Remedy Entertainment Oyj -ketju (Osa 1)

4 tykkäystä

Remedyn case on edelleen erittäin mielenkiintoinen ja H2-raportin numerot jälleen vahvistivat yhtiön strategian edenneen suunnitellusti. Nyt kun saatiin taas kovia numeroita vahvan tarinan taakse, niin mielestäni yhtiön riskitaso on taas aavistuksen pienempi verrattuna esim. puolen vuoden takaiseen tilanteeseen.

Mielestäni peliyhtiöiden tapauksessa kannattaa enemmän mennä suositus edellä kuin tuijottaa pelkkää tavoitehintaa. Niin kuin tiedetään, peliyhtiöille tarkan käyvän arvon määrittäminen on suhteellisen mahdotonta, kun näkyvyyttä tulevien pelijulkaisujen myyntiin ei juurikaan ole.

Remedyn tapauksessa odotukset ovat edelleen mielestäni suhteellisen maltillisia Controlin osalta ja pelimyynnin onnistuessa arvonluontipotentiaali on merkittävä. Nykytietojen ja arvostuksen valossa mielestäni Remedyn kyydissä kannattaa edelleen istua. Nyt osakekurssi alkaa kuitenkin hinnoitella jo Controlille kohtuullista menestystä ja myynnin jäädessä odotuksista alkaa osakkeessa olla myös laskuvaraa, jos oletetaan, että kurssi tässä skenaariossa laskisi takaisin 6e tasoille.

12 tykkäystä

@Lauri_Haavisto nyt on tallenne myös upotettu InderesTV:seen: Remedy Entertainment Plc FY2018 results webcast 10:00 am (EET) Tuesday 12.2.2019 | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

5 tykkäystä

Vissiin joku giveaway tulossa…

1 tykkäys

9 Major Worries We Have About 2019’s Biggest Video Games
(6. Has Control Already Missed The Mark For Remedy?)

2 tykkäystä
7 tykkäystä

Onko Remedy tällä hetkellä kiinnostavin osake “Suomessa” :thinking:

Eniten katseluita ja vastauksia yhtiökohtaisista keskusteluista, taakse jää Nokiat ja Nordeat :star_struck::chart_with_upwards_trend:

7 tykkäystä

Maksumuurin takana oleva uutinen (jota en tällähetkellä pääse itse lukemaan ennen postausta)

Jälkipörssi: Remedy on pitkän aikavälin sijoituskohde

2 tykkäystä

Tämäkin maksumuurin takana, mutta hyvä että näkyvyys sijoittajien keskuudessa kasvaa.

https://www.sijoittaja.fi/130589/peliyhtioiden-vuodesta-tulossa-kiinnostavin-aikoihin-tarkastelussa-rovion-remedyn-ja-next-gamesin-2019/

3 tykkäystä

Control - Courtney Hope (Jesse Faden) - Community Q&A

Edit: Toinen video tulossa “pian”, jossa olisi sitten Jesse Faden vastailemassa. Discordin puolelta tämä tieto.

1 tykkäys

Talon sisältä Control-pelin fysiikkamoottorin hehkutusta…

4 tykkäystä

https://www.marketscreener.com/TENCENT-HOLDINGS-LTD-3045861/news/Exclusive-China-regulator-stops-accepting-new-video-game-applications-to-clear-backlog-sources-28034468/

Yllättävän takkuisesti tämä etenee…

GAPP has approved 538 games since December. It is likely to approve just 2,000 to 3,000 titles in 2019, said Jefferies analyst Karen Chan in a note to clients.

“Generally speaking the whole industry is frightened. There is no sign that regulators will loosen their control,” said Beijing-based tech analyst Li Chengdong. “Investors are worried about the red line and risks here.”

Oletan, että Crossfire HD:n julkaisu on lähinnä tästä kiinni… se on siellä odottamassa Xi Jinpingin kumileimaisinta

1 tykkäys

Erikoinen päivitys “Federal Bureau of Control” twitter tilille. Sikälikin kun tuonne hyvin vähän mitään on tätä ennenkään ilmestynyt. En tiedä merkitystä mutta laitetaan tänne silti:

2 tykkäystä

Voisiko videossa olla pari vihjettä…

Psychosphere:
The localised zeitgeist, the culminating “mood” of a room or area based on the amalgamation of the indivdual psyches of it’s inhabitants, usually with negative connotations, but not exclusively.

Tämä viittaisi siihen, että Oldest Housessa huoneet tai alueet käyttäytyvät erilailla riippuen millaisia hahmoja ko. alueella on läsnä.

”Telekinesis” on helpompi ymmärtää: The ability to move objects solely with the power of the mind.

4 tykkäystä

Discordin puolella arvailtiin “telekinesis” perusteella josko viittaisi tulossa olevaan Jesse Fadenin Q&A sessioon. Ja näyttää kuin olisi Jessen käsi tuossa slaidissa taustalla… Discordissahan oli joku aika sitten mahdollisuus esittää kysymyksiä Jesselle mutta porukka ymmärsi osittain väärin ja esitti kyssäreitä myös Courtneylle. Siispä Remedy teki ylimääräisen Q&A:n Courtneylle joka tuli ulos eilen (ja Jessen osuus vielä julkaisematta.) Courtney olikin tulossa taas tänä vkloppuna vierailulle, joten olisiko tulossa jotain uutta matskua tänä viikonloppuna tai jo huomenna? :thinking:

Hyvä bongaus tuo “psychosphere”.

4 tykkäystä
1 tykkäys

Ei tosiaan tullut viimeviikon lopulla uutta matskua kuten hieman arvelin. Yllä olevan ja tämän uuden twiitin myötä ei kuitenkaan liene kaukana että saadaan lisäinfoa:

1 tykkäys

Mitä mieltä te olette muuten siitä jos Inderes.fissä olisi myös yhteisön julkaisemia analyyseja, videoita tai artikkeleita liittyen yksittäisiin yhtiöihin ja toimialoihin? Eli käytännössä etusivun “uutisvirtaan” tulisi myös näitä käyttäjien sisältöjä heidän omalla naamalla, eikä Inderesin nimen alla? What say you? Tässä esimerkki yhteisön jäsenen läpileikkaus videomuodossa peliyhtiöistä ja alustatalouksista: Pelimarkkinat ja Pelialustojen Mullistus - Oden Hunajapurkki - YouTube

Toisin sanoen tuoko nää lisäarvoa teille ja haluisitteko nähdä näitä myös Inderes.fissä Inderesin ja yhtiöiden omien sisältöjen kuten tiedotustilaisuuksien rinnalla

  • Kyllä
  • En

0 voters

1 tykkäys

Vaikka olen skeptinen onko tämä hyvä idea niin kannattaa kokeilla.

1 tykkäys

Kannattanee erotella hyvin selkeästi ammattilaisen ja käyttäjän tekemä analyysi, mutta esimerkiksi jo sentimenttikyselyiden tulosten näkeminen olisi mielenkiintoista, niin miksi ei tuo myös.

5 tykkäystä