Peptonic Medical AB - naisten elämää parantavan mission alkumetreillä

Tämä ruotsalainen pienyritys on saanut osakseen muutaman viestin aiemmissa ketjuissa, mutta haluaisin sen saavan osansa foorumin parviälystä laajemmallakin skaalalla.

Yrityksen päätuotteet ovat hormoniton Vagivital-emätingeeli, joka auttaa alapään oireissa ja (toukokuusta lähtien) suomalainen edelläkävijä Lunette-kuukuppi, joka tarjoaa ympäristöystävällisen ja kustannustehokkaan ratkaisun kuukautisvuotoon. Monia muitakin tuotteita on tulossa, esimerkiksi Vagivitaliin perustuva intiimipesuaine ja toistaiseksi tuntemattomat Lune-tuotteet. Luneten perustajan tuoreessa haastattelussa (Miia Krause | Yle Areena – podcastit, Kuppia ja kuukautisia) Heli Kurjanen vihjaa ideoita olevan paljon ja tarjooman laajentumista kuukautisten ulkopuolelle.

Myynti on toistaiseksi ollut aika vaatimatonta, mutta kasvua sopii odottaa. Viimeisen vuoden aikana Vagivitalin myynti on aloitettu ainakin Norjassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa ja Hong Kongissa. Muitakin Keski-Euroopan maita työstetään, vaikka korona hidastikin erään yhteistyökuvion alkamista. Suomalaisesta vinkkelistä on hyvä huomata, että geelin valmistaja on Orion, joka myy sitä Suomessa eri nimellä (Femisan Vital).

Ovet ovat paraikaa aukeamassa niin Kiinaan kuin Yhdysvaltoihinkin. Kiinaan ollaan toimitettu yksi erä Vagivitalia ja tilauksessa on paraikaa toinen tuplasti suurempi satsi ja Yhdysvalloissa FDA-hyväksyntä geelille on tulossa lähiaikoina, luultavasti viimeistään Q1/2021 aikana. Lisäksi Luneten mukana Peptonic Medical sai geelilleen jo olemassaolevan myyntiverkoston kymmeniin maihin. Lunette.com saa miljoonia vierailuja vuodessa ja tarjoaa hyvää näkyvyyttä yrityksen koko tarjoomalle.

Osakekurssi on viimeisen kuukauden aikana kärsinyt sisäpiiririkostutkinnasta. Yritys kuitenkin vakuuttaa luottavansa työntekijöihinsä ja yhteistyökumppaneihinsa, eikä asiasta ole missään tapauksessa operatiivista haittaa. Nähdäkseni tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden lähteä mukaan, sillä merkittäviä positiivisia uutisia on mitä todennäköisimmin lähikuukausina tulossa useampia. En myöskään usko markkinoiden täysin hinnoittelevan Lune Groupin oston ja orgaanisen kasvun tarjoamaa liikevaihdon kasvua tulevilla kvartaaleilla (Q3 2019: 1,5mSEK, Q3 2020 oma ennuste: ~10mSEK).

Yrityksen työntekijät ja johto ollaan sitoutettu osakkeenomistajien intresseihin pienimuotoisella optio-ohjelmalla ja johto omistaa merkittävän määrän osakkeita. Rahoitus on kysymysmerkki, sillä yritys tuottaa toistaiseksi tappiota. Kassassa Q2 lopussa olleen rahan pitäisi kuitenkin riittää vielä ainakin vuodeksi ja Vidarstiftelsen (ihmisten elämänlaatua parantavia hankkeita tukeva ruotsalaisjärjestö) on toistaiseksi ollut useampaan otteeseen halukas rahoittamaan toimintaa.

Mielestäni tässä on kaikin puolin kiinnostava yritys, joka hyötyy useista trendeistä ja tavoittelee merkittävää pitkän aikavälin kasvua laajentamalla niin tuotevalikoimaansa kuin niiden käyttötarkoituksiakin. Maailmanlaajuisesta potentiaalista ollaan saavutettu vasta joitain promilleja ja Lune Groupin kaltaisia yritysostojakin voi sopivassa tilanteessa tulla lisää. Mitä mietteitä muilla foorumilaisilla?

