Osakesijoittaminen

Sijoittaminen lähipiirin puolesta

Onko muilla kokemuksia ja miten olette ratkaisseet dilemman? Lienee kohtuu tyypillinen tapaus, että ihan hyvin menestyneen sijoittajan lähipiiri kyselee vinkkejä tai salkunhoitoapua. Toisaalta taas sattuu sieluun, jos vaikkapa sukulaiset tai läheiset kaverit pitävät rahojaan jossain korkeiden kulujen kusetusrahastoissa tai nollakorkoisella pankkitilillä.

Toisaalta taas sijoittaminen on mielestäni pitkälti psykologiaa ja esim. oma käyttäytymiseni ja riskinottokykyni muuttuu täysin, jos pitäisi sijoittaa jonkun muun rahoja. Kerran laitoin jonkun summan äitini puolesta, kun rahat olivat tosiaan maanneet pankkitilillä, mutta tämäkin tuntui vähän siltä, että sai olla viimeinen kerta. Omien rahojen häviämisen kyllä kestää, mutta läheisten ei.

Joskus olen miettinyt, että jos pitää sijoituspäiväkirjaa, niin senhän voi avata muidenkin käyttöön saatesanoilla, että lue perusteluni ja peesaa, jos haluat, mutta päätökset ja rahasi ovat aina omiasi. Olen yrittänyt toisinaan puhua sijoittamisesta kyselijöille, mutta omat pitkät jaaritteluni eivät kiinnosta ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneet sijoittamisesta itse, vaan haluavat helppoa rahaa. Yleensä siis totean vain lakonisesti, että sijoittakaa indeksiin.

25 tykkäystä

Sijoitusstratgia on tässä ongelmallisin asia. Puoliso lähtökohtaisesti samaa ikäluokkaa, niin voi samalla sijoitushorisontilla lähteä askartelemaan salkkua. Itse jos on 30vuotta ja vanhemmat +50v, niin kyllä saa ruveta itsekin raapimaan päätään. Omalla kohdalla mentäisiin väkisinkin kauas omasta strategiasta. Saati jos joku haluaa mahdollisesti käyttääkin sijoituksiaan kulutukseen.

Ei kauhean helppoa. Pitäisi olla sen verta kiinnostusta sijoitamiseen, että ymmärtäisivät jotakin. Olen todennut samaa.

1 tykkäys

Suosittelen läheisille poikkeuksetta indeksirahastoja. Ahdistavaa, kun pari kaveria jotka seuraavat minua Sharevillessä matkivat kaupankäyntiäni papukaijamaisesti ilman, että ottavat edes firmoista selvää, puhumattakaan siitä, että heidän tavoitteet ja riskinsieto on aivan erilainen kuin itselläni. Olen harkinnut koko Shareville-salkun lopettamista tästä syystä.

15 tykkäystä

Joskus tuli kaverilta kyseltyä neuvoja sijoittamiseen, linkkasi jonkun sivuston… Saattoi olla tämä, näyttäisi ainakin tutulta.

Jos sijoittaminen ei kiinnosta, niin tosiaan indeksit, tai sitten riskillä pieniä summia kryptoihin. Tässä ja monessa muussakin asiassa, että vaikea menestyä jossain joka ei kiinnosta.

1 tykkäys

Tässä, että sijoittaa toisen rahoja, niin on vähän vaarana se, että jos miinukselle mennään tai käy köpelösti, niin se ei unohdu sitten ikinä.

Itse oon suositellut indeksirahastoihin sijoittamista myös, mutta tuntuu, että kaikilla on se sama virsi “Liian pieni tuotto” ja heti pitäis löytää se seitsemän oikein ja tulla yhdessä yössä ns. “ryysyistä rikkauksiin”. Mutta jos osakekurssien ennustaminen on analytikoillekkin vaikeeta niin…

Oma puoliso on ihan malliesimerkki “kaikki nyt ja heti mulle” sijoittamisesta. Aloitti hieman jälkeen minun sijoittamaan suomi indeksi rahastoon. Kun rahastoon laitetut rahat olivat menneet alemmaksi ja tuotto oli miinus merkkistä, oli myymässä kaiken, koska ei tästä mitään tuottoa saa. Kielsin myymästä vielä ja kerroin, että jos rahat katoavat rahastosta, niin todennäköisesti koko Suomikin on konkassa. Sitten lopetti sijoittamisen ko. rahastoon ja lopulta myi osuudet, todeten koko homman tyhmäksi. Ja suositteli mulle, että myisin omat osakkeeni kun olivat sillä hetkellä tuoton suhteen miinuksella. Tällä hetkellä puolison ainut osakesijoitus on tämä asunto ja itselläni sama asunto + osakemarkkinoilla oleva raha, jossa olen saanut pääoman tuplautumaan. Toki huomenna kaikki tänään saadut tuotot voivat olla menetettyjä pääomaa myöden.

