvällisempi perehtyminenkin ollut mukavampaa kun on vähän omaa rahaa pelissä.
    Tämä oli ensimmäisiä ostamiani osakkeita, ja astuin varmaankin tuohon kuuluisaan “tämähän on helppoa” -ansaan. Kaikki osakeostoni tämän jälkeen eivät todellakaan ole menneet näin.
  1. Harkituin sijoitukseni: Terveystalo
    Tässä tarkoitan nykyiseen oppimiseen suhteutettuna sitä osakeostoa, jonka parhaiten olen pystynyt perustelemaan itselleni sekä ostohetkellä että juuri nyt. Se hankinta, jossa sen hetken opit on olleet parhaalla tavalla käytössä, ja jossa olen eniten luottanut omaan harkintakykyyni. Ostin tämän vuoden alkupuolella.
    Paljonhan tässä lajissa on opittavaa, eikä TTALO varmaan pitkällä tähtäimellä tämän kategorian huipulla myöskään tule olemaan kun oma osaaminen kehittyy ja sijoitusstrategia selkeytyy. En myöskään väitä että ostin oikeaan hetkeen tai edes oikeaa yhtiötä, sen määrää markkinat ajan myötä.
5 tykkäystä

Ylivoimaisesti paras sijoitukseni on ollut Luckin Coffee. Poimin sen salkkuuni, kun nimimerkki Kaira toi sen foorumilaisten tietoisuuteen, oisko ollut hype osakkeet ketjussa. Ostin ekan ja ainoan positioni 26.6.20 3.000kpl. Ihan puhdasta tsägää ajoituksen suhteen ja ostohintani osakkeelle oli 1.42usd aivan pohjamudista, nyt tuotto +2 308%(eur). Ehdin myydä kertaalleen 900kpl. Nyt omistukseni siis 2.100kpl. Tosi pirullinen tilanne tämän otc osakkeen kanssa, kun about vuosi takaperin näille tuli tiukennuksia myyntien suhteen.
Kun haluaa myydä, niin pitää luopua koko positiosta. Oma intressini ois hieman keventää, mutta se ei ole mahdollista, ennenkuin osake listautuu tai saa luvan listautua takaisin Nasdag tai Nyse.
Lkncy teki hiljattain hyvän tuloksen, liikkeitä avataan hurjalla vauhdilla Kiinassa. Kädet ja varpaat ristissä odotan osakkeen pääsyä takaisin jommalle kummalle listalle. Onko foorumilaisilla tietoa, mikä tällaisen tiukennus/ sääntömuutoksen takana on ja onko se myös muissa maissa yhdenmukainen Suomen kanssa? Kyllä tämä on niin sanotusti maistunut tähän asti 1.42 osto, nyt 32.51usd, kävi jo 38.88usd. Saa nähdä miten käy? Riski osake kumminkin…

8 tykkäystä

Oma suurin onnistumiseni ainakin euroissa mitaten on Harvia. Olen ollut mukana annista alkaen ja lisäilin hiljalleen mukavan kokoisen potin. Yhdessä vaiheessa myin osan pois rahoittaakseni yhden ison hankinnan. Mutta on edelleen salkkuni suurin sijoitus.

Jos katsoo lukuja niin alusta asti mukana olleiden kokonaistuotto muodostuu arvonnoususta ja muhkeista osingoista. Yhtiö on jakanut osinkoa niin paljon, että se vastaa jo 72% alkuperäisestä hinnasta. Arvonnousu on myös ollut merkittävää, reilussa viidessä vuodessa osakkeen arvo on moninkertaistunut.

Tämän päivän kurssilla tuotot näyttävät tältä:

image

Miksi sitten ostin Harviaa alunperin. Kaivoin esiin muistiinpanoni ennen antia, on hyvä kirjoitella näitä muistiin ja myöhemmin verrata, mitä odotti ja mitä toteutui. Tiivistettynä asia oli näin:


Yhtiön vahvuudet ja heikkoudet nyt ja tulevaisuudessa

Plussat:

  • vahva brändi
  • tuotekehityspanokset
  • markkinajohtajuus
  • tasaisesti kasvava markkina (eli ennakoitavuus on hyvä)
  • johto omistaa merkittävästi osakkeita
  • yhtiöllä on hyvä osingonmaksukyky
  • pieni niche-markkina

Miinukset:

  • onko kannattavuuden heikkeneminen (osin yrityskaupan takia) tilapäistä vai oire pidemmistä ongelmista
  • yhtiön johdossa tapahtui suuria muutoksia v. 2014 omistajanvaihdoksen yhteydessä
  • toimialan kasvu varsin pientä (4% vuodessa)
  • listautumiskulut (4 M€) rasittavat vuoden 2018 tulosta merkittävästi

Kasvupotentiaali

Ala on pirstaloitunut, yhtiöllä on kasvunvaraa markkinoita nopeampaan kasvuun.

