Stora Enso sijoituskohteena

Moi! Omassa ajattelussani metsäomaisuus on Stora Ensolle strategista enkä usko koko omaisuuserän tai merkittävän osan siitä olevan myynnissä (toki optio on tähän olemassa). Tämä laimentaa jonkun verran intoani spekuloida metsäomaisuuden markkinahinnalla, sillä sijoittajillehan metsomaisuuden markkina-arvolla tai tasearvolla ei ole suurta merkitystä, jos metsää holdataan ajasta ikuisuuteen. Tässä ikuisen omistamisen skenaariossa metsäomistuksessa olevan arvon pitäisi tulla läpi etenkin teollisen liiketoiminnan kilpailukyvyn, kannattavuuden ja vakauden sekä metsäomaisuuden luoman kassavirran nousun kautta. Näin ollen pitkäaikaisena sijoittajana katsoisin yhtiössä etenkin koko taseen pääomalle luomaa tuottoa ja pääoman kustannusta sekä toisaalta hintalappua ja omaa tuottotavoitettani , kun arvioisin kokonaisuuden houkuttelevuutta sijoituskohteena.

En millään tapaa kiistä, etteikö Stora Enson Ruotsin (ja myös Suomen) metsäomaisuus olisi arvokasta nykyisillä markkinahinnoilla (ja korkotasoilla), mutta tuossa koko potin arvottamisessa 18 miljardiin menisi mielestäni pari aika jyrkkää mutkaa suoraksi. Ensinnäkin Etelä-Ruotsissa hehtaarihinnat ovat jotain muuta kuin pohjoisemmassa Ruotsissa. Lisäksi pienemmissä kaupoissa hehtaarihinnat ovat usein korkeampia kuin suurissa (ts. koko potti olisi vaikeampaa myydä tuolla hehtaarihinnalla).

2 tykkäystä

YLE Areenassa löytyy pörssipäivän joulukuussa tehty jakso jossa hyvää pohdintaa metsäyhtiöistä

Pidätkö mitenkään mahdollisena sellaista skenaariota, että metsäomaisuus spinnattaisiin omaksi yhtiöksi ja listattaisiin, mutta Stora jäisi merkittäväksi omistajaksi? (Tai yhteisyritys esim eläkeyhtiöiden kanssa)

Vapautettaisiin pääomia emolle käyttöön ja spin-off saisi keskittyä metsän/maan tuottopotentiaalin tehostamiseen. TINA-maailmassa saattaisi löytyä runsaasti kysyntää vakaalle assetille.

1 tykkäys

Kyllähän tuo spin-off olisi ainakin jotenkin mahdollinen. Tosiaan kysyntää luultavasti löytyisi, sillä sopivalla pääomarakenteella (ts. terveellä vivulla) esimerkiksi joku eläkeyhtiö voisi saada tuon tyyppisestä omaisuuserästä varsin hyvän riskikorjatun tuoton omalle pääomalle, vaikka sijoitettu pääoma ei ylöskirjausten jälkeiselle sijoitetulle pääomalle nykyisellä tulostasolla 2-3 % korkeampaa tuottoa tarjoakaan. Myöskään metsä aiempaa nopeampi kasvu (ts. tulevaisuuden tuloskasvu) tai muut tuoton parantamiseen tähtäävät toimet eivät ihan helpolla tuota sijoitetun pääoman tuottotasoa tuntuvasti nosta, kun huomioidaan millainen omaisuusmassa jakajassa on. Siksi vivun käyttö on mielestäni avainroolissa tuontyyppisessä omaisuuserässä varsinkin, kun halpaa ja pitkäaikaista rahaa on ylenmäärin tarjolla. Vipu ja vivun käytön rajallisuus on myös yksi syy, miksi itse en ole käytännön elämässä huomattavan innostunut pelkistä ylöskirjauksista metsäyhtiöden osalta (ts. ilman vipua ROE-% ja matalahkolle ROCE-%:n tasolle). Esimerkiksi.Stora Enso velkatavoitteet ovat pysyneet samoina, vaikka taseen toiselle puolelle on tullut / on tulossa huomattava määrä vakaata, myös jollain tapaa likvidiä, ja toisaalta koko konsernin tuottotavoitteisiin peilattuna alhaisen tuoton omaisuutta.

Tietyistä houkuttelevista elementeistä huolimatta ongelmaton yhteisyrityskään ei tietysti olisi, joten erityisen todennäköisenä skenaariona en kuitenkaan spin-offia pidä Stora Enson tapauksessa ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Ehkä fundamentaalisin ongelma olisi mielestäni se, että isossa kuvassa enemmän puuta käyttävä kuin omista metsistä hakkaava Stora Enso (tai mikä tahansa muukin metsäyhtiö) hyötyy omasta metsäomaisuudesta huolimatta alhaisesta/laskevasta puun markkinahinnasta, kun taas muiden spin-off yhtiön osapuolten etu olisi luultavasti korkea/kohoava puun hinta. Tämä taas voisi pitkässä juoksussa johtaa jonkinsorttisiin ongelmiin. Käsittääkseni tuontyyppiset haasteet olivat ainakin osasyy Bergvik Skogin (BS oli juuri metsän omistamiseen keskittynyt yhteisyritys) purkamiseen, jota Stora Ensokin oli ajamassa vain reilut 1-2 vuotta sitten.

2 tykkäystä

Mikä Stora Ensoa kiskoo? Odotellaanko isoja uutisia muiden metsäjättien tapaan vai riittääkö iso mainos hiihtokisoissa nostamaan kurssia?

