Politiikkanurkkaus (Osa 2)

Valitettavasti minulla ei ole jakaa tutkimustietoa asiasta. Itse pidän asiaa selviönä. Tietysti voidaan kiistellä siitä, kuinka merkittävä asia tämä oli laman taittamisessa. Toki Nokian nousu oli toinen tärkeä juttu.

Yhtiöveron hyvitysjärjestelmä toteutettiin ennen laman alkua vuonna 1990 Holkerin sinipuna-hallituksen päätöksenä. Täytyy toki muistaa, että kyse oli laajemmasta verouudistuksesta, jonka hyödyt ja haitat aiempaan verrattuna eivät olleet täysin yksiselitteisiä.

3 tykkäystä

Fasistisyytöksistä rikosilmoituksia parikin kappaletta tehnyt presidenttiehdikas Halla-Aho näkyy haukkuneen tai ainakin vahvasti vihjailleen nimenomaisen koomikko Iikka Kiven olevan fasisti jo viisi vuotta sitten. Melko hupaisaa… :grin:

FB_IMG_1704381594341

3 tykkäystä

Ei ollut kovinkaan pahasti EU:n verolakien vastainen. Pienellä viilauksella olisi selvitty. Virossa yritys maksaa verot ja osingot ovat sitten “verottomia” saajalleen. Ei se niin vaikeeta ole, jos haluaa oikeesti toimivan järjestelmän.

9 tykkäystä

Sähkösopimusketjusta lainasin tänne politiikka ketjuun.
Tämähän on sitä vihreää maailmanpelastamis hömppää ja ideologiaa parhaimmillaan. Kukakohan mahtoi olla ministerinä tuolloin.

Nyt kun saadaan joku vasemmalta vielä sanomaan että ei oltu me. Mitenköhän tuo sähköverkko sitten kun ajellaan maailmaa pelastavilla vihreillä sähköautoilla jota vasemmisto ja vihreät ei halua verottaa koska sähkö tulee seinästä.

Mites pekkan nuo caruna hommelit Stubidon aikaan

1 tykkäys

Vasemmalta voidaan ainakin sanoa että tältä osin aloitettiin työ suomettumisen perinnön purkamiseksi. Vähän erikoistahan se nimittäin on, että suomea on sotien jälkeen lämmitetty pääasiassa ulkomaisella kivihiilellä ja maakaasulla kotimaisten polttoaineiden sijaan. Yhtä erikoista kuin se, että öljyttömän maan suurin yritys on öljynjalostamo. Näihin energiasektorin historiallisiin painotuksiin tuskin löytyy halukkaita vastuun kantajia poliitikoista, sen verran härskisti on täällä raha ja YYA edellä menty viimeiset 70 vuotta.

1 tykkäys

Poliitikot ovat kirkasotsaisia, ei loogisia idealisteja, toisten maksamiseen tottuneita, valitettavasti.

Eikä koske vain Vihreitä, kyllä energiasektorilla on sekoiltu huolella ja riskiä toisten puolesta ottaen, kaikkien puolueiden toimesta, kähminnän ja lehmänkauppojen tulos.

Uuden aikataulun mukaisesti Hanasaaren kivihiilivoimalaitos siirtyy lämmityskaudeksi 2022–2023 varakäyttöön, kunnes Vuosaareen rakennettava biolämpölaitos saadaan tuotantoon

4 tykkäystä

Tuossa kuitenkin kyse vuonna 2022 käydystä keskustelusta
-Tarvitaaks säätövoimaa tälläi teravattiloinen ja reilu.
-Ei me kyl tarvita… tuulipuistoprojektit vetää,onneksi turvetta ei saa enää käyttää… Laitetaanko hiilidioksidi vero puunpoltolle koska se kanssa aiheuttaa huonoja hiukkasia

Sähkö omavarainen Suomi on yksi vitsi. Eikä tule koskaan olemaankaan mitään muuta jos asioita mietitään kapeakatseisesti ja sinisin silmin.

4 tykkäystä

Mitä nyt noita päivämääriä ja ylen linkkejä seurailin niin tuota on selvitetty sekä Sipilä, että Rinne/Marin hallituskausilla eikä ministeriöstä ole missään vaiheessa saatu vastakaikua.

