Osakesijoittaminen

Saksalaiset osakkeet

Saksalaisen boerse.de -kautta näkyy osa. Esimerkiksi Volkswagenin kurssi ja graafi päivittyy, mutta Zalandolta vain viimeisin kurssi. Graafi ei.

e: tarkennus.

“Vähän” myöhässä tulee tämä, mutta jos Wirecard-keissi tulee jatkumaan vielä pitkäänkin ja kiinnostusta löytyy, olisiko kyseiselle yritykselle syytä pistää pystyyn ihan oma ketjunsa? Varsin aktiivista keskustelua aiheesta, ja fokus tässä ketjussa tuntunut kääntyvän hyvin puhtaasti yksinomaan kyseisen firman ympärille, mikä tekee mielestäni muista saksalaisista firmoista keskustelemisen hieman haastavaksi. Uskon, että Wirecard-ketju selviäisi varsin hyvin ihan omin avuin (vrt. Tesla-ketju).

Ihan näin Allianzia omistavana ja muista laadukkaista saksalaisista erittäin kiinnostuneena olisi miellyttävämpää seurata tätä ketjua, jos useampi kuin yksi kahdestakymmenestä viestistä koskisi jotain muuta kuin tätä pelilappua / farssia.

5 tykkäystä

Zalando kertoi muistaakseni toukokuun loppupuolella hurjista kasvuluvuistaan huhtikuun osalta. Nyt Nordea nostaa rajusti Zalandon liikevoittoennusteita vuosille 2020–2022. Nordean suositus Zalandon osakkeelle on osta, uusi tavoitehinta 70 euroa (käypä arvo 67 euroa).

Zalando julkaisee Q2-myyntilukujaan parin viikon kuluttua. Varsinainen Q2-tulospäivä on 11. elokuuta.

1 tykkäys

Luin juuri aamulla pienen Saksalaisen artikkelin, jossa Zalando on saanut saksassa lyhyen ajan sisässä monta OSTA suositusta. Tähän perustunee tämän päivän nousu.

Ostin itse edellisestä dipistä 10% painolla kyytin - innolla odotan!

(Lisään tähän linkin jos/kun löydän artikkelin uudestaan)

Zalando on kyllä huikea yritys. Puoliso taitaa ostaa >80 % vaatteistaan ja kengistään Zalandon kautta. Paketteja tuntuu saapuvan lähestulkoon kerran viikossa. Pitäisi opetella sijoittamaan lynchimäisesti.

Harmittavasti hölmönä jätin tämän koronadipissä (ja sen jälkeen) väliin, koska käsittääkseni yrityksen liikevaihto on valtava, mutta syystä tai toisesta bisneksen kannattavuus on pysynyt varsin olemattomana (liikevoitto marginaalisen pieni). Liekö syynä korkean palautusprosentin aiheuttamat logistiikka- ja käsittelykulut? Tässä näkisin ongelmana, että palautuksen helppous on Zalandon bisneksen ydin, joten en näe, että palautusten määrää ja niiden aiheuttamia kuluja olisi mitenkään mahdollista saada tulevaisuudessa kuriin. Eli uupuu se netflixmäinen suunnitelma ensin polttaa valtavat määrät rahaa, jotta tulevaisuudessa voidaan takoa loputonta voittoa. Edelleenkin tämä houkuttelisi, sillä näin koronan myötä entistä useampi on varmasti löytänyt verkkoshoppailun ja ihastunut Zalandon toimintamallin helppouteen.

Mainittakoon, että olisin huomattavasti vauraampi, jos sijoittaisin enempi sen mukaan, mitä näen ympärilläni tapahtuvan sen sijaan, että epäpätevänä koittaisin analysoida bisnesmallia. Ehkä pitäisi siis tarttua tähän, vaikka hinta onkin jo varsin suolainen.

