Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

Siinäkään tapauksessa tuho osakkeelle olisi aika pientä, kyseessä yksi tuotantolaitos.
Besides, eipä nekään sais sitä loputtomiin estettyä. Rajansa siinäkin paljonko mielenosoitus saa mm tuotantoa häiritä. Poliisi ja oikeus ne lopulta siirtäis sivuun.

5 tykkäystä

Lainausta:

KESKUSTELU mittausmenetelmistä johtaa kuitenkin harhaan varsinaisesta ongelmasta eli siitä, että ensiharvennuksiin todella liittyy vakavia ongelmia – sen myöntää Metsäteollisuuden Niemikin.

Syystä tai toisesta metsiä harvennetaan liian rajulla kädellä.

”Kaikissa metsistä kerätyissä aineistoissa näkyy, että ensiharvennuksissa on ongelmia, ja nyt kysymys kuuluu, tehdäänkö sille mitään”, Rakemaa sanoo.

METSÄKESKUKSEN viime vuonna tehtyjen, koko maan kattavien virallisten tarkastusten mukaan ensiharvennusten jälki oli hieman kohentunut. Yleiskuva on silti yhä heikko.

Viime vuoden runsaan 300 kohteen mittauksissa 14 prosenttia eli joka seitsemäs kohde oli harvennettu lainvastaisesti. Lisäksi 64 prosentissa kohteista oli huomautettavaa. Vain 22 prosenttia tarkastetusta pinta-alasta oli harvennettu täysin suositusten mukaan.

Keskustelun sävyihin onkin vaikuttanut se, että metsäteollisuus tarvitsee sellukattiloihinsa kipeästi kotimaista kuitupuuta, jota saadaan nimenomaan ensiharvennuksista. Kriitikot kuiskuttelevat, että juuri siksi ensiharvennuksissa on taipumusta hakata liikaa ja liian aikaisin.

Aihe on erittäin herkkä. Jos puuta ostava ja hakkuun toteuttanut metsäyhtiö on harventanut metsää liikaa, se on käytännössä ryövännyt metsänomistajan tulevia tuottoja.

10 tykkäystä

Kyllä se siinttä, kuten sanottua niin lyhytkuituisen relevantti hinta ei ainakaan enää kovin pysty nykyisistä tasoistaan Aasiassa laskemaan…

Maailman ylivoimaisesti suurin markkinasellun tuottaja, brasilialainen Suzano on:

  • Fastmarkets RISIn markkinalähteistä saamien tietojen mukaan ilmoittanut 30
    dollarin tonnikohtaisesta hinnankorotuksesta Aasian markkinoille.
  • Korotus astuu Fastmarkets RISIn mukaan voimaan kesäkuun alusta alkaen
  • Korotusilmoituksessa mainituiksi perusteiksi mainitaan varastojen täyttöön liittyvä kysynnän vahvistuminen, jälleenmyyntihintojen nousu ja integroitujen tehtaiden hankintavolyymien kasvu…

vót.

11 tykkäystä

(UPM, Helsinki, 23.5.2023 klo 10) – UPM Biochemicals ja URSA, yksi Euroopan johtavista lasi- ja mineraalivillan tuottajista, ilmoittivat tänään kehittäneensä ympäristöystävällisemmän rakennuseristeen, joka auttaa vähentämään energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.

URSA alkaa tuottaa kestävän kehityksen mukaista lasivillaa, joka on valmistettu innovatiivisesta, UPM BioPiva™ -ligniiniin pohjautuvasta sideaineesta. Uusi lasivilla tulee olemaan yksi markkinoiden luonnonmukaisimmista eristysmateriaaleista.

Lasi- ja mineraalivillan sideaineina on perinteisesti käytetty fossiilipohjaisista raaka-aineista valmistettuja synteettisiä hartseja, mutta URSAn uusi sideaine perustuu UPM Biochemicalsin kehittämään ligniinihartsiteknologiaan. URSA ja UPM Biochemicals ovat tehneet tiivistä yhteistyötä optimoidessaan sideaineen koostumusta, jotta uuden eristemateriaalin fysikaaliset ominaisuudet ja ajettavuus URSAn tuotantolinjoilla olisivat parhaat mahdolliset.

Ligniini on luontainen polymeeri, jota on puussa ja muissa kasveissa. UPM BioPiva™ -ligniini on kestävästi tuotettu, kustannustehokas ja monipuolinen raaka-aine, joka on todettu arvokkaaksi monissa korkean jalostusarvon teollisissa sovelluksissa, erityisesti ligniinipohjaisissa fenolihartseissa.