Keskustelut kuitenkin päättyivät, ja piiput kaadettiin. Jäljellä on ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mihin projekti lopulta kaatui.

Huoltovarmuuskeskuksen Nieminen sanoo tietävänsä tarkan syyn, jota hän ei voi virkavelvollisuuden vuoksikaan paljastaa. Hän nostaa kuitenkin kolme keskeistä tekijää.

Ensimmäinen oli raha, tehtaiden varastointi olisi maksanut Niemisen mukaan vuosittain vähintään miljoonia.

Toinen syy oli EU:n lainsäädäntö, joka ohjaa sitä, miten valtio voi energiantuotannon parissa toimia.

Nieminen arvioi, että rahaa ja EU-sääntelyn ennakkotapauksia olisi reserviä varten ehkä löytynyt.

Kolmas kysymys olivat hiililauhdevoimaloiden omistajat.

– Keskustelimme useista laitoksista useiden yritysten kanssa. Näiden aihepiirien kanssa ei päästy kaikkia tyydyttävään lopputulokseen.

Mielestäni tässä ei voi jakaa kuin miinispisteitä kaikille, yhdet on niin änkyröitä että säästetään sähköverkko nurin, toiset niin änkyröitä ettei voi pitää hiilellä edes äärioloissa sähköverkkoa pystyssä.

Hyvin suomalaisesti hoidettu, samoin se että jälkikäteen syytellään naapuria vaikka paska killuu kummankin puntissa.

7 tykkäystä

Eihän tässä auta kuin muistella lämpimämpien päivien keskimäärin halvempaa sähköä. Muutenhan perinteinen teboilin parlamentin väite siitä, että kyllä pörssiyhtiö kiskoo asiakkailta rahat kunnallista sähkölaitosta tehokkaammin alkaa näyttää paikkaansa pitävältä.

10 tykkäystä

Mistähän luulet demareidenkin omiman Suomen vaurastumisen hyvinvointivaltioksi toisen maalmansodan jälkeen tulleen?
Neste on tuonut edullista maaöljyä Suomen puunjalostus-, tekstiili/jalkine-, meijeri- yms teollisuuden Neuvostoillittoon viemillä tuotteiden tuloilla (ns. bilateraalinen kauppa), siitä on hyötynyt koko Suomen talouselämä. Ja myös kalastajat edullisten sinkkiämpäreiden myötä; palamattomat sinkkiämpärit ovat myös estäneet lukuisia tulipaloja tuhka-astioina helposti syttyvien muoviämpäreiden korvaajina. Nesteestä on kehittynyt yksi johtavista uusiutuvien polttoaineiden tuottajista maailmassa. Nesteen ympärille on syntynyt myös laaja muovinjalostusteollisuus.
Tietysti Suomen hyvät tuotteet ovat kelvanneet muuallekin maailmalle.
Kotimainen polttoaine ei olisi millään riittänyt kasvavien kaupunkien energialähteeksi, eikä riitä vieläkään. Saksakin lisää kivihiilenpolttoa, kun energiewende ei onnistunutkaan; tosin Saksalle kivihiili on kotimainen polttoaine. Puusta saa paremmat vientitulot tekemällä siitä sellua, kartonkia ja paperia yms.
Parin viimeisen vuosikymmenen virheiden vastuunkantajia ovat kaikki nykypoliitikot ja Suomen kansa, koska äänestimme heidät valtaan.
Miten pitkälle vasemmalta laidalta pitää edetä voidakseen sanoa vilpittömästi, että he aloittivat suomettumisen perinnön purkamisen; Tarja Halonen/Tuomioja/ Vasemmistoliiton Nato-vastustajat?.

1 tykkäys

Et ehkä ymmärrä, mitä tarkoitetaan “sähköomavaraisuudella” tässä yhteydessä. Se EI tarkoita, että Suomi tuottaa aina kaiken tarvitsemansa sähkön. Se tarkoittaa, että vuositasolla tuotamme saman verran kuin kulutamme. Kun on poikkeuksellisen kova kulutus, kuten nyt, tarvitaan tuontisähköä ja hinta voi nousta.

