Pörssien suunta (Osa 1)

Credit default swaps

3 tykkäystä

Yleensähän kun puhumme kuplista niin tarkoitamme toki “arvostuskuplaa”, missä hintataso karkaa ylimitoitetuksi, mutta tulokset eivät jaksa nousta perässä. Olet täysin oikeassa että sellaisessa emme nyt ole.

Itse koen että tämän rinnalla on kuitenkin olemassa toinen kupla eli “tuloskupla”, missä negatiivisiä riskejä ei tarpeeksi hinnoitella kursseihin, ja tuloksien kyykätessä odotetusta joudutaan lyömään kursseja rajusti alaspäin. Kun hyvien ja korkeiden tuloksien jatkumisen deluusio leviää tarpeeksi laajalle niin mielestäni on aivan oikein puhua kuplasta, vaikka ehkäpä minun ei olisi pitänyt käyttää tuota “kupla” -sanaa. Se kun niin vahvasti assosioidaan äärimmäisiin korkeisiin kertoimiin.

Se mitä tällä sekavalla kirjoituksellani halusin tuoda esille, että sijoittajan on vaarallista tuudittautua ajattelemaan että olisimme turvassa, koska kurssit ja tulokset näyttävät olevan linjassa. Tiedän että tätä et varmaankaan tarkoittanut, mutta noin se tullaan tulkitsemaan. Meidän tulosodotuksemme ensi vuodelle voivat olla täydessä kuplassa, jos valumme jo tiedossa olevien tapahtumien perusteella takaisin taantumaan ja tulokset alkavat kyykätä. Tai sitten ei, ennustaminen kun on todella vaikeata :cowboy_hat_face:

6 tykkäystä

Tuloskupla olisi erityisen vaarallinen siksi, että jos tulokset laskevat kunnolla, saattavat arvostustasotkin laskea. Jo P/E on 40 ja tulos puolittuu, sijoittajat eivät välttämättä maksa enää kasvuyhtiökerrointa. Jos samalla P/E laskee vaikkapa 25:een niin kurssireaktio on jo katastrofaalinen (en nyt laske sitä tähän auki, mukavaa aivojumppaa miettiä tarkemmin :smiley: ).

Olisi hyvä, että yhtiöiden johto kommunikoisi tuloksentekoa ja kasvumahdollisuuksia mahdollisimman avoimesti. Nostan hattua Harvian taannoiseen tilaisuudelle, jossa johto selkeästi kertoi, että ei pidä tuudittautua nykyisiin, hurjiin kasvulukuihin vaan malttaa yhtiön maltillista kasvua tulevaisuudessa. Tällainen kommunikointi on mielestäni hyvin tärkeää ja ehkäisee tuloskuplien syntymistä.

15 tykkäystä

Sisäpiirien myyntimäärät jo huolestuttavalla tasolla :thinking:

12 tykkäystä

Ei hyvät uutiset leviää nyt, ensi viikko selvää laskua kun Itävallan toimet tarttuu muihinkin maihin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007618503.html

Kaikki kiinni on todellisuutta ennen rokotetta.

:mask:

2 tykkäystä

Fed­eral Re­serve Chair­man Jerome Pow­ell said it is too soon to say how progress in the global hunt for a coro­n­avirus vac­cine will in­flu­ence the U.S. econ­omy, par­tic­u­larly given con­cern­ing in­creases in in­fec-tions that could weaken the re­cent eco­nomic re­cov­ery.

Covid-19 pandemian kiihtyminen on viime viikkoina ollut vahvaa, se uhkaa vakavasti maailman talouksien elpymistä, vaikka rokotteen saaminen lisää toiveita pandemian heikkenemisestä ensi vuoden aikana, lähikuukaudet ovat haastavimpia

“The next few months could be chal­leng­ing,” Mr. Pow­ell said Thurs­day dur­ing a vir­tual panel dis­cus­sion with other cen­tral bankers. On the im­pli­ca­tions of a vac­cine, he added, “From our stand­point, it’s just too soon to as­sess with any con­fi­dence the im­pli­ca­tions of the news for the path of the econ­omy, es­pe­cially in the near term.”

