Pörssien suunta (Osa 1)

Jaoin jo FAANG ketjuun tämän tiedon tekijänoikeuslakien uusimisesta menneen läpi, mutta tämä voi olla niin suuri uudistus että melkeen makroksikin jo voi laskea

Tietämättömille siis artikla 13 käytännössä pakottaa esim. youtubea ja facebookia tarkistamaan kaikki julkaistu materiaali tekijänoikeuksien varalta. Koskee käsittääkseni myös pieniä palveluita.

Artikla 11 taas on ns. linkkivero, eli inderes (tai minä?)joutuisi hankkimaan lisenssin sanomalta että voisin linkata tämän uutisen teille.

Nyt voisi F-secure ja muut VPN:iä tarjoavat firmat olla kyllä kohta nousussa :wink:

2 tykkäystä

Mielenkiintoista nähdä, mihin nuo johtaa. :wink: (myös foorumin kannalta)


Hyvä kirjoitus, miksi osakepoiminta on vaikeaa (jos haluaa siis ylituottoa suhteessa vertailuindeksiin)

Ensinnäkin, ”extreme winners” on ollut vain muutama prosentti osakkeista… ja keskimäärin 10 vuoden säteellä ~40 % osakkeista voittaneet indeksin.

Vastaavia lukuja olen nähnyt aiemminkin.

2 tykkäystä

Huomenta kaikille! Kiinasta saatiin taas heikkoja teollisuuslukuja aamulla, näitä ei voi enää laittaa ajoituksen (eli kiinalaisen uuden vuoden kohdistumisen) piikkiin.

Myös tuottajahintojen nousu hidastunut selvästi viime aikoina, eli näyttää siltä että Kiina vie maailmankaupan kautta halpenevia hintoja muualle maailmaan. Inflaatiopeikko ei siis ainakaan länsimaissa lähiaikoina tämän perusteella pelottele, lähinnä päinvastoin.

Mikäli koko kommentti kiinnostaa, on se täällä luettavissa: https://www.inderes.fi/fi/kiinasta-jalleen-heikkoja-lukuja-pohjia-tuskin-viela-nahty

1 tykkäys

Kysyikö joku vanhemmanpuoleinen herrasmies joskus taannoin Q & A palstalla jotain otsikolla “Vaiettu Mr. Index”? Jos kysyi, niin kannattaa lukea uudelleen.

Masse, FA, miksi sitä Indexiä on niin perhanan vaikea voittaa?

1 tykkäys

Hahhaa tämä ketju :wink:

Blummalla muutakin ammattisijoittaja spekuloi, olisiko vihdoin 10 vuoden aliperformoinnin jälkeen jälleen aika arvosijoittamisen? Nythän kasvu on jyrännyt arvon ohi ja price-to-book-ukkelit ovat jääneet nuolemaan näppejään.

Suhteellinen arvostus kalliimpien kasvuosakkeiden ja halvempien arvo-osakkeiden välillä on revennyt nyt historiallisen suureksi.

Toisaalta monet arvoalat (esim. autoteollisuus ja pankit) ovat sellaisen disruption keskellä, että mataliin arvostuksiin on hyvä syynsä ja arvosijoittaja saattaa ajaa itsensä ns. “arvoloukkuun”. Siten tuo historiallinen suhteellinen arvostusero voi vielä ennestäänkin revetä.

Ps. arvosijoittaminen ei viimeisimpien tutkimusten mukaan olekaan ollut varmin tapa tehdä ylituottoa, joten viimeisen 10v alisuoritus ei ole välttämättä mikään “anomalia”.

Mitä ajatuksia täällä herää? Pois kasvusta ja arvoon?

3 tykkäystä

Hieman uusia jännitteitä jo olemassa olevien lisäksi. Venezuela lienee suurimpia öljymaita varojensa puolesta, joten ei ihme että Venäjä jatkaa tukeaan ja toisaalta myös USA kiinnostunut.

Ja Janet Yellen on sitä mieltä, että korkoero kertoo siitä, että rahapolitiikkaa pitää keventää eikä ennusta taantumaa. Korkoeroonhan vaikuttaa yksiselitteisesti se, mikä oletetaan olevan olevan korkojen kehitys tulevaisuudessa. Tottakai jos korkotaso laitetaan nyt reilusti ylikevyeksi, niin siinä on vain nousuvaraa.

