KSS aspan mukaan ei mitään rajoitteita.
Kannattaa siinä tapauksessa tutustua myös Parikkalan Valon “Täsmä valo+” sopimukseen. Tämä hinta oli toki henkilökohtainen😄 Tämän maksimi on myös vähän epäselvä ja kyselin asiasta asiakaspalvelusta, mutta epäselväksi jäi edelleen. Houkutteleva kiinteä osa toki olisi, jos vaan pysyy pienenä muuttuvakin.
Väreellä mainitaan, että “normaalikäytöllä kulutusvaikutus vaihtelee -3 ja +3 snt/kWh välillä.” “Kulutusta ohjaamalla, asiakkaamme ovat parhaimmillaan saaneet kuitenkin jopa yli -10 snt/kWh vaikutuksen.”
Vanhemmillani ollut “kuluvaikutus”-soppari puolen vuoden verran. Käyttävät sähköä melko tasaisesti pitkin päivää tarpeen mukaan sen kummemmin miettimättä, onko joku ajankohta toista halvempi. Heillä kuluvaikutus on koko ajan haarukassa -1 ja +1 snt/kWh.
Juuri tuo parhaimmillaan yli 10 senttiä vaikutus saakin epäilemään että jos sähkö hinta pamahtaa taas taivaisiin voiko vaikutus ollakkin pahimmillaan +10 senttiä tai enemmänkin.
Talveksi siis turvaa okt:n omistajana kaipailen kun halpa sopimus loppuu syyskuussa
Tää Parikkala oli loistava vinkki, näiltä sai vapaavalintaisen pituisen määräaikaisen hintaan 9,9 cnt.
Iskin talveksi kiinni, palataan keväällä katsomaan miten pörssisähkön kävi.
Sellainen tarkennus, että Parikkalan valolla saa pyydettyä itselleen määräaikaisen sopimuksen ja ne laskevat hinnan annettujen tietojen pohjalta.
Itse kaukolämmöllä lämpiävään kerrostalohuoneistoon (kulutus vuosittain vähän alle 3.000 kwh) sain kiinteähintaisen tarjouksen vihreästi tuotetusta sähköstä 11,38 snt/kwh + 3,8e/kk ajalle 1.10.2023 - 7.4.2024.
Määräaikainen sopimus pitää alkaa kuukauden ensimmäinen päivä, mutta loppua voi koska tahansa.
Täysin ilmaista lounasta tuossa Parikkalan valossa ei sinänsä ole, eli mitä enemmän sopimuksessa on ns. pakkaskuukausia, niin sitä korkeampi hinta. Omanlaisensa suojaus-instrumentti sekin. Tuntuu että kuluttaja-sähkömarkkinat on myllerryksessä. Aikoinaan puhelinliittymissä oli kova hintakilpailu, nyt operaattoreita on vain kolme ja hinnoista vallitsee “hiljainen yhteisymmärrys”.
Yksi syy miksi sähköyhtiöt eivät mielellään tarjoa alle 12kk kiinteitä sopimuksia voi olla sopimuksiin liittyvä manuaalinen käsittelykuorma?
Laitoin eilen kuluttajaviranomaiselle viestiä yleisesti näistä kuluvaikutteisista “kiinteistä” sähkösopimuksista, eli optimoi kulutus kellonaikaan X, niin sitten Y. Pyysin tarkistamaan onko markkinointi harhaanjohtavaa ja onko tuotteet selkeästi ymmärrettävissä. Saa nähdä reagoivatko.
Tänään aika lähellä käytiin sitä, että olisi oikeasti netonnut rahaa siitä, että olisi kuluttanut sähköä niin paljon kuin pystyy. Klo 15-16 spot-hinta oli siis -6,00 c/kWh negatiivinen. Laskeskelin kuitenkin, että omalla sopimuksellani (Vantaan energia sähköverkko ja vihreä älyenergia -pörssisähkösoppari) tuo raja ei ihan vielä ylittynyt, että olisi netonnut oikeasti rahaa kun ottaa mukaan maksettavan sähköveron ja siirtohinnan. Raja pitäisi olla itselläni -6,17 c/kWh negatiivinen (sähkövero 2,79 c/kWh + siirto 2,90 c/kWh + marginaali 0,48 c/kWh = 6,17 c/kWh). Eli halpaa oli, mutta ei niin halpaa, että sähköä kuluttamalla olisin saanut tuosta rahaa nettona. Joku, jolla olisi vähän pienempi marginaali, saattoi tuosta hetkellisesti netota.
Lumme Energialla näyttää olevan 12kk määräaikainen 9,8c/kWh ja 24kk 9,6c/kWh niille joita pörssisähkö ahdistaa. Kuukausimaksua 3,99€/kk.
Helenillä samansuuntaisia hintoja. 12 kk määräaikainen tippunut ensimmäistä kertaa vuoteen alle 10 sentin.
Hienoa että Lumme haastaa hiukan Helenin hinnoittelua, muuten Helen ei alentaisi hintojaan.
Itselläni on nyt lukittu 24 kk hintaan 9,98 snt/kWh. Halventunut hinta vaikuttaisi parikymppiä vuodessa, joten täytyy tästä lähteä heti ulos keräämään tyhjiä pulloja ja tölkkejä
Täällä sama soppari. Vielä olisi mahdollisuus kikkailla 14vrk perumisajan kanssa, mutta ei taida olla sen arvoista.
Itse päädyin siihen että otetaan Lumme energian pörssisähkösopimuksen näin alkuun ja seurataan elokuussa sähkömarkkinan kehittymistä. Tarvittaessa tartutaan sitten kiinteään.
Itse myös tuli tartuttua Lumpeen 24kk 9,98snt/kWh. Omalla kulutuksella ero on kymppejä vuodessa jos pääsisi 5snt/kWh joten sovelsin ”osta & unohda” -taktiikkaa.
Artikkeli missä hinnoissa tällä hetkellä määräaikaiset sopimukset pyörii.
(Kiitokset muuten kaikille jotka on postaillu sähkösopimuksien hintoja aika ajoin ja mitä soppareita on saanu. Erittäin mielenkiintoista kuulla aina missä mennään. Selvästi alaspäin on hinnat ollu tulossa, katotaan miten pitkään trendi vain jatkuu.)
Olisi sähkösopparin teko talvea vasten ajankohtaista, vuosikulutus n.12 000 kw/h, otin nyt kesäksi Heleniltä pörssisähkön ja tarkastellaan elokuun aikana vielä kiinteät sopparit.
Jos jollain on tarjota alle 8c/kwh/12kk niin isketään kiinni. Suurin muutos oikeastaan tehty sähköä säästämällä ja saunomalla ulkopuusaunassa sähkön sijaan.
Tässä muutamia tarjouksia mitä sain:
Väre 9,86kwh + 3,98/kk
Helen 8,80kwh + 3,99/kk
KSS 9,83kwh + 4,39/kk
Viimetalven stressiä en halua enää uudestaan sähkölaskujen kanssa…
Ovatko saamasi hinnat parempia kuin mitä kunkin tarjoajan netistä löytyy?
Kirjoitin viimeviikolla Fortumille, että olisi heidänkin aika pohtia 6-12kk sopimuksia,
jos aikovat pitää kiinni pörssisäköasiakkaistaan. Normaalisti vastanneet päivässä
parissa. Ehkä pohtivat asiaa.
Futuurit ovat ainakin olleet kovasti laskusuunnassa. Ei vähemmän yllättäen näy sopimuksissa vieläkään. Pörssisähkössä ollaan toistaiseksi.