Olihan tuo salkku jo + 49 % YTD:nä, mutta nyt taas takaisin ruodussa miinusmerkkisellä YTD -tuotolla
Ihan hyvinhän tämä menee. Kohta saatan saada jopa indeksin kiinni!
Koronapohjien tuntumasta aloitetun sijoitusuran tuotot ovat viimeisten viikkojen aikana sulaneet aika maireasti pois, YTD -16,5%. No, ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tänään pääseekin ostamaan kuukausisäästössä suurinta omistusta SXR8 jo alle keskihinnan.
YTD tällä hetkellä -5,16%. Ei paha. Ainakaan vielä.
YTD
−15,78%
Yritän tässä holdarina itseäni muistutella, että eläkesalkkua kasailen ja että valmista pitää olla vasta 15 vuoden kuluttua.
YTD -8,08 %. Eläkettä varten tässä säästellään joten jos tuo nyt joskus 2040 olisi vihreällä niin ihan ok.
YTD 0,88%, siellä ne lyhyet korot rullaa hitaasti ylöspäin. Tietty oma alexandrian salkku onkin mennyt ihan toiseen suuntaan, keskiviikkona katsaus.
Saatiin se YTD parikymppiä pakkaselle kunhan vain jaksoin taas odottaa.
En oikein tiedä mitä tekisin salkulle, niin en ole tehnyt sitten mitään.
Täytyy ootella.
Vuoden alusta salkku pääosin siirretty käteiseen. Aluksi tämä päätös näytti tietenkin huonolta kun Hesuli otti melkein 10%:n kaulaa. Mutta viime viikkoina tämä päätös on osoittautunut kullanarvoiseksi, sekä rahallisesti että mielenrauhan takia.
Juuri ennen "Liberation day"ta puolet käteisestä siirretty korkotilille (euribor 3 kk miinus pankin marginaali) josta lähdeveron jälkeen ei kyllä hirveästi tuottoa jää, mutta ajatus olikin ensisijaisesti pitää houkutusta vähän pois. Ja tämä tulee kuitenkin sotkemaan niitä Nordnetin käppyröitä kun salkun käteisvarat laitetaan töihin.
Jollain ilveellä se nenä on pysynyt vedenpinnan yläpuolella tämänkin vuoden osalta, vaikka nollan pinnassa jo käytiinkin.
Salkun riskisyyttä on tullut vähennettyä. Jos tämä kaikki paha oli tässä, en jää suremaan. Ihan sen puolesta en kauheasti vetoa kuitenkaan löisi, että kaikki paha oli nyt tässä ja esim. perinteistä kesädippiä ei hesulissakin nähtäisi.
YTD -2.82%, ei voi olla tyytyväinen.
Huomaan samalla siirtyneeni teknoista osinkopapereihin ja US-painotuksesta Eurooppaan ja varsinkin Suomeen.
Toisaalta; DJIA -5.48%, Nasse -13.39% ja Hesuli PI -2.77%.
Eipä muutama viikko sitten tariffisodan alettua olisi uskonut että salkkujen arvo kiipiää ATH.
12 kk +84,61%
Tosin jenkit vielä auki, siellä ~15% omistuksista joten saattaapi vielä heilahtaa illan aikana…
Ajattelin tässä, että no ehkä tässä ei lasketella, mutta tässä on alkanut juuri salkkuani eniten useimmiten kurittava kausi, eli tuloskausi.
Toisaalta salkkuni lähes puolittui 2022, joten ehkä ei siihen olla menossa.
Ja jos taas vien salkkuni siihen tilaan, niin toinen kerta on aina helpompi.
ESG-teema ei oikein tuottanut tulosta, joten koitetaan Bad Habits-teemaa… Ripaus ruotsalaista sotateollisuutta ja uhkapelailua. Kessuttelufirma liittynee joukkoon seuraavalla otollisella ostohetkellä.
Perheen salkkujen viiden vuoden tuotto valahti alle 60%, jotan pidän perustason alittamisena ja naulitsen itseni tänään sen kunniaksi ristille.
Salkut suhteellisen hajautettuna ja 30% salkusta voi olla keskitetyimmissä “ideoissa ja swingeissä” max. 10% kussasin. Näihin ei lasketa ETF:iä vaan pelkät suorat pickit ja osakekorit. Tuota tilanetta on käytetty tosin suhteellisen harvoin eli vain n. 8,6% sijoitusajasta(160 päivää per 1826 päivästä).
Toivottavasti vuoden päästä palattu lähemmäs 70-80% tuottoon ennen veroja.
Hyvää vappua foorumilaisille!
Osinkopilkkijän huhtikuun katsaus on julkaistu ja osinkopilkkijän salkku on ensimmäistä kertaa ylittänyt indeksituoton.
Huhtikuun T-alkuiset ostokset ja perustelut löytyvät blogista.
Blogia pääsee lukemaan osoitteesta: https://osinkopilkki.blogspot.com/