Itsellä edelleen salkussa saksalaisista Allianz. Parhaillaan harkitsen lisäystä. OP kehotti juuri hetki sitten fokusoitumaan vakuutuksiin, ja anaaleilla muutenkin varsin positiivinen näkemys ja hinnoittelu varsin maltillinen:

Screenshot 2020-07-02 at 13.39.24


Myös finanssikriisin jälkeinen tekeminen ollut ihastuttavan tylsää ja nousujohteista:

Osinkokin kasvanut varsin tasaisen tylsästi (joskin verotus menee miten menee…):

5 tykkäystä

Mulla ihan samat fiilikset Zalandon suhteen… coronan aikana tuntui että zalando-laatikko rumba vaan kasvoi meidän taloudessa ja myönnettäköön että itsekin tuli tilattua melkoisen paljon sieltä, onhan se erittäin toimiva systeemi.
Ehkä siihen kyytiin pitäisi vaan hypätä eikä miettiä enempiä :upside_down_face:

2 tykkäystä

Juu, eihän Zalando ole ollut erityisen kannattava (2019 EBIT 3.5 %), mutta nyt Nordea siis uskoo tuloksentekokyvyn kohentuneen jokseenkin pysyvästi koronan myötä; Nordea ennustaa Zalandon yltävän tämän vuosikymmenen puitteissa 10–12 % EBIT-marginaaliin. Kasvu on oikein hyvällä mallilla, vaikka liikevaihto on jo varsin iso. Rahoitusasema on hyvä.

Allianz on minun silmissäni Saksan Sampo. Taitaa edelleen olla arvostukseltaan selvästi Sampoakin edullisempi.

3 tykkäystä

En tiedä onko tilanne muuttunut, mutta olin töiden kautta ~4v sitten hetkellisesti syvällä e-comm bisneksen kanssa tekemisissä. Silloin suurin haaste oli ostoskori konversio, eli tavaraa laitetaan ostoskoriin, mutta vain osa siitä lähtee tilaukseen. Palauttamisen helppous ja isot palautusmäärät kertovat osalleen, että tämä on ratkaistu.
Palautuksissa taas ei ainakaan silloin pidetty fyysistä palautusta ongelmallisena/kalliina, vaan rahojen palautuksen prosessi oli raskas. Toisaalta Zalandon volyymit eri luokkaa kuin minkä kanssa olin tekemisissä.

Minusta zalandon hyvyys ei vain piile hyvässä helpossa palvelussa (Lynchimäisillä perusteilla enimmäkseen myös itse hyppäsin kyytiin) vaan yhdessä maailman helpoiten skaalautuvassa busineksessa.

Nettikaupalla nyt kova draivi päällä. Pari päivää sitten H&M:
"In the second quarter 2020, i.e. in the period 1 March 2020 to 31 May 2020, the H&M group’s net sales decreased by 50 percent to SEK 28,664* m (57,474) compared with the corresponding period last year. In local currencies net sales decreased by 50 percent. Online sales increased by 36 percent in SEK and 32 percent in local currencies during the same period. "

lähde: https://hmgroup.com/content/dam/hmgroup/groupsite/documents/masterlanguage/cision/2020/06/2727826.pdf

off-topic: itse tilaan paljon Zalando Loungesta. Zalandon “outlet”

1 tykkäys

Hyviä huomioita. Yleisestikin verkkokauppojen skaalautuvuus on kyllä puhdasta kultaa, joten sikäli Zalandon potentiaali on huikea.

H&M:ää en liikaa katsoisi, kun lienee vaikeahko sanoa, onko nettikaupan kasvun taustalla koronasta johtuva pakotettu, väliaikainen siirtyminen verkkoon, taikka kenties H&M:n surkea verkkokauppa, jota saatu vuodessa kehitettyä käyttökelpoisempaan suuntaan ja ehkäpä markkinoitu aiempaa näkyvämmin.

Itse en ole Zalandosta koskaan tilannut, mutta puoliso on kyllä saanut painia ihan kunnolla noiden maksujen kanssa. Aika yleinen skenaario on, että hän tilaa kymmenisen mekkoa, jotka saapuvat (saatavuuden mukaan?) eri päivinä, ehkäpä 3-4 eri paketissa. Niistä sitten palauttaa 8-9. Jonkunhan se vissiin on tarkastettava jokaisen tuotteen kunto tai vähintäänkin koodit, että oikeat tuotteet on palautettu? Muutaman kerran vissiin jäänyt maksujen palautus osittain saamatta, ja joutunut lähettämään kuvia kuiteista ja pakatuista tuotteista, että saanut homman selvitettyä. Tämä häslingin ja pakollisen manuaalisen työn määrä tässä itseäni siis hieman kauhistuttaa - vaikka bisnesmalli skaalautuu, voiko tuota manuaalista palautusten käsittelystä ja maksujen hoitoa ikinä automatisoida?

