Salkkujen tuotto-%

Hetkeen ei ole tullut laitettua tänne mitään. Salkku kivasti miinuksella tämän vuoden osalta, joski synkassa markkinoiden kanssa. Käteistäkin on kun luovuin kesken pulkkamäen isoimmasta omistuksesta Asposta. Sota yllätti minut täysin ja lamaannuin alkuun kun olisi heti pitänyt myydä Venäjäriskit pois. En ole vielä ehtinyt keksimään myynnistä jääneelle käteiselle uutta kohdetta.

Tänä vuonna oma fokus ollut ylipäätään täysin hukassa eikä juuri aikaa työltä keskittyä omaan salkkuun. Aina sama tarina näiden dippien aikaan, ettei meinaa keretä yhtään tutkia ja joutuu juosta hirmuiselta informaatiotakamatkalta kiinni markkinoita. Huonostihan siinä käy. Toivottavasti saadaan ostopaikat myös kesälomille kun olisi taas aikaa katsella markkinoita. Mutta eniten toivon, ettei jatkossa pudotusten syy olisi sota. Oma talous tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, että ei jää rahaa lisätä sijoituksia, joten pelataan salkussa jo sisällä olevalla rahalla.

7 tykkäystä

Huonomminkin ois voinnu käydä. Kasvusta (Qt,Evo) siirretty arvoon (Sampo,Tokmanni)

17 tykkäystä

Tasan vuosi sitten tein päätöksen: Myin rahastot ja ryhdyin aktiiviseksi osakesijoittaksi. Osittain harrastusmielessä, osin huvin vuoksi. Siitä lähtien, tai tarkemmin kesästä, on ollut melkoista menoa ja passiivisten ”tulojen” ensimmäiseksi vuosituotoksi kirjautui -26%. Tämä on aika hämmentävä saavutus ottaen huomioon kohtalaisen laaja ajallinen, toimialallinen ja jopa osin maantieteellinen hajautus.

Käytännössä kaikki klassiset virheet tullut tehtyä: lähellä huippua osto, liian kapealla aikavälillä hajauttaminen, pienehköihin dippeihin reagoiminen, fomo, sopuliefekti, bumtsibum ja RedEyen seuraaminen. Sokerina pohjalla palstan kesäosake 2021 eli Arocell :rofl: Ainoastaan pohjalla myymisen olen välttänyt ja toisaalta aivan absoluuttisiin huippuihin en osunut minkään osakkeen osalta.

Tällä hetkellä salkusta löytyy (suuruusjärjestyksessä):
Kamux
Tokmanni
Orthex
Embracer
Better Collective
Smarteye
Citycon
Harvia
Solteq
Kambi
Calliditas
Arocell
Vety-ETF

Kun listaa tarkemmin katselee niin lähes jokainen tullut alas ~40% huipuistaan, joten ei se -26% nyt niin paha ole :rofl: Sivuhuomiona muuten, ostohetkellä jokaisella osakkeella on ollut jonkin analyysitalon osalta osto-suositus.

31 tykkäystä

Aika pomppuista on ollut ja syvälläkin on käyty, mutta tällä hetkellä vähän positiivisempaa.

12 tykkäystä

YTD plus miinus nolla. Kevensin osakepainoa alkuvuodesta ja maaliskuun dipistä lisäsin Fortumia, Sampoa, Nordeaa, Nokiaa ja Tietoa

16 tykkäystä

Sharevilleä selatessa huomasin että ryhmistä löytyy tällainen “Top-listat” välilehti. Innoissaan katsomaan mihin oma AOT sijoittuu Inderes-ryhmän rankingissa, ja näköjään alkuvuosi on omalta osalta mennyt paljon huonommin kuin oletinkaan :joy:

image

Koko Nordnetin sisältö (AOT + OST) ei hirveästi muuta kokonaiskuvaa:

image

Huomaan että salkku on seurannut häkellyttävän orjallisesti First North 25 -indeksiä, vaikka samoja lappuja ei juuri ole, Embracer saattaa olla jopa ainoa. Kiinnostuneille salkun sisältö löytyy tuoreeltaan jaettuna täältä: Mitä sinulla on salkussa - #2909 by tonimerkki

Tuo sija 151/162 ei nyt kovin lämmitä, mutta olen kuluvan vuoden kurssikehityksen kanssa diilannut ihan hyvin ja rauhallinen pulkkamäki ei ole aiheuttanut paniikin oireita. Päin vastoin pieni vipu on ollut koko matkan käytössä, mikä osaltaan selittää ehkä tavallista kovempaa laskua.

