Salkkujen tuotto-%

Sivuhuomautuksena, että puhuttaessa Dow Jonesista tarkoitetaan sillä yleensä Dow Jones Industrial Average -indeksiä (DJIA), joka on yksi vanhimmista ellei peräti vanhin edelleen käytössä oleva osakeindeksi, joka seuraa 30 yhdysvaltalaisesta suuryrityksestä koostuvaa osakekoria.

Tuon kuuluisimman indeksin ohella S&P Dow Jones Indices LLC ylläpitää valtavaa määrää muita indeksejä, joista yksi on tuo sinun käyttämäsi globaalia osakemarkkinaa seuraava indeksi (W1DOW).

5 tykkäystä

Totta, hyvä tarkennus. Minulla on tosiaan tuo Dow Jones Global Index käytössä.

Aloitin osakesijoittamisen syksyllä 2019 parin tonnin alkupääomalla. Ensimmäinen osakepoimintani oli Harvia. Marraskuussa 2021 salkkuni oli tuottanut korkeimmillaan lähes +200%. Myin salkun tilapäisesti tyhjäksi niihin aikoihin asunnon ostoa varten ja maksoin verot myyntituotoista.

Sen jälkeinen kehitys on nähtävissä liitteenä olevasta kuvasta. Onko jollain mennyt vielä huonommin v. 2022-24? Vuodelta 2022 on edelleen myyntitappioita vähentämättä verotuksessa. Alkaa tulla kiire, jos Helsingin pörssin apatia jatkuu vielä vuosia.

Sijoitan silti ylpeästi suomalaisiin yhtiöihin 10 osakkeen salkulla ja jatkan taistelua tuulimyllyjä vastaan. Nostetaan yhdessä Suomi ylös suosta :finland:

9 tykkäystä

Jalo aate, mutta varsin yleinen harha. Omistajuutesi ei auta suomalaisia yrityksiä millään tavalla, paitsi jos osallistut anteihin. Firmat nostaa pääomaa markkinoilta vain silloin kun laskevat uusia osakkeita tarjolle. Sen jälkeen firman kannalta on ihan yksi lysti kuka ne omistaa (paisi jos osuus on todella suuri - ei koske retailia). Parempi strategia on sijoittaa menestyviin yrityksiin, maasta riippumatta.

19 tykkäystä

Ei taida olla ihan noin mustavalkoista, mutta ymmärrän toki pointtisi.

Tärkeimpänä pointtina on ymmärtää näiden asioiden ero: “Haluan omistaa suomalaisia yrityksiä” ja “haluan, että sijoitusvarallisuuteni kehittyy nopeinta mahdollista vauhtia minulle sopivalla riskitasolla”. Kumpaa oikeasti haluat? Näiden yhdistelmä ei tällä hetkellä valitettavasti kovin helposti toimi, kuten olet itsekin kokemuksen kautta todennut.

7 tykkäystä

Laitetaas tänne omaakin salkkua ihan lukujen kera esille, eipä tässä mulla mitään niin salailtavaa ole :smile: Sitä en tiedä kuinka realistisia noi % ja € -luvut tossa ovat, luulen että prosentti näyttää ainakin ihan päin prinkkalaa mutta rahasumma näyttää oikeaan suuntaan :thinking:
Tosiaan jos ei itsellä rahastoja olisi niin kyllä olisi tappiomäärät vielä paljon pahemmalla mallilla, mutta ei ne hyvältä nytkään näytä…:melting_face:

Vaikka prosentuaalisesti menee päin helvettiä niin onneksi näissä nyt ei ihan koko omaisuus ole pelissä, mutta ainakin itselleni silti isoja rahoja tappiolla…:cold_face:

14 tykkäystä

Tällä kertaa laskin ihan sijoituskohde kerrallaan tuoton (firmoista, jotka ovat nyt salkussa) ja olihan karut lukemat. Top5 parhaat oli OP:n Amerikka Indeksirahasto ja firmat kaikki Ruotsista. Käytin tälläistä kaavaa:

(Markkina-arvo - Hankinta-arvo + osingot/myyntitulot) / Hankinta-arvo

Tällä tavoin saa aika hyvän kuvan salkusta, että mistä se tuotto oikeasti muodostuu. Vuosittainen osinkotuotto ei paljoa auta, jos kurssi laskee vuodesta toiseen. Suomen sijoitukset olen salkusta jo myynyt pois, pl. Kemira, joka on ainoa jäljellä. Senkin tuotto on miinuksella, -4%.

