Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat

“Muutto” ja sopimus vaimon nimiin voisi olla kyllä harkinnan arvoinen tempaus ja sitten tuli mieleen että yhtiömuodon vaihto taitaa myös olla vastaava asia. :thinking:

1 tykkäys

Ko. tuote on tuttu duunin puolesta. Vuoden vaihteen jälkeen toki heikko, kun sähkön hinta kääntyi niin yllättäen, että kukaan ei sitä olisi osannut arvata. Toisaalta olet viime vuonna voittanut selvästi pörssisähkön hintaan (etenkin, jos käyttöä kalleimpina tunteita). Tuo hinta putoaa sitten kesää kohti eli koko 6kk et joudu maksamaan tuota 29 snt/kWh. Toki pudotus valitettavan hidas.

1 tykkäys

Ja jos tuota sähköä nyt on oikeasti käyttänyt lähinnä yksityiskäytössä, olisi ollut kiva tietää Marinin jälkikompsaatioista etukäteen. Eihän Marinin avokätiset marras-joulukuun palautukset lohduta yhtään. Niitähän ei saa(ne) yrityssopimuksiin mutta olisi voinut ajoissa vaihtaa yksityispuolelle.

Itsellä käynyt noin. Historiallisesti yritys käyttänyt paljon sähköä ja yksityiskäytön osuus on hoidettu kirjanpidossa ja/tai omalla mittarilla. Nykyään ei sitä yrityskäyttöä kuitenkaan enää juuri ole, joten kulutus on vain yksityispuolella ja suuin osa lämmitykseen. Se vähäinen määrä mitä nykyään menee yrityksellä olisi voitu hoitaa erillisenä kulukorvauksena.

Ainoa lohtu lienee, että sopimukseni oli kuitenkin aika halpa verrattuna mihinkään vaihtoehtoihin(pörssisähkö), joten marraskuun lasku (sähkön käytön osalta, ei siirtomaksua) jäi alle 500 euron. On sekin silti ihan hirveästi.

Taitaa olla aikamoinen vaihtobuumi kohti pörssisähköä. Eilen soittelin Oomiin ja vaihdoin oman toistaiseksi voimassa olevan sopparin pörssisähköön. Aspan kommentti ”sinäkin haluat varmaan vaihtaa pörssisähköön” ennen kuin kerkesin suuta avaamaan.

4 tykkäystä

Ollaan vaihtamassa pörssisähköön ja tuntuu että noita sähkö-appeja on lukematon määrä, joten ajattelin kysyä täältä kokemuksia, että mitkä ovat parhaita appeja sähkönkäytön seuraamiseen/optimointiin ruuanlaittoa, pyykinpesua ym. ajatellen. Ja onko jotkin näistä sidottu tiettyyn sähkön myyjään (asutaan Lahdessa)? Luulisi että parhaat olisi niitä, jotka ei ole ilmaiseksi kaikkien käytössä :slight_smile:

Edit. katoin että Fingridin appi on saanut 2.6 arvioksi Play-kaupassa ja vedin siitä johtopäätöksen, ettei voi olla kovin hyvä :smiley:

Edit2. Jotkut appit esim. antaa hälytyksiä kalliista/halvasta sähköstä, mutta muistan lukeneeni, että ominaisuus ei kaikissa toimi. Mut jos joku on käyttänyt useampia ja todennut jonkun näistä ylivertaiseksi, niin kuulisin mielelläni mikä on paras. Tai sitten asennan vaan kaikki ja lähden testailemaan :face_with_monocle:

Fingridin sovellus on universaali ja simppeli.

Edit: tämännäköinen

Spot.ti tämännäköinen. Kokeilin myös Fingrid ohjelmaa mutta itse tykkäsin tästä enemmän

Kaikenlaista saa säädeltyä

5 tykkäystä

Sovelluskaupasta: Sähköseuranta

Nopeeta peilata kuluvan päivän ja huomisen pyykinpesuajat :+1:

11 tykkäystä

On luultavasti yleisempää kuin verottaja tietääkään, että useista eri syistä puolisoiden osoitteet ovat eri tai asumusero tms järjestely menossa. Näin esim lapselle ostettu asunto on omassa käytössä tarvittavan ajan. Vaiva on pieni jos asunto on lähelläkin. Sähkösopimuksen takia asumusero voi myös olla joskus kannattava ratkaisu. Mikään ei estä, jos sopu löytyykin pian, sehän on asumusero tarkoituskin ennen lopullista eroa.

Paluumuutto Suomeen esissä ja sähkösopparia tässä etsiskelen. Muutamme kerrostaloon, jossa on 76 neliötä. On meillä stereot, televisio, Mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, Mikroprosessori ja pölynimuri, joten emme kaipaa romantiikkaa. Onko 35,48 eur/kk kiinteällä hinnalla (ja tämä siis -14% alv:llä) paljon vai sopivasti? En ole asunut Suomessa yli 8 vuoteen, joten paljonko voisi arvata keskimäärin sähköä kuluvan kuukaudessa kilowatteina näillä spekseillä?
Tuosta kun laskee kiinteän sopparin 16 senttiä / kWh niin tulisi about 221kWh ja siitä yli menevät olisi säästöä ja alle tuhlausta. Mites tuo pörssisähkö…välillä lähes ilmaista ja välillä todella kallista…Helen kertoi 2022 keskihinnaksi 18,8 c/kWh mutta viime vuosi olikin kovin erikoinen.

Edit: ja tuossa kiinteässä kk-maksussa ei joudu sitoutumaan esim. vuodeksi tai pariksi kuten ei pörssisähkössäkään?

