Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

Kyllä. Ja meidän metsänomistajien ongelma.

Tässä on kyllä taas hölmöä (suomea) vedetty nenästä niin, että oikein kipeää tekee. En vaan kykene käsittämään sitä, että maa, joka on käytännössä pelkästään metsää, joutuu tässä maksajaksi. Jos yleisellä tasolla euroopasta ollaan tekemässä museota, niin Suomesta ollaan kyllä tekemässä erämaata.

43 tykkäystä

Tämä menee vähän ohi ketjun aiheen, mutta mielestäni nyt on olennaista paitsi yrittää arvata, milloin sykli metsäyhtiöiden osalta kääntyy, käydä läpi ajatusketju siitä, mitkä yhtiöt hyötyvät eniten laskeneista sellun hinnoista. Koska paperilla ja kartongilla menee myös kehnosti, vaihtoehtoja jää oikeastaan aika vähän. Suurimmat hyötyjät ovat paljon sellua ja kierrätyspaperia/pahvia käyttävät toimialat, eli:

Pehmopaperin, kuitukankaiden ja kertakäyttöpakkausten valmistajat. Nämä toimialat ovat hyvin defensiivisiä, ja yhtiöiden saatua kustannuspaineiden vuoksi nostettua hintoja, tulevat laskeneet materiaali- ja energiakustannukset vipuvaikutuksella takaisin. Yhtiöesimerkkejä pohjolasta:
Huhtamäki
Suominen
Essity
Brødrene Hartmann

Kävin kaikkien, paitsi Suomisen lukuja läpi (en halua omistaa Suomista sen historiallisen huonon performanssin vuoksi) ja mielestäni näistä ehdottomasti houkuttelevin yhtiö on Kööpenhaminan pörssiin listattu Brødrene Hartmann. Miksi? Ensinnäkin, yhtiö on arvostettu hyvin maltillisilla kertoimilla (P/S tämän vuoden ennusteella 0,7; P/B 1,7). Toiseksi, yhtiö toimii hyvin tylsällä toimialalla, jolla se on markkinajohtaja (munakennot, kuitupohjaiset hedelmäpakkaukset). Kolmanneksi, yhtiö toimii globaalisti ja suuressa osassa markkinaa on vielä valloitettavaa muovisten munapakkausten vaihtuessa kuitupohjaisiin, kierrätettäviin pakkauksiin. Neljänneksi, yhtiö on erittäin hyvin johdettu ja sijoittajaviestinnässään luotettava. Erittäin hyvin johdetulla tarkoitan, että alalle äärimmäisen haastavana viime vuonna, yhtiö sai puolustettua marginaalejaan (oikaistuna Venäjän alaskirjauksesta ja argentiinan hyperinflaatiosta) siten, että profit margin oli lopulta 7,5%. Äärimmäisen kova saavutus huomioiden, että kierrätyskuidun ja energian hinnat raketoivat viime vuonna. Viidenneksi, Thornico Holding A/S omistaa yhtiöstä 68,6% ja uskon heidän ostavan loput pois keskipitkällä aikavälillä. Kuudenneksi, yhtiö ei maksa osinkoa, vaan investoi kasvuun, mikä on hyvä asia suomalaissijoittajan kannalta, sillä tanskalaisia, osinkoa maksavia yhtiöitä ei lähtökohtaisesti kannata omistaa tuplaverotuksen vuoksi.

Huom. Tämä ei ole sijoitussuositus.

Edit. Lisätään vielä, että yhtiö on antanut tänä vuonna jo kaksi posaria (ennen 2022Q4 julkistusta ja ennen 2023Q1 katsausta)

28 tykkäystä

En usko että miljardi pelotteluista kannattaa huolestua vai millä me ne maksetaan? ei millään. Jos tulee sanktioita niin kättä alle Italian tyyliin koska ei Suomella ole rahaa joten: Noi asetetut ilmasto tavoitteet on poliitikkojen asettettamia lukuja ja tarvittaessa käy kuten muissakin asioissa, niitä muutetaan.
On selvää että puu ei riitä ja tulevaisuus on katsottu, paperitehtaille se on bye bye. Metsänomistajalle tämä on hyvä koska nostaa puunhintaa ja ei enää tarvi myydä kartelli hinnoilla eli halvalla.

