Sotkamo Silver sijoituskohteena

Paitsi että ei nuo CPI luvut paljoa hopeaa häirinneet, 11 vuoden korkein arvo 28,5$ meni juuri rikki. SoSin nousu ollut kovaa ja aiheellista, pieni rekyylipäivän välipuhallus vain tapahtui ja SoSin vaihto myös reippaasti yli miljoonassa eurossa.

2 tykkäystä

Itse veikkaan, että hopean hinta tasoittuu lähipäivinä tuohon 27,50 dollaria/unssi. Onhan se silti hyvä hinta jo

Kyllähän tämä on kaunista katsottavaa Sotkamo Silverin kannalta. Nyt ollaan noin 5 euroa oz yli viime vuoden keskiarvon. Tykkään seurata Euro/oz kurssia, koska kulut euroissa. Myös sinkin hinta vahvistunut mukavasti parin viimeviikon aikana.

@Aapeli_Pursimo on tehnyt uuden yhtiörapsan Sotkamo Silveristä. :slight_smile: :gem:

Ennusteiden reippaan nousun taustalla oli pääosin metallien hintojen reipas ralli, kun taas operatiivisiin ennusteisiimme teimme vain pieniä tarkistuksia. Mielestämme osake on nykyisellään varsin täyteen hinnoiteltu ja lyhyen aikavälin merkittävimmät kurssiajurit lepäävät metallien hintarallin jatkumisessa, minkä varaan pelkästään on mielestämme vaikea nojata. Tätä heijastellen osakkeen tuotto/riski-suhde onkin arviomme mukaan kääntynyt heikoksi.


EDIT:

Tässä on vielä kommentit:

3 tykkäystä

”Sen vuoksi merkittävimmät lyhyen aikavälin kurssiajurit lepäävätkin mielestämme metallien hintarallien jatkumisessa, jonka varaan taas on mielestämme yksin vaikea nojata.” Tämä on juuri se ajuri mihin SoSi nojaa, vain myytävän tavaran arvolla on väliä, analyysi vanheni yhdessä yössä, Hopea lähenee 30$, ralli jatkuu vaikka CPI luvut oli nihkeät, toisaalta PPI luvut maltilliset ja ne heijastuvat ajan myötä CPIhin siitä korkoihin.

Ehkä sitten 0,30e hinnoissa ennusteita päivitetään lisää suosituksella, niinhän nämä tuppaa menemään😅

Riskiä tässä on mutta pikkuisen sitä täytyy sietääkin jos meinaa joskus saada keskiarvoa parempaa…tai huonompaa tuottoa.

8 tykkäystä

Ristiriitainen oli muutenkin inderesin analyysi. Hopean hinta jos jatkuu tuollaisessa nosteessa ja jää tuonne yli 29 dollariin per unssi, niin posari on täysin mahdollinen. Mikäli tuolta posari tulee, niin vähennä suositus menee niin metsään kuin voi metsään mennä.

”Yhtiö odottaa kuluvalle vuodelle antamassaan tuotanto-ohjeistuksessaan hopean tuotantonsa olevan 1,45-1,55 miljoona unssia. Lisäksi se odottaa käyttökate-%:nsa olevan vähintään 28 %, mutta tämän saavuttaminen edellyttää sen mukaan metallien hintojen hienoista nousua (hopea ~22,4 USD/oz) ja EUR/USD-valuuttakurssin pysymistä suurin piirtein ohjeistuksen julkistamishetken tasolla. Tämän jälkeen etenkin jalometallien hinnoissa on nähty varsin reipas tasokorjaus ylöspäin (hopean spot-hinta ~28 USD/oz), mikä tarjoaa merkittävää tukea kannattavuusohjeistuksen saavuttamiselle, eikä ohjeistuksen nosto ole poissuljettua markkinan vedon jatkuessa.”

5 tykkäystä

https://www.silver.fi/fi/sijoittajat/lehdistotiedotteet-2/newsfeed?postid=cc5d2219-dabc-40ba-afd3-6f40b98b35be

“Hallituksen ehdotus valtuuttaa hallitus yhdessä tai useammassa erässä laskemaan liikkeelle uusia osakkeita tai muita rahoitusinstrumentteja ei saanut taakseen tarvittavaa enemmistöä annetuista äänistä eikä yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista. Yhtiökokous päätti olla valtuuttamatta hallitusta laskemaan liikkeeseen uusia osakkeita tai muita rahoitusvälineitä.”

Eli oman liikevaihdon turvin eteenpäin.

Hopea ja kulta ovat korjanneet alaspäin huipusta, mutta yhtiön kannalta kaiketi yhä sangen mukavalla tasolla.

7 tykkäystä

Nyt näyttää että Jalometallit korjaa taas takaisin.Kesäkuussa jos tulee niitä korkojen laskua niin voisi tulla pomppua taas uudele tasolle?

2 tykkäystä

Eiköhän kesällä korot laske joo, joko oikeista syistä (inflaatio kurissa) tai poliittisista syistä. (Bideen loppukiri vaaleissa)

Huippuvuosi SoSille anyways tulossa!

Varmasti tulee hyvä vuosi SoSille, mutta Q1 ei ihmeitä tarjonnut. Aina ollut huonoin tuo Q1, mutta nyt on vielä aamunotkahdus hopean hinnassa menossa. Aika varmasti tulee useamman prosentin hetkellinen kyykkäys osakkeen hintaan.

