Sijoitussäästötili/osakesäästötili

Nähdäänköhän me johonkunlainen päätös tässä asiassa vielä tällä vaalikaudella. Kokoomus voisi vahvistaa omaa kannatustaan, jos saavat asian runnottua jotenkin läpi. Nyt kun sijoittamisesta on tullut myös rahvaan harrastus, niin voisi jopa kepulaiset olla suopeita tälle päätökselle :smiley:

PS-tili oli kyllä melko hyvä keksintö, mutta ehtoja tiukennettiin nuorille (eli uusille avaajille), niin ei enää kovin paljon ps-tili houkuta. Olen kuitenki hivenen ajatellu avaavani ps-tilin ja hyödyntääkseni veroedun.

Toivon todellakin, että (ainakin tässä) asiassa otetaan mallia länsinaapurista. Madaltuu säästämiskynnys ja sijoitussäästötili poistaisi monelta osin säätämistä/kikkailua. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että asia ei nyt suoraan (erinomaisuudestaan huolimatta) maaliin mene… :+1:

2 tykkäystä

Tyngäksi taitaa jäädä. 50k kattoa kai puuhaillaan?

Ainakin se mietityttää ensimmäiseksi että mikä tuo vero tulee sitten aikanaan olemaan.

Mun mielestä tästä tuli loppujen lopuksi ihan hyvä, ainakin näin ensisilmäyksellä. Pitää kyllä vielä tarkemmin tutustua paremmalla ajalla. Sijoittamis-somekuplaa seuratessa 50k€ yläraja näyttää ottavan melko koville, mutta ite pidän tätä koko tiliä nimenomaan hyvänä kannustimena pieni- ja keskituloisille alkaa vähitellen omistaa jotain muutakin kuin oma kämppänsä ja päällä olevat vaatteet.

Keskituloisessa perheessä varttuneena on vaikea nähdä, että omat vanhemmat olisivat aikanaan saaneet kaikkien pakollisten elinkustannusten ja asuntolainan lyhennysten jälkeen yhteensä 100k€ säästöön “ihan hujauksessa”, kuten kommenttien perusteella voisi kuvitella. 50 000e on oikeasti iso raha sellaiselle, jonka pitäisi reilun parin tonnin nettotuloilla maksaa omaa ja lastensa elämää. Normaalissa perhe-elämässä kun on tärkeämpiäkin asioita huolehdittavana kuin osakesijoittaminen.

Olisihan se ihan kiva, jos ei tarvitsisi ikinä maksaa veroja, kahvia saisi kahviloista ilmaiseksi jne., mutta kun tässä tavoitteena oli ilmeisesti ennen kaikkea helpottaa piensijoittajan asemaa ja säästämisen aloittamista, eivät äänekkäimmin protestoivat miljoonasalkuilla treidaajat ole ykkösprioriteetti. Eivät he mitään kannustusta tarvitse sijoittamiseen, etenkään sen aloittamiseen.

Jos kaikilla suomalaisilla olisi eläkeikään mennessä 50k€ osakevarallisuus, meillä olisi kansakuntana asiat aika hyvin.

8 tykkäystä

Mutta mikä tää 50ke katto on? Mitäs kun tilin pääoma menee yli 50k?

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren mukaan 50k€ rajoitus koskee sijoitettavaa pääomaa, eli saa kasvaa vapaasti tuon yli.

3 tykkäystä

Kyllähän tämä sijoitussäästötili vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta kannattaa odotella hallituksen esityksen valmistumista ja sen eduskuntakäsittelyä. Näen tässä virityksessä aikamoisia regulaatioriskejä, sillä on varsin oletettavaa, kun eri puolueiden kannatuslukuja katselee, että seuraava hallitus ei välttämättä ole kovin sijoittajaystävällinen. Siinä mielessä on ihan hyvä, että sijoitussäästötiliä koskeva sääntely tulisi voimaan vasta 2020 tai myöhemmin, jotta nähdään kuinka seuraava hallitus mahdollisesti muuttaa tätäkin sijoitussäästötiliä koskevaa lainsäädäntöä. Pahinta lienee se, että regulaatiolla heikennetään tilin verokohtelua tai jotakin muuta ominaisuutta siten, että koko tili menettää merkityksensä ja vielä pahemmassa skenaariossa tilille laitetut rahat jäävät ”jumiin” esimerkiksi verotuksellisista syistä tilille. En tahtoisi olla pahanilmanlintu, mutta politiikkaa liian pitkään seuranneena, voisin ajatella, että tämä tili pääsee vasemmistopuolueiden hampaisiin. Mutta nähtäväksi jää.

3 tykkäystä

Jostain luin että keskimäärin suomalaisella on vaan 4k euroa säästössä. Sillä perusteella toi 50k on kyl ihan riittävä. Kuitenkin tarkoitus on auttaa kansankapitalismia ja tuoda kehiin uusia piensijoitttajia, eikä auttaa rikkaita rakastumaan entisestään :slight_smile: hieno juttu tää on :slight_smile:

2 tykkäystä

Tää uusi sijoitussäästötili on kyllä loistava juttu. Kerrankin tehdään uudistuksia, joista nuoret hyötyvät eniten. 50ke rajotusta voidaan hyvin korottaa tulevaisuudessa. Valtiohan ei menetä pitkässä juoksussa verotuloja ollenkaan, mutta ongelmia tulee, jos verotulot suoraan rysähtäisi alas. Tuolla rajoituksella saadaan lievennettyä kertavaikutuksia ja sitä voidaan jatkossa huoletta nostella, kuhan valtion budjetti pysyy tasapainossa.

