Eräs vaihtoehto olisi alkaa vaan jatkossa säästää johonkin maailman indeksi ETF:ään ja jättää aiemmat sijoitukset ennalleen, sieltähän se vähitellen paino nousee.
8 tykkäystä
Kyllähän esim EXUS on saatavilla kuukausisäästöön.
2 tykkäystä
No niinpä näkyy, olin muka katsovinani ettei ollut.
Kiitos tästä.
Kehittyneiden maiden BKT:sta vain noin 45-50% tulee USA:sta.
USA:n ylipainotus maailman market capissa johtuu seuraavista asioista
- USA:ssa valuaatiot korkeammalla
- Muualla maailmassa pienempi osuus liiketoiminnasta on listattu pörssiin. Euroopassa suurempi osa taloutta muodostuu julkisen sektorin yrityksistä.
- Jotkin ei-USA yhtiöt on listattu USA:han, jolloin ne ETF:n raportoinnissa ne menevät väärään maahan. Esimerkiksi Spotify.
3 tykkäystä
Tämä taitaa olla sen verran yleistä, että uskoisin, että tämä on yleensä huomioitu ja yhtiöt raportoidaan pääkonttorin sijainnin perusteella.
Kehittyvien markkinoiden yhtiöitä omistetaan hyvin usein ADR:ien kautta, niin tämähän sotkisi laskelmat täysin.