12 tykkäystä

image
https://www.avanza.se/placera/forum/forum/peptonic-medical.html

Tuollanen tuli Avanzassa vastaan. Toivottavasti pitää kutinsa. Peptonicin kohdalla huomaa kuinka porukan mielenkiinto loppuu eli siirretään rahat nopeammin/paremmin tuottaviin kun nyt on ollut hiljaista.

2 tykkäystä

Mukavahko tuottopotentiaali ja siksi ollut salkussa pienenä siivuna jo kohta vuoden, mutta sehän tässä markkinataloudessa on jänskää, että hyvä tuote ei juuri koskaan takaa myyntimenestystä itsessään, tai sitä ei pysty ennakoimaan riittävällä varmuudella. Ei riitä, että on 100-varma myyntiluvan saamisesta, pitää olla varma myös korkeasta kysynnästä ja tämähän tekee tästä sektorista omalla tavallaan haastavan.

Yrityksen markkina-arvo lienee tätä kirjoittaessa n. 35 miljoonaa euroa, korjatkaa jos väärässä, siitä voi sitten jokainen tuumailla mitä kurssille tapahtuu jos tapahtuu laaja kansainvälinen läpimurto.

2 tykkäystä

Kiitos @Jippe ketjun aloittamisesta :v:

Peptonic on ollut pienenä siivuna omassa salkussa jo pari vuotta ja nyt alkuvuodesta lisäsin omistusta siinä määrin, että nousi heittämällä kolmanneksi suurimmaksi omistuksekseni.

Kuten sanottua, Lunette-diili toi valmiin myyntiverkoston ja tuotteilla on selvä synergia.
Kun Kiina ja Jenkkilä lähtee kunnolla puksuttamaan, tulee osakkeen arvostus olemaan aivan eri levelillä.

Sisäpiirikauppojen rikostutkintacasessa näen myös pienen positiivisen vivahteen. Osta, kun sisäpiirikin ostaa :wink:

3 tykkäystä

Uusi patenttihakemus lähetetty tänään/eilen:

Ja aamulla on osari, joka Avanzan mukaan aiheuttaa pientä kurssipudotusta, koska vielä ei ole kiinteitä katalyyttejä ollut. Mutta palikat kohdillaan ja alkuvuonna voi tulla melkoista nousua.

3 tykkäystä

Raportti tuli ja oli aika lähellä omaa käsitystä tilanteesta.

2020 THIRD QUARTER (Jul-Sep)

Net sales of products KSEK 9 260 (1 533)
Gross profit KSEK 6 228 (692), Gross margin 67% (45%)
Operating loss KSEK -7 264 (-4 127) 
Loss per share SEK -0.04 (-0.04)

Siinä oli myös hyvää infoa monista keskustelupalstoilla mietityttäneistä asioista: lisätietoa Kiinan, USA:n ja Saksan tilanteesta. Olen jo oppinut, etten tiedä tämän kohdalla markkinareaktiosta mitään, joten suunta tänään/lähipäivinä on suuri mysteeri, mutta eiköhän sieltä jotkut ole jo asennoituneet positiiviseen tulokseen ja laput lähtee laitaan. Tulevaisuus näyttää kuitenkin yhä mielestäni oikein lupaavalta, eikä noiden suurten katalyyttien suhteen nimetty mitään esteitä tai hidasteita. Maailmanvalloitus fyysisellä tuotteella kestää vähän kauemmin kuin softalla, joten katsellaan ja ihmetellään.

1 tykkäys

FDA:lta myyntilupa VagiVitalille

6 tykkäystä

Jaahans, sinne on FDA:n ison pöydän taakse palannut kavereita töihin :money_mouth_face: Olisko seuraavaksi sitten Arocell?

2 tykkäystä

Ihmettelinkin kun Nordnet näytti aika törkeän vihreää :smiley: +25 % lasissa ja varmaan iltaa kohden vielä nousee. Mutta varsinainen buustihan tulee siinä vaiheessa kun myynti alkaa jenkeissä. Ja Q4-raportti Kiinan myynneistä on varmaan aika näppärä.