Homman olisi voinut toki hoitaa kerralla kuntoon, mutta suomen poliittisen järjestelmän tietäen mitään kunnollisia kokonaisuudistuksia ei saada aikaan, niin tämä on ihan hyvä alku.

3 tykkäystä

@Kalle_P suomalaisten osakesäästäjien mediaanisalkku, eli tyypillisin salkku jos selkeästi mutta ei tarkasti muotoilee, on noin 4000 euron kokoinen. Keskiarvo yli 40 000 euroa, mikä kuvaa kuinka keskittyneesti suomalaisten varallisuus osakkeissa jakautuu harvoille.

Hieno juttu tää tili kaikin puolin ja samaa mieltä @g3235286: nuoret hyötyy eniten. =)

3 tykkäystä

Onko täällä monella käytössä PS-tili? Itse olen kaikesta huolimatta harkinnut avaavani sellasen, jotta saan veroedun hyödynnettyä. 5000 euroahan sinne saa vuodessa laiettua. Koska sen saa elämän kriisitilanteissa purkaa, niin tuskin tulisi muuten tarvetta noiden säästöjen käytölle. Voi hyvin makuuttaa noita sijoituksia hamaan tappiin asti.

Saiko siihen sijoitustiliin ostaa ulkomaisia osakkeita esim USA;n pörssistä vaiko vain suomalaisia ?

Kuka tää Aston1 oikein on?? Sama kuin Aston original näillä palstoilla? Setä on vähän sekaisin, please help. Jos 2 eri henkilöä, niin voisko kopio vaihtaa nimimerkkinsä joksikin muuksi?

3 tykkäystä

Itsellä on henk.koht tavotteena saada salkkuni 6 numeroiseksi summaksi joku kaunis päivä, vaikka olen ihan tavallinen 23v nuori pulliainen työssäkäviä, pelkällä ammattikoulu taustalla. Se, että mihin ne tulevat rahat käytän, niin ei ole tietoa, mutta sen tiedän että varmasti 20-40v+ ajalla tulee ideoita :smiley:

3 tykkäystä

Mun näkemys on, että Kokoomus nimenomaan pelaa tätä asiaa niin, että saisivat vaaleissa mahdollisten sijoittajien äänet: nostetaan asia esiin, mutta jätetään vahvistamatta tämän hallituksen kaudella, jolloin jää osin ehdoliseksi Kokoomuksen läpimenolle. Koen sen harmittavaksi omaedulliseksi peliksi, eli ei ajeta asiaa maaliin kuten olisi voitu tehdä, vaan lasketaan se ongenkoukuksi vaalityöhön.

Henk. koht. olisin toivonut isompaa remonttia, jossa olisi vedetty kaikki sijoittajat kerralla samalle viivalle niin osinkojen, kuin tappioiden/voittojen suhteen. Rahastot, vakuutuskuoret, instituutiot, suuromistajat ja piensijoittajat, kaikille samat pelimerkit verotuksellisesti. Tällöin olisi voitu paljon pienemmillä ja reilummilla verorasitteilla kerätä vähintään sama summa valtion kassaan ja päästäisiin eroon monen kerroksen väestä ja “piensijoittaja maksaa”-politiikasta (meillä nimittäin ei ole lobbareita tai edunvalvojia, ei Kokoomuskaan aja piensijoittajan etua, vaan lähinnä isompien pelureiden intressejä).

Uskon, että mahdollisimman yksinkertainen verotus saisi monet sijoittamaan. Nyt pitää selvitellä ja olla kärryillä, mikä on monelle jo se “ei kiinnosta”-korkuinen kynnys.

3 tykkäystä

kuva

3 tykkäystä

Onko sijoitussäästötilin käyttämisestä lainan vakuutena käyty vielä keskustelua?

Arvo-osuustilin kanssa asiaa tuli aikoinaan selviteltyä asunnon oston yhteydessä. Käytäntö oli kankea ja tarjottu sopimus oli mielestäni niin huono, että päädyin realisoimaan osan salkusta kattamaan vakuuseron.

Lähinnä kiinnostaa se, että päästäänkö sijoitussäästötilin kanssa eroon kauppoja koskevista rajoituksista. Nehän olisi järkevää kohdistaa vain tililtä tehtäviin nostoihin.

Kannattaa odotella vielä, ennen kuin ryhtyy käyttämään osakesäästötiliä, sillä SAK on ilmeisesti esittänyt hallitusneuvotteluissa sitä, että osakesäästötilin verotukea saattaisi olla perusteltua harkita uudestaan. Muistaakseni varoittelin, että tuleva hallitus ei välttämättä ole kovin sijoittajamyönteinen ja kun lukee Kauppalehden juttua, niin en voi muuttaa näkemystäni.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sak-iski-poytaan-miljardin-euron-esityksen-saatytalolla-useita-vahennyksia-pois-kiristyksia-osinko-ja-perintoveroon-seka-kattava-varallisuusvero/6bbb3931-1d81-433a-b21f-4b66adcecadd

2 tykkäystä