Tiistain negari oli kieltämättä pettymys. Mielestäni johto sahasi turhaan omaa oksaansa vahvalla ohjeistuksella maaliskuun lopussa, kun markkinoille olisi hyvin voinut antaa leveämmän haarukan ja voinut viestiä tuloksellisesti heikosta alkuvuodesta lakkojen ja ERP-hankkeen vuoksi. Kyseiset kommentit + johto ostolaidalla olisi ainakin vahvistanut omaa luottamustani caseen, mutta jo maaliskuun lopussa tiedossa olleisiin tekijöihin vetoaminen ja negari ennen Q1-tulosta herättää pientä huolta onko taustalla uusia tekijöitä ja onko kuluvan vuoden budjetti rakennettu liian optimististen tulosodotusten päälle. Isoa kuvaa ajatellen hyvä pitää mielessä, ettei kuluvan vuoden tulosennusteemme juurikaan ole muuttunut Q4-raporttia edeltäneistä ennusteista (välissä käytiin kyllä korkeammalla, kun oletin johdon omaavan relevanttia tietoa, jota meillä ulkopuolisilla ei vielä ollut).
Jos aidosti väliaikaiset tekijät kuten satamalakot ja Indoorin ERP-uudistuksesta seurannut väliaikainen tehottomuus ovat keskeisimmät ajurit heikentyneen tuloskunnon taustalla, pitäisi parantamisen olla melko suoraviivaista.
Kuten @raha-aasi yllä mainitsi päivitetty ohjeistus ei ollut täysin johdonmukainen, kun vedotaan tekijöihin, jotka vaikuttavat negatiivisesti sekä liikevaihtoon että -tulokseen, mutta 5 %:n tarkkuudella annettuun liikevaihto-ohjeistukseen ei koskettu. Loogisesti ajatellen olettaisin, että nyt olisimme aiemmin budjetoidusta jäljessä ja sen myötä yhtiö on altis liikevaihtonegarille. Matalan katteen liiketoiminnoissa liikevaihtoa on helppo saavuttaa luomatta arvoa, joten mielestäni tulosohjeistus on huomattavasti liikevaihto-ohjeistusta keskeisempi.
Q1-haastattelu alkaa tällä teemalla.
Tässä hyvä huomioida, että omistus toistaiseksi 90,7 %:n omistus, mutta groupilla on oikeus lunastaa vähemmistöjen osuus tietyin ehdoin.
FAS:n alla KH-Koneet on tehnyt 2020 2,5 MEUR, 2021 4,9 MEUR ja 2022 4,3 MEUR nettotulosta. Suhteuta ennemmin kyseisä lukuja markkina-arvoon, kun P/EBIT ei ole täysin johdonmukainen kerroin (osa EBIT:istä menee velkojille) ja tässäkin hyvä huomioida, että osa nettotuloksesta menee vähemmistöille.
Meillä on pieni plussa vapaata rahavirtaa kuluvana vuonna. Suomen toiminnoissa on mielestäni selvää, että rahavirtaa tulee läpi, mutta suurempi kysymysmerkki lienee, kuinka aggressiivisia ollaan Ruotsissa. Jos yhtiö ylittää liikevaihtoennusteemme olettaisin rahavirran jäävän odotuksistamme. 2023 lopussa KH-Koneiden tase oli tuhdissa kunnossa, joten sieltä voisi kyllä vapauttaa vaihto-omaisuutta odotuksiamme enemmän (nähdäkseni jopa 10-25 MEUR, kaikki ei kuitenkaan valuisi rahavirtaan kutistuvien ostovelkojen myötä), jos yhtiö kääntyy puolustusmoodiin. Kevyemmällä varastolla operoiminen voisi noussut korkotaso huomioiden muutenkin olla perusteltu liike, mutta se hidastaisi markkinaosuuksien valtaamista.
Kuluvalta vuodelta odotan parin miljoonan pudotusta rahoituskuluissa. Yhtiö on imo. kommunikoinut melko selvästi, että tarkoituksena olisi vahvistaa tasetta ja osingotkin odottavat toistaiseksi suurempia irtautumisia (ts. ylimääräinen rahavirta menee velkojen lyhentämiseen). Vaikka rahoitusvelat määrällisesti laskevatkin odotan kuitenkin pientä nousua keskikorossa.