Sijoituspsykologiaan liittyy olennaisesti sijoittajan markkinauskomukset. Omaa ajatteluani näiden uskomusten pohtiminen on selkiyttänyt merkittävästi. Ajattelin jakaa pohdintani tänne.
Uskomus: Markkinat toimivat enimmäkseen rationaalisesti
Ihminen ei ole kovin rationaalinen olento, joten myöskään ihmisten yhteistoiminta kuten pörssikauppa ei voi olla ensisijaisesti rationaalista. Ihminen on myös biologinen, tunteva, luova ja sosiaalinen olento.
Sijoittajat eivät tosiasiallisesti pyri maksimoimaan riskikorjattua tuottoa, vaan heitä ajavat hyvinkin vaihtelevat kognitiot ja tunteet. Mahdollista sijoituspäätöstä ajavia heuristiikkoja ovat esimerkiksi saatavuus, tuttuus, halpuus, kalleus, niukkuus, odotusten täyttyminen, odotusten pettyminen, laatu, arvokkuus, sosiaalinen todiste, osingot, taloudellinen pakko, ajallinen hajautus, sijoitushorisontti, kaupankäyntikulut, veroseuraamukset jne. Esimerkiksi saatavuus ja tuttuus selittävät, miksi suurin osa suomalaisista sijoittajista sijoittaa lähinnä Helsingin pörssiin. Mahdollisia tunteita sijoituspäätöksen taustalla ovat esimerkiksi vaille jäämisen ja menetyksen pelko, ahneus, halu vaurastua, halu säästää, luottamus, epäluottamus, oppimishalu ja kotiseuturakkaus.
Elämme maailmassa, jossa koirankuvaa kantavalla meemikolikko Dogecoinilla on noin sama markkina-arvo kuin Nesteellä tai Sammolla. Ja tämä siis ympäristössä, jossa markkinakorot ovat jo nousseet ja raha ei ole enää ilmaista. Mikä voi selittää ilmiön? Ensinnäkin arvonmääritys tapahtuu sijoittajien heuristiikkojen ja tunteiden mukaisesti. Arvonmääritys on siis täysin subjektiivista. Toiseksi Dogecoinilla on noin 6 miljoonaa omistajaa mikä on enemmän kuin Suomen väkiluku. Useampi potentiaalinen sijoittaja lienee kuullut koirakolikosta kuin piskuisen Suomen pörssin yrityksistä. Kolmanneksi sijoittajat ovat eri sukupolvea. On vaikea kuvitella Warren Buffetin ikäluokan maksavan meemikolikosta yhtään mitään, kun taas nuorille se on hyvin luonnollista. Eri ikäiset sijoittajat käyttävät keskimäärin erilaisia heuristiikkoja ja kokevat erilaisia tunteita tiettyjä sijoitusinstrumentteja kohtaan. Arvonmääritys on siis yhtälö, joka sisältää potentiaalisten sijoittajien demografian, heuristiikat, tunteet ja käytettävissä olevat rahavarat.
Arvonnousua maksimoivan sijoittajan tulisi siis ensisijaisesti ostaa kohteita, jotka:
- Ovat mahdollisimman monen sijoittajan saatavilla tai tulevat olemaan sitä tulevaisuudessa
- Läpäisevät mahdollisimman monta heuristista kriteeriä, jotta sijoituskohde vetoaa mahdollisimman moneen sijoittajaan
- Herättävät mahdollisimman paljon ostohalua lisääviä tunteita sijoittajissa nyt ja tulevaisuudessa
- Vetävät puoleensa kasvavan määrän isoa rahaa tulevaisuudessa
Entä sitten kassavirta? Annoin yllä esimerkiksi Dogecoinin, mutta myöskään arvometalleilla, arvoasunnoilla tai vaikka taiteella ei ole kassavirtaa. Pelkästään se, että ihmiset haluavat jotain asiaa enemmän kuin on tarjontaa, riittää nostamaan hintoja. On vaikea sanoa, onko osakkeitakaan arvotettu enää pitkiin aikoihin ensisijaisesti fundamenttien avulla. Esimerkiksi AMD:stä maksetaan Nvidiaa enemmän dollareita per kassavirta, vaikka Nvidia on markkinajohtaja ja yhtiönä kannattavampi.
Tärkeimpänä heuristiikkana kassavirtaa voinee pitää vain siinä erityistapauksessa, että yhtiö maksaa suurimman osan tuloksestaan ulos osinkoina, ja sijoittaja luottaa saavansa tuottonsa ensisijaisesti osingoista. Osinkoyhtiöiden poiminta fundamenttianalyysin pohjalta on siten huomattavasti arvonnousuun perustuvaa osakepoimintaa yksinkertaisempaa, sillä tuotto on enemmän yrityksen liiketoiminnan kuin muiden sijoittajien käyttäytymisen varassa.
Entä sitten omien osakkeiden ostot? Esimerkiksi Nokian tapaus osoittaa, että omien osakkeiden ostaminen on yhtä lailla sijoittajien uskoon perustuvaa arvonnousua kuin muukin arvonnousu. Mikään voima ei saa sijoittajia automaattisesti ostamaan osaketta, jonka EPS esimerkiksi tuplaantuu omien osakkeiden seurauksena. Välillisesti omien osakkeiden osto voi toki nostaa yrityksen arvostusta, jos riittävän moni sijoittaja on valmis maksamaan alentuneista arvostuskertoimista.