“Olemme todella iloisia saavuttaessamme tämän virstanpylvään yhdessä URSAn kanssa, sillä kyseessä on mahdollisesti mullistava innovaatio eristysmateriaaliteollisuudelle yleensä ja suuri saavutus URSAlle, jonka pitkäaikainen visio on toimia ympäristöystävällisesti ja pienentää tuotteidensa hiilijalanjälkeä”, sanoo Christian Hübsch, UPM Biochemicalsin myynti- ja markkinointijohtaja.

UPM Biochemicals on sitoutunut kestävään muutokseen useilla teollisuudenaloilla ja tekee aktiivisesti yhteistyötä URSAn kaltaisten kumppaneiden kanssa kehittäessään uusia, kestävän kehityksen mukaisia sovelluksia ja tuotteita, jotka perustuvat puupohjaisiin biokemikaaleihin.

“Teimme pitkäaikaista tutkimusta UPM Biochemicalsin kanssa arvioidaksemme, onko synteettisten hartsien korvaaminen uudella biopohjaisella sideaineella toteuttamiskelpoinen idea. Olemme innoissamme voidessamme nyt tuottaa yhtä kestävimmistä saatavilla olevista lasivillaeristeistä”, lisää URSA-Adrian toimitusjohtaja Wolfgang Marka.

“URSA on sitoutunut valmistamaan ja kaupallistamaan uudenlaisia lämpö- ja äänieristysmateriaaleja, jotka parantavat rakennusten kestävyyttä ja energiatehokkuutta. Uusimmat premium-tuotteemme, joissa käytetään ligniinisideainetta, edustavat uutta teknologiaa kestävän eristemateriaalin kehittämisessä rakennusteollisuuden tarpeisiin.”

34 tykkäystä

No juh, robot näköjään säikähtivät sanaa ligniini, Storassa varsinkin…
:wink:

2 tykkäystä

OMXHB-indeksi tarkistetaan kahdesti vuodessa: toukokuussa ja marraskuussa.
(=OMXHB-indeksi koostuu joukosta Nasdaq Helsingin suurimpia ja vaihdetuimpia osakkeita)

  • Listalle nousevat Evli, Metsä Board, NoHo Partners ja Terveystalo.

…Muutokset astuvat voimaan 1. kesäkuuta…

https://indexes.nasdaqomx.com/Index/Overview/OMXHBCAPGI

  • Thus OMXHB index is especially attractive for use in investment products and as a comparative index for investors.
6 tykkäystä

Osaako joku arvioida paljonko sähkön erittäin alhainen hinta vaikuttaa UPMn tulokseen lähikvarttaaleilla? Kuten joku täällä jo kirjoitti, kun OL3 aloitusajankohta oli epävarma, sen hintaa ei liene hedgeattu. OL3 voi tehdä tappiotakin?

6 tykkäystä

OL3 ei tee merkittävissä määrin tappiota, yksittäisen -1€ spottihinnat ei spottimarkkinalle myydessä aiheuta merkittävää tappiota, sillä viikkojen ja kuukausien keskihinta on kuitenkin merkittävästi positiivinen. Lisäksi voimalaa voidaan säätää alas ja sen tehoa laskea sähkön hinnan olessa negatiivinen.

Nykyinen sähkön alhainen hinta johtuu osin myös kevät tulvista, tämä on pakottanut mm vesivoimalat tuottamaan energiaa, mutta nämäkään eivät kestä loputtomiin. Tämä poistaa mm vesivoimaa enemmän verkosta ja hinta palautuu normaalimmille tasoille.

TLDR: Ei kannata katsoa yksittäisen päivän spotti hintaa, vaan kuukausien keskiarvoa. OL3 tuottaa pääosin baseloadia verkkoon. Lisäksi tuotantoa on silti voitu myydä futuureilla etukäteen tuotannon alun % noustessa. → EI VAIKUTA MERKITTÄVÄSTI

UPM energy on tehnyt tälle vuodelle myös hyviä suojauksia jotka parantavat tulostasoa, enemmän jonkun OL3 tulospotentiaalissa vaikuttaa pitkä, tulevien vuosien keskiarvo hinta. Johon en itsekkään osaa sanoa mitään. Riippuu niin paljon sähkö ja vety projektien toteutumisesta ja aikataulusta, sekä niiden säätökyvystä.

7 tykkäystä

Kyllä UPM Energia kärsii varmasti tällä kvartaalilla matalasta sähkön hinnasta eikä normaalisti tilannetta paikkaava paperi- ja sellutuotanto, jotka normaalisti sitten hyötyisivät alhaisesta sähkön hinnasta, ole kysynnän laskun takia todennäköisesti pystyneet täysillä koneitaan pyörittämään.

1 tykkäys

Kyllä se tulosta syö, toisaalta Korkeat vertailulliset hedgehinnat parantaa.
Mutta ei se tulos pakkaselle mene.