Koko salkku on n. -5% huomioiden myyntitulot ja osingot.

Tässä vielä Top 5:
-Cibus Nordic Real Estate 24%
-OP Amerikka-Indeksirahasto 20%
-Tele2 & Softronic 14%
-Bokusgruppen 10%

OP:n Pohjoismaat-Indeksirahasto on samat -4% kuin Kemira (osinkojen kanssa), joten eipä tuo Kemira kovin hyvä ole, jos miettii, että hajautus on indeksirahastossa paljon parempi.

Tästä voi sitten jatkaa ja miettiä sijoittamisen painoituksia vähän paremmin. Kyllä ainakin itseäni auttaa tälläinen salkun suunnittelun suhteen.

1 tykkäys

Salkun kehitys on ollut positiivista tänä vuonna.

36 tykkäystä

Osinko-boomerisalkulla ollut kyllä sellainen Titaanien taisto tänä vuonna Hesulin kanssa, että oksat pois. Vielä olisi kuukausi draamaa jäljellä.

AOT:n pari tupakkalappua ovat kyllä paikanneet Suomi-mörnijöitä mukavasti. Pelkästään Altrian ytd on + 40% ja mukavat osingot päälle.

18 tykkäystä

Jälleen heikko kuukausi takana, mutta ainakin OMXH25GI voitettiin taas selkeästi. En toki tiedä voiko tämä enää laskea saavutukseksi?

Joka tapauksessa YTD-tasolla suhteellinen ero on nyt +850% ja 5v-tasolla +116%, joten ainakin suunta on siinä mielessä oikea.

:white_check_mark:Lisäykset: Aktia, TietoEvry, UPM, Spiltan Aktiefond Investmentbolag (3x erää).

:x: Myynnit: –

Kaikki salkkuni vs. OMX25GI / 24.11.2024:

  • 1 vko: –0,2% vs. –1,3% :yellow_circle: (Δ +1,1%-yksikköä / Δ +85%)
  • 1 kk: –2,6% vs. –5,2% :yellow_circle: (Δ +2,6 %-yksikköä / Δ +50%)
  • 3 kk: –1,2% vs. –4,7% :yellow_circle: (Δ+3,5 %-yksikköä / Δ +74%)
  • YTD: +7,6% vs. +0,8% :green_circle: (Δ +6,8 %-yksikköä / Δ +850%)
  • 1 v: +16,2% vs. +4,5% :green_circle: (Δ +11,7%-yksikköä / Δ +260%)
  • 3 v: –0,7% vs. –10% :yellow_circle: (Δ +9,3 %-yksikköä / Δ +93%)
  • 5 v: +64,5% vs. +29,9% :green_circle: (Δ +34,6 %-yksikköä / Δ +116%)
6 tykkäystä

Marraskuu 2024 oli nyt osakemyyntien aikaa, joka näkyy myös käppyröissäni. Harmi, että myyntiviikoilla pörssien vire oli hiukan laskeva, joten rajahintoja joutui moneen otteeseen tarkistelemaan. Nyt on jo puolet lunastushinnasta maksettu, toinen puolisko lähtee tililtäni 2.12. Sitten omistan myös pari kiinteistöä osakesijoitusten lisäksi.

Marraskuu 2024: - 0,36 %
YTD: + 8,43 %
Viimeiset 12 kk: + 14,69 %
Viimeiset 2 v: + 21,22 %

Toivon mukaan ei ole tarvetta purkaa sijoituksia enää tänä vuonna. Nyt kuitenkin voin hengittää rauhassa ja suunnitella, mitä teen tulevaisuudessa.

3 tykkäystä

Tähän sellainen pieni vinkki, että Nordnetissä saa vertailuindeksiksi valittua myös ETF:n, jolloin tuottojaan voi verrata esim. MSCI ACWI IMI indeksiä seuraavaan SPYI:hin.

Tässä etuna se, että myös vertailukohde on tällöin euroissa ja siinä on osingot ja kulut mukana. Tuossa paljastuu myös suoraan olisiko kannattanut pysyä indeksisijoittajana, kun vertailukohde on se jokaiselle aloittelevalle sijoittajalle suositeltu mahdollisimman globaali indeksi-ETF, johon olisi itsekin voinut minimaalisella vaivalla ja ajankäytöllä päätyä rahat laittamaan.