Saksan suurin hiilivoimala ( 1 kpl Uniper) työntää hiilidioksidia ilmaan yhtä paljon kuin koko Suomi niin miten on mahdollista että Suomi saa kauheat sanktiot Euroopan metsien omistajana tällä metsäpolitiikalla ? Aivan höpö höpö juttua koko kohu, minun mielestäni jolla pelotellaan kansalaisia :sleepy:

13 tykkäystä

Eli sinun mielestäsi suomalaiset ja EU-poliitikot tulevat väistämättä muuttamaan lakeja ja laskentamalleja, koska ne ovat epäloogisia, suomalaisten kannalta epäreiluja ja tulisivat suomalaisille kalliiksi?
Enpä muista koskaan nähneeni inderesin foorumilla jonkun vetäneen noin paljon Copiumia!

Itse nostit viestissäsi esiin Uniperin.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja katkaisi kaasutoimitukset Eurooppaan, niin Uniper kohtasi Force Majeuren. Uniperin pääomistaja Suomen valtio ei mitenkään voi joutua maksamaan noissa olosuhteissa saksalaisten kaasulaskuja ja aiheittaa Suomelle miljardien tappioita, koska sehän olisi epäoogista, suomalaisten kannalta epäreilua ja tulisi Suomelle kalliiksi? Joo onneksi niin ei tehty, koska suomalaisten etuja valvoo suomalaiset poliitikot. Suomi ei antaisi Uniperia lähes ilmaiseksi saksalaisille ja Uniper rupeaisi välittömästi takomaan taas miljardien voittoja?
Saksalaiset poliitikot eivät varmasti myöskään ajaisi ydinvoimaloitaan ennenaikaisesti alas ja korvaisi sähköntuotantoa fossiilisilla?

En tiedä miten metsäyhtiöiden raaka-aineiden hankintahinnat tulevat kehittymään, mutta itse en rakentaisi sijoitustarinaa sen varaan, että Euroopan alueella poliitikot tekisivät järkeviä ja Suomen etujen mukaisia päätöksiä. Inderesiä lainaten: “toivo ei ole sijoitusstrategia”.

23 tykkäystä

Tai sitten ne siirtää maaliviivaa ja toteaa että ei onnistu näin nopealla aikataululla… Orpon hallitukselle tuskin tarjoavat 7 miljardin laskua eikä edes 2 miljardin hiilinieluista, persut pitää siitä huolen.
Marinin hallitus olisi ollut eriasia.
Pelihän ei ole reilu, se nyt on selvä.

1 tykkäys

Itse en ole kyllä huolissani puun riittävyydestä. Kunhan nuo isot biotuotetehtaat sylkee sellua täysillä suomessa ja esimerkiksi upm uruquain tehdas, niin vanhoja sellutehtaita suomessa ja niihin integroituja koneita suljetaan.

Oma veikkaukseni on että kyllä täällä suomessakin on paperi- ja kartonkitehtaita vielä vuosikymmenien päästäkin. Hajautus toimii tässäkin, ei kannata keskittää vain yhteen paikkaan. Maailman tilanteita kun ei voi ennakoida. Nytkin esim yksi paperikone euroopassa on pyörinyt huhtikuussa vain joitakin päiviä. Sitä en tiedä onko syynä puhtaasti tilauspula vai edelleen monta kertaa kalliimpi energia.

Sitten on vielä yritysten omat intressit esim upm hyötyy siitä että saa rahaa kun koneita on valmiustilassa esimerkiksi tuo ol3 josta umpin osuus ihan reilu…

4 tykkäystä

En usko, että Uruguain tehtaat niin vaikuttaa Suomeen. Kenties koivusellun määrä vähenee suhteellisesti tuotannon kokonaismäärästä. Aika näyttää, miten puuta riittää. Uskon itse, että riittää, kun osa jäljellä olevista painopaperitehtaista väistämättä lopettaa.

Varsinkin kartonkitehtaita on tulevaisuudessa ja varmasti myös erikoispaperia tehdään. Painopapereiden kulutus Euroopassa on sen sijaan pudonnut noin 50% viimeisen 15 vuoden aikana. Sama tahti jatkunee, joten voidaan arvioida, että joka toinen suomalainenkin jäljellä oleva paperikone lopettaa seuraavan 15 vuoden aikana. Mutta osa jatkaa vielä vuonna 2035 uskoakseni.

Jos tässä viittaat OL3:n järjestelmäsuojaan, niin en usko sen pelastavan yhtään suomalaista paperikonetta tai edes jatkoaikaa tuottavan. Nappirahaa, jossa järjestelmäsuojaan otetaan ne, jotka halvimmalla suostuvat.

Hesari spekuloi sellutehtaiden sulkemisia

6 tykkäystä


@Antti_Viljakainen Onko Metsä Boardin ohjeistuksessa riskiä, että sitä muokattaisiin termillä heikkenee merkittävästi?