Arvostus

Annissa P/E n. 12-14 normaalille tulokselle, listautumiskulut nostavat 2018 P/E:n jonnekin 26 tietämille. Hyvä osingonmaksukyky. Pienyhtiönä likviditeetti voi olla heikkoa, mikä alentaa osakkeen houkuttelevuutta.

Yhteenvetoa:

Arvostus kohtuullinen, vakaan toimialan yhtiö, markkinajohtajayritys kohtuuhintaan,.pienyhtiöriski.


No, näin ajattelin vuonna 2018 ja sitten yhtiö kasvatti kokoaan paljon enemmän, kuin olisin etukäteen arvannut. Muutenkin yhtiö on ollut iso menestystarina ja nyt haastavina aikoina tehnyt ison torjuntavoiton, kun on pystynyt vaikeuksien keskelläkin hyvään kannattavuuteen. Osakkeen arvo ampaisi hetkellisesti hyvinkin korkealle (oli tenbaggeri ja ylikin), sittemmin laski ja on nyt yli nelinkertainen viiden vuoden takaisiin lukuihin.

Jatkostahan ei kukaan tiedä mutta itse olen ajatellut pysyä Harvian omistajana, yhtiö kun on hyvin laadukas niin ei ole järkeä vaihtaa huonompaan. Pitkässä juoksussa laadukkaat, hyvin kannattavat yhtiöt kun voivat olla erinomaisia sijoituksia.

Edit. Vuoden 2018 muistiinpanoissa on toki myös pyöritelty lukuja jne. mutta jätin ne tästä pois, kun tuli muutenkin liian pitkä postaus. :smiley:

24 tykkäystä

Paras sijoitukseni on ollut selkeästi Incap.

1. Miten päädyit sijoittamaan tähän osakkeeseen?

  • Hetkellisen pohdinnan jälkeen ja koska “muutkin sijoittivat”.

2. Kuinka paljon osake on noussut %?

  • Tuotto kävi hetkellisesti yli +1000%, mutta vähentelin myöhemmin ensin +700% tuotoilla ja lisää +500% tuotoilla. Salkussa on yhä Incapia, mutta reilusti vähennettynä, silti kuitenkin reilusti plussalla.

3. Paljonko osake edusti salkkusi kokonaisarvoa ennen/jälkeen arvonnousun?

  • Alkuun pari prosenttia, parhaimmillaan n. 15%. Myös salkun koko kasvanut, eli prosenttiosuus arvonnousun jälkeen olisi ollut paljon isompikin, jos en olisi vuosien aikana jatkanut ostoja muihin osakkeisiin.

4. Miten ajattelusi kulkee osakkeen myynnin/pitämisen suhteen?

  • Halusin vähentää riskiä salkussa, kun osake kerran lähti laskuun pitkän nousun päätteeksi, eikä myynteihin liittynyt sen kummempaa ajattelua. Myydyt sijoitin takaisin muihin yhtiöihin ja nykyisellä Incapin osakemäärällä jatkan, tykkään olla yhä mukana.

5. Mikäli tästä parhaasta sijoituksestasi on jo aikaa, niin pyytäisin vielä kertomaan, että tuliko aikanaan tehtyä oikea päätös myymisen/pitämisen suhteen?

