Moni pitää virheenä rahan tuhlaamisen nuorena. Itse taas syyllistyin nuorena siihen, että raha oli itselle pakkomielle. Tämä näkyi opiskelujen ohessa oli pakko työskennellä illat ja viikonloput. Mihinkään kalliiseen harrastukseen ei ollut “varaa” ja kauimmaksi tehty lomamatka suuntautui halpalennoilla Hampuriin. Oli monenlaisia exceleitä, millä seurattiin varallisuuden kasvamista jne.
Oikeastaan oma herääminen tapahtui jossain 27-vuotiaana, kun aloin pohtia miten persaukisilla kavereillani on varaa matkustella ja ostella kalliita autoja. Itselle jäi tässä vaiheessa sijoitettavaksi kohtalaisen iso summa kuukaudessa, mutta elämä tuntui tylsältä. Excelit kertoivat, että tulen olemaan taloudellisesti riippumaton viimeistään 50-vuotiaana, mutta tuntui kaukaiselta, että vasta tuolloin saisin nauttia rahasta. Annoinkin itselle luvan nauttia rahasta nyt ja heti. Yhtään reissaamiseen, harrastuksiin, elämyksiin kulutettua euroa en ole katunut (no ehkä muutama auto-ostos olisi voinut perustua järkeen eikä tunteeseen)! Elin monta vuotta siten, että kuukaudessa ei sijoitettavaksi jäänyt kuin muutama sata euroa, mutta kaikki ne saadut muistot ja kokemukset ovat jälkikäteen arvioituna arvokkaampia kuin rahat säästötileillä, osakkeissa tms.
Kahden ääripään kokeilun jälkeen, olen löytänyt tasapainon. Rahaa jää säästöön kuukaudessa mukavasti, mutta silti en tingi harrastuksista ja elämän muista nautinnoista/kokemuksista. Kerranhan täällä ollaan ja ainakaan itsellä ei riitä kärsivällisyys odottaa niitä aikoja jolloin olen taloudellisesti riippumaton.
Tämä nyt täysin off-topic, anteeksi. Täytyy joskus kirjoitella niistä oikeista sijoitusvirheistä…