Marketscreener näyttää myös toteavan, että liikevaihtoestimaatteja vedellään jatkuvasti ylöspäin, mutta samaan aikaan tulosodotuksia alaspäin:

Yksi syy, miksen ole Zalandoon tarttunut, on vuoden 2018 suorittaminen ja osakkeen arvon puolittuminen:

The German online retailer said late Monday that it was cutting its 2018 guidance after a long and hot summer period hurt its earnings.

Zalando said continued high temperatures in Europe through the months of August and September had reduced consumer demand and delayed the start of the fall-winter season, hurting its sales.

Zalando toki edelleen panostaa isosti kasvuun, mutta hieman hämää, miten lähivuosien ennusteissa operating margin ja net margin jäävät jälkeen H&M:ää, vaikka Zalando on verkkokauppa ja H&M kivikautinen kivijalkakauppa. Mistäs moinen?

Zalando:


H&M:

2 tykkäystä

Deutsche Bank nostanut Zalandon hintatavoitteen 84€ eli +~30% nykytasosta.

Huomenna julkaistaan alustavat Q2 luvut.

1 tykkäys

” BERLIN, July 15 2020 // Zalando SE, Europe’s leading online platform for fashion and lifestyle has upgraded its full year guidance after exceptionally strong and profitable growth in the second quarter. The company expects to grow Gross Merchandise Volume (GMV) by 20-25 percent and revenue by 15-20 percent in 2020, and it expects an adjusted EBIT of 250-300 million euros.

https://corporate.zalando.com/en/newsroom/news-stories/zalando-se-upgrades-full-year-guidance-2020

2 tykkäystä

Onko tietoa mitä tapahtuu Wirecardille? Pieni positio joka näppärästi 98% pinnaa miinuksella. Olikohan tämä nyt lopullisesti kuopattu vai ostaako joku ko.firman ja tarina alkaa alusta.

Joka tapauksessa tappioksi tämän saa itselleen kirjata.

Eipä voi tietää vielä mutta konkkahakemuksen on pistänyt sisään, pomoja syytteessä ja niin edespäin, oletus lienee että lappu = 0 koska osakkeenomistajat saavat lopuksi mitä yli jää kunhan kaikki muut ovat jonossa käsi ojossa ensin saaneet omansa. Jos haluaa verotussyistä “sulkea pois” niin myy ja kuittaa tappiot, muuten voi tietty varmaan istua sinne konkka-konkkaan asti ja odottaa ihmettä jos haluaa.

3 tykkäystä

Ei kehtaa Finski-ketjua saastuttaa, joten kysytäänpäs täällä: Onkos kellään näkemystä Lufthansasta? Ihan sattumalta osui eteen, ja aika tukevan oloinen on ollut tuo nykyinen pohja läpi historiansa. Saksa kuitenkin tainnut tämän pelastaa, joten olisiko tässä kahden pommin kombo, jos ottaisi salkkuun hupilapuksi Lufthansa + Airbus? En kyllä tiedä, onko mitään mieltä omistaa skeidaa ihan vaan sen takia, että on halpaa. Lähtökohtaisest hyviä yrityksiä on miellyttävämpää seurata.

2 tykkäystä

Wirecard on vielä aika tuoreessa muistissa, mut nyt lasketellaan Grenke AG:n kanssa myös aika railakasta kyytiä. Oon itse myynyt tuotteita Grenken leasingilla ja tästä syystä alunperin kiinnostunut yrityksestä.

1 tykkäys

https://uk.finance.yahoo.com/news/grenke-ag-grenke-rejects-viceroys-175837552.html?.tsrc=applewf

1 tykkäys