Tuulipuistojen mollaustakaan en tajua. Tänään on kovassa pakkasessa tuullut mukavasti ja tuulivoima tuottaa yhden OL3:n verran sähköä. Siis 1000-2000 MW. Tuulivoimaa on tullut koko pakkasjakson aikana 1000-3000 MW eli jopa tuplasti OL3:n verran. Hyvin merkittävä tuotantomuoto ja onneksi juuri tammikuu on hyvin tuulinen kuukausi. Juuri silloin kun sitä myös tarvitaan.

Täydellinen omavaraisuus kaikella kuviteltavissa olevalla kulutuksella ei ole järkevää rahojenkäyttöä. Mutta tietenkin pitää reagoida jos tämänpäiväiset hinnat yleistyvät. Se ei olisi kestävää. Yksittäisenä päivänä tuskin johtaa kummempaan.

8 tykkäystä

Mutta tietenkin pitää reagoida jos tämänpäiväiset hinnat yleistyvät. Se ei olisi kestävää. Yksittäisenä päivänä tuskin johtaa kummempaan.

Töissä esimiehet kyselivät aamulla voiko tänään aloittaa sitä tai tätä, jos sähkökatko tulee niin kalliit materiaalit tuhoutuvat.

Jos elettäisiin selvästi alikehittyneessä maassa niin meilläkin olisi järeämmät varavirtajärjestelmät käytössä mutta nyt ei ole kun on luotettu siihen että Suomessa sähköverkot ovat toimineet vuosikymmeniä.

Tällä surkeudella on jo vaikutusta Suomeen investointiympäristönä.

2 tykkäystä

Pörssihinnoittelu ei toimi näissä oloissa

Sähkön pörssihinnoittelu ei perussuomalaisten mukaan toimi näissä oloissa ja tuottaa älyttömiä tuloksia. Esimerkiksi torstai-iltana 25.8. klo 20–21 pörssihinta oli 75 senttiä kilowattitunnilta

Hätätilanne edellyttää toimia heti

Perussuomalaiset vaatii, että hallitus ryhtyy välittömiin toimiin yhteistyössä energiateollisuuden sekä Pohjoismaiden ja Baltian hallitusten kanssa. Alueen kansalaisten ja yritysten ei tule joutua Saksan ja Ranskan energiapolitiikan virheiden maksajaksi.

– Energiateollisuuden on ymmärrettävä, että sähkön vähittäishinnoittelua on muutettava. Vesi-, ydin- ja tuulivoima sekä uusiutuvat polttoaineet kattavat pääosan sähköntuotannosta. Kotimainen ja pohjoismainen puhdas sähkö on myytävä kuluttajille kohtuuhinnalla, tarvittaessa pörssin ohi. Pörssisähkön hinnoittelu ei ole luonnon laki, joten sitä on muutettava ennen kuin kansalaiset nujertuvat sähkölaskujensa alle, toteaa Ranne.

Purra muistuttaa, että Suomen sähkömarkkinalaki myös edellyttää kohtuuhintaisen sähkön tarjoamista kuluttajille.

Ja nyt ei sitten kuulukaan yhtään mitään vaatimuksia persuilta.

2 tykkäystä

Olisiko niin että asioiden hoitamisessa menee aikansa. Olihan hoitajamitoituskin ihan vain luvun muuttaminen lakiin. Ja kaikki muukin poliittinen päätöksenteko ottaa aikansa,tosin tässähän on sekin että esimerkiksi Fortum sanoo että oma määräaikainen joka on 17snt/Kwh on kohtuu hintainen,ollessaan vähintään 2kertainen nyt myytäviin sopimuksiin.
Onneksi olen kotona noin 2-3kk vuodesta tällä haavaa niin ei ole muuta kuin peruslämmöt muuten päällä.