2nd Edit: Olisin siis kiitollinen jos ketkä asuvat 70-90 neliön kerrostalokämpässä niin malttaisivat avata sähkön kuukausittaisia kuluja, saa avautua! :smiley:

3rd Edit: Meilläpäin Saigonissa sähkölasku on pörrännyt siinä 60 euron korvilla ja meillä on täällä 3 makkaria, olohuone, keittiö ja paikalliseen tyyliin vanhempien muistelutila joka meillä on normihuoneen kokoinen. Ja siis paljon elektroniikkaa. Sähkönsiirtomaksuja ei ole. Täytyykin goolata tuo kun oli unohtua kokonaan. Tulee muistaakseni vielä suolainen kustannus tuon sähköliittymätarjouksen lisäksi :flushed:

2 tykkäystä

En vastaa kysymykseen mutta totean että kulutukseen vaikuttaa paljon onko kämpässä asuntokohtainen ilmanvaihtokone vai onko ihan vaan painovoimainen ilmanvaihto. Ilmanvaihtokoneissa on usein sähköinen esilämmitysvastus joka talvisin kylmillä ilmoilla kytkeytyy päälle

2 tykkäystä

Meillä menee 200-280kwh/kk vajaa 90m2 asunnossa. Sauna, liesi ja pesukoneet vie eniten ja kesällä takapihan poreallas yli tuplaa kulutuksen, jolloin menee about 550-600kwh/kk.

1 tykkäys

80neliön rivarikolmio, sähköllä kylppärin lattialämmitys ja kesällä viilentävä ILP. Kulutus ollu n.300kwh kuukaudessa.

1 tykkäys

Tämä on hyvä sovellus seurantaan. Itselläni loppui eilen harmillisesti 4,5 sentin soppari. Nyt mennään pörssisähköllä siihen asti kunnes yhtiöt tarjoavat “normaalihintaista” sopimusta.

2 tykkäystä

Hieman alle 80 neliöinen kolmen makkarin rivari kaukolämmöllä/huoneistokohtaisella ilmastoinnilla mikä ei esilämmitä (ainakaan kulutuksen perusteella) ja kahdella etätyöntekijällä niin sähköä kuluu arviolta 180-250kWh/kk vuoden aikana. Ottaisin ehkä itse pörssisähkön, kun kelit ovat lämpenemään päin ja hintaennusteet laskevat. Kuten @Janne9 mainitsi, teen itse saman tempun, että odottelen 4-6 senttiä/kWh soppareita pörssisähkön kanssa.

Edit: lisätty tarkennus

Edit 2: Näemmä olikin 1,2 kWh tehoinen lämmitin tuloilmalle (meillä rivari rakennettu 2019) mutta sisääntulolämpö on määritelty 17 asteeseen, niin veikkaisin sen pitävän kulutuksen matalana. Vanhempieni uudessa talossa on eri järjestelmä, missä 2 kWh lämmitin tuloilmalle ja siellä kulutus noin 20 kWh kun ketään ei ole kotona (meillä 4kWh) ja muuten kaukolämpö kaikkialla. Kannattaa tosiaan katsoa onko asunnossa millainen ilmanvaihtolaite. Meillä Iloxair 89 plus ja vanhemmilla Casa W4 smart.

2 tykkäystä

Tuolla sivustolla kulutusarvioita erilaisiin asumisiin liittyen.

Historiallisesti sähkön energiaosuuden hinta Suomessa ollut alle 5c/kWh alv 24%

1 tykkäys

Ehkä meillä on rinnastettavissa kerrostaloon sillä kaukolämmöllä lämpiävä rivari n 90m2. Sähkönkulutus siinä 160-200kwh riippuen kuukaudesta, talvella menee enemmän. On pakastimet, kavinkeittimet yms ja etätöitä tehdään mutta ei mitään lisälämmitys tai -jäähdyttimiä, eli käyttökulutus on tuo.

1 tykkäys

Kiitokset kaikille omat arvionsa antaneille ja kiittelen tässä vaiheessa minua jeesanneita, olen saanut riittävästi infoa päätöksen tekoon eli iso kiitos kaikille ja zempit alkavaan kevääseen :+1::white_check_mark:

2 tykkäystä

70 m2 kerrostalokolmio. Sauna n. kerran viikkoon ja mukavuuslämmitys kylppärissä. Ka. sähkönkulutus 200 kWh/kk. Määräaikainen soppari päättyi niin pörssisähköllä mennään.

2 tykkäystä

86 neliötä kolmio, oma ilmanvaihtokone, n. 450-500kWh/kk, en ymmärrä miten noin pienellä muut pääsevät.
2 henkeä meilläkin vain asuu, mutta ollaan käytännössä koko ajan kotona ja kaikki laitteet TV:tä myöten auki 14 tuntia. 2-3 kertaa viikossa saunassa, ei vaikuta hirveästi.
Kaikki lamput ledejä jne. ja löytyy myös sähköalan koulutus joten osaan ihan laskeakin kulutuksen.

Jostain luin, että normaalisti menee tämän kokoisessa n. 4000kWh/vuosi, mutta ei mene meillä.
Onneksi on halpa soppari elokuuhun asti.

Ehkä tämä tuntuu niin pieneltä asialta kun 3 vuotta sitten asuttiin sähkölämmitteisessä omakotitalossa 7h+keittiö (4 lasta) 26.000kWh. Edes asunnon myynnin timing osui :sweat_smile:

6 tykkäystä