3 tykkäystä

Neljän vuoden sitkeä työ on vihdoin tuottanut tulosta ja näyttöni ovat vakuuttaneet myös vaimoni, jolle avaamme tänään AOT:n. Nyt kysyn aloittelijan kysymyksen: miten hallinnoitte lähipiirinne osakesalkkuja, osto- ja myyntitoimeksiantoja? Olen ymmärtänyt, että täällä on useita, jotka tekevät näin. Käytättekö puolisoidenne pankkitunnuksia vai voiko hallinnointia tehdä myös valtakirjalla. Kiitos avustanne.

Ainakin Op:lla onnistuu puolison ja lasten arvo-osuustilien hoito, kun kyseiset henkilöt antavat valtakirjan omaisuuden hoitoon, siis arvopaperikaupankäyntiin. Arvo-osuustilit ja niille perustetut omat tilit näkyvät minulla. Listautumiseen osallistumiseen tarvitaan asianosaisten oma toimeksianto. Helppoa ainakin normaalin arvo-osuustilin kanssa!

1 tykkäys

En mitenkään, enkä kyllä tajua miksi kukaan niin tekisi. Jos sukulaiselle ei riitä kun esittää indeksikäyrän ja sillä saatavan tuoton sekä kk-tallettaminen vaikka pariin rahastoon niin sitten ottaa selvää osakkeista ja pohtii mihin haluaa panostaa. En alkaisi ostelemaan osakkeita toisten varoilla koska saavat he tuottoa passiivisesta sijoittamisestakin.

Lasten puolesta laitan heidän lahjatalletuksiaan/“kuukausikymppiä” indeksirahastoihin.

Pankkitunnuksia ei pitäisi ikinä antaa toiselle, kun se käytännössä tarkoittaa oman passin ja allekirjoituksen luovuttamista sillä erolla, ettei toinen tiedä onko Matti vai Maija toisessa päässä.

Valtakirjat ja sähköisesti rekisteröitävät valtuutukset pitäisi riittää kaikkien tarpeellisten asioiden hoitamiseen. Esimerkiksi pankkien arvo- ja osakesäästötilit varmasti onnistuu valtuutuksella. Näissä on myös mahdollista, riippuen pankistakin asettaa valtuutuksella rajoituksia, ettei ihan kaikki ole mahdollista. Esim. toisen mahdollista käyttää vain aot:n liitetyllä tilillä olevia varoja, jolloin rahan siirtäminen sijoitukseen on edelleen henkilön oman päätöksenteon alla.

4 tykkäystä

Vanhempi sukulaiseni pyysi minua sijoittamaan hänen ylimääräisiä rahoja, kun ei ne mitään tuota säästötilillä. Alussa kävin normaalin riskikeskustelun ja painotin, että rahat saatetaan menettää, enkä ole mikään ammattilainen. Hän on kuitenkin sen verran ymmärtäväinen ja tokaisi sen olevan osa pelin henkeä.

Eli riskien painotus ja jonkinlaisen suunnitelman luonti. Välillä hän soittaa ja kysyy mitä tehdään, kun uutisissa tulee joku yritys vastaan. Vastaus on aina ollut sama, ”ei mitään” ja mahdollinen pieni kommentti. Laput ovat siis käytännössä ikuiseen holdiin, perintönä hänen jälkeensä mutta jos hän jostain syystä haluaa lopettaa niin olen sanonut senkin olevan täysin hänen päätettävissään.

5 tykkäystä

Minusta sijoittaminen on niin kovin henkilökohtaista puuhaa että tuntuisi väärältä ostaa osakkeita jonkun toisen puolesta. Tämä on myös suurin syy miksi en itse halua sijoittaa rahastoihin. Minun pitää ymmärtää mihin olen sijoittamassa ja uskoa omaan asiaani. Kun teen virheen, minun pitää voida kantaa siitä vastuu. Toisen puolesta sijoittaminen on kuin sijoitusneuvojen antaminen toiseen potenssiin.

