Rovio - Arvoa pelialalta?

Rovion osake näyttänyt jo pitkään pörssissä halvalta, eikä ostotarjousta ole muiden tahojen osalta kuulunut. En näe siten itsessään Playtikan tarjouksen vielä ”herättelevän” yhtäkkiä muita heittämään isompia tarjouksia tiskiin lähiaikoina. Näissä erikoistilanteissa myös analyytikkona on vähän tiukassa raossa, kun lopputulos on binäärinen (ostotarjous tapahtuu tai ei tapahdu), ja täytyy kuitenkin olla jompaakumpaa mieltä asiasta. Nykyisen tiedon pohjalta muodostin raportista luettavissa olevan näkemykseni tilanteeseen. Tiedostan toki, että ei tämä mikään 100 %:n varmuudella tapahtuva asia ole, kuten ei mikään sijoittamisessa, mutta pidän sitä tällä hetkellä todennäköisimpänä skenaariona.

Näkemys voi sitten taas päivittyä, kun saadaan uutta tietoa tilanteeseen. Paljon on kiinni siitä, millainen viesti Rovion hallitukselta tilanteeseen saadaan. Jos siinä jätettäisiin jollain tasolla ovi auki mahdollisen korkeamman tarjouksen hyväksymiselle, niin kyllähän jokin toinen taho voisi myös kokeilla kepillä jäätä. Mikä on sitten riittävä hinta, jolla Rovion pääomistajat olisivat yhtiön valmiita myymään, ja paljonko jokin taho olisi valmis maksamaan Roviosta, ovat sitten asioita, joihin ei pysty tarkkaa vastausta antamaan. Esim. tuo täällä heitetty 14 euroa/osake olisi arvostusmielessä (EV/EBIT n. 22x) sellainen taso, jossa maksettaisiin huomattavasti etukenoon tulevaisuuden kasvupotentiaalista. Sellaisen tarjouksen torjuminen ja perustelu osakkeenomistajille voisi olla aika vaikeaa. Olisiko jollekin taholle kannattavaa tehdä tarjous näin korkeaan hintaan, niin siitä voidaan olla sitten montaa mieltä…

37 tykkäystä

Ostotarjouksien kohdalla on syytä muistaa, että niitä tehdään “kulisseissa” jatkuvasti. Rovion kohdalla tilanteesta tekee poikkeuksellisen se, että Playtika on vuotanut medialle tiedon tehdystä tarjouksesta. Tällä koitetaan todennäköisesti luoda painetta pääomistajan suuntaan, joka on todennäköisesti tuon marraskuun tarjouksen jo torpannut suhteellisen tylysti, koska neuvottelut eivät ole jatkuneet.

Yleensä nämä tarjoukset jäävät vain harvojen tietoon, jos yksittäinen omistaja omistaa yli 10%, eikä ole kiinnostunut annettuun tarjoukseen tarttumaan. 95% tapauksista ostotarjouksen tullessa julkisuuuteen, on hallitus jo puoltanut tarjousta ja kysymysmerkkeinä on vain esim. 90% omistusosuuteen liittyvä ehdollisuus.

13 tykkäystä

Kiitos vastauksesta, @Atte_Riikola , viime kädessä toki jokainen joutuu itse päättämään mihin todennäköisyyksiin uskoo, luulen, että asia mistä varsin laajasti markkinoilla ollaan yksimielisiä on se, että tarjous ei tule menemään läpi tällä hinnalla eikä yhtiön haluta päätyvän kyseiselle ostotarjouksen tekijälle. Toki olen itse hieman pettynyt suomalaisten analyysitahojen haluun katsoa ainoastaan lyhyttä tähtäintä, mutta ainakin itsellä on aikaa odottaa piilevän arvon purkautumista vaikka viiden vuoden aikaperspektiivillä.