Uskon että nykyinen hallitus saa päätöksiä nopeammin aikaan kuin entinen riitaisa hallitus.
Meinaan vaan että nykyinen hallitus “sulki” itäisen rajamme nopeammin kuin edellinen “sulki” uudenmaan.
Kyseessä siis vertaus Venäjän mobilisoimaan hybridi vaikuttamiseen ja sitten covid sulkuihin

1 tykkäys

Miten tuo sähkön keskihinta sitten on kehittynyt pörssisähkön yleistymisen ja pienten sähkölaitoksen häviämisen myötä? Jos sähkö on keskimäärin halvempaa, niin kyllähän tämä kovien pakkasten kirvoittama paniikki aiheen ympärillä on aika turhaa.

Nämä ovat melko surkuhupaisaa luettavaa. En syyttele sen kummemmin puolueita/oikeistoa. Tätähän se monesti on. Vaaditaan oppositiossa sitä ja tätä. Fanitkin saattavat olla näiden vaatimusten tukena. Sitten kun päästään valtaan ja asioille voisi tehdä jotain niin syystä x tai y ollaan joko hiljaa tai selitetään miksi ei onnistu. Aina on helppo kritisoida populistisesti, vaikka ei todellisuudessa olisi mitään halua muuttaa näitäkään asioita.

Kokoomuksella ja persuilijoilla on yhteensä noin 40% kannatus. Varsinkin sellaisia asioita olisi varmaan syytä ajaa eteenpäin, mitä molemmat ovat vaatineet oppositiosta. Todellisuudessa asiat menevät tässäkin juuri kuten voitiin olettaa: puheet riittävät eikä välittömiä toimia enää vaadita.

9 tykkäystä

Osalta olen samaa mieltäkin, mutta olisin odottanut että meidän 1950 -luvulta peräisin oleva etuusperustainen työeläkejärjestelmä ei olisi jäänyt kokonaan ulkopuolelle. Nykyinen etuusperusteinen maksujärjestelmä on jäänyt riippakiveksi, siitä eivät hyödy kuin eläkeyhtiöt. Suomenkin olisi jo aika siirtyä maksuperusteiseen eläkejärjestelmään, joita käytetään sivystyneissä EU -maissa, lähin malli olisi Ruotsissa.

Kuntien käyttämä hankintalain ohituskaista on varsin jokapäivästä toimintaa esim. Helsingin kaupungilla. Ja on outoa, että siihen ei kukaan uskalla puuttua. Helsinki ei ole ainoa, joka käyttää lain porsaanreikää törkeästi.

Samaa mieltä olen siitä, että hallitus leikkaakortistossa olevien työkyvyttömien tuloja. Kortistoonhan siivottiin Kataisen aikana paljon mm. mielenterveys potilaita, kun mielenterveys -palvelut ajettiin alas. Henkilöitä, joille kortisto on tasan väärä paikka. Mutta ovatpahan poissa sllmistä. Näitä ovat avustaneet eri säätiöt, mutta ymmärsin että niidenkin mahdollisuuksia auttaa pienennetään. Mutta eiväthän henkilöt käy äänestämässä niin ei kait asia poliitikkoja kiinnosta.
Moni kortistossa oleva on moniongelma tapaus, jonka työllistäminen on todella ongelmaista. Yhä kasvava joukko on se, joka odottaa esim. leikkausta, jotta pääsisi kuntoutuksen jälkeen takaisin työelämään. Eräskin tietämäni tapaus on jo kolme vuotta ollut selkäleikkaus -jonossa Uudellamaalla ja peruspäivärahan varassa.

Osa-aika/pätkätyön kanssa tulisi samalla joustoja lisätä. Monesti niissä palkkaus on huono ja jos viikon jälkeen työt loppuukin niin joudut 7 päivän karenssille. Ja työttömyyskorvaukset alkavat juosta vasta 2kk päästä KELAn byrokratian takia. Ei ole oikein järkeä ottaa työtä vastaan, jos tuo aikakin pitäisi elää. Nyt käynnissä oleviin lakkoihin niin asia ei ole niin mustavalkoinen. Hallitus on poiminut eri maiden sopimuksista pisteasioita ja jättäen huomioimatta sen toisen maan sopimuksen kokonaisuuden, missä nuita pisteasioita on taas hyvitetty/jyvitetty toisaalla. Eli hyvin yksisilmäisesti tehtyjä poimintoja ajattelematta kokonaisuutta. Suomessa tehdään monesti se virhe, että nostetaan yksi asia esiin eikä ajatella miten se asia liittyy kokonaisuuteen. Meilläkin on valitettavasti paljon yrityksiä, joissa ei ymmärretä, että se yrityksen pääoma kävelee aamulla sisään ja illalla ulos. Ja monien tutkimusten mukaan mitä paremmin pääoma voi, sitä paremmin se tuottaa.