Avanzan mukaan Orion (juu, “meidän” Orion) on satsannut peräti ~17 miljoonaa euroa (170 MSEK) tuotantolinjaan. Luotto on siis kova.

E:
Hmm, näköjään isolle osalle porukasta riittää tuo +25 % ja nyt on tasaista laskettelua. Itse ainakin odotan vielä Q4-rapsaa ja jenkkimyyntejä :slight_smile: Ehkä syksyyn 2021. Mutta kun FDA on nyt pulkassa, niin tässä on aika suora voittoputki tulossa.

1 tykkäys

Noin kuukausi sitten tuli otettua ensi positio tähän ja hyvältähän se nyt tuntuu. Onko herroilla ajatusta kannattaako odotella hetken aikaa vai santsata samantien lisää nyt kun FDA on pulkassa?

Ei ole sijoitussuositus:

Ei tässä pitäisi silleen mitään riskejä oikeastaan enää olla. Kysyntääkin näyttää olevan jo etukäteen ja FDA valmis, niin oikeastaan markkinoinnista vain kiinni. Ainakin Ruotsissa olleet kampanjat olivat aika ammattimaisen oloisia, joten eiköhän sekin hoideta hyvin :slight_smile:

“För att maximera verksamheten på den amerikanska marknaden är företagets mål att bygga marknaden i samarbete med en lokal distributör tillsammans med företagets lokala entreprenöriska organisation. Diskussioner med potentiella partners pågår.

Nyt kun lupa saatu, niin voi nopeasti löytyä kumppani.

1 tykkäys

@Torniojaws onko missään yrityksen tai analyytikon toimesta haarukoitu Vagivitalin markkinan kokoa USA:ssa ja mahdollista osuutta siitä?

En ole hirveästi perehtynyt tähän :smiley: Mutta jos tuosta elokuussa tulleesta 106 000 kpl tilauksesta Kiinaan voisi jotain ekstrapoloida?

Tässä yleisesti lääkevoiteista. Pohjois-Amerikka on ainakin tämän mukaan isompi markkina kuin Aasia:

Niin, jos vaikka arvaa, että Pohjois-Amerikka tilaa 50 % enemmän kuin Aasia ja Kiinaan tilattu 106k. Heittäisikö lonkalta, että Pohjois-Amerikkaan olisi ainakin 20 % enemmän myyntiä kuin Kiinaan sellaisenaan, eli 106k * 1,2 = 127 000 kpl.

Tuolla www.vagivital.cn on myyntihinta 1300 yuania eli aika törkeän kuuloinen 166 euroa yhdelle tuubille. Mutta jos myynti tosiaan toimii, niin Kiinasta olisi sitten tulossa 106k*166 € = 17 596 000 € ja Pohjois-Amerikasta 127k * 166 € = 21 082 000 € näin ens’alkuun.

1 tykkäys

Ensimmäinen postaukseni keskusteluryhmään.

Seurannut mielenkiinnolla keskustelua tämän hormoonittoman tuotteen ympärillä. Vaihdevuosioireiden kanssa tässä taisteltu useita vuosia alkaa kyllä usko loppua että hormoonitonta hoitoa näihin olisi.

Jään siis seuraamaan kehitystä …

2 tykkäystä

Näköjään Orion on tehnyt diilin, että myy Vagivital tuotetta omalla tavaramerkillä

1 tykkäys

Hmm, Suomessa hinta on 20 €. Onkohan tuo Kiinan 166 € sitten jokin tyyliin 8 kpl paketti? (E: Google translaten perusteella tuo olisi vain yksi tuubi - ihan kiva preemio Kiinassa?). Jos hinta on sitten Pohjois-Amerikassa tyyliin 30 €, niin myynti onkin sitten vähän miedompi 127k * 30 € = 3 810 000 € ekaan alkuun. Mutta toki sitten myyntiä voi tulla reilustikin lisää, mikäli se toimii (miksei, muutenhan FDA ei olisi hyväksynyt).

E:
Hupsis, olihan tuossa Cisionin artikkelissa annettukin jotain markkinakokoa:

China’s so called ‘gyneacological inflammatory market’ was estimated to reach 26.9 billion yuan (approx. 3.5 billion Euro) in sales in 2018. Between 2013 and 2017, this market grew at a rate of 7.6 percent annually.