Nyt on ennen puolta päivää uskoakseni tarjolla hyviä ostonpaikkoja tähän lappuun. Itse ainakin kyttäilen pohjapilkkien kera.

1 tykkäys

Luin Q124 pari kertaa. Mielestäni tulos oli erinomainen oli vain -1 tulos
(10) siitä huolimatta että varoja oli varattu/maksettu velkoihin ja investoitu kaivokseen
Ja hyvä tulos jatkuu

Velkojen maksu vaikuttaa tulokseen korkokulujen vähenemisellä, investoinnit vähentävät tulosta poistojen kautta.

1 tykkäys

Sotkamo Silverin 2024 Q1 webcast.

3 tykkäystä

Tänään on taas Sotkamo Silver kovassa nousussa, kuten myös hopean hinta. Tällaisen nousupäivän siivittämänä aloin miettimään, että kuinkahan moni yhtiöön sijoittava ajattelee, että SoSi1 on defensiivinen osake.

Minun mielestä tässä nykyisessä maailmantilanteessa se on. Konflikteja on siellä täällä ja esimerksi Kiinan hyökkäys Taiwaniin parin vuoden sisällä on täysin mahdollinen. Tällaisina aikoina, kun taloudessa on kovasti epävarmuutta, fyysiset omaisuusluokat, kuten jalometallit tuppaa nousemaan.

Sotkamo Silver on mielestäni yhtiö, jonka liiketoiminta kestää muuta markkinaa paremmin talouden heilunnan tällä hetkellä. Jokin uusi kriisi, mikä saattaisi hetkellisesti romahduttaa pörssin voi vaikuttaa hopean hintaan paljonkin ja nimenomaan nousevina hintoina.

Herääkö tästä ajatuksia? Oletteko muut miettineet Sotkamo Silveriä defensiivisenä osakkeena?

Kulta on defensiivinen ja nousee kriisien ollessa uhkana. Hopea nousee tietääkseni enemmän teollisuuden vetämänä, eikä täten olisi kultaan verrattava suoja salkulle.

Inflaatiota vastaan hyvä suoja. Turvasatamana kaiken maailman kriiseille kultaa on yleisesti pidetty vahvempana.

Olen eri mieltä. Väitän, että myös hopea on defensiivinen.

Sinänsä pitää paikkaansa, että kulta on perinteisesti ollut parempi suoja inflaatiota vastaan, kuin hopea. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole lähitulevaisuudessa. Hopean ja kullan hinnassa voi tulla käänne lähiaikoina juuri tuon mainitsemasi teollisuuden takia.

Jos mietitään yleisesti, niin kaivosteollisuudelle on tyypillistä vaikea alku. Maailmalta löytyy useita tapauksia, joissa Sotkamo Silveriä isompi kaivosyhtiö on mennyt ensin kolme kertaa konkurssiin ja vasta sen jälkeen alkanut tuottamaan. Sotkamo Silver on pärjännyt ”paremmin”, eikä ole joutunut tekemään konkurssia, koska on selvinnyt osakkeiden liudentamisella ja antien avulla.

Joka tapauksessa infran rakentaminen on aina kallista kaivosteollisuudessa ja usein alussa mukaan hypänneet ottavat tappioita niskaansa suhteellisen pitkän aikaa. Sitten myöhemmin koittaa aikaa, kun aletaan korjaamaan hedelmää SoSin tapauksessa hopeaa ja kultaa.

Hopea on siitä erikoinen, että sitä on maailmassa paljon enemmän, kuin kultaa ja varastoja on rakenneltu vuosikymmeniä. Hopean hinta ei ole edes suhteessa kultaan noussut yhtä lujaa, kuin kullan hinta. Nyt kuitenkin viime aikoina teollisuudessa hopean tarve on kasvanut isoin harppauksin joka vuosi erityisesti aurinkopaneelien ja sähköautoissa tarvittavien komponenttien vuoksi. Tämä on viiveellä lähtenyt näkymään hopean hinnassa, koska varastoja on ollut niin paljon.

Nyt elämme kuitenkin aikoja, jolloin yhä kasvava hopean tarpeen määrä teollisuudessa alkaa kääntymään niin päin, että hopean hinta todennäköisesti lähtee nousemaan suhteessa nopeammin, kuin kullan hinta.

Ostamalla ja omistamalla Sotkamo Silveriä lähdet kelkkaan, jossa on mahdollista päästä nauttimaan tupla käänteestä! Sotkamo Silver on käänneyhtiö, mutta myös jo tänä vuonna saatamme nähdä käänteen kullan ja hopean hinnassa sillä tavalla, että hopean hinta alkaa nousemaan nopeampaa suhteessa kultaan.

Olisiko sinulla liittää näihin näkemyksiisi tueksi jotain artikkeleita tai analyytikkojen arvioita? Ihan vaan kyselen mielenkiinnosta kun tekstisi perusteella vaikutat asiaan perehtyneeltä.

1 tykkäys

Olen perehtynyt näihin useampien lähteiden kautta jo pidempään, enkä ole kaikkia laittanut ylös. Alla linkkejä viimeisimpiin mitä löysin sivuhistoriastani. Minulla on myös joitakin tuttuja töissä kaivosteollisuuden piirissä ja juttelemme aiheesta aina silloin tällöin.

https://www.reuters.com/markets/commodities/squeezed-mining-companies-face-growth-dilemma-2023-01-31/

5 tykkäystä