Sotkamo Silver sijoituskohteena

Kulta on defensiivinen ja nousee kriisien ollessa uhkana. Hopea nousee tietääkseni enemmän teollisuuden vetämänä, eikä täten olisi kultaan verrattava suoja salkulle.

Inflaatiota vastaan hyvä suoja. Turvasatamana kaiken maailman kriiseille kultaa on yleisesti pidetty vahvempana.

Olen eri mieltä. Väitän, että myös hopea on defensiivinen.

Sinänsä pitää paikkaansa, että kulta on perinteisesti ollut parempi suoja inflaatiota vastaan, kuin hopea. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole lähitulevaisuudessa. Hopean ja kullan hinnassa voi tulla käänne lähiaikoina juuri tuon mainitsemasi teollisuuden takia.

Jos mietitään yleisesti, niin kaivosteollisuudelle on tyypillistä vaikea alku. Maailmalta löytyy useita tapauksia, joissa Sotkamo Silveriä isompi kaivosyhtiö on mennyt ensin kolme kertaa konkurssiin ja vasta sen jälkeen alkanut tuottamaan. Sotkamo Silver on pärjännyt ”paremmin”, eikä ole joutunut tekemään konkurssia, koska on selvinnyt osakkeiden liudentamisella ja antien avulla.

Joka tapauksessa infran rakentaminen on aina kallista kaivosteollisuudessa ja usein alussa mukaan hypänneet ottavat tappioita niskaansa suhteellisen pitkän aikaa. Sitten myöhemmin koittaa aikaa, kun aletaan korjaamaan hedelmää SoSin tapauksessa hopeaa ja kultaa.

Hopea on siitä erikoinen, että sitä on maailmassa paljon enemmän, kuin kultaa ja varastoja on rakenneltu vuosikymmeniä. Hopean hinta ei ole edes suhteessa kultaan noussut yhtä lujaa, kuin kullan hinta. Nyt kuitenkin viime aikoina teollisuudessa hopean tarve on kasvanut isoin harppauksin joka vuosi erityisesti aurinkopaneelien ja sähköautoissa tarvittavien komponenttien vuoksi. Tämä on viiveellä lähtenyt näkymään hopean hinnassa, koska varastoja on ollut niin paljon.

Nyt elämme kuitenkin aikoja, jolloin yhä kasvava hopean tarpeen määrä teollisuudessa alkaa kääntymään niin päin, että hopean hinta todennäköisesti lähtee nousemaan suhteessa nopeammin, kuin kullan hinta.

Ostamalla ja omistamalla Sotkamo Silveriä lähdet kelkkaan, jossa on mahdollista päästä nauttimaan tupla käänteestä! Sotkamo Silver on käänneyhtiö, mutta myös jo tänä vuonna saatamme nähdä käänteen kullan ja hopean hinnassa sillä tavalla, että hopean hinta alkaa nousemaan nopeampaa suhteessa kultaan.

Olisiko sinulla liittää näihin näkemyksiisi tueksi jotain artikkeleita tai analyytikkojen arvioita? Ihan vaan kyselen mielenkiinnosta kun tekstisi perusteella vaikutat asiaan perehtyneeltä.

1 tykkäys

Olen perehtynyt näihin useampien lähteiden kautta jo pidempään, enkä ole kaikkia laittanut ylös. Alla linkkejä viimeisimpiin mitä löysin sivuhistoriastani. Minulla on myös joitakin tuttuja töissä kaivosteollisuuden piirissä ja juttelemme aiheesta aina silloin tällöin.

https://www.reuters.com/markets/commodities/squeezed-mining-companies-face-growth-dilemma-2023-01-31/

5 tykkäystä

image
image

Kurssi seuraa ilmeisesti hopean hintaa

2 tykkäystä

30 taalan unssihinta korkattu. Muuan vuosi sitten kun näissä hinnoissa viimeksi olimme kyyti alaspäin oli nousua rajumpi. Jotenkin nyt hinnankehitys tuntuu seesteisemmältä ja paremminkin kallistun miettiessäni siihen suuntaan, että nousu ei ole vielä tässä vaan ylöspäin nykien kohden seuraavaa tasalukua.