Mielenkiintoista muuten, että Playtikan kurssi on ollut yli kymmenen prosentin nousussa ostotarjouksen julkistamisen jälkeen: Playtika Holding Corp Stock Price Today | NASDAQ PLTK Live Ticker - Investing.com

Kaivelin vähän netin syövereitä ja törmäsin tähän jo marraskuussa 2018 Talouselämässä julkaistuun Niklas Hedin haastatteluun, luettavissa ainakin minulla: Niklas Hed tappoi peliprojektinsa Roviolla, jäi sapattivapaalle ja päätti jättää perustamansa pelitalon – Pysyy suurena omistajana | Talouselämä

Yksi mielenkiintoinen kohta: “Hänen mukaansa lähtö yhtiöstä ei vaikuta omistukseen yhtiössä – ainakaan toistaiseksi. Niklas Hed on Rovion kolmanneksi suurin omistaja.
“Samat omistusprosentit pysyvät. Varsinkin kurssi on nyt aika alhainen, siitäkään syystä ei ole tarvetta nyt lähteä realisoimaan sitä”, hän kommentoi.”

Kauppalehden lukuoikeuksia ei minulla tällä hetkellä ole, mutta maksumuurin takana Kaj Hedin harvinainen haastattelu, alunperin julkaistu Optiossa jo vuonna 2015: ”Olet sitten vähän soitellut ja kysellyt minusta” ‒ kesti kuukausia, ennen kuin Kaj Hed suostui harvinaiseen haastatteluun ja kertoi, miten hänen ja Rovion tiet yhtyivät | Kauppalehti

17 tykkäystä

Näkisin että Roviolla olisi itsenäisenä yrityksenä mahdollisuudet hyväänkin tulokseen kunhan annettaisiin vielä aikaa. Yleensä mahdolliset ostotarjoukset tulevat kehiin silloin kun osake on poljettu alas ja kenties luotto yrityksen toimintaan näin saatettu epävarmaksi.
Olen joskus omistanut Roviota mutta en tällä hetkellä omista.
Toivottavasti tämä kääntyy omistajien kannalta parhain päin eikä ainakaan mikään epäedullinen tarjous mene läpi.

4 tykkäystä

Itselläni kesti hetken, ennen kuin ehdin hakemaan kaupasta päähäni foliota.

Oma ajatus tästä on ollut, että laitetaan firma ensin kuntoon ja sitten myydään, jos (KUN) joku tarpeeksi haluaa. Käytännössä vaatii Rovion joidenkin projektien onnistumista ja sitä kautta pohjavaluaation nousua.

Nyt siis veikkaan myös, että ei mene tuolla läpi. Toisaalta nyt kun tässä on odoteltu Rovion hallituksen kommenttia näin pitkään, niin aloin miettimään, että mitä se mahtaa tarkoittaa. Tässä muutama vaihtoehto…

-Ei olla saatu hallitusta koolle tarpeeksi nopeasti. (tätä tosin ehkä epäilen…)
-Hallitus on niin loukkaantunut Playtikan julkisesta tarjouksesta polkuhintatarjouksen jälkeen, että haluaa vähän antaa keppiä…
-Hallituksella on käynnissä muiden mahdollisten ja potentiaalisempien ostajakandidaattien kanssa keskusteluja oikeasta hinnasta/ehdoista…

Tai sitten jotain muuta :thinking: Hyvä firma ja jännää olla osana tarinaa…

14 tykkäystä

Morgan muuten sai leikistä tarpeekseen :slight_smile: Lyhyeksimyynti (taulukko) - Johtohenkilöiden liiketoimet ja suljettu ikkuna - www.finanssivalvonta.fi

13 tykkäystä

@Karo_Hamalainen on tehnyt hyvän tviittiketjun liittyen Roviosta ja Playtikan tarjouksesta. :slight_smile:

10 tykkäystä

Kiitos!

