Sinch Ab - Ruotsin viidenneksi shortatuin osakeyhtiö

Tervehdys!

Olen seurannut kesän aikana mielenkiintosta teknologiayhtiötä Ruotsin pörssin ihmeellisestä maailmasta. (1) Sinch Ab on kasvanut nopeasti lähinnä agressiivisilla yritysostoilla ja on tällä hetkellä on yksi markkinajohtajista pilvipohjaisissa viestintäalustoista, eli lyhyesti he tarjovat pääasiassa yrityksillä digitaalisia ratkaisuja ja työkaluja viestien välittämiseen matkapuhelimiin ääni-, video- ja tekstiviestipalveluina. Perustettu vuonna 2008 ja asiakkaita on aina USA:n suurimmista tech-firmoista 150 000 muuhun business asiakkaaseen ympäri maailman.

Liikevaihto on kasvanut kaksi- ja kolminumeroisilla prosenttiluvuilla. Viime vuonna liikevaihto kasvoi +102% noin 16 miljardiin kruunuun. Yhtiö on ollut joka vuosi kannattava ja rullaava EBITDA on kasvanut tasaisesti.

Erittäin vahvan kasvun lisäksi mielenkiintoa herättää se, että shorttaajat ovat ottaneet yhtiön kohteeksi. Tällä hetkellä lyhyeksi myynti kattaa 12,28 prosenttia koko osakekannasta (2).

Heinäkuun 11. päivänä lyhyeksi myyjät julkaisivat nimettömän raportin yhtiön väitetyistä ongelmista tilinpäätöksessä. (3) Epävarmuutta lisäsi se, että Sinch Ab julkaisi myöhemmin yöllä tiedotteen, jossa kertoi uudelleenarvioinneen 162 miljoonan kruunuun edestä kertakuluja, jotka heikensivät Q2-tulosta. (9)

Heinäkuun 21. päivänä Sinch ja tilintarkastusyhtiö Deloitte totesivat yhdessä Q2-raportissa, että kaikki shorttarien väitteet olivat harhaanjohtavia ja johtopäätökset olivat täysin virheellisiä. Yhtiön mukaan kertaluonteinen kulujen uudelleenarviointi ei liittynyt kyseiseen shorttarien raporttiin. (4) (8).

Volateliteetti ja epävarmuus eivät ole kuitenkaan rauhoittuneet heinäkuun jälkeen, vaan osakkeen hinta on heitellyt rajusti.

Yhtiön 15 suurinta osakkeenomistajaa omistavat 69,6 % yrityksestä. He ovat pääasiassa institutionaalisia ja pitkäaikaisia ​​omistajia. (5) Kokonaisuudessa ruotsalaiset ja ulkomaalaiset insituutiot omistavat 70% koko osakekannasta (6) s.27. Insituutioiden ulkopuolella lyhyeksi myyjät omistavat merkittävän osan yrityksen osakekannasta.

Osakkeenomistajien näkökulmasta tilanne on nyt:

Osakkeita yhteensä: 838 185 598
Top 15 % 576 239 058. (69.6%)
Muut: 261 946 540 (30.4%)
Lyhyeksi myyty: 102 929 191 (12.28%)

Tällä hetkellä yritys on arvostettu arvostettu matalilla kertoimilla (7):

Markkina-arvo: 16,7 mrd. SEK
Liikevaihto: 16,2 mrd. SEK (2021) (2022e): 26 - 28 mrd. SEK
Nettotulos; 0,907 mrd. SEK (2021)
Osakkeen hinta: 20,00 SEK
EPS: 1.29 SEK (2021)

P/S: 1,03 (2021)
P/E: 15.5 (2021)

PS. Tämä viesti ei ole sijoitussuositus eikä minkäänlainen yritys markkinamanipulaatioon. Tarkoitus on jakaa mielenkiintoinen lähes elokuvamainen tilanne markkinoilla yhteisön kanssa. :smile:

Lähteet:

