Scanfil - Sopimusvalmistaja salkun täytteeksi

Scanfil Oyj nostaa ohjeistustaan vuoden 2022 liikevaihdon osalta ja pitää liikevoittoennusteensa ennallaan

Materiaalien ja komponenttien saatavuushaasteisiin liittyvien ostojen, etenkin puolijohteisiin liittyvien spot-markkinaostojen, vuoksi Scanfil nostaa vuoden 2022 ohjeistustaan liikevaihdon osalta. Tällaisia asiakastoimitusten turvaamiseksi tehtyjä hankintoja oli 32,0 milj. euroa vuonna 2021 ja ne painottuivat vuoden toiselle puoliskolle. Yhtiö uskoo tason säilyvän korkeana myös vuonna 2022, minkä vuoksi yhtiö nostaa ohjeistustaan.

Liikevaihdon ohjaustiedon muutoksella ei ole vaikutusta liikevoittoon, jonka ennustehaarukka säilyy entisellään 43–48 milj. eurossa.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2022:

Scanfil arvioi vuoden 2022 liikevaihdon olevan 750–820 milj. euroa ja oikaistun liikevoiton 43–48 milj. euroa.

Ohjeistukseen liittyy epävarmuutta erityisesti puolijohteiden saatavuuteen ja hintatasoon sekä hankintaketjun toimituskykyyn liittyen. Lisäksi Ukrainan sota ja Covid-19 saattavat aiheuttaa riskejä ja epävarmuutta.

Aikaisempi tulosohjeistus, julkaistu 22.2.2022:

Scanfil arvioi vuoden 2022 liikevaihdon olevan 710–760 milj. euroa ja oikaistun liikevoiton 43–48 milj. euroa.

Scanfil julkaisee tammi-maaliskuun osavuotiskatsauksen perjantaina 22.4.2022 arviolta klo 8.00.

22 tykkäystä

Tässä on Salkunrakentajan Jorma Erkkilän muutamassa minuutissa luettava juttu Scanfilistä, juttu keskittyy Scanfilin näkymien nostoon. :slight_smile:

Jokisalon mukaan Scanfilin asiakkaiden kysyntänäkymä vuodelle 2022 on vahva ja fokus on hyvin selvä: yhtiö keskittyy vastaamaan asiakkaidemme kysyntään, orgaaniseen kasvuun ja kannattavuuden kääntämiseen kohti asetettua tavoitetasoa.”

3 tykkäystä

Kommentit Scanfilin liikevaihdon positiivisesta tulosvaroituksesta ja samalla Q1-ennakko ovat täällä. Yllätysmomenttia poistui varoituksen myötä jo ennen raporttia, mikä on positiivinen uutinen, sillä inflaatio, sota ja Kiinan koronasulut ovat painaneet ennusteisiin liittynyttä riskitasoa mieluummin negatiiviselle puolelle.

9 tykkäystä

Scanfilin orgaaninen kasvu jatkui ja 200 M€ rajapyykki häämöttää. Puolijohdepula vaikutti tuotannon tehokkuuteen, mutta liikevoitto-% pysyi Q4 2021 tasolla 5,3 prosentissa. Osinkoaristokratia siintää vuoden päässä jos yhtiö pystyy kasvattamaan 10:nnen vuoden peräkkäin osinkoa. Raportti löytyy täältä: Osavuosikatsaukset - Scanfil

16 tykkäystä

Meidän kommentit tuoreet kommentit Scanfilin numeroista ovat täällä.

4 tykkäystä

Inderes päivitti eilen näkemyksiään Scanfilistä. Antin haastattelu InderesTV:ssä löytyy täältä: Scanfil: Vahva peluri - YouTube ja laaja raportti täältä: https://www.inderes.fi/fi/system/files/company-reports/scanfil_yhtioraportti_01062022_.pdf

8 tykkäystä

Scanfil otti merkittävän askeleen Keski-Euroopan kasvutavoitteiden saavuttamisessa kun Jenoptik valitsi Scanfilin ensisijaiseksi tuotantokumppanikseen.

Jenoptik on saksalainen fotoniikan ja liikenneratkaisujen teknologiajohtaja. He valitsivat Scanfilin kumppanikseen prototyyppien ja valmiiden tuotteiden valmistamisessa, piirilevyjen ladonnassa sekä tuotesuunnittelussa ja -kehittämisessä.

Yhteistyö alkoi prototyyppien valmistuksella ja pienillä sarjoilla sekä tuotesuunnittelu- ja kehityspalveluilla. Scanfil palvelee Jenoptikia useilta Euroopan toimipisteiltään: Wuthasta Saksasta, Malmöstä ja Åtvidabergistä Ruotsista sekä Sieradzista Puolasta.

16 tykkäystä

Scanfil Oyj nostaa ohjeistustaan vuoden 2022 liikevaihdon osalta ja pitää liikevoittoennusteensa ennallaan

Vahvan asiakaskysynnän ja komponenttien, etenkin puolijohteiden, saatavuushaasteisiin liittyvien spot-markkinaostojen vuoksi Scanfil nostaa vuoden 2022 ohjeistusta liikevaihdon osalta. Liikevaihdon ohjaustiedon muutoksella ei ole vaikutusta liikevoittoon, jonka ennustehaarukka säilyy entisellään 43–48 milj. eurossa.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2022:

Scanfil arvioi vuoden 2022 liikevaihdon olevan 800–880 milj. euroa ja oikaistun liikevoiton 43–48 milj. euroa.