Jatkoin ja laajensin tätä Taloustaidon palstallani. Pohdin Rovion kohdalla erityisesti sitä, että yksityissijoittajan olisi hyvä olla selvillä yhtiön pääomistajien haluista. Peliyhtiöihin sijoittamisessa suuremman yhtiön tekemä ostotarjous on yksi realistinen exitin muoto. Onko Rovion kohdalla niin, ettei tuota mahdollisuutta ole?

26 tykkäystä

Playtikan osake on vielä +8% vs tilanne ennen kuin Rovion ostojutut nousivat pöydälle.
Ts 9,05 eur olisi markkinoiden mielestä suht edullinen. Nasse on samaan aikaan about 3,5% plussalla.
Kun market cap on noin 3,7 mrd Usd eli 3,4 mrd eur. Jos nyt vähän sokkona laskee niin Playtikan market cap on noussut extraa:
(8%-3,5%) x 3,4 mrd eur = 150 meur

Tuo ‘ylimäärinen’ 150 meur olisi suhteutettuna noin 2€/Rovion osake extraa, kun emme huomioi Rovion itsensä hallussa olevia osakkeita.

Ts teoriassa voisi siten olettaa että market cap-neutraali tarjoushinta Roviosta olisi n. 11 eur (9,05+2)

Em tietenkin jossittelua ilman että olisin yhtään tarkemmin pelitalojen kursseja katsellut. Mutta tosiaan ihan pöljänä ei Playtikan tarjoamaan tasoa pidetä, Playtikan kannalta tarkasteltuna.

Playtika Holding Corp. (PLTK) Stock Price, News, Quote & History - Yahoo Finance.

17 tykkäystä

Tässä on Susi Nousiaisen kolumni ostotarjouksesta vähän eri näkökulmasta. :slight_smile: Ei muuria.

Rovio nousi viime viikolla raketin lailla uutisiin israelilaisen pelijätti Playtikan tehtyä siitä jo toisen ostotarjouksen muutaman kuukauden sisään. Kun Angry Birds -brändin kotipesäyhtiön vastausta spekuloitiin mediassa, osan toimittajista huomio kääntyi yllättäen rahan sijaan johonkin muuhun. Arvoihin ja vastuullisuuteen.

4 tykkäystä

“DEI-työtä, eli monimuotoisuuteen ja inklusiivisuuteen liittyvää kehittämistä”.

Se on kiva liputtaa kaikenlaisen HR-humpan puolesta kun menee kovaa ja palkataan. Jenkeissä ollut paljon tech irtisanomisia, miten mahtaa nämä positiot kestää mankelin. Jos lähdetään tästä olettamasta, että maailma on parempi paikka, kun pelejä koodaa mahdollisimman monimuotoisia ihmisiä, niin eikö tähän tavoitteeseen pääse helpommin jossain muualla kuin Suomessa?

2 tykkäystä

Suomessa pelialalla on ollut rekrytointi erityisesti haasteena, koska pelkästään Suomesta ei löydy riittävästi kokenutta työvoimaa. Rovio monien muiden joukossa on suunnannut ja varmaan suuntaa jatkossakin paljon rekrytointipanostuksia ulkomaille. Tullessassi vieraaseen maahan monelle hakijalle on merkitystä, että yrityksessä otetaan vakavasti diversiteetti, inklusiivisuus ja vastuullisuus. Maailma muuttuu :wink: Nämä asiat ei ole enää “HR-humppaa” vaan etenkin nuorempi sukupolvi <30v aktiivisesti kysyvät näiden asioiden perään työhaastatteluissa. Se että yrityskulttuuri on kunnossa näiden asioiden osalta voi olla tekijä joka ratkaisee saatko huippuhakijan palkattua vai meneekö hän kilpailijalle.

14 tykkäystä

Ihan mielenkiintoinen kolumni. Tuskin kirjoittaja kuitenkaan itse on sijoittanut Rovioon mainitsemistaan syistä kuten että Rovio ei olisi “agressiivinen monetisoija” kuten Playtika mielestään. Tai tuskin syystä että Rovio ei ole irtisanonut ihmisiä kuten Playtika Seriouslyn tapauksessa. Tai tuskin syystä että Rovioon on palkittu DEI (Diversity, Equality, Inclusivity) -asiantuntija.

