Kaikki maailman musiikki nettiin on samaan aikaan sekä kaunis unelma että hitonmoinen riesa:
Suoratoistopalveluihin ilmestyy melkein satatuhatta uutta biisiä päivässä.
“Noin puolta raidoista kuunneltiin alle kymmenen kertaa vuodessa, ja noin neljäsosaa 10-100 kertaa vuodessa. Yhteensä näitä raitoja oli noin 140 miljoonaa. Vastaavasti vain 500.000 eri raitaa kuunneltiin yli miljoona kertaa vuodessa.”
“Luminate ei tällä kertaa ilmoittanut, kuinka montaa raitaa ei kuunneltu viime vuonna kertaakaan. Aikaisempiin lukuihin perustuvien arvioiden mukaan tämä ”kuollut paino” muodostaisi jopa 25 % kaikista raidoista.”
Tässä on Christoffer Jennelin ennakkokommentit, kun Spotify julkaisee tuloksensa tiistaina 4.2.
EDIT: Vaihdettu suomenkielinen kommentti englanninkielisen tilalle.
Spotify julkaisee Q4-tuloksensa tiistaina 4. helmikuuta ennen markkinoiden avautumista. Odotamme raportin keskittyvän erityisesti bruttokatteeseen, MAU/tilaajakasvuun, monetisointiin ja Q1’25-ohjeistukseen. Osakkeen vahvan kehityksen jatkuttua Q3-raportin jälkeen uskomme, että raportissa on vain vähän tilaa pettymyksille. Lisäksi Netflixin vahva Q4-tilaajakasvu on todennäköisesti nostanut odotuksia vastaavasta Spotify-tuloksesta MAU/tilaajamittarissa. Emme kuitenkaan tee muutoksia MAU/tilaajien lisäysennusteisiimme ennen raporttia.
Ja tässä olisi vielä kunnolliset kommentit Q4:sta Inderesin tapaan, eli tässä ois analyytikko Christoffer Jennel:in ajatuksia Q4:sta.
Spotify reported an overall very strong, better-than-expected Q4 print. The report had many bright spots, most notably an impressive MAU and subscriber beat. In addition, the profitability exceeded our and Street’s estimates by a wide margin, showcasing strong operational efficiency. The guidance for Q1’25 topped consensus and our estimate, especially on operating income. However, despite robust user growth in Q4, the guidance suggests a modest sequential increase of +3m MAUs and +2m subscribers. Nonetheless, Wall Street appears focused on the strong Q4 results, with shares up 8% in pre-market trading. Following the better-than-expected report, we see some upward pressure on our estimates, primarily on margins and FCFF.
EDIT:
Vaihdettu suomenkielinen teksti englanninkielisen version tilalle, itse yhtiöraportti “pysyi englanninkielisenä”.
Spotifyn Q4-raportti oli kokonaisuudessaan erittäin vahva ja odotuksia parempi. Raportissa oli monia positiivisia puolia, kuten huomattava MAU:n ja tilaajamäärien ylittäminen. Tämän huomioiden Q1’25:n MAU/tilaaja-ohjeistus oli varovainen ja indikoi maltillista +3m MAU:n ja +2m tilaajan kasvua. Johto on kuitenkin edelleen luottavainen, että käyttäjämäärän kasvu on linjassa viimeisten 4–5 vuoden kanssa vuonna 2025. Lisäksi Q1’25:n EBIT-ohjeistus oli selvästi meidän ja konsensusennusteen yläpuolella, mikä osoittaa vahvaa operatiivista suorituskykyä. Parempaa kuin odotetun Q4-raportin ansiosta olemme nostaneet ennusteitamme erityisesti kannattavuuden osalta. Näistä oikaisuista huolimatta osakkeen jatkuva kurssinousu pitää arvostuksen edelleen kireällä. Näin ollen näemme riski/tuotto-suhteen edelleen riittämättömäksi ja toistamme vähennä-suosituksemme samalla nostaen tavoitehintamme 535 dollariin (aiemmin 470 dollaria).
Alla on video, jossa Jesper ja Christoffer juttelevat ruotsiksi Spotifyn Q4:sta.
Jos ruotsia vähänkin osaa, niin kannattaa katsoa ja kuunnella. Tosin tuohon saa automaattisesti luodut tekstityksetkin (mille kielelle vain), jotka ovat… siedettävät.
Spotify släppte sin Q4-rapport den 4 februari, och vi sammanfattar den tillsammans med analytiker Christoffer Jennel. Vad anser Christoffer är de viktigaste insikterna från rapporten? Vad sa egentligen VD Daniel Ek under Spotifys earnings call? Och hur bör Spotify använda sin starka nettokassa?
Inderes Nordic -kanavalla on videoita myös englanniksi!