QPR Software - Yritysohjelmistojen epäseksikäs konkari

Oli Iikalta sen verran hyvää asiaa Inderespodissa, että laitan tähän vähän keräämääni vaihtoehtoista dataa QPR:n LinkedIn seuraajien kehityksestä.

Määriä ei ole ihan tarkasti kerätty, kun ajattelin aluksi ihan mielenkiinnosta seurata seuraajien kehittymistä. Nyt olen kuitenkin vähän tarkemmin alkanut kerätä määrän aina kuukauden ensimmäisenä päivänä. Alimpana rivinä kuluva ja keskeneräinen kuukausi, jossa kasvuprosentin osalta huomioidaan myös kuluneiden päivien määrää.

Kesä-Elokuussa seuraajien määrä kasvoi 60-90 seuraajalla kuukaudessa. Suunnilleen elokuun puolesta välissä lähtien määrä on kasvanut selväsi kesää nopeammin. Syyskuu on ollut toistaiseksi vilkkain kuukausi ja tällöin tuli keskimäärin 6 uutta seuraajaa päivässä. Tuolloin seuraajien määrä nousi kuukaudessa 4,1% ja alkukuukaudesta tiedotettiin suurempi sopimus. Marraskuu näyttäisi kehittyvän hyvää tahtia ja varsinkin viimeisten päivien aikana kehitys on ollut hyvää.

image

Nähtäväksi jää, miten hyvin määrät siirtyvät aikanaan liikevaihdoksi.

5 tykkäystä