(1) Sinch AB (SINCH) osake | Nordnet

(2) Blankningsregistret | Finansinspektionen

(3) Research note – Sinch AB (SFB: SINCH) – NINGI Research

(4) https://investors.sinch.com/static-files/9e7d5a84-361b-413a-849d-d0c4c21c612d

(5) https://investors.sinch.com/the-share/shareholders

(6) https://investors.sinch.com/static-files/f47c13e5-2677-4b08-94c8-965fa487b5a9 (s.27)

(7) Sinch Aktie - Dagens industri

(8) - YouTube

(9) https://investors.sinch.com/news-releases/news-release-details/reassessment-historical-cost-goods-sold-affect-sinchs-q2-2022

26 tykkäystä

Tällä hetkellä lyhyeksi myynti kattaa 13,08 prosenttia koko osakekannasta. (12,28%)

Screenshot 2022-08-25 6.45.50 PM

Kaikki lyhyet positiot avattu 6kk sisällä ja erinomaisilla ajoituksilla markkinauutisiin nähden.

Ruotsin finance-twitterissä alkaa kyteä pientä kapinahenkeä:

6 tykkäystä

Tutkin hieman lisää Sinchin yritysostoja vuodelta 2021. Yhteensä hankittiin neljä yritystä: Inteliquent MessageMedia, MessengerPeople & Pathwire. Hankintoihin käytettiin käteistä 20 773m SEK, vierasta pääomaa 8 200m SEK ja omia osakkeita 6 916m SEK.

Yhteensä vuonna 2021 yritysostoksiin käytettiin omaa pääomaa noin 27 689 m SEK. Otetaan huomioon, että koko yrityksen markkina-arvo on tällä hetkellä 15 054 mSEK, niin markkinat näkevät hankinnat arvottomina ellei jopa negatiivisina, vaikka strateginen asema markkinoilla on parantunut huomattavasti Inteliquentin ja Pathwiren kaltaisten laadukkaiden USA-firmojen kautta. Myös lukujen puolesta liikevaihtoa ja liikevoittoa kertynyt huomattavasti uusista hankinnoista.

Omat ennusteet tälle vuodelle:

Liikevaihto (2022e): 28 320 mSEK
EVITDA (2022e): 2 800 mSEK

Tulevaisuudessa selviää onko markkinat oikeassa vai väärässä. Hauskana faktana, jos Sinch ei olisi tehnyt yhtään yritysostosta ja pitänyt kaiken rahan käteisenä, niin yrityksen markkina-arvo olisi todennäköisesti tällä hetkellä vähintään 25% korkeampi. :sweat_smile:

7 tykkäystä

Tässä jotain lyhyitä kommenttejani toisessa ketjussa aiemmin:

5 tykkäystä

Orgaanista kasvua kommentointiin juuri eilen Carnegien Seminaarissa.

https://seminars.carnegie.se/Smallcap2022/list_speakers.asp

Tosissaan keväällä Sinchin suurin asiakas sai 9% alennuksen hintoihin vuodeksi eteenpäin. Asiakas maksanut aikaisemmin korkeaa katetta suhteessa volyymin. Kyseinen asiakas tuottaa 5% koko liikevaihdosta ja asiakassuhde on kestänyt yli 6 vuotta. Asiakas on kuulema yksi maailman suurimmista tech-yrityksistä.

Neuvotteluissa sovittiin myös, että Sinch saa alkaa tarjoamaan nykyistä laajennettua tuoteportfoliota asiakkaalle. Kuulema tämä on jo tuottanut myyntiä sekä lisäarvoa asiakkaalle. Nähtäväksi jää saadaanko laajenettua tarjoamaa puskettua laajemmalle sektorilla asiakkaille. Potentiaalia on ainakin, kun samasta yrityksestä saa kaiken tarvittavan kattavasti ympäri maailman.

CFO “lipsautti”, että liikevaihto tulee olemaan noin 30 bSEK vuonna 2022. Kannatta myös muistaa, että Q2 marginaaleihin vaikuttaa 162 mSEK kertaerä, joka alentaa suoraan katteita. Katteet pitäisivät olla tällä hetkellä vakaita, ja CFO:n mukaan ainakin ennen kuluja on saatu siirrettyä myös asiakkaille.

