Pienpanimoihin sijoittaminen

En löytänyt keskustelua itselleni rakkaasta harrastuksesta eli pienpanimoiden oluista. Niitä on viime vuosina ilmestynyt kuin sieniä sateella ja nyt varmaankin on jo saturoitumispiste lähellä. Oluiden ostamisen lisäksi moneen pienpanimoon pääsee myös osakeantien kautta sijoittajaksi. Useimmiten osakeanteihin osallistuminen voi olla vain tapa tukea omaa paikallista yritystä tai saada osakasetuja eikä niinkään puhdas tuoton perässä tehtävä sijoitus

Itselläni on Pyynikin panimon osakkeita. Ostin ne aikaisemmin ihan vain kannatuksena ja osakasalennuksien perässä. Niiden puolesta voin sanoa, että sijoitus on ollut tarpeeksi tuottava tähän mennessä. Yritys itsessään ei ole vakuuttanut taloudellisessa mielessä, vaan tuntuu, että sitä on johdettu vähän sinnepäin harrastuksena. Oma tarkka valokeila tulevaisuudesta on ollut hukassa ja tehty kaikkea mahdollista, eikä ole keskitetty olennaisimpiin tuotteisiin. Rönsyilyä on siten ollut runsaasti. Nyt kuitenkin vaikuttaisi menevän paremmin, vaikka turskaa tuleekin 400k vuodessa. Osakeanti on pistetty pystyyn juuri ostettuja Virossa toimivia panimon tiloja varten, jonka jälkeen tarkoituksena on saada tuotantoa laajemmille hartioille ja siten parannettua kansainvälisyyttä. Siltikään en ole vakuuttunut tästä sijoituscasenä, ainakaan vielä. Anteja lienee tulevan myös tulevaisuudessa ja osake on Privanetissä tarjolla. Toivotaan, että pörssiin listautuminenkin tulisi eteen tulevaisuudessa!
https://pyynikin.com/osakeanti/

Privanetissä tarjolla on ainakin Nokian panimoa ja Laitilan virvoitusjuomatehdasta, mutta ne alkavat olemaan myös hieman suurempia kuin perinteiset pienpanimot. Laitan perään myös muutaman vanhemman linkin, joissa on käsitelty pienpanimoita sijoituskohteena.
https://www.salkunrakentaja.fi/2020/01/sijoittaisinko-pienpanimoon/
https://yle.fi/uutiset/3-11769610

Miten teitä kiinnostaa pienpanimot ja löytyisikö joku niistä ihan tuoton perässä sijoitukseksi?

9 tykkäystä

Kiinnostava aihe. Olen itsekin yrittänyt selvittää miten sijoittaa esim. RPS Brewing Oy

En niin näitä tunne, omistan vain suurta panimoa. Mutta kuten itse pyörittelitkin ajatustasi niin vähän puuhastelulsta vaikuttavat. Onko silloin paras tapa tukea ihan vaan ostamalla tuotteita ja sijoittamalla isommat rahansa ammattimaisesti johdettuihin yhtiöihin.

Vähän turha vastaus minulta mutta ainakin yksi Buffetin sijoitusviisauksista on yleispätevä. “Älä koskaan menetä rahaa”

3 tykkäystä

Hyvä avaus! Aihe kiinnostaa itseäni ja olen kyllä ajatellut pienpanimoihin sijoittamista ihan kannatusmielessä, arvomääritys näille on aika haasteellista omasta mielestäni.

Harmittaa kun Oulussa asuessani minulta meni aikoinaan ohi Sonnisaaren osakeanti. Ihan kannatus mielessä olisin tuolloin sijoittanut, ja nykyään panimo on mielestäni aivan Suomen parhaita.

Nyt on menossa Orava Brewingin osakeanti, johon osallistumista olen miettinyt. Ainakin vakuuttavan oloiset suunnitelmat kyseisellä panimolla, esimerkiksi ihan pätevän oloinen investointisuunnitelma:


Kuva kopsattu Orava Brewingin sivulta, ja lisää tietoa annista löytyy sieltä.