Sivusta on aina helppo jakaa ns ilmaisia neuvoja.
Ihan niin kuin henkilöstön vähennysuutisia ei ihan suomalaisissa firmoissa olisi, ihan niin kuin hinnoittelu ja sen kehittäminen ei olisi minkä tahansa firman agendalla.

Sijoittajana toivoisin Rovion johdolta toimenpiteitä jolla osakkeen arvo nousisi ja kohtaisi potentiaalinsa edes osittain. Esimerkiksi käymällä Playtikan kanssa keskusteluja, tiskissä on kuitenkin 9,05 EUR tasollaan kuitenkin historiallisesti korkea lukuunottamatta antihetkeä. Siitä on hyvä parantaa.

Tietenkin toivoisin kauppoja jonkin Disney:n kanssa, joka kykenisi hyödyntämään brändin - ja täten arvostamaan sen monipuolisemmin. Paitsi pelit, myös osaava franchising, piirretyt, koulutus sekä näiden keskinäiset synergiat näkyvyyden kautta.

6 tykkäystä

Onko kokemus pelialan ohjelmistofirmoissa kovinkin tärkeä juttu?

Voisin olettaa, että pelialalla toimittaisiin aika lailla high techin terävän kärjen tuntumassa, ainakin jos verrataan johonkin kirjanpito-ohjelman ylläpitoon, joten arvelisin, että oleellisempaa on, että oppii nopeasti, kuin että osaisi jo valmiiksi kovin paljon.

Onko täällä ketään pelialasta tuntevaa, joka osaisi kokemuksen tai lähipiirin tietojen perusteella kommentoida?

Jorman kokemusrikkaampaa vastausta odotellessa heitän valistuneen ja hyvin yksinkertaistetun arvauksen.

Voisi kärjistää, että 10 hengen firma voi sisältää 10 lähes täysin erilaista työnkuvaa (konseptin omistaja, graafikko, tarinaniskijä, käyttöliittymä/kokemus -suunnittelija, testaaja, koodari…) ja sitä kautta yksittäisen tekijän vastuu voi olla hirmu suuri. Niinpä sinne ei mielellään haluta montaa “opiskelijaa” kerralla syömään muiden resursseja.

ps. En ole pelialalla, olen ohjelmistoalalla ja seurannut kuitenkin pelialaa muutaman kymmenen vuotta :slight_smile:

edit: typojen typot

1 tykkäys

Noh, eipä tuohon kai voi sanoa kuin että riippuu firmasta. Yhdessä paikassa missä olin töissä preferoitiin senioreja, mutta nykyisessä ja edellisessä on palkattu myös runsaasti junioreja. Molemmissa etunsa. Vaatimukset kuitenkin ovat yleensä kovat myös junnuille.

Mitä tähän “HR-humppaan” tulee, niin jätän itse kaikki sellaiset työilmoitukset välistä, missä firma ei tuo omia arvojaan esiin, mutta myös sellaiset missä se kuulostaa siltä että ilmoitukseen on kirjoitettu puhdasta liibalaabaa. Ilmoitukset ovat mielestäni ns. kärpäsansoja jos ne haisevat liian makealta. Mainittakoon myös, että edellisestä työstä vaihdoin pois kun yhtiön teot eivät vastanneet sanoja. Oma näkemys on, että näiden merkitystä ei pidä yhdenkään länsimaisen ja itsensä vakavasti ottavan firman vähätellä. Etenkin kun pelit ovat monille erilaisille tapa paeta maailman paskuutta ja se tuppaa myös näkyä rekryttävässä massassa. Tässä kuitenkin eroja maantieteellisesti, siksi mainitsin erikseen tuon länsimaisuuden.