1 tykkäys

Ei kait se ihan vielä mennyt maagisen 30$ rajan? Mutta lähellä ja mennee tänään. :crossed_fingers:

Toivotaan anyways että vähintään tässä tasossa pysytään pitkälle tulevaisuuten, SoSin tuloskone naputtaa hyvällä käyttökatteella viivan alle.

https://www.tradingview.com/twitter-chart/?symbol=silver

2 tykkäystä

Totta, katsoin näemmä futuurihintoja.

3 tykkäystä

Joo noh, hopea parhaillaan 31,2$ että kyllähän tässä kaikkien laskelmat ja varmasti myös Indereksen SoSi analyysit menivät uusiksi. :smiley:

9 tykkäystä

Missä vaiheessa tai kuinka kauan menee että analyysissa pitää ottaa huomioon hopean nousu? Nyt näin maallikosta näyttää että tavoite hinta voisi olla korkeammalla. Toki muuttujia paljon esim. dollarin/ kruunun kurssi, hopean hinta. Mutta kuitenkin yhtiö itsessään on jo tuotanto tavoitteen ilmoittanut ja ei ole ilmoittanut etteikö siihen yltäisi .

1 tykkäys

Kulta/hopea edelleen 80-kertainen suhde. Historiallisesti 40 (tai jopa 20) on paljon yleisempi suhdeluku.

Millä todennäköisyydellä ero kurotaan umpeen hopean hinnannousulla versus kullan puolittumisella? Jotain ajateltavaa…

5 tykkäystä

Tätä kannattaa pohtia. Hopean hinta tänään taas kovassa nosteessa nyt on jo yli 32$\unssi. Tätä kun jatkuu vähän aikaa, niin posaria pukkaa Sotkamo Silverin suunnalta.

1 tykkäys

Vähän vaikuttaa siltä, että soossi tulee tekemään ennätys q2 tuloksen. Mikäli tuotantomäärä on todella niin hyvä kuin luvataan ja hopean hinta pysyttelee yli 30.

3 tykkäystä

image

Kiinalaiset sijoittaa rahojaan kultaan ja arvometalleihin :smiley: Kysymys kuuluu, ollaanko vasta syklin alussa? Kiina on kuitenkin aikaaa iso maa :smiley: eikävarmasti ole ainoita

https://www.reuters.com/markets/commodities/gold-prices-set-second-weekly-gain-fed-rate-cut-optimism-2024-05-17/

1 tykkäys

Komiaa nousua taas hopealla ja Sotkamo siinä samassa. Saako pian juoda pullakahvit 0,2 euron kunniaksi :wink:

4 tykkäystä

UBS nosti hopea kvartaalien futuuri tavoitehintoja vuoden 2025 kesäkuuhun asti seuraavanlaisesti (sorry copy/paste mutta kuumuus laiskottaa):

”The financial services firm increased its silver forecasts by $4 per ounce across various future dates, anticipating the metal to reach $34 per ounce by the end of September, $36 per ounce by the end of 2024, and maintain that level through the end of March 2025”.

”Moreover, UBS introduced a new forecast for the end of June 2025, setting the target at $38 per ounce”.

2 tykkäystä

Kyllä varmaan tällä futurimarkkinallakin on jotakin ennustearvoa. Jos näillä mennään niin Sotkamo Silverin velat muuttua äkkiä saataviksi.

1 tykkäys

Siverin arvostus on sijoittajilla aivan hukassa,
Hinta on nousussa ja ostajat tarjoavat alle, ja toiset myyvät
Alle myyntitarjouksen.
Aivan kummallista osakekauppaa. Ei hinta nouse vaikka selvää tulosta
Yhtiö tekee.
En ymmärrä mihin nämä laitaan myyjät pyrkivät
Sama toistuu nykyään melkein kaikissa osakkeissa.

2 tykkäystä

Onkohan kyseessä toukokuu ilmiö. Jotkut luopuu kesäksi tai vähentää osakkeita. Vaikka tosiaan tämän kohdalla siinä ei ole niin paljoa järkeä kun näyttää hyvältä tämä vuosi.

1 tykkäys