Kieltämättä tuskastuttaa kuulla jonkun sijoittaneen johonkin pankin korkorahastoon viimeiset 10 vuotta. Jotku Fortumin osingot nettona on jo paremmat kuin tällaisen rahaston tuotto. Mutta näin sanoessani en tiedä mihin nämä osingot johtaisivat saajan taloudessa. Ehkä lopputulos olisi korkeampi varallisuustaso omistettaessa sitä korkorahastoa, joka uudelleensijoittaa tuotot eikä maksa mitään ulos. Käyttäytymistaloustiede on osoittanut ettei ihmiset ole mitään vuosikymmenten tähtäimellä toimivia, hyötyä maksimoivia talousrobotteja, vaan tulojen kasvaessa pihaan ilmestyy kesäauto ja laiturin nokkaan nököttämään vene, jota ei käytetä.

Suhtautuminen riskiin on myös aivan erilaista. Se pitää kokea itse nahoissaan kun osake romahtaa. Ostin ekat Macy’sit tammikuussa 2020 hintaan $17,5 kappale, että tuossahan on tuollainen halpa PE kymppi. 2kk myöhemmin alkoi romahdus. En myynyt vaan ostin lisää $7,48. Sitten kohta osake oli $4,43. Osake mörni seuraavat 7kk paikallaan kunnes nousu alkoi. En voi edes kuvitella sitä vihan ja raivon määrää jos kysymyksessä olisi ollut jonkun toisen rahat, että teet nyt jotain average downia konkurssifirmaan (yhtiöt voivat mennä konkurssin myös likviditeetin loppumisen takia). Juuri siksi en edes halua mainita omasta sijoittamisesta mitään muille. Tällä hetkellä Macy’s on salkun eniten tuottanut osake. En minä edes tajunnut silloin että jos tässä pamahtaisi chapter 11 niin 20 % salkusta lähtee samaten sileeksi ja tuomioistuinten päätöksiä voi odottaa vuosia että pääsee edes tappioita vähentämään. Toistelin vain itselleni että halpa osake peruutuspeiliin katsoessa ja markkinat ylireagoi jostain syystä.

No en varmaan ostaisi Macy’siä kenenkään salkkuun. Toissalta sitten kun niitä “varmoja ja vakaita” Elisaa ja Sampoa ostaa niin tuotto on 3 %. Sellaisen kanssa on vähän kurja odotella vuodet korkojen nousua ja osakemarkkinoiden tasokorjausta. Jokainen tehkööt omat sijoituspäätöksensä. Niin voi sanoa ansainneensa sekä voitot että tappiot.

3 tykkäystä

Usko, Toivo ja Rakkaus kannattaa jättää sivuun sijoitustoiminnasta.

Täähän on jo inflaation syömiin ja makuutettuihin rahoihin verrattuna loistava tuotto. Se että sijoittaa mihin tahansa “plus-merkkisen” tuotto-odotuksella olevaan instrumenttiin on plussaa. Indeksirahastoissa (esim. S&P500) ei paljoo Macy’s tai muut haittaa… Muta valuu pohjaan ajan saatossa ja uutta ja uljasta nousee vuosien vieriessä. Paikka on indeksissä ansaittava. Yhtiöriski pieni kun hajautus on suuri.

Voi pojat kun edes nämä ymmärtäisi jokainen härmäläinen. Ei tarvisi seuraavien sukupolvien olla sossunluukulla.

2 tykkäystä

Minua ei voi suurin surminkaan sanoa menestyneeksi tai kokeneeksi sijoittajaksi, mutta silti muutamat läheiset ovat pyytäneet apua sijoittamisen aloittamisessa. Tein hyvin selväksi, etten saa suositella mitään sijoituskohteita, mutta sen sijaan sijoittamisen aloittamista suosittelen lämpimästi. Ainakin pari pitkän linjan loton pelaajaa alkoi sitten indeksisijoittajiksi kun katsottiin vähän käppyröitä, miten paljon siihen lottoon menee ja miten paljon se voisi tarkoittaa indeksirahastossa. Myös loton peluu loppui samalla, sori vaan Veikkaus.