2 tykkäystä

" Sisäpiiritieto: Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista

Metsä Board Oyj Pörssitiedote Sisäpiiritieto 17.5.2023 klo 12.00

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista yhtiön kartonki- ja kemihierretehtailla Suomessa. Neuvotteluiden piirissä on yhteensä noin 1 100 henkilöä Metsä Boardin seitsemällä tehdaspaikkakunnalla Joutsenossa, Kaskisissa, Kemissä, Kyröskoskella, Tampereella, Simpeleellä ja Äänekoskella.

Mahdolliset lomautukset kestäisivät enintään 90 päivää, ja ne voitaisiin toteuttaa useissa erissä tämän vuoden loppuun mennessä.

Muutosneuvottelut alkavat viikolla 21, ja niiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa. Muutosneuvotteluilla varaudutaan mahdolliseen tuotannon sopeuttamiseen tilapäisesti alhaisia toimitusmääriä vastaavaksi. Lomautusten kohdentuminen ja määrät täsmentyvät loppuvuoden 2023 aikana."

9 tykkäystä

Metsäliitto osuuskunta ostanut taas lisää ja nyt mennään ilmeisesti yli 50 % omistuksessa. 30.4. omistus ollut 49,88 % ja nyt ostettu 1,15 milj.kpl on reilu 0,3%.

Olen aktiivisesti seurannut ja tuntuu, että osatavat pikku hiljaa kaikki :man_shrugging:

Lomautus uutinen ei ollut mielestäni suuri yllätys. Kartonki ja sellu puolen paineista on tasaisesti ollut juttua.

Wahlroos kommentoi osuvasti puun riittävyyttä Ykkösaamun haastattelussa. Metsäyhtiöt tietävät puun kasvun ja eikä ne meinaa sitä ylittää, tuonti todennäköisesti kasvaa. Investoinnit menee muualle, kun raaka-ainetta ei ole. Paperin valmistus vähenee ja näin selluun on paremmin raaka-ainetta.
Hyvä haastis kannattaa katsoa. Björn Wahlroos | Ykkösaamu | Yle Areena

6 tykkäystä

Käsitykseni mukaan ei. En nyt ehdi varmistaa, mutta muistaakseni muutama vuosi sitten ohjeistuspolitiikkaa muutettiin muutettiin niin, että adjektiivit poistettiin ja ohjeistuksessa on kolme tasoa (parempi, suunnitelleen samalla tasolla ja heikompi). Aiemmassa politiikassa oli useampi taso ja silloin yhtiöltä tuli syklin taitekohdissa toistuvasti tulosvaroituksia, mikä ei myöskään ollut optimaalista. Muistaakseni asiasta ihan tiedotettiinkin ja ajankohta oli viime vuosikymmenen loppupuolella (ehkä 2018 tai 2019).

Tuo lomautusuutinen on jatketta “vuoden 2009 uutisvirralle”. Sen jälkeen Metsä Board ei olekaan tainnutkaan suuremmin lomautella. Toki mikään yllätys tiedote ei ollut, kun katsoo verrokkien vastaavia toimia jo alkuvuodelta ja H1:n miesmuistiin heikoimpia volyymejä/käyttöasteita.

9 tykkäystä

Johan on. OL3 tehoa laskettiin tänään 35%, koska sähkö on liian halpaa Suomessa tällä hetkellä…

Ilmeisesti OL3:n sähkö myydään spottimarkkinoille vielä kokonaan? Valmistumisen aikataulu ollut niin epävarma, etteivät omistajat ole uskaltaneet solmia pitkäaikaisia kiinteähintaisia sopimuksia OL3:n sähkötoimitusten varaan?

15 tykkäystä

Tältä näyttää UPM:n Paso de los Toros tehdas.

25 tykkäystä
28 tykkäystä

Hyvää settiä, kannattaa ehdottomasti kuunnella, loppuun asti varsinkin…


Toisaalla toinen mies myös toteaa:

  • Myynnillä mitattuna maailman neljänneksi suurimman markkinaselluyhtiön, chileläisen
    Arauco:n talousjohtaja Gianfranco Trufello totesi eilisen sijoittajapuhelun yhteydessä yhtiön odottavan lyhytkuituisen sellun hintatason vakiintuvan Kiinassa noin 500 dollariin tonnilta siinä vaiheessa, kun asiakkaat alkavat täyttämään varastojaan…

  • Trufellon mukaan käynnissä oleva varastosopeutus näyttäisi
    kestävän aiempaa arvioitua pidempään, Trufellon mukaan lyhytkuituisen sellun hinta
    ei voi enää merkittävästi laskea nykytasoiltaan, vaikka hän myönsikin tarjonnan
    olevan tällä hetkellä mittavaa…

…Lyhytkuituisen sellun hinta Kiinan markkinoilla on tällä hetkellä noin 475 dollaria
tonnilta…

15 tykkäystä

Lainausta:

YHDEN arviointivirheen Tiilikainen myöntää. Sipilän hallituskaudella virallinen totuus oli, että Suomen metsien kasvu sen kuin kiihtyy.