17 tykkäystä

Nordnet-tilini näyttää olevan ATH:ssa:

34 tykkäystä

3kk: +3,35%
5 vuotta: +113,95%
Ihan hyvin siis mennyt. Samalla kaavalla saisi jatkuakin.

13 tykkäystä

Poikkeuksellisesti sen verran tuskaista menoa että kvartaalitulosta ei jaksa odotella. Tosiaan salkussa on ollut Q4 aivan totaalista teurastusta, kun kaikki top3 omistukset romahtaneet eikä muillakaan ole hyvin mennyt.

d107

Varsinaisen sijoituspääoman miinus vielä hieman isompaa, kun pidän osaa pelikassasta ja liferolleista salkussa korkoja vähentämässä.

26 tykkäystä

Vuoden takaisesta n.+13%. Nyt päästiin sentään plussalle, eli suunta on oikea. Toivottavasti jatkuu tulevinakin vuosina.

3 tykkäystä


Eilisen Broadcomin raketoimisen myötä uusi kymmentuhatluku salkussa rikki. Edellinen eli 50k€ meni rikki jo yli kolme vuotta sitten, eli 2021. Melkoista tarpomista on siitä lähtien ollut ja alimmillaan käyty jossain 35k€ kantturoissa. Tästä vuodesta näyttääkin sitten jo tulevan erinomainen, vaikka salkusta yli puolet onkin sijoitettuna Hesuliin.

37 tykkäystä

Kauan siinä meni, mutta Nordnetin salkku ylitti Hesulin, kun aikajanana on koko salkun historia.

24 tykkäystä

Avataanpa vielä tähän viestiin liittyen salkun tuottoja:

Nordnetissä olevan arvo-osuustilin kehitystä on onneksi helppo seurata:

Koska en halua antaa itselleni armoa niin vertaan tottakai vaihtoehtoiseen sijoituskohteeseen, eli iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc) (SXR8). Jos hesuliin vertaisi tuota arvo-osuustiliä niin hyvältähän tämä näyttäisi:

Nordealla olevaa osakesäästötiliä on vaikeampi seurata kiitos Nordean surkean käyttöliittymän, mutta OST on tuottanut tänä vuonna yksinkertaisesti laskettuna noin 300e eli 1%:n, kokonaistuotto OST:llä vuoden 2020 syksystä noin 1000e eli ~3.5% eli hesulin kanssa samoissa tuotoissa mennään. Onneksi olen OST:lle vasta tänä vuonna lapioinut merkittävämmin rahaa (sijoitetun rahan määrä tuplannut tänä vuonna OST:llä) niin tuo vaihtoehtoiskustannus ei ole ihan niin raaka.

Päivittelin tänään myös exceleitä, niin heitän sieltä pari kuvaa tähän, antaa mielestäni hyvää perspektiiviä sijoitusten kehityksestä ja euromääräisiä lukemia on kiva välillä katsella:

image

Likvidit varat tarkoittavat siis osake- ja rahastosijoituksia sekä käteistä. Käteistä on säästötilillä vaihtelevasti puskurirahastona, tavoite on että 3kk nettopalkan verran pitäisi olla käteistä. Nyt tuosta puuttuu hieman kun olen rahaa lapioinut hesulin “hyviin ostopaikkoihin” syksyllä, sekä opintolainan jämät maksoin syksyllä kokonaan pois. Puskurirahastoa lukuunottamatta muuten tyypillisesti 100% osakkeissa kiinni. Kokonaisvarallisuudessa on mukana asunnon arvo ostohinnalla, vähennettynä lainojen (nyt enää asuntolainan) määrällä. 2020 tilanne oli siis se, että asuntoa ei vielä ollut ja 8 tonnin opintolainat painoivat kokonaispääomaa. Todella hyvin on tilanne kehittynyt noista ajoista.

Täytyy olla myös tyytyväinen että ainoa euromääräisesti negatiivinen sijoitusvuosi on ollu 2022, ja silloinkin tappiot olivat pieniä. Tämä vuosi on ollut sijoituksille todella hyvä, ja tuossa jo alkaa hieman korkoa-korolle ilmiö näkymään kun tänä vuonna meni viisinumeroinen euromääräinen tuotto rikki.

Tässä vielä pieni herkku osinkopuolueen edustajille:

21 tykkäystä