E: Lisäys @Jarnis :lle
Alalla on ihan normaalia, että käydään vetämässä yksi tai kaksi kiinnostavaa projektia jossain. Vertaa esim. Hollywoodiin, niin ei sielläkään ammattilaiset ole töissä samassa paikassa vaan liikkuvat tuotantojen mukaan. Ainoastaan silloin ketuttaa jos joku lähtee kesken tuotannon. Live-peleissä taas hieman eri asia, mutta ei kukaan niitäkään tee koko elämäänsä. Ja kuten mainitsit, on normaalia hyppiä ja paddaa CV:tä samalla kun tulee kohdelluksi silkkihansikkain. Antiikissa jo tajusivat, että niitä ammattitaitoisia orjia pitää käsitellä hieman eri tavalla kuin niitä, jotka ovat töissä kaivoksilla. Olet myös oikeassa sen suhteen, miksi seniorit ovat kysyttyjä, mutta vähättelet junioreja. Monelle on kova juttu kun pääsee alalle ja voivat olla pitkäänkin samassa paikassa töissä tästä johtuen (ja usein vielä alipalkattuna). En pidä mitenkään pahana, että jokainen pitää itsestään huolen ja kilpailuttaa osaamistaan.

E2: Tuli vähän tämmöinen ajatuksenvirta vastaus. Pointti jaarittelussa kuitenkin oli lähinnä se, että yritykset eivät ole mikään homogeeninen joukko eivätkä sitä ole työntekijätkään. On sekä yrityksen että työntekijän etu jos ennen palkkausta voidaan yrittää varmistamaan se, että sopiiko henkilö yrityksen kulttuuriin ja mitkä ovat henkilön sekä firman tarpeet / suunnitelmat. Nämä kun kohtaavat niin siitä hyötyvät kaikki.

11 tykkäystä

Juniorien kanssa menee helposti 6kk että ovat tuottavasti tekemässä sitä mitä pitää. Ja lisäksi juniorien kanssa on riski että heti kun on CVtä paddattu sopivasti niin lähtevät karkuun muualle. Mikään ei syö miestä kuin kaveri joka palkataan juniorina, opetetaan hommaan (puoli vuotta hurahti nopeasti), viimein todetaan että osaa tehdä asian ja on tuottava ja seuraavaksi kuulee kuinka on vaihtamassa työpaikkaa… ja ei, ei ole palkasta edes kiinni, vaan ilmeisesti on jotenkin muotia paddata CV kiertämällä useampi “kovamaineinen” lafka hyppien firmasta toiseen vuoden-parin välein ja samalla imuroiden koulutusta josta vielä maksetaan.

Joten yllättäen mielummin otetaan kokeneempi kaveri koska se liksa ei edes ole hirveän merkitsevä juttu näissä. Jos se haluaa uraohjustella muualle parin vuoden päästä niin ainakin se teki koko pari vuotta jotain hyödyllistä.

6 tykkäystä

Danske on päivittänyt KL:n riviuutisten mukaan targettiaan hieman ylöspäin.
Jos jollain on raportti niin olisi tietenkin mukava kuulla jonkinlainen summary ajatuksistaan

Danske Bank: 8,30 (Osta) → 8,70 EUR& Osta

6 tykkäystä

Hiukan asian vierestä, mutta Danske taisi myös ainoana analyysitahona Caverionin tavoitehinnan heti nostaa 8 euroon, kun 7 euron ostotarjous julkaistiin, korjatkaa, jos olen väärässä🙂 Ainakin viimeaikainen track record on siis hyvä, mitä tulee ostotarjoustilanteisiin.

8 tykkäystä

Harmillista, kun ei ole ollut aikaa päivystää Keilarannassa, niin voisi saada vinkkejä siitä, onko Rovion pääkonttorilla tavallisuudesta poikkeavaa trafiikkia. Ei taida Inderesillä olla käytössään satelliittia, jonka voisi ohjata seuraamaan Rovion parkkipaikkaa🙂 No joo, taitavat kyllä lähinnä Teams-palavereillä hoitaa yhteydet keskenään.