1 tykkäys

Markkinan kokoa on älyttömän vaikea arvioida, tuotteita on niin monia samoin kuin käyttötarkoituksia. Lisäksi suuri osa maailman väestöstä on vasta viime vuosina tai lähitulevaisuudessa tulemassa näiden tuotteiden potentiaalisten kuluttajien piiriin ostovoiman ja kulttuurin kehittyessä. Yhdysvalloissa markkinakoko on varmasti miljardeja ja maailmanlaajuisesti kymmeniä miljardeja euroja vuodessa. Tästä syystä se ei ole nähdäkseni tässä tapauksessa kovin mielekäs mittari.

Ainoa merkitys on sillä, miten Peptonic onnistuu tuotteidensa markkinoinnissa ja myynnissä. Olen optimistinen, mutta aikaa tämä yhä vaatii. Jos USA-myynti alkaa yrityksen suunnitelman mukaisesti 2021 kesällä, vuoden päästä meillä alkaa olla jotain käsitystä siitä, miten lanseeraus on onnistunut.

Kiinaan lähikuukausina toimitettavat ~100 000 tuubia ovat vasta markkinatutkimustarkoituksiin, ns. kaupan hyllylle tuosta erästä tuskin kovin montaa sinänsä laitetaan. Kiina on ymmärtääkseni naisten hygieniatuotteiden osalta aikamoinen villi länsi ja eksoottisella ruotsalaistuotteella voi olla mainelisää jo valmiiksi. Amerikassa tällainen tuskin toimii ja marketin hyllyllä on varmasti (huonompia :slight_smile: ) vaihtoehtoja, joten hinnan luulisi olevan samaa tasoa Euroopan kanssa.

Pointtini on kuitenkin se, että Peptonicin tapauksessa tulevien kassavirtojen nykyarvoa on todella vaikea määrittää, jolloin potentiaali on käytännössä rajaton mutta riskiäkin löytyy. Haluan kuitenkin katsoa tätä korttia vielä huomattavasti pidemmälle, sillä Peptonic tekee sen minkä lupaa.

2 tykkäystä

Samaa mieltä Jipen kanssa, ihan suoraviivaisesti noita myyntilukuja ei voi laskea. Kaikki riippuu excecutionista.

Luulisin, että Peptonicin kokoisen firman (erittäin rajalliset resurssit) ei ole helppo saada tuotteitaan USA apteekkien hyllyille ja lääkärien ja kuluttajien tietoisuuteen. Tämä haaste näkyy myös osakkeen hinnassa.

Tämö vaatii aikaa, työtä ja hyvää tuuria . Nopeampia tuloksia on varmasti mahdollista saada aikaiseksi löytämällä iso partneri jenkeistä (kuten Orion Suomessa).

1 tykkäys

Avanzalla joku kommentoi näin. En tiedä lähdettä, mutta muistaakseni joku on aiemminkin ottanut suoraan yhteyttä tuonne Kiinan välittäjään, niin voi olla suoraan omasta suusta:

Yes, a lot of marketing activity is ongoing in China. Just contacted Yuanjia Bio, the selling is so good in China and the first batch of 50300 tubes has almost sold out, even though these are only sold in a large study in China. That’s why Yuanjio Bio. is eager to get the 106000 tubes. The selling in the hospitals starts from 15 provinces, which cover more than half BILLION people, including big cities such as Beijing, Shanghai. Yuanjia Bio has got the trademark of Vagivital for several aspects (2020-08-06), including medical devices and Daily Care (CEO mentioned in the report), which is much easier to register from the authority in China. Both Pep and Yuanjiao. Bio have already prepared the different marketing strategies ahead in China.

Eli myyntiä on jo ollut 50300 * 166 € = 8 349 800 €. Se näkynee sekä pari päivää sitten tulleessa Q3-raportissa että 26.2.2021 vuosikatsauksessa (erillistä Q4-raporttia ei heidän kalenterin mukaan tule: http://www.peptonicmedical.se/investors/financial-information/)