En ole lähtenyt vielä sijoittajaksi tähän, koska en ole maistanut yhtään heidän oluttaan. Se, että onko panimon olut hyvää ratkaisee lopulta kannattaako olla omistajana :beer: :grin:

2 tykkäystä

Kiinnosuin kyllä tästä :thinking: pitääpä jostain saada tuotetta käsiin jotta voi makuun tutustua myös. Pikku siivu voisi olla ihan hyvä sijoitus tähän jos tuote on kohdillaan.

Olen ollut Pyynikin pienpanimossa mukana sijoittajana heti ensimmäisistä osakeanneista lähtien. Alunperin ajatus oli olla mukana ihan kannatusmielessä, eikä ne osakasalennukset ym etuudet niin huonoja olleet.

Mielenkiinnolla olen seurannut tämän kyseisen panimon kehitystä vuosien saatossa. Osakeanneista on tullut lähes jatkuvia, tuntuu, että kun edellinen anti on saatu päätökseen niin ei kulu aikaakaan niin jo uutta pukkaa. Annit tietysti johtuvat siitä, että johdolla on jatkuvasti uusia projekteja, jotka leviävät ja laajenevat suuntaan jos toiseen kuin ne kuuluisat jokisen eväät.

On ostettu ravintolalaivaa, biokaasureaktoria, laajennettu panimon tiloja, ostettu panimon kalustoa jne jne. Nyt sitten aivan viimeisimpänä ostettiin kokonainen panimo Virosta.

Ongelmana olen kokenut sen, että samalla kun tämä ns.pienpanimo laajenee, ensin ympäri Suomen, sitten euroopan ja pian jo kuulemma mahdollisesti Kiinaankin(!), niin muutamankin kerran on mieleen tullut, että kun ei nyt vaan olisi iskenyt vauhtisokeus!

Mitä yrityksen tuotteisiin tulee niin nehän Pyynikillä on erinomaiset, entisenä alan ammattilaisena katson pystyväni arvioimaan tätä. Se vaan, että pitäisi keskittyä tiettyihin tuotteisiin eikä tuupata jatkuvalla syötöllä uutta tuutista ulos. En ole aivan varma kuinka monta erilaista olutta ja siideriä he ovat esim. viimeisen viiden vuoden aikana myyntiin tuoneet, niitä on kuitenkin paljon. Siitä seuraa omat ongelmansa.

En usko, että tällaisena tästä koskaan mikään kannattava sijoitus tulee. Ne osakasetuudetkin olivat alkuaikoina paremmat, nykyään ei niin erityiset. Sen varaan en laskisi, että tämä yritys joskus menisi pörssiin, olisihan se tietysti positiivinen yllätys. Jospa uusi, alkuvuodesta aloittanut, toimitusjohtaja toisi uusia tuulia toimintaan. Jää nähtäväksi!

13 tykkäystä

Itse sijoitin 2018 paikalliseen Iso-Kallanpanimoon ihan kannatusmielessä, niinkuin moni muukin. Taisi olla ensimmäinen sijoitukseni ja vaikka tämä sijoitus mitään muuta kun t-paidan ja hyvää kaljaa vähän halvemmalla ole tuonut, niin se herätti kiinnostuksen sijoittamiseen, joten voisin sanoa että jokainen euro minkä olen sijoittamisella tehnyt on tämän ansiota (#humor).

Paljon on tullut seurattua firman tekemisiä, sosiaalisesta mediasta ja tilinpäätöksestä. Kuopiosta opiskelemaan muutettua tullut tavaksi käydä panimolla pyörähtämässä aina kun on tullut vierailtua kotikonnuilla.

Nyt IKPllä menossa toinen osakeanti ja ei näytä samanlaista tunkua olevan merkkauksiin kun esimerkisi johonkin kreaten ipoon :thinking: :thinking:

En usko että mikään pienpanimo tulee koskaan mikään kultakaivos kenellekkään olemaan, kilpailu on todella kovaa ja panimoita senkun jatkaa ilmestymästä. Näissä osakeanneissa arvostukset on kyllä hurjia ja vielä hurjempia on kasvutavoitteet, otan esimerkkinä “oman firman”.


2018 osakeannissa 2020 liikevaihto ennustettiin tuonne n.1,3 miljoonaan euroon, toteutunut 550 tuhatta euroa, tietysti korona vaikuttanut asiaan mutta ei tuo 2019 myöskään ihan sentilleen osunut ennusteisiin.

