Hyvää pohdintaa ja relevantteja kysymyksiä.
Tässä muutamia omia ajatuksia (niin kuin omia omia: kirjoitan täällä vapaasti omia ajatuksia, toivottavasti moni ei miellä näitä Inderesin virallisiksi näkemyksiksi, kun meillä ei ole virallista kiveen hakattua makromaailmankuvaa).
Keskuspankin jatkuvat interventiot tuntuvat “väärältä”, mutta pitää ensiksi muistuttaa itseään että ei ole olemassa mitään puhdasta markkinatalousjärjestelmää: ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Kaikki talousjärjestelmät ovat enemmän tai vähemmän sekoituksia yleensä kapitalismin, markkinatalouden ja sosialismin (tai ennemmin sosiaalidemokratia länsimaissa) maalipurkeista. Joskus on enemmän interventioita, joskus vähemmän. Jos mennään enemmän “keskuspankkijohtoiseen” (tai keskuspankin takaamaan) talouteen, joutuu pitämään mielen avoimena.
Finanssikriisistä on kulunut vasta 12 vuotta. Miten niin vasta? Historiallisesti pahoista finanssikriiseistä toipuminen on kestänyt pitkään. Esimerkiksi 1928–1933 jupakasta toivuttiin globaalisti oikeasti vasta 1942–45 tienoilla (kiitos sodan tuoman superelvytyksen). Osaan systeemistä ne jättää arvet todella pitkäksi aikaa. Viimeiset 12 vuotta maailmantalous on toipunut hitaasti 2007–2008 shokista: osa toimijoista (esim. Yhdysvaltain kotitaloudet) ovat ns. “deleveroineet” eli kutistaneet velkamassaansa suhteessa BKT:hen.
Tuo kulutuksen puute on hyvä pointti. Tästä on olemassa monta leiriä, mutta mielestäni maailman asioiden tilaa on helpompi sijoittajan vinkkelistä hahmottaa kun ottaa lähtökohdaksi liian vähäisen kulutuksen: kysynnän, ei tuotannon, vähyys on ongelma. Mistä se johtuu? Onko kasvaneella eriarvoisuudella (ns. kuluttava luokka eli palkansaajat ovat saaneet alati pienemmän osan kasvaneesta kakusta) ympäri maailman tekemistä sen kanssa? Todennäköisesti. Keskuspankki voisi taistella tätä vastaan jakamalla rahaa suoraan “kansalle”, mutta tuohon ei ole menty. Korjaako nykypolitiikka tätä ongelmaa? Tuskin, se itseasiassa näyttää kärjistävän eriarvoisuutta entisestään mikä polarisoi poliittista kenttää.
Jos jo eriarvoisuus iskee kulutukseen, niin päälle tulee vanhentuvat väestöt ja isot velkamassat jotka jarruttavat talouksia mikäli velkaa ei investoida kannattavasti kuten näyttää käyneen. Jos tällainen stagnaatio vallitsee, tuntuu keskuspankkien toimet lähinnä talouden tilaa helpottavalta tai ylläpitävältä, ei liian pitkälle menevältä elvytykseltä tai ylilyönniltä.
Vuoden 2008 kriisin hoitoon keskuspankit lähtivät voimakkaasti asenteella, että 30-luvun laman virheitä ei toisteta (kriisit yhdistyivät mielikuvissa nopeasti toisiinsa). Moraalisen kuristusasenteen sijaan on siis tehty kaikki päinvastoin, kuin silloin ja tällä tiellä ollaan edelleen.
Mutta keskuspankkienkin takit kääntyy välillä. 30-luvun alun asenteet muuttui nopeasti ja 40-luvulta alkaen Fed oli kiltisti Treasuryn talutusnuorassa. Tuo talutusnuora taisi mennä poikki kunnolla vasta Volckerin myötä, joka nitisti inflaation korkeilla koroilla maksoi mitä maksoi. Koska meillä tulee uusi Volcker? Mitä jos isoja määriä konkursseja ja “adjustoimista” aletaan taas sallia? Näitä tuulia pitäisi haistella.
Lisäys: samaa mieltä myös siitä, että pakittaminen tilanteesta näyttää yhä vaikeammalta ja sen hinta (niin taloudellinen kuin inhimillinen) nousee koko ajan.