U.S. stock mar­kets flirted with record lev­els ear­lier this week af­ter Pfizer an­nounced a vac­cine it is de­vel­op­ing with Bio­N­Tech proved bet­ter than ex­pected at pro­tect­ing peo­ple from Covid-19, bring­ing closer a po­ten­tial mile­stone in the global hunt to end the pan-demic.

The prospect of a sci­en­tific break­through that could spur a faster re­cov­ery in the hard-hit ser­vice sec­tors of the econ­omy that de­mand more in­ten­sive hu­man con­tact in six months’ time could make it trick­ier for cen­tral banks to nav­i­gate a pe­riod in which ac­tiv­ity stum-bles be­cause of higher in­fec­tion rates and more hos­pi­tal­iza­tions in the fall and win­ter months.

Tiivistettynä:
Fed varoittaa covid-19 rokotteen saamisesta huolimatta USA:n talouden elpymisen olevan hyvin vaihtelevaa eri toimialoilla, sekä kotitalouksien ostovoiman kärsivän työttömyydestä ja säästöjen hupenemisesta.

Siis, on mahdollista sijoittajien sentimentin muuttuminen melko varovaiseksi ja voittojen kotiuttamisen lisääntyvän ehkä laskeviin kursseihin.
Tähän yhdistyy myös uutiset USA:n elvytyspakettien siirtymisestä ensi vuoden puolelle.

3 tykkäystä

Paitsi että sijoittajasentimentti on hirveän härkämäinen eli valtaosa odottaa nimenomaan sitä nousua.

1 tykkäys

Hyvin jännä tulkinta tuosta graafista, kun se ei sano mitään volyymistä. Ostot on oikeastaan se yleensä seurattava indikaattori ja tärkeä.

“Insiders might sell their shares for any number of reasons, but they buy them for only one: they think the price will rise”

  • Peter Lynch
3 tykkäystä

Pörssi-indekseille on ominaista sahaava liike. Se on siis ominaisuus. Jollain viikolla indeksit laskevat, toisella nousevat. Se on normaalia. Sentimentti heiluu siinä mukana.

Jos olet fundasijoittaja, niin ihan hirveästi ei kannata käyttää energiaa siihen meneekö pörssi tällä viikolla alas vai ylös ja mitä ensi viikolla. Pääpiirteissään arvostustasojen ym. tiedostaminen riittänee. Jos taas olet treidaaja/swingaaja tms. niin tähän keskittyminen on sinulle elinehto.

Mietin sitä, että välillä on itsellä fiilis että moni reagoi suuntaan tai toiseen pienimpienkin “risahdusten” perusteella.

Peräänkuuluttaisin kaikille niitä mainostamiani osakepoimijan laseja, jonka läpi kannattaa hommaa katsoa pitkäjänteisesti. :slight_smile: Ensin pitää tietysti tunnistaa, haluaako veivata ja yrittää treidata ja swingata vai onko pitkällä tähtäimellä omistaja.

Mukavaa viikonlopun jatkoa :slight_smile:

61 tykkäystä

Erittäin hyvin sanottu. Kaikkien ei välttämättä tarvitse eikä edes kannata peesata esim Lepikön liikkeitä. Pörssit laskee ja nousee. Aika suuri todennäköisyys on sille että ei osu myyntien kanssa huipulle ja ostojen kanssa pohjalle.

9 tykkäystä

Tässä artikkelissa pohditaan sijoittamista lääkeyhtiöihin. Riskinä sijoittajalla on hahmottaa, mikä merkitys tietyllä uusilla lääkkeillä on yhtiön kestävään, pitkän aikavalin myyntiin ja kannattavuuteen.
Hypetys covid -19 rokotteista nostaa niitä kehittäneiden yhtiöiden kursseja, mutta miten pitkäksi aikaa?
Historiallisesti parasta tuottoa lääkeyhtiöt saavat parasta tulosta joka päivä, mielellään koko elinajan otettavista lääkeinnovaatioista. Hyvä esimerkki on kolesteroolin alentamiseen tarkoitetut statiinit.

Yleistäen yhtiöitä voi arvioida pohtimalla, perustuuko yhtiön strategia kestävään liiketoimintamahdollisuuteen. Luonnollisesti tilanne voi muuttua joskus nopeasti ja yllättäin - kestävä mahdollisuus kannattavaan yritystoimintaan voi loppua, tai oleellisesti vähentyä.

The dan­ger for in­vestors mies in con­flat­ing the im­por­tance of these drugs in fight­ing the pan­demic with the at­trac­tive-ness of the long-term busi­ness op­por­tu­nity. The most lu­cra­tive med­ica­tions have his­tor­i­cally been drugs that pa­tients need on a re­cur­ring ba­sis. For in­stance, Ab­b­Vie’s anti in­flam­ma-tory drug Hu­mira con­tin­ues to gen­er­ate bil­lions in sales well into its sec­ond decade on the mar­ket. Rheuma­toid arthri­tis pa­tients who take Hu­mira gen­er­ally re­quire a dose every two weeks. Statins, the block-buster drug class of yes­teryear, are typ­i­cally taken daily.

Drugs that pa­tients take less of­ten tend to be less valu­able to in­vestors, no mat­ter how badly they are needed or how well they sell in the short term. Gilead booked nearly $900 mil­lion in remde­sivir sales in the third quar­ter, but the com­pa­ny’s stock has still de­clined. It re­mains un­known how long Covid-19 vac­cine pro­tec­tion can last in pa­tients. But even if shots are re­quired an­nu­ally, a flood of com­peti­tors could ar­rive in the months ahead, which will put sig­nif­i-cant pres­sure on vac­cine prices over the long term.

In the case of Mod­erna, the com­pany has many other pro­grams in de­vel­op­ment that could prove valu­able over the long term. But re­cent his­tory sug­gests that day traders should brace for a let­down.

2 tykkäystä

Jos katsoo pfizerin kurssikehitystä yhtään pidemmällä aikavälillä niin koronan leviämisellä länsimaihin tai lääkkeen valmistumisen uutisoinnilla ei näyttäisi juurikaan olla vaikutusta.

Koronarokotteen vaikutus pfizerille varmaankin verrattavissa uuden siru, puhelin tai automallin lanseerausta kyseisen alan jäteille. Eli kyseessä normaalia liiketoimintaa, missä uuden tuotteen julkaisu on sijoittajalle lähinnä infoa että yrityksen perusbisnes pyörii kuten kuuluukin.

Pienempiin yhtiöihin yksittäisten tuotteiden vaikutus toki aina suurempi

9 tykkäystä

Tuli tällainen vastaan. Nousujuhlat aasiassa?https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007619453.html

8 tykkäystä

Hienoa Aasia! Amerikassa sen sijaan näyttää todella pahalta kivijalkaliikkeille tämä joulumarkkina.

7 tykkäystä

Softbank keventelee kovasti mm. teknoja, SeekingAlphan jutussa listausta. " Softbank exits stake in 24 companies, exits AMZN, GOOG, TSLA…"

6 tykkäystä

Merkittävä Aasian maiden keskinäinen kauppasopimus tänään solmittu vuosien tiukan väännön jälkeen, mukana on Kiina ja kaikkiaan 15 maata.
Mielenkiinnolla odotetaan Biden hallinnon linjauksia USA:n Kiinan kauppasuhteissa.

At a cer­e­mony Sun­day, which was con­ducted via video­con­fer-ence due to the pan­demic, min­is­ters from the 15 coun­tries signed the agree­ment and held up their sig­na­tures to the cam­eras. The deal’s com­ple­tion comes af­ter sev­eral years of grow­ing trade ten­sions, par­tic­u­larly be­tween the U.S. and China, that raised ques-tions about the fu­ture of glob­al­iza­tion.

Aasian maat odottavat myönteisiä, uusi ehdotuksia kauppakiistojen vähentämiseksi ja samalla maiden taloustilanteiden elvyttämiseksi,

SIN­GA­PORE—Fif­teen coun­tries in­clud­ing China signed a ma­jor trade deal on Sun­day af­ter years of tricky ne­go­ti­a­tions, pos­ing an early chal­lenge to Pres­i­dent-elect Joe Biden as he for­mu­lates his ad­min­is­tra­tion’s trade poli­cies.

The agree­ment, called the Re­gional Com­pre­hen­sive Eco­nomic Part­ner­ship, or RCEP, cre­ates a re­gional bloc that cov­ers around a third of global eco­nomic out­put. It stretches across many of Asia-Pa­cif­ic’s largest and most vi­brant economies, which set aside geopo­lit­i­cal dif­fer­ences to boost trade and growth dur­ing the coro­n­avirus pan­demic. Apart from China, it in­cludes Japan, South Ko­rea, Aus­tralia, New Zea­land and 10 South­east Asian na­tions, from In­done­sia and Viet­nam to Thai­land and Sin­ga­pore.

“En­cour­ag­ing free trade is even more im­por­tant now that the global econ­omy is in a slump and there are signs of coun­tries turn­ing in­ward,” Ja­panese Prime Min­is­ter Yoshi­hide Suga said dur­ing the RCEP meet­ing with other lead­ers, ac­cord­ing to a Ja­panese gov­ern­ment of­fi­cial.

Nyt sovittu kauppasopimus saattaa vaikuttaa ainakin lähiaikoina pörssien perusvireeseen myönteisesti, varsinkin sopimuksen piiriin kuuluvissa maissa

14 tykkäystä

USA:ssa odotetaan hyvää tuottoa pienistä kasvuyhtiöistä.

1 tykkäys

Huomenta kaikille! Pörssiviikko alkoi positiivisella vireellä Aasiassa, kun Kiinasta ja Japanista julkaistiin odotettua parempia talouslukuja. Japanissa talouskasvu ylitti Q3:lla odotukset (+21,4 % annualisoituna, Q2:lla -28,8 %) ja Kiinassa teollisuustuotanto pysyi vahvassa kasvussa. Positiivinen signaali oli myös se, että vähittäismyynti on yhä paremmin kasvun syrjässä kiinni (kolmas perättäinen kasvukuukausi takana). Lisää luettavaa aiheesta makrokatsauksessa.

35 tykkäystä

OP:n viimeisimmät suositus- ja tavoitehintamuutokset

5 tykkäystä

Kunnon maanantaipläjäys ketjussa, tässä vielä vähän jatkoa muutamalla kuvaajalla aamun videolta. :smiley:

Tosiaan Aasiassa saatiin iso vapaakauppasopimus, joskin tällaisten vaikutukset näkyy vasta vuosien jänteellä. Sen lisäksi luin blumman ekonomistien kommentteja, ja tällä hetkellä vaikutukset talouskasvuun tuntuvat hyvin pieniltä. Esimerkiksi Kiinan kohdalla arvioitiin, että BKT on 0,5 % ylempänä vuonna 2030 tämän ansiosta. 0,5 % häviää täysin makroennustamisen vaikeuksien koukeroihin. :smiley: Parempi se tietysti on, kuin ei mitään.

Blumman hätäiset indikaattorit hyytyvät edelleen. Hyvä muistaa, että näissä matkustamisella ja liikkumisella on korkea paino eli ne ei suorana reflektoi talouden kehitystä vaikka antaakin suuntaa.

Tätä leviteltiin Twitterissä siellä täällä. Sisäpiiri myy minkä kerkeää. :smiley:

Ja sentimentti jatkaa kuumana:

Lisäys:

Pieni historiaknoppi, mutta en voi olla rinnastamatta tuota maantieteellistä aluetta Japanin 30/40-luvulla väkivallalla ajamaan umpirasistiseen ja siirtomaita hyväksikäyttävään “Great East Asia Co-Prosperity Sphereen”, joka olisi näyttänyt suunnilleen tältä:

Käytännössä samat alueet ja maat mukana, mutta vallan painopiste ei ole Tokiossa. :smiley:

34 tykkäystä