Vaikka liikevaihto ei ole eksponenttaalisesti räjähtänytkään kuuhun odotusten mukaisesti, uskon firman tekemiseen ja innolla odotan mitä seuraavat vuodet/vuosikymmenet tuo mukanaan. :grin:

5 tykkäystä

https://www.kotkasteambrewery.com/, heillä käynnissä osakeanti.

1 tykkäys

Anteja löytyy siis vaikka miltä pienpanimolta, mutta onko näistä sijoitukseksi vai meneekö vain tukemiseksi. Voittoa olisi tietenkin kiva tehdä :grin:

Allekirjoitan sanomasi! Ihmetyttää, miksi on valitettu, ettei ole tuotantokapasiteettia ja silti tehdään aivan järjetön määrä erilaisia tuotteita, vaikka keskittyminen tiettyihin vaikuttaisi järkevältä.

Muutenkin tuli varsinkin tuota Oravan antia katsellessa mieleen, että exit lienee hyvin haastavaa sijoittajalle. Ostajan löytäminen listaamattomana lienee ongelmallista. Myöskään kasvutavoitteet eivät ole usealla realistisia tai niihin ei ole edes oikeasti halua, joten listautuminen on epätodennäköistä. Myöskään harva noita panimoita haluaa ostella pl. konkurssipesistä. Oravalla oli myös erikoisuutena, että annin osakkeilla ei ole äänivaltaa.

2 tykkäystä

Tätä samaa mietin myös että ostaa on helppo kyllä mutta exit todella haastavaa.

Minä olen sijoittanut rahojani olueen jo paljon pidempään kuin osakkeisiin. Tavoittena on ollut saada vähintään 4,5%, mutta parhaillaan olen päässyt 7-8% tuntumaankin.

30 tykkäystä

Itse merkkasin tänä aamuna Pyynikin käsityöläispanimoa. Kilpailuetuna näkisin vahvan brändin, pyynikin voittamat palkinnot ja mahdollisen kasvun tulevaisuudessa Saksan markkinoille. Kasvu ollut tähän saakka kovaa, joka kertoo selvästi markkinan kasvusta. Exit sitten joskus aikanaan, jos koskaan :grin:

Brewdogiin sijoitin 6 vuotta sitten kannatusmielessä ja ovat jo maksaneet osakkeet itsensä eduilla takaisin. Suomalaisiin en ole lähtenyt ihan maun perusteella mukaan. Coolheadiä tai Salamaa voisi harkita jos anti olisi järkevä. Brewdogin olut ei ole maailman parasta, mutta he todella taitavat markkinoinnin ja kasvu on ollut hurjaa. https://adventurebagging.co.uk/2015/01/own-shares-brewdog-equity-punk/brewdog-revenue-growth/. Siitä hyvänä esimerkkinä myös se, että nousivat jo vuonna 2019 TOP-20 arvoikkaimman panimon joukkoon, ja tuossa siis mukana myös bulkit . BrewDog breaks into world’s 25 most valuable beer brands
Huhujen mukaan IPO tulossa ehkä jo tämän vuoden puolella, mutta ei varmaa vielä. 6 antia takana.

Tällä hetkellä 69 % kaikesta tuotannosta koostuu yhdeksästä myydyimmästä oluesta. En kutsuisi tuota vielä kovin kriittiseksi rönsyilyksi.

Pyynikin Käsityöläispanimon vuodelle 2022 ennustettu liikevoitto on antiesitteen mukaan 391 000 €. Tämä tulisi esitteen mukaan myös olemaan panimon ensimmäinen voitollinen vuosi. Seuraavan osakeannin jälkeisellä osakemäärällä (88 760 kpl) tämä tarkoittaisi noin 4,4 € EPS. Esim. Olvin EPS on tällä hetkellä noin 2 €. Olvi jakaa tuloksestaan noin 50 % osinkoina ja osinkotuottoprosentti nykykurssilla on noin 2,17 % ja P/E 21. Vastaavalla osinkopolitiikalla Pyynikin vastaavat luvut osakkeen antihinnalla olisivat 1.76 % osinkotuottoprosentti ja 28 P/E. Voi olla että olen tehnyt jonkun laskuvirheen, ja lisäksi nämä luvut perustuvat vain ennusteisiin, mutta jos yhtiön kasvu jatkuu ennustetulla tavalla niin mielestäni osake on maltillisesti hinnoiteltu.