Esimerkiksi viiden prosentin osingolla lienee kuitenkin psykologisesti huomattavasti suurempi vaikutus sijoittajaan kuin viiden prosentin laskulla arvostustasoissa omien osakkeiden oston seurauksena. Omien osakkeiden osto haihtuu helposti savuna ilmaan siinä missä jokainen sijoittaja huomaa tililleen kilahtavan osingon. Piensijoittajan kannattaa myös huomioida, että omien osakkeiden oston tuoma veroetu on kadonnut suomalaisten ja norjalaisten osakkeiden osalta, kun saataville on tullut osakesäästötili ja sijoitusvakuutus.
Uskomus: Markkinoita ei voi voittaa pitkäjänteisesti
Joidenkin tilastojen mukaan noin 70–90 % aktiivisista treidaajista häviää rahaa. Kun treidaaja myy tappiolliset kohteet tappiot minimoidakseen ja voitolliset kohteet voitot kotiuttaakseen, voittajia ovat usein välittäjä ja verottaja. Päivätreidaajista rahaa häviää jopa 97 % ja vain prosentti tekee tuottoa. Päiväliikkeet markkinoilla sisältävät paljon kohinaa. Ja vaikka osaisikin poimia tästä kohinasta treidauspaikkoja, liiallinen itseluottamus johtaa usein virhearvioihin. Ja vastaavasti, riskien realisoituessa iskee usein halu kiriä menetetyt tappiot kiinni vielä suuremmalla riskinotolla. Lopputulos on, että valtaosa treidaajista ei kykene tekemään pitkäjänteisesti voittoa.
Osakepoimijoiden keskimääräinen tuotto taas on joidenkin tutkimusten mukaan noin 2–5 prosenttia vuodessa. Toisaalta kaikkia Nordnetista saatavia ETF:iä sekä rahastoja teoreettisesti tasasummalla ostamalla viimeisen 10 vuoden vuosituotto olisi noin 6 prosenttia vuodessa. Keskimääräinen treidaaja tai osakepoimija ei siis voita markkinaa.
Jos keskimääräinen piensijoittaja olisi laittanut rahansa S&P500-indeksiin, olisi hän voittanut markkinan historiallisesti. Rahastonhoitajille ja muille sijoitusalan palkollisille taas ei sallita käsien päällä istumista, vaan työnkuvaan kuluu itsensä tärkeänä pitäminen. Siksi he tulevat häviämään markkinalle jatkossakin.
Markkinatuoton voittamiseen on yksinkertaisia keinoja. Ja siis todennäköisiä keinoja, ei varmoja keinoja. Häntäriski on aina olemassa. Annan esimerkin seuraavassa. Tehdään 60/30/10 allokaatio Usan markkinoiden, teknologiaindeksin ja Bitcoinin välillä. Tämä allokaatio olisi tuottanut 10 vuoden aikana 21,5 % vuodessa. Usan markkinoiden suuret yhtiöt (S&P500) ovat tuottaneet 10 vuodessa noin 15 prosenttia vuodessa. Teknologiasektori (MSCI World Information Technology) taas on tuottanut 10 vuodessa yli 21 prosenttia vuodessa. Bitcoin on tuottanut 10 vuoden aikana 62 prosenttia vuodessa.
Miksi strategia tulee todennäköisesti voittamaan keskimääräisen markkinatuoton myös jatkossa? Ensinnäkin turvamarginaali 6 % ja 21,5 % välillä on suuri. Markkinatuotolle häviäminen vaatisi esimerkiksi sen, että keskimääräinen markkinatuotto nousisi 100 % samalla kun USA-TEKNO-BTC tuottaisi 50 prosenttia aiempaa vähemmän. Jonkinlainen regressio kohti keskiarvoa on toki odotettavissa. Toiseksi Usan markkinat, teknologiasektori ja Bitcoin ovat suuria kokonaisuuksia. Tilastotieteen periaatteiden mukaisesti otoskoon kasvaessa keskivirhe pienenee. Yksittäisen osakkeen kurssi voi olla 10 vuoden päästä melkein mitä tahansa, markkinoiden kokonaistilanne taas ei niinkään. Kolmanneksi jos maailmassa tapahtuu jokin systeeminen katastrofi, tulevat markkinat romahtamaan kautta linjan. Silloin laskee sekä keskimääräinen markkinatuotto että Usan markkinoiden, teknologiasektorin että kryptomarkkinoiden keskituotto. Neljänneksi Usan markkinat, teknojätit ja Bitcoin ovat globaalisti tunnettuja sijoituskohteita, joilla on houkutteleva tuottohistoria, vahva asema ja lupaava tulevaisuus. Voidaan olettaa, että näihin kohteisiin hakeutuu enemmän uutta rahaa kuin globaaleille markkinoille keskimäärin.
Markkinat voi siis todennäköisesti voittaa historiallisiin, tilastotieteellisiin ja markkinapsykologisiin asioihin pohjautuvalla makronäkemyksellä sekä pitkäjänteisyydellä.
Mutta ehkä tällainen strategia on liian yksinkertainen. Ihmiset haluavat tehdä asioista monimutkaisia. Itsekin yritän kaikenlaisilla nokkelilla tempuilla nostaa tuottoja, ja siinä sitten yritysriskit toteutuvat ja samalla sulavat tuotot. Toisaalta ilman tekemiäni virheitä en olisi oppinut mitään enkä pystynyt muodostamaan nykyistä näkemystäni. Se on lopulta varmaan arvokkaampi asia kuin matkalla hävityt tuotot.
