Uutta kierrosta jälleen käyntiin, lääkekehityspuolelta jälleen (Tilt Biotherapeutics Oy). Tässäkin on ylärajana 12 MEUR kuten Desentumin annissa alkuvuonna, kiinnostavaa seurata miten kierros täyttyy
@Antti_Luiro on tehnyt laajan raportin Springvestistä ja muiden laajojen rapsojen tapaan on kaikkien luettavissa. Sivuja on sen noin nelkyt.
Springvest yhdistää listaamattomat kasvuyhtiöt rahoittajiin ja luo arvoa palkkioina saaduilla omistuksilla näissä yhtiöissä. Yhtiön toiminta on osoittautunut varsin defensiiviseksi ja hyvän kilpailuaseman sekä strategian toteutuksen turvin yhtiön näkymät näyttävät mielestämme hyvältä. Vaikka exit-markkinan piristyminen vasta orastaa, hinnoitellaan selvästi alle osien summan (P/SOTP 0,7x) ja arvostus on nähdäksemme houkutteleva. Nostamme tavoitehintamme osien summan mukana 6,2 euroon (aik. 5,5 €/osake) ja nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä).
Eilen laajaa raporttia viimeistellessä seurailin josko tuo Tilt Biotherapeutics -anti ehtisi täyttyä ja sen saisi kuvaajiin mukaan ei tullut ihan täyteen asti, mutta rahoitusta kertyi päivän kuluessa useampi miljoona, joten uskalsin jo laittaa tuon mukaan olettaen sen täyttyvän kokonaisuudessaan. Nyt ollaan tosiaan jo 10/12 MEUR:n kohdalla ja antia jäljellä vielä 20pv, eli mitä todennäköisimmin täyteen tulee tämäkin
Kierroksen loppumishetkestä riippuen tuo voi heilahtaa raportoinnissa H2:n puolelta H1:lle, mutta tällä ei tietenkään ole mitään käytännön merkitystä yhtiön arvon kannalta.
Palaillaan ensi viikolla vielä videolla raporttiin liittyen!
Seurantaa aloittaessa vuonna 2022 arvelin yhtiön olevan herkkä markkinasykleille, mutta yhtiön syklinkestävyys on osoittautunut huomattavasti tuota oletusta paremmaksi. Taustalla on ollut ammattisijoittajien (VC-rahastot, Family officet, exitin tehneet yrittäjät) merkittävä osuus yhtiöille kerätyssä rahoituksessa. Kun Springvestillä kierrokset täyttyy ja yritysrahoituksen muut rahahanat vedetään tiukemmalle, niin Springvest on ollut vielä parempi vaihtoehto kasvurahoituksen keräämiseen.
Tässä näkyy yhdessä kuvaajassa miten hyvin Springvest on ottanut vuosien 2022-23 heikomman syklin vastaan, nyt huidellaan jo uudessa ATH:ssa viimeisen 12kk aikana kerätyssä rahoituksessa
Kiitos @Antti_Luiro kattavasta analyysista, hyvin avasit meidän toimintaa ja markkinaa!
Kasvava kasvuyhtiöiden omistusten portfolio on meille juuri se tärkein yksittäinen omistaja-arvon ajuri.
Kaksi kolmasosaa noin 40 kasvuyhtiön portfolioyhtiöistämme on terveys- ja ympäristöteknologiayrityksiä, ja useat portfolioyhtiömme ovatkin erinomaisessa tilanteessa kansainvälisten läpimurtojen saavuttamisen suhteen.
Tässä tuoreessa Inderesin analyysissa näkyy Springvestin kasvusuunta ja siitä selkeänä esimerkkinä olitkin Antti hienosti nostanut, että viime vuonna Springvestin osuus kerätystä VC-rahoituksesta Suomessa oli jo 9 %. Monet VC-rahoittajat ovat meille myös tärkeitä kumppaneita rahoituskierroksilla.
Ja kyllä, Tiltin 12 M€ kasvuesitteellinen rahoituskierros saatiin maaliin 11 päivässä. Tilt on hieno esimerkki maailmaa muuttavasta suomalaisesta kasvuyhtiöstä, joka on kovaa vauhtia ratkaisemassa aidosti ratkaisemisen arvoisia ongelmia. Haluamme edistää näiden yhtiöiden kasvua, kehittymistä ja kansainvälistymistä ja siksi yhdistämme niitä kasvusijoittajien (enkelisijoittajat, perheyhtiöt, osakehajauttajat) kanssa.
Tässä vielä juttua Springvestistä videolla. On kyllä vekkuli tapaus Helsingin pörssissä.
Springvestin salkkuyhtiöissä on ilmeisesti kasvavaa IPO-kiinnostusta ilmassa (etenkin Solar Foods, listalla myös Kuva Space)
Springvestin omistajille salkkuyhtiön listautuminen (tekninen tai pääomaa keräten) tarkoittaa käytännössä sitä, että saa ’osinkona’ jonkinlaisen nipun listautuneen yhtiön osakkeita - näin toimittiin ainakin Bioretecin kanssa.
Verkko väitti näin hybridi- ja infokiistojen aikana muuta kuin Teidän sivustot. Että Teillä on toimisto Tukholmassa. Mikä on Springvestin tila nyt?
Noniin, nyt on palailtu lomilta foorumin äärelle!