Lisää: Scanfil Oyj nostaa ohjeistustaan vuoden 2022 liikevaihdon osalta ja pitää liikevoittoennusteensa ennallaan - Scanfil

21 tykkäystä

Meidän kommentit Scanfilin varoituksesta oli torstaina aamarissa (linkki). Kokonaisuutena mielestäni lievästi positiivinen uutinen maltillisesti arvostetulle osakkeelle, vaikka teollisuusyhtiön liikevaihtovaroitus ei tuplavoltteja laitakaan tekemään.

Scanfilin Q2-tulos julkistetaan 5.8. Ennakko tulee ulos kuun vaihteen tienoilla.

6 tykkäystä

Hei,

Surffailin Inderesin sivuilla ja törmäsin seuraavaan

https://www.inderes.fi/fi/muut-analyysit/scanfil-weakness-china-during-q2-nordea

En onnistunut avamaan Inderesin sivujen kautta Nordean Scanfil-päivitystä, joten siirryin Scanfilin sijoittajat -sivuille …

https://www.scanfil.com/investors/investor-services/analysts

… enkä onnistunut lukemaan sitä Nordean Scanfil-päivitystä sitäkään kautta.

Käsittääkseni pitäisi olla ilmatteeks luettavaa analyytikkomatskua, niin Inderesin kuin Nordean ja kenties vielä OP:n?

Ei muuta kuin tutustumaan Scanfilin tehtaaseen :wink:

Scanfilin tehtaan lisäksi pääsemme vierailemaan Toyota Material Handing’in tehtaalla. Toyota on Scanfilin pitkäaikainen asiakas, jolla on toimintaa kaikkialla Eurooppassa. Toyota tarjoaa asiakkailleen täydellisen valikoiman erilaisia haarukkatrukkeja ja varastovarusteita kuten lavansiirtovaunuja.

Tehdasvierailut on suunniteltu pidettävän 8.9. ja illallinen 7.9.

5 tykkäystä

Onpa kyllä todella kökösti kirjoitettu tiedote. Siitä ei käy oikein ilmi, että missä maassa tai millä paikkakunnalla kyseinen vierailu järjestetään. Jo ensimmäinen lause alkaa hieman kummallisesti.

Scanfilin kotisivujen tiedotteesta puuttuu ensimmäinen kappale, joten ei ihme, että tuntuu kökköiseltä. Stt-infon sivuilla olevasta versiosta selviää, että vierailu suuntautuu Åtvidabergiin, Ruotsiin 7.-8.9.2022.

1 tykkäys

Kiitos palautteesta, vaihdoimme tiedotejärjestelmän toimittajaa alkukesästä ja ingressi ei näköjään noussut mukaan tiedotteelle. Näkyy siis STT:n palvelussa oikein. Korjaamme ne verkkosivuille ja käymme keskustelun palveluntarjoajan kanssa.

4 tykkäystä

Kuten alla mainittu, niin järjestelmä on pätkäissyt tiedotteesta ingressin pois. Korjaamme nettisivuille, STT:n palvelussa ainakin näkyy oikein.

1 tykkäys

Scanfil julkaisi vuoden 2022 ensimmäisen puolivuosikatsauksensa ja toisen vuosineljänneksen luvut. Liikevaihto päätyi ennätystasolle ja puolen vuoden liikevaihto ylitti ensimmäisen kerran 400 milj.euroa ja vuosineljännes 200 milj. euroa. Liikevaihtoa kasvatti erityisen hyvä asiakaskysyntä sekä kertaluonteiset puolijohteiden spot-markkinaostot. Liikevoitto säilyi viime vuoden tasolla 20,5 (20,6) milj.eurossa ja vuosineljänneksen 10,1 (10,5) milj.eurossa. Liikevoittoon vaikutti negatiivisesti puolijohteiden saatavuushaasteet, valuuttakurssimuutokset sekä Kiinan huhtikuun koronasulku.
”Asiakaskysyntä oli yleisesti vahvaa kaikissa asiakassegmenteissä. Vahvan kysynnän yksittäisiä asiakastuotteita olivat mm. prosessi-automaatiojärjestelmät, analysaattorit, taajuus-muuttajat, pullonpalautuslinjastot ja sisäilmatuotteet”, sanoo Scanfilin toimitusjohtaja Petteri Jokitalo. ”Asiakkaamme indikoivat edelleen vahvistuvaa kysyntää vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Vastataksemme kasvavaan asiakaskysyntään olemme hankkineet lisää tuotantotilaa Atlantan ja Wuthan tehtaillemme jo vuoden alussa. Tämän lisäksi olemme kevään aikana lisänneet tuotantotilaa myös Suzhouhun ja Malmöön tehtaillamme. Vuoden aikana olemme lisänneet tuotantotilaa noin 11 000 m².”

Klo 10 alkavaan webcastiin pääsee täältä: 2022 Q2 results

Raportti kokonaisuudessaan on luettavissa täällä: Osavuosikatsaukset - Scanfil

8 tykkäystä

Olipas yllättävän nihkeät luvut, konsensus odotti 10% enemmän tulosta. No toivottavasti loppuvuodesta saadaan kirittyä liikevoittoa kiinni ohjestukseen pääsemiseen.

Vahvistuneet dollari ja renminbi, Kiinan koronasulku huhtikuussa ja yhä jatkuvat haasteet puolijohteiden kanssa painoivat tulosta. Jälkimmäinen nyt ei ollut yllätys, mutta valuutoista tuli “lunta tupaan” 1,4 milj.euroa.

10 tykkäystä

Päivitettyä näkemystä löytyy kaikille täältä ja premium-jäsenille vielä hieman syvempi paketti on täällä.

5 tykkäystä

Olemme päivittäneet konsensuksen sekä kaikki analyytikkoraportit nettisivuillemme: Analysts, analysis and consensus - Scanfil (tämän sivun analyysit ovat englanninkielisiä, mutta sivuilla on linkki suomenkielisiin raportteihin)

5 tykkäystä