Tämän lisäksi minulla on valtakirja lasten ja puolison AOT-tileille Nordnetin kautta, indeksiin menee heilläkin automaattisesti joka kuukausi nykyään rahaa. Eli eipä siinä tule aktiivisesti mitään tehtyä, mitä nyt välillä näyttää heille käppyröitä tiliensä kehityksestä. Tytär ainakin on innoissaan kun “rahaa tulee rahan luo” :grinning_face_with_smiling_eyes:

2 tykkäystä

Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jotkut voivat huijata itseään kuvittelemalla tietävänsä mitä tapahtuu. Markkinoilla on konsensusnäkemys siitä mitä tuleman pitää ja tästä näkemyksestä voi lukea talousasiantuntijoilta. Kun ostat osakkeita, olet optimistisempi kuin konsensus. Kun myyt, olet pessimistisempi kuin konsensus. Maaliskuussa 2020 konsensus oli että tästä tulee vuosia kestävä lama, joka on pahempi kuin finanssikriisi. Ei tiedetty auttaako keskuspankkien toimet ollenkaan. Konsensus oli väärässä ja osakkeita ostaneet olivat oikeassa. Tammikuussa 2020 korona oli Wuhanin ongelma ja konsensus sanoi että tässä on jotain pieniä häiriöitä vain toimitusketjuihin. Konsensus oli väärässä ja osakkeita myyneet oikeassa. Mitä tahansa teetkin, sinulla on jokin uskomus tulevaisuudesta. Johdonmukaisilla ihmisillä näkemys ja allokaatio ovat yhteneväiset.

2 tykkäystä

Itse olen sijoittanut 18-vuotiaan veljeni rahoja. Hän on kova tekemään töitä (2 edellistä kuukautta 320h +320h), mutta aikaa/ kiinnostusta osakesijoittamiseen ei ole. Tällä hetkellä 20 000€ sijoitettu ja saldo 28 000€ eli 8000€ vuoden aikana saatu tuottoa. Toki olen kertonut, että kaikki rahat pitää olla valmis häviämään, jos tähän leikkiin ryhtyy. Salkku on muovautunut lähes oman salkun kaltaiseksi lukuun ottamatta riskisimpiä sijoituksia.

2 tykkäystä

Ymmärsin jo vuosia sitten, että ilmaisten sijoitusneuvojen jakaminen ystäville/sukulaisille on maailman typerintä puuhaa. Jos kuuma vinkkisi tuottaa heille vaikkapa 30% tuoton, he arvioivat että näinhän sen piti mennäkin, kun suuri ymmärtäjä näin neuvoi. Ei kiitoksen sanaa. Jos taas sattuukin tulemaan tappiota, niin saat syyt niskoillesi ja pahimmillaan välit palaa lopullisesti neuvottavan kanssa. Kerran eräs vaati jopa korvattavaksi tappionsa, vaikka olin selittänyt, että kyse on korkean riskin sijoituksesta.

Älkää siis neuvoko, vaan ohjatkaa kyseinen henkilö ammattilaisen pakeille. Neuvot voivat olla huonompia, mutta ainakin saavat palkallisena paskan niskaansa.

Ainahan voi sopimuksen tehdä tästä neuvonnasta. Itse tienasin sellaisilla aika hyvin 90-luvulla.

9 tykkäystä

Jokainen tehkööt rahoilleen, mitä itse haluavat. Ei kannata ottaa toisten rahoista stressiä, saati, jos tulos ei miellytä. Rahan takia ei kannata pilata ystävyys- tai perhesuhteita.

2 tykkäystä

Mielenkiinnosta kysyn teiltä, jotka hallinnoitte lähipiirinne osakesalkkua. Onko salkuissa sama sijoitussuunnitelma, tehdäänkö yhtiövalinnat kovin erilaisin perustein vai tuntuuko siltä, että oma osakesalkku ja läheisen osakesalkku peilaa toisiaan melko paljon ja yhtiövalinnoissa käytetään samanlaisia perusteita?

1 tykkäys

Itselläni puoliso nyt vihdoin aloitti uudestaan sijoittamisen ja ainakin viellä tällä hetkellä teen hänen pyynnöstä toimeksiannot. Ja kerron eri vaihtoehdot. Eka ostos samaa mitä omassa salkussa myös ja voisin kuvitella, että hän alkuun kokee turvallisemmaksi ostaa niitä, joita itsellänikin on.

3 tykkäystä

Vähän on tullut vanhempien puolesta toimittua salkunhoitajana, mutta onneksi melko maltillisella summalla. Vanhempien salkusta löytyvät osakkeet löytyy omastakin, mutta aikahorisontti on täysin eri, kuten myös riskinsietokyky, joten sieltä löytyy vain oman salkkuni turvallisimpia ja tylsimpiä lappuja.

3 tykkäystä