Eihän tilanne pitkittyessään ole hyväksi myöskään Rovion sisäiselle työilmapiirille, osalla työntekijöistä voi olla tunteet pinnassa, kun on kokemuksia ennestään Playtikan toimintatavoista. Mitä Rovion hallitus siis tällä hetkellä puuhaa!? Eri sidosryhmien kanssa varmasti keskustellaan ja vaikka Inderesin näkemys on, että kilpakosijat eivät ainakaan vielä ole liikkeellä, tätäkään ei voi kokonaan poissulkea. Voi myös olla, että Rovion puolelta ollaan yhteydessä aikaisempiin ovenkoputtelijoihin ja kysytään suoraan nykyistä kiinnostusta. Käytännössä Playtikan ei-sitova tarjous ei kuitenkaan sido millään tavalla hallituksen käsiä tällä hetkellä, kun siihen ei edes ole otettu kantaa. Voi toki olla, että suljettujen ovien takana hierotaan parempaa diiliä Playtikan kanssa, itse en tähän täysillä usko.

Pääsemättä itsekään Danske Bankin analyyseihin, tavoitehinnan nosto kertoo kuitenkin siitä, että siellä selvästi nähdään, että ostotarjouksen läpimenon todennäköisyys on kasvanut, koska ei tullut välittömästi bumerangina takaisin. Viestitään myös selvästi omille asiakkaille, että älkää hyvät ihmiset myykö tätä herkkupalaa pilkkahintaan. Jos oletetaan, että Rovion hallitus Kim Ignatiuksen, jota pidän järkimiehenä, johdolla päätyy hyväksymään ja suosittelemaan tarjousta, olen jokseenkin varma, että kilpailevia tarjouksia ilmaantuu, toivotaan ainakin Disneyn tai Sonyn ilmoittautuvan🙂

Mikäli hallitus hylkää ostotarjouksen, riittää ainakin selitettävää jenkkisijoittajille Invescolle ja Fidelity Investmentsille, jotka molemmat omistavat yli 5% Roviosta. Kyllähän pelikirjaa tarjouksen tiimoilta näidenkin kanssa käydään varmasti läpi jo tässä vaiheessa. En sitten tiedä, minkälaisen rakkaussuhteen suurin omistaja Kaj Hed, 15,74%, on kehittänyt vihaisiin lintuihin vuosien varrella. Onko kyseessä loppujen lopuksi kuitenkin vain sijoitus, joskin tärkeä sellainen!? Riittääkö virtaa vielä tuossa iässä(68v) investoida uusiin kasvuaihioihin vai onko Rovio loppuelämän mittainen projekti ja vieläkö isänmaallisuus on voimissaan, vaikka hän Tukholmassa käsittääkseni asuukin!? Erittäin mielenkiintoista muuten nähdä omistajalista ensi keskiviikkona(1.2).

Ylläoleva oli täysin vastuutonta spekulointia, jokainen muodostakoon itse mielipiteensä tarjouksen läpimenon mahdollisuuksista, mutta jos itse olisin analyytikko, niin suositukseni olisi “osta 9 euroa” ja loppukaneettina “vaikka tarjouksen kariutuminen aiheuttaisi laskupainetta nykyisellekin kurssille, niin pitkän tähtäimen sijoituskohteena Rovion arvo ei ole katoamassa mihinkään.” Minun on kuitenkin helppo puhua, koska positioni on hankittu erittäin matalalla keskihinnalla ja en välttämättä kehottaisi ketään tätä ostamaan pelkästään ostotarjouksen takia, hyvä olla sijoituksen takana muutakin fundaa, koska se suojaa tunnemyrskyiltä yllättävissä käänteissä.

21 tykkäystä