Arvopaperin uutisesta: “Donald Trumpin nimittämänä Fedin hallitukseen ehdolla oleva Stephen Moore kommentoi New York Timesin haastattelussa, että keskuspankin olisi hyvä leikata ohjauskorkoa puolella prosentilla.”
Taas siis ollaan valitsemassa henkilöä, jonka näkemykset on sopivia. Jos nimityspäätökset tehdään näkemysten perusteella, niin luuletteko, että ehdokkaiden näkemykset ei muutu siihen suuntaan kuin poliittisesti halutaan. Siinähän sitä riippumattomuutta sitten on.

Ei tuo ongelmaton mittari ole varmastikaan vaikka post wwii käsittääkseni lähes jokainen kerta taantuma on tullut hetki tämän inversion jälkeen. Tosin ei pidä sekoittaa syytä ja seurausta. Talous ei painu taantumaan automaattisesti kun inversio tapahtuu, vaikka psykologinen efekti voi olla joillekin iso.

Keskuspankkien johtajat eivät oikein muutenkaan voi sanoa ääneen, jos ollaan taantumaan menossa…

Muistutuksena: taantuma/en uhka ei ole automaattisesti osakkeille välttämättä heti huono tai dramaattinen asia.

2 tykkäystä

Verpulta tänään aamarissa hieno tunnustus siitä, että osakepoiminta on pirun vaikeaa eli Mr. Indexin voittaminen ei meiltä karvalakeilta yleensä onnistu! Eli hieno tunnustus Masse-sedän ketjulle “Vaiettu Mr. Index”::slight_smile:

Masse kiittää ja odottelee Verpun jatkotunnustusta siitä, paljonko tuli takkiin armon vuonna 2018. Masse ja monet muuthan ovat jo ripillä käyneet ja tunnustaneet karvaat miinuksensa ja saaneet ne jo anteeksi.

Masse, FA, Indeksimestari

2 tykkäystä


SP500 4H EQ ratkennee sen mukaan huomenna, miten raakaöljy kehittyy.

  • nähdäänkö kuukauden päätteeksi vahvistusta noususta vai laskusta osakemarkkinoilla
2 tykkäystä

Yhdysvalloissa uusien asuntojen myynti saa pikkuhiljaa vauhtia takaisin…

Mutta kuluttajien tuhlailu jäi odotuksista:

Kaikille hyvää viikonloppua! :hugs:

4 tykkäystä

Ja KL uutisoi:
“Saksan työttömyysaste laski maaliskuussa 4,9 prosenttiin edelliskuun tasan viidestä prosentista.”

Ihan kiva kuulla välillä näitä positiivisia talousdatoja :clap::euro:

2 tykkäystä

Ei riitä keskuspankeille.

1 tykkäys

Sittenkin ennen viikonlopun viettoa… kannattaa lukea artikkeli ”über-karhu” Albert Edwardisista. Hän on alipainottanut osakkeita vuodesta 1996… ja itseasiassa ollut tavallaan oikeassa: vasta Brexitin jälkeen (kun katsotaan vuodesta -96) osakkeet otti kaulaa velkakirjoihin.

Koko artikkeli https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2019-03-29/a-self-described-uber-bear-takes-a-victory-lap-jttjgvjq

3 tykkäystä

Tossa aikaisemmin ihmeteltiin Lyftin 25 miljaardin IPOa. Just näin otsikon, että vaatimaton +20% kaupankäynnin avauksessa. Että vielä on tälläkin kirjoittajalla paljon opittavaa…

Edit: 24 Mrd usd oli valuaatio ja 2 mrd keräsivät annissa.

No. Tarvitseeko? Tällä hetkellä kaikki pienetkin positiiviset signaalit ovat tervetulleita :slightly_smiling_face: Saattaa olla jopa hyväkin, ettei keskuspankki vielä aiheesta riehaannu - ja nosta korkoja. Sen sijaan säikkyilijät saavat vähän kovaa maata jalkojen alle. Ehkä.

2 tykkäystä

Thanks God! Masse ehti jo luulla, että Verpu ei olekaan 24/7 ja skin in the game. Mutta onhan se, YES!

Masse, aina valmiina jos massea jaossa

2 tykkäystä

Sattui tämä viestisi silmään, en ole nähnyt viittaamaasi threadia. Mutta onhan toi aika uskomaton business-malli, jotta sen saa voitolliseksi. Valuaatiota on mahdotonta määritellä. Markkinat sen lopulta hinnoittelee, nyt odotellaan täällä 80 flushia alas, sitten voisi pienen position jostain 75 paikkeilta harkita.

Se oli vaan kaks kommenttia tässä samassa threadissa, ei sen syvällisempää.