Julkisen sektorin pienentämiseen ei löytynyt keinoja tuoltakaan. Ja jos velkaantumista halutaan vähentää niin meidän julkinen sektori on se, joka tuota velkaa kasvattaa. Soten myötä me varmaan teemme esim. hallinto-lääkäreiden suhteen ennätyksen Euroopassa verrattuna väkilukuun. En tiedä onko tuohon tilastoa. Yksityisen sektorin “ulkoistaminen” oli vasemmistohallituksen tietoinen päätös eikä siitä edes keskusteltu sen jälkeen, kun Keskusta sai oman byrokratia himmelinsä eli 21 “hyvinvointialuetta”. Järjetöntä, tuhoon ajavaa politiikkaa. Tulee mieleen vanha DNA:n mainos, jossa Annika Saarikko heittää sytyttää tuhat lappusilla takkaa ja toteaa “Ihanan kallista”. Pääministeri Marin toteaa vieressä Balenciagan leggingseissä, että “Elämä on”.
Varsinkin hallinto-virkamiesten irtisanominen pitäisi tuoda samalle tasolle kuin yksityisellä puolella. Nythän se on käytännössä mahdotonta, eihän korppi korpin silmää noki. USA:ssa on tähän varsin selkeä tapa, joka toimisi meilläkin.

Toisaalta en pitänyt siitä, että haastattelija tuntui välillä unohtavan asemansa. Suutari pysyköön lestissään.

2 tykkäystä

Mielestäni pörssi toimii ihan kuten sen pitää. Tarjonta ei pysty kattamaan kysyntää → hinnat raketoivat. Käänteisessä tapauksessa hinnat painuvat jopa negatiiviseksi. Sekin nähtiin monta kertaa. Ymmärrän sen valtavan suorasähköllä lämmitettävän omakotitalon omistajan tuskan kun ei saa pidettyä torppaa kuumana puoli-ilmaiseksil. Mutta pörssinhän kuuluu toimia juuri näin.

Pörssi ohjaa kulutusta ja tuotantoa/investointeja. Jos hinta on pysyvästi korkea, syntyy kannustin rakentaa valtavia pääomia vaativa ydinvoimalaistos, jonka rakentaminen voi kestää 15-20 vuotta. Jos hinta ei ole pysyvästi korkea, ei ongelma ole suuri eikä tällaista kannustinta myöskään synny. Tällaisessa tilanteessa yhteiskunnan subventoiminen ei olisi järkevää, vaan nimenomaan nostaisi sähkön todellista hintaa kohtuuttomasti (verojen muodossa).

Sen myönnän, että päätös investoida ydinvoimalaitokseen on vaikea. Ydinvoimalainvestoinnit ovat loputtoman pitkiä ja kalliita projekteja, joissa pitäisi ennustaa energiantarve jopa 20-50v päähän. Se on todella vaikeaa. OL4 kuopattiin, vaikka se oli jo saanut luvan. OL3:n ongelmien takia sitä pidettiin liian kalliina ja riskipitoisena projektina. Enkä ihmettele.

Itse toivon, että pienydinvoimaloihin riittää tulevaisuudessa pääomia ja ehkä jopa pientä yhteiskunnan tukea, jotta niitä lähdetään rakentamaan aikaisessa vaiheessa myös Suomessa. Tällä tavoin voidaan luoda markkinat ja osaamista myös markkinaehtoiselle sähköntuotannolle - aivan kuten tuulivoiman kohdalla, jolle ei tukia ole maksettu enää 7 vuoteen.

9 tykkäystä