No ettei tarvitsisi koko Sharevilleä sulkea, niin näköjään pidemmän aikavälin tuotot ovat vielä paremmalla puolella ja sijoituskin Inderes-rankingissa mairittelee.

image

Kun otetaan vielä OST mukaan niin prosentit nousee lisää:

image

Kun tuottokäppyrät asettelee tarpeeksi isolle aikavälille, niin pienet laskut ei tunnu kovinkaan pahalta. Samoin totuus netto-ostajan edusta pitää sijoittajan psykologian kurissa, mikä sen mukavampaa kuin tankata omia luottoyhtiöitä parhaillaan puoleen hintaan siitä mitä niiden arvo voisi parhaimmillaan olla :blush:

22 tykkäystä

Kuukausi: YTD% (YTD% vuosi sitten)

Tammikuu: -10,60% (-0,15%)
Helmikuu: -18,06% (10,80%)
Maaliskuu: -16,65% (16,68%)

Sharpen luku: 1,65 (1,66)

Vuosi: (YTD%)

2020: 129,24%
2021: 124,16%

Viime vuoteen nähden vastakkainen luku taulussa. Kuluvan kuukauden aikana on ollut paljon volatiliteettiä. Lähipiiristä tuli vahvoja signaaleja orastavasta taantumasta öljyn noustua, jolloin päähäni syöpyi tarve keventää salkkua. Suojasinkin samalla itseäni suurimmalta nousulta, kun pörssi rykäisi kerralla vuoden indeksituoton verran ylöspäin; oppia ikä kaikki.

Käteistä tällä hetkellä 40% ja nähdäkseni edessä on enemmän negatiivisia ajureita kuin positiivisia. Vaikka uskonkin, että aina on osakepoimijan markkinat, niin en koe tarvetta mennä enempää osakkeisiin tällä hetkellä.

Sekaannuin myös ensimmäistä kertaa vaihtovelkakirjoihin, kun Injeq järjesti rahoituskierroksen.

8 tykkäystä

Sijoittamista takana: 819 päivää
Keskimääräinen vuosituotto: 0,9%
Maaliskuun tuotto: -1,3%
YTD: -13,6% (S&P 500: -4,9%; Nasdaq 100: -9,1%)
Kokonaistuotto (2.1.2020): 2,0% (S&P 500: 40,2%; Nasdaq 100: 69,9%)
Drawdown: 28,9%

Vaihteeksi miinusta. Onneksi tuli edes tuo positiivinen helmikuu tuohon väliin. Suurin osa kuukaudesta meni käteisessä, mutta toinen algoritmi hyppäsi takaisin hommiin nyt maanantaina, eli osakepaino tällä hetkellä noin 67%. Toinen algoritmi tulee mukaan huomenna, eli sitten osakepaino taas 100%.

Kryptoissa mennyt hieman paremmin viime aikoina. Kokonaistulos edelleen noin -80%, mutta ne ovat kuitenkin nousseet nyt jo huikeat kaksi kuukautta putkeen!

9 tykkäystä

Salkun kehityksen kokonaiskuva ensimmäiseltä kvartaalilta:

Kuusi suurinta sijoitusta, jotka muodostaa salkusta 47%:
Tokmanni 9,70% (OP aot osuus 18,5% ja Nordnet ost 100%)
USD coin 9,16% käytännössä ainoa käteisen tapainen salkussa (ja muutenkin).
Osk Tradeka 8,83% hajautusta kapitalistisen järjestelmän ulkopuolelle :joy:.
Cronos coin 7,63 %
Coinmotion oy 5,84 %
Tesla 5,61 % (Nordnet aot osuus 40%)

OP:n arvo-osuustili, jossa sijoituksista 36%

Nordnetin arvo-osuustili, jossa sijoituksista 14%
naot2022q1

Nordnetin osakesäästötili, jossa sijoituksista 3%
ost2022q1

Allokaatio
Osakkeet 48%
Rahastot 10%
Listaamattomat yhtiöt 7%
Osuuskunnat 13%
Kryptot 22%

OST:in kehitys on jotain aivan järkyttävää, mutta onneksi sen merkitys vähenee kokoajan. OP:n arvo-osuustiliä on laskenut Tokmannin lisäksi myös Modulight ja Harvia. Nordnetin AOT:n taakkana on ollut Puuilo ja Ruotsin indeksirahasto.