2 tykkäystä

Graafisten paperien kysynnän alamäki ei näytä päättymisen merkkejä. Kokonaiskysyntä alas -26% maaliskuussa ja samoissa lukemissa ollaan ensimmäiskvartaalin lukeman kanssa.

3 tykkäystä

"Neuvotteluilla UPM varautuu tilapäisesti sopeuttamaan tuotantoa vastaamaan markkinatilannetta.

Muutosneuvottelujen piirissä on noin 370 ihmistä. Mahdolliset lomautukset voisivat toteutua vaiheittain, ja ne kestäisivät yhteensä enintään 90 päivää."

5 tykkäystä

Ligniini tulee näköjään väkisinkin…?
(=perinteisesti se on hyödynnetty bioenergiana, mutta ligniinillä on myös lukuisia muita potentiaalisia käyttökohteita)

  • Tässä hankkeessa tuotteen soveltuvuutta loppukäytöissä kehittää johtava kemianalan yritys Dow. Koelaitoksessa valmistettua ligniinituotetta voitaisiin hyödyntää esimerkiksi biopohjaisena betonin ja kipsin tehonotkistimena rakennusteollisuudessa.

  • Toinen kotimainen metsäyhtiö Stora Enso on juuri päättänyt lykätä vastaavaa investointia. Sen Sunilassa sijaitsevassa koelaitoksessa jalostetaan ligniiniä akkumateriaaliksi

2 tykkäystä

Mielenkiintoista, että vain Kaukaalla lomautetaan. Onko Kaukaalla 1) kustannus per tonni suurin, 2) puutilanne tiukin vai 3) muu syy.

2 tykkäystä

ABC-asemille saapuu kesästä alkaen tuhansittain uusia tarjottimia, jotka ovat yhdistelmä kestävää kiertotaloutta, kotimaista muotoilua ja käytännöllisyyttä. Täysin palvelleet vanhat tarjottimet kierrätetään osaksi liikenneturvallisuutta parantavia betonielementtejä.

Alkuvaiheessa tarjottimet uusitaan noin kahdessakymmenessä ABC Liikennemyymälässä. Samalla vanhat, jo käyttöikänsä lopussa olevat, tarjottimet poistetaan käytöstä kyseisillä asemilla ja hyödynnetään sementin valmistuksessa.

ABC-asemien uudet tarjottimet on tehty UPM:n Suomessa valmistamasta biokomposiitista, joka hyödyntää metsäteollisuuden sivutuotteena syntyviä raaka-aineita ja tähteitä, eikä sen valmistus siis edellytä neitseellisen puukuidun käyttöä.

25 tykkäystä

Ei lasketa ihan yksinkertaisesti koska OL3 perässä on suoraan UPM:n 2 hiertämöä ja niiden pyörittäminen halvalla energialla taas on hyvä homma paperipuolelle koska vievät sähköä todella paljon.

3 tykkäystä

Näin puolvuosietapin viimeisen kuukauden sarastaessa laitetaanpas pienenä jänisvälikevennyksenä tällain:

  • Kansainvälisesti toimivan, norjalaisen logistiikkayhtiö Saga Welcon mukaan
    ensimmäiset toimitukset UPM-Kymmenen Paso de Los Toroksen
    sellutehtaalta on laivattu Montevideon satamassa ja sellu on matkalla Aasiaan, aluksen on määrä saapua Aasiaan heinäkuun puolessa välissä…
    (=noin 50 tuhannen tonnin sellukuormassa)

  • UPM-Kymmene on viestinyt Paso de Los Toroksen sellutehtaan käteiskustannuksen olevan 280 dollaria tonnilta. Käteiskustannus sisältää kuljetuskustannuksen.

  • Paso de Los Toroksen sellutehtaan arvioidaan saavuttavan nimelliskapasiteettia vastaavan tuotantotason kuluvan vuoden loppuun mennessä ja kääntyvän käyttökatepositiiviseksi Q2:n loppuun mennessä…

22 tykkäystä

Se on kyllä monimutkaista todellakin :slight_smile: Ei OL3:n perässä yhtään UPM:n konetta suoraan.

” UPM Energy ei myy mankala-yhtiöiden tuottamaa sähköä omille tehtailleen vaan tukkumarkkinoille, mistä tehtaat ostavat tarvitsemansa sähkön.”

2 tykkäystä

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

Metsälehden tuore video saksasta missä aletaan käyttää upm:n pyökistä saatavien sokereiden jatkojalostetta monoetyleeniglykolia mm. coca cola pullojen muovin yhtenä raaka-aineena. Uuden biojalostamon on määrä valmistua vuoden 2023 aikana ja näitä uusia kemikaaleja laitos alkaa suoltamaan vuoden 2024 edetessä.

28 tykkäystä