Parhaat sijoitusletkautukset

Yksi parhaista sijoitusletkutuksista, jonka olen kuullut on: “Sijoittaminen on jatkuvaa itseensä pettymistä”.
Kuulin tämän Merja Mähkältä ( @Merja )

Ainakin itselläni tämä on pitänyt täysin paikkansa.
Aloittelevana sijoittajana tulee aivan liikaa tuijoteltua jälkikäteen kurssikäppyröitä ja harmiteltua, että: “Olisi pitänyt ostaa tuossa kohtaa ja myydä tuossa”.
Mutta kun jäkikäteen kaikki näyttää niin paljon kirkkaammalta. Sitä ei tiedä, mitä ei tiedä. Turha noita on jälkikäteen surkutella. :smirk:

18 tykkäystä

Kuuntelin tänään töissä uutta Nordean sijoituspodia ja Nordean päästrategi Antti Saaren letkautus korjausliikkeestä pääsi naurattamaan.

“Nythän toistaiseksi ainakin yhdysvaltain pörssissä nähty tämmönen lasku jos sitä siksi haluaa kutsua on 3% kaikkien aikojen huipuista. Ehkä ennemmin kuin joksikin uudeksi suunnanmuutokseksi niin kutsuisin tätä vaikkapa tiistaiksi.”

33 tykkäystä

Stonks Only Go Up -sijoittajat ovat hermostuneita kun salkussa näkyy miinusmerkkejä… täysin uudellainen tilanne, kukaan ei varoittanut… :sweat:

10 tykkäystä

Indeksit tietty aina kätkee asioita sisäänsä. Vaikka SP500 ei ole tullu ATHista edes -5% vielä niin onhan Nasdaq tullut kuitenkin jo n. -10% alas huipuista, joten kyllä tuota voi jo korjausliikkeeksi mielestäni kutsua. Yksittäiset tekno-osakkeetkin on saattaneet korjata aika paljon, esim. Apple on tullut huipuista jo -15% ja Tesla jo -30% ja jälkimmäinen on ollut yksi suomalaistenkin netto-ostetuimmista osakkeista viime aikoina. Sitten on näitä vety-what-not-osakkeita, esim. PLUG, joka on tullut jo yli -40% huipuista.

Eli riippuu tosiaan aika paljon salkusta, että miltä viimeiset pari viikkoa on näyttänyt. Jotta päästään takaisin ketjun aiheeseen niin lisätään tähän vielä tämä Vernerin sitaatti olikohan viime viikolta:
“Jos salkkusi romahtaa tänään, en voi kuin onnitella hyvistä viime vuoden tuotoista”

29 tykkäystä

Eikös se paras klassikko kaikista ole:
“Pitkässä juoksussa olemme kaikki rikkaita.”
Johon vastaus on:
“Pitkässä juoksussa olemme kaikki kuolleita.”
Jos sijoitit esim 120 vuotta sitten indeksiin, niin …

8 tykkäystä

Tästä päivästä voisin sanoa, että se lähti liikkeelle pyrskivänä turskana mutta saattaa vielä päättyä vain paketoituun seitiin.

1 tykkäys

Turskaa turskalle on maailman yhdeksäs ihme. Tämänpäiväinen 10% tappio on rahallisesti vähemmän kuin eilinen 10% tappio.

80 tykkäystä

“The investment banking profession will sell shit as long as shit can be sold,” Charlie Mungerin näkemys SPACeista, varapuheenjohtaja, Berkshire Hathaway

1 tykkäys

Reddit on kyllä näihin ihana.
“If you just keep buying, you can never lose”
“What if I don’t have cash?”
“Get some”

6 tykkäystä

Joku filosofoi: “sijoittamistoiminnassa se mikä tuntuu omasta itsestä ihan mukavalta on harvoin kovin tuottoisaa”.

7 tykkäystä

“Eikös se niin mene, että ostellaan kun oksettaa ja myydään kun kaikki juhlii :sweat_smile:
@Badwithmoney

5 tykkäystä

Palstan Pelet on vauhdissa.

7 tykkäystä

Tyrskähti kahvit näppiselle tätä lukiessa. Tiedän että DayTraderXl ei tätä letkukseksi tarkoittanut vaan oikeasti tarkoittaa, että rajua laskua voi olla edessä.

Minua nauratti:

Liukkarit menee pystysuoraan ylös ja huippua ei näy. Se varmaan mahtuisi näytöllenikään. Oliskohan huonokorkeus 5,5 m riittänyt? Alas tullaan vähän loivemmalla kulmakertoimella, mutta laskettelutermein ennen tuota ei ole ollut syöksy vaan rotko. Jos normaalia trendi viivaa yrittäisi “perustasosta” piirtää niin se pitäisi aloittaa jostakin tuolta vaihdon seasta. 2019 on ilmeisesti jotain kärpäsen kakkaa graafissa. Meemiaika.

8 tykkäystä

OP aamukatsaus 1.4.21
"Kansainvälisissä sijoittajayhteisöissä yleistynyttä tapaa mukaillen OP Analyysi on
päättänyt luopua osakkeille annettavista 12 kuukauden suosituksista ja
tavoitehinnoista, ja korvata ne rakettisymbolein. Viimeisimpiä sijoitustrendejä
mukaillen osakkeelle annetaan 1-5 rakettisymbolia ( :rocket:) sen mukaan, kuinka
houkuttelevaksi analyytikot näkevät osakkeen kurssinousupotentiaalin seuraavan
kahden viikon aikana. Osakkeille, joissa nähdään poikkeuksellisen houkuttelevaa
potentiaalia jopa kahta viikkoa pidemmällä aikajänteellä, merkitään lisäksi
timanttisymbolilla ( :diamond_shape_with_a_dot_inside:).

18 tykkäystä

Typeristä virheistään lannistuneen sijoittajan itsetilitys – ’eipä ole karttunut isoja omaisuuksia, tärkein taitaa olla lapsenomaisuus’

3 tykkäystä

Mikä ero on sialla ja investointipankkiirilla? Sika ei humalassa muutu investointipankkiiriksi.

16 tykkäystä

Kehitin vanhasta ikivihreästä lausahduksesta päivitetyn version kuvaamaan foorumin suosikkiosakkeen mörnimistä:

”Jos saisin euron joka kerta kun näen Leijonan laskeneen 2-5% lisää, olisin rikas mies”

Ps. Löytyy siis pieni siivu myös omasta salkusta :smile:

13 tykkäystä

Salkku punertaa kuin paviaanin perse :chart_with_downwards_trend: Kyllä tässä kelpaa maanantaita viettää :relaxed:

12 tykkäystä

Olisi tarpeen olla hyvä sijoitusstrategia - ettei lopputulemana ole sijoitustragedia.

15 tykkäystä

Tulipa mieleen, kun jälleen pohditaan että tuleeko korjausliike vai ei, seuraava sanonta: Aina on hyvä aika ostaa osakkeita, tai myydä (lukija voi itse päättää kummassa järjestyksessä osta ja myy-sanat ovat). Tietääkö kukaan keneltä ko sanonta (tai jotain sinnepäin) on peräisin? Muistelen että joku keskuspankkiiri, mutten muista kuka.

1 tykkäys