Kieltämättä message-puolen kehitys on ollut viime kvartaaleina heikkoja. Nähtäväksi jää onko kyseessä väliaikaista vai pysyvämpää. Sinchin tapauksessa ei ole harvinaista, että kasvu tapahtuu sykleittäin.

4 tykkäystä

Liputusilmoitus

Capital Group on ollut ostoksilla ja nostanut omistuksen 3.7 prosentista 5.1 prosenttiin. Aikaisempi pääomistaja, joka vähensi talvella, keväällä ja kesällä merkittävästi omistusta (11,00% → 3,7%)

5 tykkäystä

Yritysostot ja kauppahinnat vuosina 2020-2022

MessengerPeople 511mSEK
ACL 655 mSEK
Wavy 1187 mSEK
SDI 2403 mSEK
Inteliquent 9500 mSEK
MessageMedia 12 653 mSEK
Pathwire 16 600 mSEK

Eli rahaa käytettiin yhteensä 43 509 mSEK yritysostoihin.

Sinchin tämän päiväinen markkina-arvo on 13 764 MSEK.

Eli markkinoiden mielestä yritysostot olisivat pitänyt jättää tekemättä. Tuntuu käsittämättömältä, että nykyinen markkina-arvo on halvempi kuin vuoden 2021 lopussa ostetun Pathwiren kauppahinta.

Kuinka paljon markkina-arvo olisi nyt suurempi, jos yritys oli jättänyt tekemättä yrityskaupat ja pitänyt kaiken varallisuuden käteisenä?

Vielä vuosi sitten kesäkuussa yrityksellä oli 12 264 mSEK pelkästään käteistä, eli about nykyisen markkina-arvon verran.

Tämän päiväinen markkina-arvo suhteutettuna vuoden 2022 ennustettuun liikevaihtoon tarkoittaa, että price to sales (P/S) on 0.46. Samalla rullaava adj. EDITDA suhteutettuna markkina-arvoon on noin 5-6 (2022e)

7 tykkäystä

Olen tätä Sinchiä seurannut myös börssnack puolella. Näyttää siltä että sijoittajien usko yhtiöön on mennyt, mutta eihän nuo numerot mitenkään toivottomia ole.

Vaikea sitten arvioida miten tuollainen määrä ostoksia oikeasti saadaan intergroitua, markkinan mielestä ilmeisesti ei kovin jouhevasti.

Ehdottomasti seurantaan, ja vaikka viestini jäi nollapostaukseksi niin olkoon kannustimena muille jatkaa tämän yhtiön kommentointia. Lisärahoituksen välitön tarve vaikuttaa pieneltä, riippuu tietysti miten myynti on kehittynyt viime aikoina.

E: ja nuo ostokset on kyllä tehty osin kupla-aikaan, joten ostojen “todelliset arvot” voivat hyvinkin olla murto-osia ostohinnoista - toki sinchille niiden arvo voi silti olla kohtuullisen hyvä

3 tykkäystä

6 tykkäystä

Pakko kehua ketjun aloittajaa. Tästä olisi tehnyt hyvät kaupat. Mielestäni juuri ideaalinen ylilyöty kohde, jossa luvut eivät ole mielestäni olleet niin kauheita. Juuri kun kaikki ajattelee yhtiöstä negatiivisesti niin silloin kannattaisi tutkia tarkemmin ja miettiä tilannetta :slight_smile:

July – September 2022

  • Net sales increased by 83 percent to SEK 7,196m (3,938).

  • Gross profit increased by 164 percent to SEK 2,361m (896).

  • EBITDA rose by 416 percent to SEK 808m (157).

  • Adjusted EBITDA1 increased by 202 percent to SEK 901m (298).

  • The loss after tax for the quarter amounted to SEK -4,765m (266) and was adversely affected by a non-cash impairment of goodwill of SEK -5,000m.