Tutkijapiireissä esiintyi kriittisiä näkemyksiä, ja vuonna 2015 Suomen ilmastopaneeli varoitti, että metsien hakkuut vaikuttavat voimakkaasti hiilinielujen suuruuteen.

Luonnonvarakeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön arvio kuitenkin oli, että metsien kymmeniä vuosia jatkunut kasvu jatkuu vähintäänkin entisellään.

Suomi esitteli EU-komissiolle luvut, joiden mukaan sekä ennätyshakkuut että suurten hiilinielujen ylläpito ovat yhtä aikaa mahdollisia. Nyt tiedetään, että nuo arviot menivät pahasti pieleen.

Tätä optimistiseksi osoittautunutta valmistelua arvosteli äskettäin HS:n mielipidekirjoituksessaympäristöministeriön valtiosihteeri Terhi Lehtonen.

Tiilikainen myöntää esittäneensä Luonnonvarakeskukselle laskelmia tehtäessä kommentteja ja ideoita. Hän kuitenkin kiistää, että mallinnuksiin olisi yritetty poliittisesti vaikuttaa.

”En tunnista ainakaan omasta käytöksestäni tutkimuslaitosta kohtaan, että siinä olisi ollut jotakin painostavaa.”

Metsänhoitajan koulutuksen saanut Tiilikainen huomauttaa, että metsien kasvu on hidastunut myös Ruotsissa ja Norjassa.

Itse hän epäilee käänteen johtuvan ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Kuivuus, tuholaiset ja muut häiriöt yleistyvät.

”Se on meille vakava paikka, eikä se kiistelemällä parane. Täytyy alkaa sopeutua.”

8 tykkäystä

Linkin takana reilun sivun mittainen tiivistelmä. Laajempi juttu on vain tilaajille.

UPM rakensi historiansa suurimman tehtaan, jonka tuottama sellu täyttää 500-metriset junat 4–6 kertaa joka päivä – T&T tutustui 3,47 miljardin jättihankkeeseen Uruguayssa

13 tykkäystä

[TIILIKAISEN mielestä nieluneuvotteluiden suurin hyöty korjataan vasta seuraavalla tavoitekaudella. Se ulottuu vuodesta 2025 vuoteen 2030. Silloin vertailutaso on erilainen.

”Voitto oli, että malli parani, mutta silti se on meille vaikea.”

Nyt menossa olevan, vuonna 2025 päättyvän kauden vertailutaso laskettiin vuosien 2000–2009 metsänhoidon mukaan. Kyseessä oli arvio siitä, mikä voisi olla reilu nielutavoite vuosina 2021–2025, jos käyttö olisi samanlaista kuin vertailuaikana.

Seuraavalle, vuoteen 2030 ulottuvalle kaudelle EU-komissio hyväksyi vertailutasoksi vuosien 2016–2018 mitatut maankäytön ja metsien nielut. Tässä auttoi Tiilikaisen mukaan Suomen aiempi vaikuttaminen.

”Tavallaan komissio siinä myönsi, että edellinen malli oli susi.”

Vuonna 2018 Suomessa tehtiin historian suurimmat hakkuut, joten lähtökohta on Suomen metsäteollisuuden kannalta edullinen. Mallia on kritisoitu siitä, että vertailujakso on lyhyt ja siksi sattumanvarainen.]

Tuo oli minulle uutta tietoa että seuraava tarkastelukausi 2025-2030 onkin edullisempi suomen kannalta kuin tämä nykyinen. Toki jännityksellä odotetaan silti miten metsien kasvu kehittyy tälläkin jaksolla. Kertoo ehkä hyvin siitä miten mielivaltainen koko järjestelmä on kun luotettavat ennusteet metsien kasvusta puuttuvat ja nielujen taso voi heilahdella vuositasollakin merkittävästi.
Mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa miten uusien hakkuutapojen omaksuminen (mm. jatkuva kasvatus) tulee vaikuttamaan nielujen kokoon. Itse väitän että se tulee niitä pienentämään ainakin pitkällä aikavälillä

4 tykkäystä