  • Mielestäni myynnit osuivat ihan hyvään saumaan, tarjollahan oli vain silkkaa tuottoa, vaikkakin huipuilla en myynytkään. Halusin oikeastaan testata, saisinko tälle osakkeelle yli 1000% tuoton ja onnistuihin se.
11 tykkäystä

Paras sijoitukseni on Heidelberg Materials AG.
Tätä ostin kokeilu mielessä 6.4.-22 pienen määrän. Ylipäätänsä ensimmäiset osakkeet ostin kolmisen kuukautta aikaisemmin.
Heidelbergin kohdalla käytin omaa harkintaa ilman suosituksia tai varoituksia.
Isoin pointti taisi olla se, että on kovastikkin omaa alaani lähellä. Firman velkaisuus tai osingon maksu kyky eivät painaneet.
Heidelberg on nähtävästi noussut vuoden alusta 37,10%, salkussani 24,65%.
Salkustani vie tilaa vain 9%, jotenka kehnoimilla firmoilla on ihan riittävästi tilaa.
Tämä on sellainen firma jota pyrin tankkailemaan varojeni mukaan pienessä laskussa.
Säilytän tätä pitkän ajan, vähintään viisi vuotta mutta todennäköisesti kymmenen - viisitoista vuotta.
Tämä on melko taattu valopilkku kun katson viikottain salkun kehitystä, niin tämä on kyllä tuloksen tekijä.
Edustaa suhdanne herkkää alaa, mutta nähtävästi perustukset ovat sitä lujinta teräsbetonia.

4 tykkäystä

Toistaiseksi parhaat sijoitukseni ovat olle Canopy Growth osto 5,81cad, puolet pois 43,20cad ja loput 71,22cad. Genovis osto 6,88sek, nyt +550%. Sekä Qt keskikurssilla 11,35€ joista pieni määrä ulos 103€ ja 156€ (ja tietysti harmittaa miksi ei kaikkia ulos tuolloin). Qt on edelleen salkun isoin. Huonoja sijoituksia on läjäpäin mutta niitähän ei nyt kysytty.

6 tykkäystä

Ei ole osake, mutta huumorimielellä laitoin 200 eypoa pari vuotta sitten Shiba Inu-kryptovaluuttaan. Parhaimmillaan tuo summa kävi lähes kuusinkertaisena, enkä myynyt kun ajattelin että vielä. Sitten se romahti ja oli pitkään alle tai suunnilleen hankintahinnoissa, ja tällä hetkellä on plussalla noin +335% eli noin 670 eurossa, tässä kuukauden sisään kävi parhaimmillaan 950 eurossa sijoitus. Kyllähän näillä tienaisi, mutta riski on yhtä huikea kun mahdollinen tuotto. Ja laitappa noilla kiinni isompia rahoja, niin oikeasti pitäisi olla ylimääräisenä eikä saisi harmittaa jos kaiken menettää.

5 tykkäystä

Parhaimmiksi sijoituksiksi koen hankkimani neljän eri lappilaisen yhteismetsän osuudet. Vuodesta 2006 alkaen on vuotuinen tuotto (arvonnousu+ylijäämän jako) ollut yli 6 %. Aikanaanhan noita osuuksia myytiin koko lailla alihintaan. Nykyisin hinnoittelu vastaa suurimpien yhteismetsien kohdalla käypää arvoa, joten samanlaisia tuottoja ei lähitulevaisuudessa ole luvassa. Ja kun metsästäjä olen niin aikamoinen etuhan on myös se, että luvat järjestyvät puoli-ilmaiseksi koko kaudeksi monelle eri suunnalle Lappia. Kahteen yhteismetsään olen mennyt mukaan rahalla ja kahteen siten, että omistamani tila on liitetty yhteismetsään.

9 tykkäystä

Joskus vuosia sitten oli Nordnetissä pohjoismaalaisten sijoittajien mallisalkkuja. Kim Lindström Suomesta esim. Sitte oli hyviä tuottoja tekevä Norjalainen ja muitakin. Otin sitte mallia: Ostin suomalaisia arvo-osakkeiksi mainittuja ja norskilta sain idean Mikrosoftista.

Ei mulla isoja rahoja ollu, Mikrosoftia ostin ehkä 3t€:lla. No sehän lähti nousemaan. Myin puolet pois noin pari-kolme vuotta sitte ku aattelin että ei tuo aina vaan nousta

Nyt se on plussalla noin 2200 %. Arvo jotain 37 t€.

En paljoa näistä ymmärrä. Olen vaan huomannu että ku härskisti peesaa viisaampia, hajauttaa ja antaa vuosien vieriä, tämmönen tavan möllikin voi pärjätä.

Lindströmmiltä kopsatut Huhtamäki, Kemira, Wärtsilä jne on ollu myös perushyviä.