1 tykkäys

En näe näissä oikein mitään mielenkiintoista. Alalla tuntuu olevan kova buumi, kysyntääkin epäilemättä on, ja pienpanimoita on tupsahdellut markkinoille kuin sieniä sateella

Kova kilpailu muiden panimoiden kanssa on tietenkin yksi asia mikä tekee erottautumisen massasta vaikeaksi. Suurempi ongelma kuitenkin on ketjujen suuri valta, sekä S-ryhmä/Kesko ja tietenkin Alko. Tilaa kaupoissa on rajoitetusti ja pelkät hyllymaksut ovat monesti sellaisia, että kannattaako edes yrittää. Jos teet kierroksen puoleen tusinaa Alkoa niin löydät hyllyistä ne samat oluet samoilta panimoilta. Etämyynnistä ja kojumyynnistä jauhetaan koko ajan, mutta valtion suhtautuminen on hallituksesta riippumatta äärimmäisen vihamielistä.

Ei ole helppoa ei. Oluiden ystävänä nostan hattua jokaiselle pienpanimoyrittäjälle, koska suuressa osaa tapauksia edessä on varmasti kivinen tie

3 tykkäystä

Ei ole kokonaistuotannosta vaan oluen kokonaistuotannosta, joka kuitenkin vastaa suurinta osaa eli 84% kokonaistuotannosta. Tuotteita on hyvin paljon erilaisia tämän kokoluokan panimolle omasta mielestäni. Pyynikin panimo kutsuu noita yhdeksää volyymituotteikseen. Jo niiden markkinointi vähäisillä resursseilla kuulostaa omaan korvaani haastavalta tehtävältä.

Tämä on muuten hyvä huomio. Taitaa olla pitkälti kauppiaasta kiinni esim. Keskon kaupoissa se mitä hyllyille otetaan. Esim. oman nykyisen lähi K-supermarketin kauppias näyttäisi olevan kova oluen ystävä, ja valikoimaa löytyy ympäri Suomea ja maailmaa. Kaikissa kaupoissa näin ei ole.

Suomen alkoholilainsäädäntö on asia joka omasta mielestäni rajoittaa pienpanimoiden toimintaa pahasti. Esim. aiemmin esille nostamani Orava Brewingin tuotteita on näköjään aika vaikea saada, jos ei lähde Turusta hakemaan. Alkossa on joskus jotain eriä, mutta ei kovin tiuhaan. Helpottaisi kovasti jos voisi tilata maistiaiset kotiovelle, mutta eihän se nyt Suomessa käy päinsä, kansahan voi alkoholisoitua pienpanimo-oluiden vuoksi (lopetanpa tähän ennen kuin menee liian poliittiseksi).

Vähän vaikea sijoituskohde nämä kyllä ovat tällä hetkellä.

Totta että näitä on tulla tupsahdellut viime vuosien aikana ja olen odottanut että milloin alkaa kato käymään. Suomen markkinoille ei valitettavasti ole kaikille tilaa. Osa syynä tuo mainitsevasi ketjujen suuri valta mutta toisaalta myös vaihteleva laatu.

On tullut maisteltua useamman panimon tuotteita aina kun on tullut vastaan ja samoin myös vierailtua useammassa eri panimossa. On kyllä ollut mukava havaita se innostuneisuus mikä sieltä on paistanut. Osalle homma on lähinnä harrastusta päätyön ohella ja osa taas elättää hommalla itsensä ja ehkä pari kolme muuta työntekijää siinä sivussa ja osa haaveilee maailman valloituksesta. Hattua nostan kans kaikille ja pyrin jatkossakin tutustumaan uusiin tuotteisiin.

Toistaiseksi ainoa pienpanimo, jonka tiedän menneen nurin, on Taiwalkosken Panimo. Tuotetta löytyi lähinnä Oulu-Kuusamo väliltä. Varmaan muitakin löytyy.

Tsemppiä kaikille pienpanimo yrittäjille. :+1: