Pörssin päiväliikkeet ja korjaukset (Karhunpesä & Härkätaisteluareena)

Hyvä teoria mutta ei oikein taida kestää datan tutkimista. Esimerkiksi 10-vuotta sitten, jos odottelit sinne asti, että VIX rauhoittui “normaaleille” tasoille(paremminkin uudelle normaalille) oli S&P500 kerennyt pohjista pompata +30%. Kyllä ne alhaisen vaihtovolyymin ajat kuuluvat pidempään jatkuneille härkämarkkinoille nopealla datan tutkimisella.

1 tykkäys

Aamun futuurien kurkkaus; Sahattu kylkimyyryä jenkkien closen jälkeen, aikaisin aamulla yritetty hieman nousua, mutta kun kello löi yhdeksän, dyykattiin välittömästi jenkkien closen lähelle. No, ollaan sitä SP500 closea parikymmentä pinnaa korkeammalla eli FUTUURIT VIHERTÄÄ JEEEEEEEeeee…

Eurooppa avaa aivan varmasti miinuksella koska jenkien ilta oli pulkkamäkeä, mutta se on vielä auki avataanko ylempänä vai alempana kuin jenkkien close. Suunnasta sen jälkeen en edes lähde arvailemaan - yksi uusi otsikko ölppädraamasta voi kääntää kaiken minuutissa tällä hetkellä kun odotellaan tuota huomista kokousta. Odotan kiinnostuneena mihin suuntaan DAX lähtee avauksesta ja ensisijaisesti katson shorttipaikkoja jos näyttää siltä että Euroopassa dumpataan lappua laitaan jenkkien iltakyykyn pelästyttämänä.

Mutta hei, yöllä Trump on taas julistanut että diili tulee

1 tykkäys

tämä uutinen aiheutti tuon futuuridipin mutta huomenna jatkuu keskustelut tukipaketista

1 tykkäys

Ah, selittää. No, sitten baseline tälle päivälle on (maltillinen?) laskupäivä kunnes tulee ölppädraamaan ja EU diileihin jotain selvyyttä. Sitten kun hypoteettisesti öljy raketoi ja EU antaa kaikille paljon rahaa voidaan taas rallatella? Jos luottaa noihin ja päivä luisutaan niin iltapäivän tai huomisen Buy The Dip ja sitten toivotaan ettei otettu putoavaa puukkoa kun OPEC+ failaa ja EU jatkaa tappelua ja pidellään sulavia osakkeita yli pääsiäisen? :smiley:

Taidan kyllä välttää salkun täyttelyä isommin tällä viikolla koska maanantai on hesa kiinni mutta jenkkipörssi auki joka on aina hyvä kombo jolla voidaan saada punoittava tiistaiaamu jos huonosti käy.

4 tykkäystä

Olen yrittänyt selvittää mistä johtuu maltillinen korkojen nousu nyt maaliskuun aikana. Negatiivisen puolella kuitenkin, mutta osaako joku valistuneempi sivistää mistä tämä ilmiö Euribor koroissa johtuu?

2 tykkäystä

Inter-bank offered rate kasvaa, kun riskitaso kasvaa. Euribor on “markkinaehtoinen” korko, joka määräytyy, kuten pankit haluavat antaa vakuudellista yönylilainaa toisilleen.

Tosiaan hyvin maltillista nousua mielestäni. “Markkinaehtoinen” sikäli, että kyllähän rahapolitiikallaan keskuspankki voi vaikuttaa korkoon, ja ohjauskorko onkin selvästi negatiivisempi @ -0,50%. Lisäksi Euribor ei teoriassakaan voi nousta yli 0.25%, koska EKP on asettanut marginal lending facilityn koron siihen, eli pankit saavat vähintään tällä korolla EKP:ltä lainaa, jos muut eurojärjestelmän pankit yrittävät pyytää enemmän.

Tuskin siis on mitään yhtä syytä, jos ei lasketa koronaa seurauksineen yhdeksi syyksi.

Kyseessä siis yönylilaina, eli maksuvalmiudesta ei niinkään kyse. Enemmänkin siitä, halutaanko holdata toisten assetteja edes yön yli, jos ne huomenna ovatkin selvästi arvottomampia. Tai siis tämän riskin hinnoittelusta.

Jos miettii ihmisen pohjakäyttäytymistä, niin ensin on kova kiire myydä. Sitten huomataan, että on ennätyshalpaa ja on kova kiire ostaa. Ei siihen mahdu pientä volyymiä väliin. Nykyaikana ihmisillä tuskin menee päivätolkulla oivaltaa, että halpa on halpaa.

8 tykkäystä

Ehkä siitä, että pankit haluavat turvata oman maksuvalmiutensa mieluummin kuin lainata rahaa toisille? En kuitenkaan näkisi, että sinänsä epäluottamusta pankkien välillä olisi.

Kiitos selvennöksestä. Tämä antoikin vastauksen siihen, kannattaako vaihtaa asuntolaina euribor-koroista kiinteään korkoon :smiley:

2 tykkäystä

Kunhan pitää mielessä, että EKP asettaa myös marginal lending facilityn rajan, ja voi päättää nostaa sitä. Ts. jos korot nousevat, ne kyllä nousevat.

Rehellisesti sanoen nykytilanteessa kukaan ei pidä koronnostoa realistisena vaihtoehtona, mutta asuntolainahan otetaan kai vuosikymmeneksi. Siinä ajassa voi ehtiä tapahtua.

Sinänsä kiva, että olin hyödyksi. :slight_smile:

Kyllä minäkin sinua tarkalla silmällä seuraan osakekaupoissa, Aston. :wink:

5 tykkäystä

not good

3 tykkäystä

Näitä alkaa tulla niille (erit. pienille) yrityksille, kenellä on huono tase ja kassavirta. Disclaimer: en tiedä kummastakaan firmasta mitään.

7 tykkäystä

Näinhän sen pitääkin mennä. Suoraan sanottuna nämä yritykset ovat eläneet laina-ajalla jo hyvin pitkään, koska olivat pitkään tappiollisia nousumarkkinan huipullakin.

Ei ole mitään järkeä pitää hengissä tuottamatonta liiketoimintaa. Poikkeustilan johdosta kärsivä, mutta sinänsä hyvä ja arvonlisää tuottava bisnes on syytä pitää hengissä toki, tai ainakin antaa mahdollisuus selviytyä.

Haluaisinpa nähdä Valoen, Tulikiven ja Savo Solarin konkurssit tässä kohta.

14 tykkäystä

Kyllä, täysin samaa mieltä. Lähinnä tällaisista saattaa tulla se “domino”-haaste, että kun niitä kaatuu lyhyellä aikavälillä isoja määriä niin se helposti sitten lähtee leviämään siitä ihan terveisiinkin firmoihin kun velkojilta jää rahat saamatta ja pankit kiristää luototuksia jnejne. Tätähän niillä tukipaketeilla kai nimenomaan yritetään estää. :+1:

6 tykkäystä

Tuleehan tässä pakostakin kevätsiivo konkurssien muodossa, mikä ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Mikäli tällaisten konkurssikypsien yritysten kanssa on käynyt kauppaa tai niitä on rahoittanut, kuuluu sekin liiketoiminnan normaaleihin riskeihin, mitkä pitää jokaisen terveen yrityksen tunnistaa ja suhteuttaa omaan liiketoimintaansa.

Jos vielä muutama kuukausi sitten terveellä pohjalla liiketoimintaa tehneitä yrityksiä alkaa ajautumaan konkurssiin onkin sitten piru merrassa. Itse uskon vielä elvytykseen ja siihen, että esim. pankeilla ei ole tarvetta lähteä kristämään rahoitusta terveille yrityksille tai jopa ajamaan niitä konkurssiin, kuten 90-luvun lamassa tehtiin. Mutta 90-luvun sekoilussa kaatui sitten pankkejakin.

Menee muisteloiden puolelle, mutta 90-luvun alussa moni tuttu (ja terve) pieni/keskisuuri yritys meni nurin, kun markka halpeni ja samaan aikaan korot laukkasivat 15% hujakoille ja ylikin. Se oli hurjaa touhua silloin… Nyt ei ole korkojen noususta pelkoa eikä valuuttakaan aiheuta yllätyksiä.

11 tykkäystä

90-luvun lamassa yksi suurimpia virheitä oli kirjoittaa pankeille blankovekseli, jolloin niille oli kannattavampaa kaataa perusteiltaan terve yritys kuin suostua järjestelyihin.

1 tykkäys

Tässä hieman ajatuksia Euroopan tilanteesta. Ei taida olla tämä talouskriisi vielä ihan taputeltu.

https://www.newsroom.co.nz/2020/03/23/1097763/brace-for-european-financial-armageddon

3 tykkäystä

Italian ja Espanjan tilanne on kyllä taloudellisesti katastrofaalinen. Kaikki ei-välttämätön tuotanto on seis toistaiseksi ja velkaa ennestäänkin liikaa. Maille tärkeä matkailuelinkeino ei tule toipumaan pitkään aikaan. Jo Kreikan pelastaminen otti lujille sekä taloudellisesti että poliittisesti, nämä maat tulevat tarvitsemaan paljon enemmän apua. Euron hajoaminen on mahdollista jos jäsenmaat eivät pääse yhteisymmärrykseen.