14 tykkäystä

Minulla TOP 3
1: Incap
2. Revenion
3. Rakentajain Konevuokraamo.

Taloudellisesti paras on luultavasti vuonna 2006 ostettu 15ha metsäpalsta joka maksoi 30 000€ euroa, puuta on myyty yli sadalla tuhannella ja puuston arvo on tällä hetkellä 130 000€. Tuohon on kyllä pitänyt käyttää aikaa ja vaivaa hoitotöihin ja suunnitteluun.

Lyhyen osakepoimintaharrastuksen paras tällä erää on Wärtsilä, n.140% ylhäällä.

Omalla tavallaan paras on ollut teininä hankkimani Plymouth, tai myöhemmät raudat. Tuommoinen harrastelu on taloudellinen musta aukko, mutta herättää kyllä monenlaista tunnetta euforiasta epätoivoon.

8 tykkäystä

Kaksi tasavahvaa nousee mieleen, molemmat rahastoja ja tuotto/riskisuhteeltaan erinomaisia.

Kauan sitten Venäjä-rahaston ensimmäinen ostoerä oli salkussa 16 kk ja loput vähemmän aikaa. Tuotto 16 kuukaudessa oli keskimäärin +165%:a.

Toinen vastaava oli Baltia-rahasto, jota ostin ensimmäisen kerran 155 euron hintaan ja möin 455 eurolla. Rahasto nousi käytännössä koko ajan. Tuntui, kuin laskupäivinäkin rahasto olisi ollut +0,3%. Kun olin myynyt, rahaston arvo laski jyrkästi parin viikon päästä myynnistä.

4 tykkäystä

Parhaat sijoitukseni, ja nyt joudun lunttaamaan ja kerään nämä ovat vain ulkomaan salkusta, kotimaan salkku kun menee vähän… “tasaisemmin”…

Prosentuaalisesti top-nelikkoni näyttää tältä:

AMD: +403,65%, ostettu aikanaan kahdessa erässä ja keskihinta $33

Nvidia: +328,33%, ostettu joku vuosi takaperin kun myin Teslat, jotka rupesi menemään alaviistoon. Ostettu yhdessä ryppäässä, ja näiden hankintahinta $223 per lappu

Microsoft: +206,25% Näitä ostin aikanaan kun hinta oli $138 ja muistan elävästi, kun sen summan, minkä tuona päivänä aioin sijoittaa, pistin puoliksi neljännen yhtiön kanssa…

Meta: +152,84% Elikkäs juurikin tämän. Hankintahinta tuolloin $188

Kaikkia näitä yhdistää se, että kun olisi se kristallipallo ollut, niin näihin olisi sijoittanut enemmän.

Toisaalta, en tiedä onko viestini turha, koska nämä osakkeet minulla on vieläkin ja jos päivässä kaikki rysähtää alas, niin tämä viesti vanhenee hyvin nopeasti. Rahaksi en ole näitä muuttanut, vielä, kun tuntuu olevan hyvässä nousussa, osittain tehdyn tuloksen, osittain AI-hypen ja sen seurauksen johdosta.

Nvidian meinasin aikanaan myydä, kun $500 dollaria ylittyi… sitten se jatkui ylittämistä ja ylittämistä ja nyt olen miettinyt, että jos se sen $1000 ylittäisi, niin koittaisi palkkapäivä… Saas nähdä, kohtahan on taas osarin aika :face_with_peeking_eye:

10 tykkäystä

Kandee tämän osalta muistaa että puolijohdeala on aina ollut hyvin syklinen boom & bust -ala. PC-buumi vuosikymmeniä sitten, dotcom-buumi, mobiilibuumi jne. Viivan alle on yleensä jäänyt aika vähän ja voitonjakoa ei miltei koskaan. Nvidia on myös ollut osa samaa kuviota joskin nuo aiemmat vuoristoradat jäävät tämän hetkisen kuumatkan varjoon kurssikäyrää katsoessa. Isot asiakkaat ovat ostaneet datakeskukset täyteen H100-rautaa ja muuta ja seuraavaksi miettivät että mitä näillä oikeastaan tehdään. Tämä ei ole kuitenkaan myyntisuositus; voihan osake mennä Kuun sijasta vaikka Jupiteriin.

4 tykkäystä