Springvestillä ei tietääkseni ole koskaan ollut toimintaa Ruotsissa, vaan ovat toimineet koko historiansa Suomessa eikä tähän pitäisi olla tulossa muutosta. Oliko tuo jossain Inderesin sivulla? Jos, niin laitatko linkin niin käydään fiksaamassa
Uutta rahoituskierrosta lähti taas käyntiin tällä viikolla
Tässä on Luiron ennakkokommentit liittyen Springvestin maanantaiseen H1-rapsaan liittyen.
Listaamattomien yhtiöiden rahoituskierroksia järjestävä ja omistava Springvest julkaisee H1-raporttinsa maanantaina. Yhtiö onnistui järjestämään vuoden alkupuoliskolla kaksi ennätyssuurta (12 MEUR) rahoituskierrosta ja kerätyn rahoituksen kasvun myötä myös sijoituspalvelutoiminnan tuotot kasvoivat vahvasti. Kasvupanokset ovat taas pitäneet kannattavuuden yhtiön historiaan nähden maltillisena. Yhtiön portfolioon päätyy tällä hetkellä nopeaa vauhtia lisää omistuksia, ja exit-tapahtumien edellytykset näyttävät vielä kehittyvän parempaan päin. Haemmekin raportista jälleen tuntumaa yhtiön portfolion exit-näkymistä, mutta myös näkymästä sijoittajien ja rahoitusta etsivien yhtiöiden tunnelmiin.
Kuulostaa aika rajulta varoitukselta ensisilmäykseltä, positiiviselta sellaiselta:)
Springvest voisi toivottavasti olla se kanarianlintu joka ensimmäisenä osoittaa markkinan elpymisen. Positiivista monelle toimijalle, toivottavasti myös Inderesille jos IPO-ikkuna aukeaa.
Springvestin tekeminen ollut kovalla tasolla koko tämän ”laman” ajan tähän mennessä. Enemmän naureskelua on aiheuttanut klisee ipo-ikkunan kiinni olemisesta, kun samaan aikaan Springvestillä on myyty täyteen jopa 12meur anteja.
Tässä vielä kommentti posariin, oli tosiaan pitkälti jo ennusteissa (H1:n hyvät luvut ovat olleet jo käytännössä tiedossa)
Toimitusjohtaja Aki Soudunsaari ja talousjohtaja Juuso Viitanen olivat Luiron kuulusteltavana.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:23 Juuso Viitanen
03:28 H1:n kuulumiset
07:40 Kasvupanostukset
12:50 Näkymät
14:48 Portfolio
21:57 Exit- ja IPO-markkina
Kiitos haastattelusta, @Antti_Luiro! Aina yhtä mukava keskustella kasvuyrityksistä, exiteistä ja Springvestistä.
Tässä omaa henkilökohtaista ulostuloa osavuosikatsaukseen liittyen, LinkedIn-postauksen kommenteissa myös linkit lisämateriaaleihin.
Aki Soudunsaari on LinkedIn: #osavuosikatsaus #firstnorth #nasdaq #sijoittaminen #osakesijoittaminen?
Tästä linkki Springvestin sivujen artikkeliin Springvest hankki keväällä yli 30 miljoonaa euroa kasvuyhtiöille – suuret rahoituskierrokset näkyvät historiallisina talouslukuina — Springvest
Tästä pääset lukemaan osavuosikatsauksen. Taloudelliset raportit — Springvestin sijoittajille
Tässä vielä raportti foorumille talteen
Moi @soudunsaari ,
Onnittelut vahvasta H1 tuloksesta ja kiitos aktiivisesta osallistumisesta foorumilla. Aloin eilisestä tuloksesta innostuneena tutkimaan yhtiötänne muutoinkin kuin videoita katselemalla. Tämän tutkimuksen pohjalta muutama kysymys nousi pintaan yhtiön liikevaihtoa generoivista toiminnoista.
-
Inderesin yhtiöhaastattelussa puhutte kasvuinvestoinneista. Käsittääkseni se tarkoittaa erilaisten uusien palvelujen tarjoamista. Onko näiden tarjottavien palvelujen tarkoitus tuoda lisää liikevaihtoa myös hintoja nostamalla (eli osuutta rahoituskierroksesta) eikä vain tunnettuutta kasvattamalla?
-
Olen siinä käsityksessä, että n. 10 rahoituskierrosta olisi maksimi määrä yhdelle vuodelle. Johtuuko tämä luku yrityksen resursseista vai sijoittajien määrästä ja pääomista? Onko joitain keinoja, joilla tuota lukua voisi nostaa?
-
Olette käsittääkseni pyrkineet nostamaan rahoituskierrosten kokoa. Suurimmat kierrokset taisivat olla 12 meurin luokkaa keskiarvon ollessa 8,7 meuria. Onko jompi kumpi näistä luvuista saavuttanut maksiminsa?
Tutkimusta on tosiaan takana vain päivän verran, joten pahoittelut toistosta, jos nämä tiedot on jo esitetty jossain. Toisaalta, kertaus on opintojen äiti.
Täältä seuraava exit Springvestin salkusta
Tämä oli Solar Foodsin aiemman viestinnän valossa jo hyvinkin odotettu uutinen. Springvest oletettavsti jakaa listautumisen toteutumisen jälkeen Solar Foodsin osakkeet ‘osinkona’, joten Springvestin omistajat ovat kohta myös suoraan Solar Foodsin omistajia