4 tykkäystä

Tämä ketju on kyllä jotenkin lohdullinen :sweat_smile:

Itse aloitin sijoittamisen viime kesäkuussä, ja alkuvuosi veti sopivasti kaikki siihenastiset voitot nollille. Heräsin onneksi ennen kuin meni pahemmin miinuksille (paitsi kasvuosakkeet… RIP), ja myin Nordean rahastot pois +/- 0 tuotoilla. Tämä oli ihan OK lopputulos, koska opin tässä 9kk aikana sen itsestäni että ihan pelkkä 100% rahastojen holdaamienen ei minulle sovi. Tykkään pitää näitä silmällä ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, ja joskus reagoida muutoksiin mitä nuo rahastot eivät salli 3pv muutoksentekolageilla… joten pitänee rakentaa strategiaa enemmän siihen suuntaan. Jätin sinne vähäsen koska Nordealla on pari rahastoa joista aidosti tykkään, mutta loput siirrän ETF:iin (World SRI ja uusiutuviin), lisäilen hiukan osakkeita (USAlaisia varmaankin), ja lisään rahaa joukkolainoihin passiivisia korkoja keräilemään (mm. Estateguru). Lisäksi minulla on käteisenä selvästi suurempi osa, koska opin viimeisen 9kk aikana myös sen että minulla on paha tapa syöksyä mukaan väärillä perusteilla täysin puhtaalta FOMO-pohjalta.

Nyt olen onnistunut kipuamaan takaisin tasolle +2,49% joka on aika paljon vähemmän kokonaistuottoa mitä vielä 3kk sitten, mutta ehkä tämä tästä. :laughing:

6 tykkäystä

Sijoittaminen on maratonlaji, lyhyet laskut ei meinaa mitään, pahinta on jos katselee laskua tovin ja myy paniikissa salkun tyhjäksi pahasti alentunein hinnoin, huomatakseen kuukauden päästä, että salkun arvo olisi palautunut entiselle tasolle. Myyntejä teen, jos firmasta tulee hälyttäviä huonoja uutisia, mutta jos laskut johtuvat pörssin yleisestä laskusta, en tee mitään, odottelen rauhassa kun pöly laskeutuu ja osakkeiden hinnat palailevat lähtölukemiin ja joskus jopa ylikin. :sunglasses: Noissa pörssin notkahduksissa pitää vain uskaltaa ostaa, jos rahavarat niin sallivat, olen syntynyt 50-luvulla ja nähnyt monenlaisia “maailmanloppuja”, mutta aina sieltä on kammettu montun reunalle ja nousun haipakka on jatkunut.
Alkuvuoden tuotot ovat itsellä ja monella muullakin miinuksella, mutta pitkässä juoksussa monet ovat voitolla. Jos tykkää veivata, kannattaa olla kaksi salkkua, toinen on holdisalkku ja toinen pelisalkku. Pelisalkkua voi olla pitää OST:n puolella, koska myyntivoittoverot on käytössä perikunnalle asti, jos näin haluaa.

19 tykkäystä

Kuluva vuosi on hieman erilainen kuin edellinen ja se näkyy hyvin salkun YTD:n tuotossa. Kehno maantieteellinen hajautus on osasyyllinen, tämän vuoden yksi tavoite on vihdoin laajentaa tätä harratusta ulkomaisiin osakkeisiin. Fortum sai lähteä alkuvuodesta ja samalla summalla tilalle Sampoa, Kempoweriakin on nyt painoltaan lähes yhtä paljon kuin muita osakkeita. Harmillisesti kuvassa ei nyt näy “hävittyä” summaa, joka on ~1300€. Suuria muutoksia ei luvassa, joka kuukausi yritän saada laitettua lisää käteistä seuraavaa ostoa varten.