  • Basic earnings per share were SEK -5.69 (0.37) and diluted earnings per share were SEK -5.48 (0.36).

  • Cash flow from operating activities amounted to SEK 727m (-491)

3 tykkäystä

https://www.globenewswire.com/NewsRoom/ReleaseNg/401420437

today announces that Will Conway, President for the Developer & Email Business Unit, has decided to leave the role as Business Unit President to pursue other opportunities. He will remain in a part-time strategic advisory role for Sinch during 2023.

1 tykkäys

https://ml-eu.globenewswire.com/Resource/Download/69ad8e2c-1f1c-45f6-8077-f194e3897a5b

6 tykkäystä

Ymmärränko oikein että Salesforce on suuruusluokkaa 200x Sinch, eli ison kaverin kyjessä nyhjää.

1 tykkäys

Täsaä uusinta osaria: Interim report, January–June 2023 - Sinch AB

Taustaa katsomalla olisin kuvutellut, että vastaan tulee jotain kamalaa, mutta ei tämä ollenkaan pahalta vaikuta. Käänne etenee selkeästi. Tarjonta markkinoille vaikuttaisi olevan kohdallaan eikä tämä todellaan ole annista toiseen matkaava senttiosake. Mikäli yritys onnistuu tavoitteissaan edes sinne päin, osake on millä tahansa mittarilla edullinen. Historiaa katsomalla tämä varmaan pitää sisällään kitkeriä sijoituskokemuksia, mutta ajoitus lähteä kyytiin mukaan nyt ei vaikuta ollenkaan huonolta idealta.

4 tykkäystä


Daily megaphone muodostunut, ennustaa isoa volatiliteettiä kurssin osalta.

4 tykkäystä

Nyt vasta lueskelin osarin tarkemmin, kun kurssi valunut 20 SEK tienoille. Jos ymmärsin oikein, valuutat toi myötatuulta jota ilman kutakuinkin nollakasvua. Säästöohjelman tuloksista huolimatta kasvua kuluissa. CEO:n kommentin perusteella H2 näyttää haasteellista:

“Growth in Messaging has improved compared to Q1 but
remains unsatisfactory. We expect current market
conditions to prevail during the second part of the year with heightened cost-consciousness among our larger customers. Combined with changes in our business mix, this means that we may not see the same seasonal uplift that we’ve seen in previous years.”

Olen kyllä ottanut alkuvuonna myytyjä takaisin ja vähän veivaillut 22-27 SEK maastossa, mutta huolettaa etenkin kannattavuus tulevaisuudessa, tai miten yhtiö luovii mahdollisesti kutistuvan ja/tai kannattamattoman tekstaribisneksen kanssa. Toki kurssissa nämä asiat jo jossain määrin näkyykin.

1 tykkäys

logo

Interim report, January–September 2023

July–September 2023

  • Net sales increased by 1 percent to SEK 7,265m (7,196).
  • Gross profit increased by 3 percent to SEK 2,433m (2,361).
  • EBITDA rose by 5 percent to SEK 848m (808).
  • Adjusted EBITDA1 increased by 5 percent to SEK 943m (901).
  • Profit after tax for the quarter was SEK 46m (-4,765).
  • Basic earnings per share were SEK 0.05 (-5.69) and diluted earnings per share were SEK 0.05 (-5.69).
  • Cash flow from operating activities was SEK 862m (727).

January–September 2023

  • Net sales increased by 4 percent to SEK 21,213m (20,361).
  • Gross profit increased by 10 percent to SEK 7,015m (6,394).
  • EBITDA rose by 14 percent to SEK 2,256m (1,984).
  • Adjusted EBITDA1 increased by 22 percent to SEK 2,642m (2,165).
  • The loss after tax for the period was SEK -102m (-4,717).
  • Basic earnings per share were SEK -0.12 (-5.81) and diluted earnings per share were SEK -0.12 (-5.81).
  • Cash flow from operating activities was SEK 1,061m (1,535).
2 tykkäystä

Tukholman pörssi tykkää ainakin nyt. +20% ja vaihto yli 6M.

1 tykkäys