Osakesijoittaminen

Podcastit: kun milleniaalin keskittymiskyky ei riitä kirjoille

Olen pahoillani, ei tule toistumaan.
Ehkä.

8 tykkäystä

Kiitos @VPKe kun jaoit ajatuksiasi. Hienoa oli kuulla että on sijoittajia jotka eivät päivittäin seuraa salkun kokoa ja ajattelee tätä peliä vähän pitemmällä tähtäimellä. Hienoa ajattelumallia myös siinä että vaikka kasvuraketteja menee ohi oikealta ja vasemmalta ilman että on itse kyydissä, se ei pitäisi ketään haitata tai vaikuttaa omaan tekemiseen. Riittää kun on oman tutkan alla olevissa yhtiöissä riittävän oikeassa ja panostaa niihin paljon niin ajallisesti kuin rahallisesti. Monia juttuja joita pystyy itse täysin allekirjoittamaan myös… kannattaa kuunnella!

5 tykkäystä

Kiitos! Tuossa jutustelussa keskityttiin minun makuun vähän liikaa henkilökuvaan ja nuukailuun. Varsinainen sijoitusfilosofia jäi vähemmälle.
Tulemme ehkä tekemään Mikon kanssa jotain jatkoa joskus. Minulla jäi varastoon paljon enemmän sanottavaa, kuin tuossa tunnissa ehtii.
En kirjoittele palstoille hirveästi, koska koen ettei se ole minun vahvuus ja täällä ja muualla on paljon parempia kirjoittajia.
Yksittäisiin tunnuslukuihin ja muihin keskittyminen ei ole suuressa roolissa omaa filosofiaa, siihenkin on minua paremmat numeronmurskaajat.
Se, mikä on minun vahvuus, on kokonaisuuksien hahmottaminen ja oleellisen tiedon suodattaminen. Pyrin pyörittelemään asioita ja yrityksiä monelta kantilta ennen kuin teen päätöksiä. Välillä jätän selvältä näyttävätkin osakkeet ostamatta, jos vaan fiilis ei ole oikea tai ei kiinnosta.
Ja kaikkein tärkeintä on oman pään kasassa pitäminen, missä voin eniten olla hyödyksi muille.

Suuret kiitokset kaikille palstalaisille! Jokaisen huomioissa voi olla totuuden siemen.

31 tykkäystä
6 tykkäystä

Tuloskauden perkausta, vieraina @Juha_Kinnunen ja OP:n Antti Saari

7 tykkäystä

Mukana muun muassa Nomad investin Ville Hemminki! :point_down::+1:

11 tykkäystä