4 tykkäystä

Vuoden 2022 maaliskuu hiukan paransi tilannetta koko salkkuni osalta:

Maaliskuu + 1,59 %
YTD - 10,50 %

3 tykkäystä

Salkku kolkuttelee kokoajan ath… Ei liikkuja tehty viime päivityksen. Pois lukien Lynx salkku avattu varuiksi…

12 tykkäystä

Ensimmäinen kvartaali 2022 vuodelle ohi!
Ompahan ollut melkoista vuoristorataa alkuvuosi omassa salkussa. Aivan tälläistä en osannut odottaa vuodenvaihteessa…

Salkut tällä hetkellä vuoden alusta;
Arvo-osuustili YTD +22,5%
Osakesäästötili YTD -10,5%
Molemmat salkut yhteensä YTD -9,80%

Pahimmillaan maaliskuussa osakesäästötili sukelsi yli 25% vuoden alusta, heikompia olisi voinut hirvittää. Itse laitoin kaiken lopun käteisen mitä osakesäästötililtä irtosi töihin 7.3 avauksessa, kun laskettiin todella kovaa vauhtia Helsingissä. Sattumalta tänä päivänä nähtiin Helsingin pörssissä korjausliikkeen pohjat (ainakin toistaiseksi).

Lisäksi tein melko suuren liikkeen tiedostaen tietysti riskit, sillä purin ASP-tilin ja ostin osalla näistä varoista osakkeita (nämä rahat AOT:lla, josta saan ne tarvittaessa pois). En mitenkään voinut vastustaa kiusausta ja olisin aivan varmasti katunut ellen olisi tätä liikettä tehnyt, tapahtui markkinoilla mitä tahansa.

Toistaiseksi liike on ollut onnistunut, sillä olen saanut osakkeista euromääräisesti yli 5x enemmän tuottoa kuin mitä ASP-tilin korko tuotti kahdessa vuodessa.
Tarkoitus on kuitenkin avata ASP-tili jossain vaiheessa uudelleen kunhan tulot tasaantuu. Katsotaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan! :muscle::chart_with_upwards_trend::chart_with_downwards_trend:

7 tykkäystä

Hmm, meikän salkussa on enää kaksi paperia punaisella (all-time). ALM Equity Pref (-2,2 %) ja Hyzon (-11,33 %) :sunglasses:

YTD ihan jees, varsinkin indeksiä vastaan:

image

Mysteerisin on tuo Ukrainan indeksidipin lähes täysin vastapäinen reaktio :smiley:

Suurimmat kontribuutiot siihen tuli kehityksen perusteella OmniCar (+48 %) ja Fisker (+30 %)

23 tykkäystä

Synkin sporttisalkku alkaa päästä kaspin tekemästä tuhosta pikkuhiljaa parempaan, tai noh, saattaa se nyt lähteä oikenemaan vauhdilla, I hope!

Rahallisesti olen täältä nostanut paljon varoja ulos, mutta kyllä tuossa vielä sisältöä on.

7 tykkäystä

Tässä on nykyinen pääsalkku, joka n. 2,5x kokoinen vs sporttisalkku.

Sporttisalkku on henk. Koht aot ja ost ja siellä ollut menoja, joten uusia lisäyksiä on tehty enimmäkseen 2022 tähän salkkuun. Sitten on vielä pari muuta, joissa meininki saman tapaista.

Käteistä on edelleen suht ok, mutta verottaja haluaa todella paljon syksyllä ja lainan lyhennystä ja sellaista pukkaa joten nettokassa n. 25%.

Tässä salkussa laaja hajautus.

9 tykkäystä

Touhusalkun päivitys: Porch Group myytiin hivenen liian aikaisin toki nyt kun katsoo niin ihan hyvä, siitä muutaman satasen voitto. Voxtur lähti tänään 1,26. Jäljelle jäi ainoastaan Oroco jota olen vielä lisäillyt. Sitä tässä salkussa nyt 14 000 lappua. Salkun arvo per nyt 24517 ja YTD siis reilu 20%. Oroco odottelee rauhassa poraustuloksia ja salkku tyhjennetään sitten kokonaan ja maksetaan toivottavasti veroa.
Muiden salkkujen YTD on kääntynyt plussan puolelle, joskin vain karvan verran.

9 tykkäystä

Tänä vuonna on toistaiseksi jatkettu siitä mihin viime vuonna jäätiin raaka-aine vetoisella salkulla. Kivihiiltä, Terästä, Tinaa ja Lannoitteita.

Pidän ihan kohtuullisena suorituksena kun ottaa huomioon salkun suuren käteispainon joka on liikkunut 30-50% välillä. Isommalla riskillä olisi toki paljon enemmänkin tuottoja ollut saavutettavissa. :face_with_monocle:

68 tykkäystä