1 tykkäys
2 tykkäystä

Yle areenasta löytyy lyhyt video Sunilan tehtaasta liittyen ligniinin kehittämiseen ja sen käyttömahdollisuuksiin.

Eilen Stora Ensolta uutinen joka sai tilaa jopa 20:30 uutislähetyksessä, mutta ei kuitenkaan isompia reaktioita kurssiin, … ei ehkä vielä. Eli luopuvat liukosellun tuotannosta sen suurimpaan (ja käytännössä ainoaan) käyttösegmenttiin nimittäin viskoositeollisuudelle: Metsäteollisuusyhtiö Stora Enso ilmoittaa luopuvansa liukosellutuotannostaan – ei kommentoi, tehdäänkö sen Kiinaan toimittamasta sellusta eettisesti viskoosia

Suomen maajohtaja Seppo Parvi (Suora lainaus uutisesta) Stora Ensosta kommentoi että: “irtaantuu maailmanlaajuisesta liukosellusegmentistä viskoosin tuotantoa varten.”

Miksi ihmeessä selluntuottaja ei tuota enää erikoislaatuista liukosellua sen suurimpaan käyttötarkoitukseen? Syy on ehkä muuttuneen maailman ja teknologian. Ongelmat Kiinassa Xinjiang alueella voivat aiheuttaa Euroopassa/läntisessä maailmassa mainehaittaa: https://www.nytimes.com/2021/03/29/style/china-cotton-uyghur-hm-nike.html, lisäksi jo viimeiset 30 vuotta on puhuttu viskoositeollisuuden myrkyllisistä kemikaaleista. Nyt vihdoin näyttäisi että tähänkin on kehitetty ratkaisuja.

Stora Enso haki ympäristö lupaa uudelle tekstiilikuitupilotlaitokselle Ruotsin (Nymöllan) ja Suomen (Joensuu Enocell) puolelle. Päättelin, täällä olisi tarkoitus ajaa ylös prosessi ja vielä testata sitä välivaiheessa ennen skaalaamista tehdasmittakaavaan. Pilot laitoksen päättivät rakentaa Ruotsiin: Stora Enso to host TreeToTextile’s demonstration plant for sustainable textile fiber

Joten mitä tulee Storalla ehkä tapahtumaan seuraavan vuoden parin aikana? Enocell joka tuottaa 430,000ton/yr liukosellua tuottaakin tekstiilikuitulankaa. Lisäarvo normaaliin liukoselluun nähden, joka vietäisiin Kiinaan viskoositehtaalle (uigurien työstettäväksi?), on huima kun vientituote onkin tekstiilikuitulanka. Veikkaan että Enocellistä tehdään Storan “teollinen koelaitos” ja tämä tulee sitten laajemmin leviämään muille tehtaille, joissa linjoja muutetaan normaalista paperisellun tuotannosta liukosellun tuotantoon ja edelleen korkealisäarvoisemmaksi tuotteeksi, tekstiilikuitulangaksi.

Pohjoismaissa on nyt hyvä meno tekstiilikuituhommien ympärillä.

2 tykkäystä

Eli tästä päätelleen odotamme lähipäiville uutista että Stora ja Hugo Boss/Nike/Marimekko/Blåguldklader ovat tehneet sopparin uusista entistäkin ihmisystävällisistä materiaaleista noin niikuin molemmissa päissä tuotantolinjaa.
Vanhat vaatteet on onkelma, ne kun ei useinkaan kelpaa kierrätykseen, joten materiaali joka voidaan lopuksi muuttaa jälleen energiaksi on loistoveto vaateyhtyeiltä.
Saa nähä kerkeekö tänään lähtä Storan kurssi laukalle ylöspäin?

Ei ehkä ihan lähipäivinä, mutta Storan Enson tekstiilipilotlaitosta on alettu rakentamaan Nymöllassa. Kapasiteetti on sen verran iso (2500 ton/yr) että kyllä sieltä saadaan Henkkamaukkaankin vaatteita vastuullisiin mallistoihin kun valmis ja ylösajettu. Tuotteet “revitään” käsistä :), kiinalaiset voi pukeutua uiguurinuttuihin…

Suuret muoti/sisustus firmat ovat olleet aikaisin liikkeellä. Mm. mainittu H&M ja esim. Ikea ovat pistäneet pelimerkkejä sisään tarpeeksi ajoissa ja ovat menneet mukaan prosessikehitykseen tarpeeksi aikaisin: Stora Enso yhteistyöhön H&M-groupin ja Inter IKEA Groupin kanssa TreeToTextilen teollistamiseksi - Stora Enso Oyj.

1.4.2021 Itä-Suomen aluehallintovirasto on jättänet Stora Enson hakemuksen (löytyy tuolta: https://ylupa.avi.fi/fi-FI), koskien Enoellin Joensuu tehtaan ympäristöluvan muuttamista oleinaisesti tekstiilikuidun valmistusta varten, käsittelyn sikseen. Eli ilmeisesti nyt vain Nymällaan tulee tuo pilot ja raaka-aine (Liukosellu) kuljetettaisiin sinne muilta tehtailta aluksi. Vastaisuudessa Nymällan voidaan helposti konvertoida tuottamaan liukosellua. Kun pilotilla ajettu tarpeeksi kauan ja todettu että prosessi on OK, ryskäistään koko tehdas langanvalmistukseen. Olen aika varma että sinä päivänä kun tieto tulee julki, kannattaa olla Storan osakkeen omistaja.

Huom. Stora Enso ei ole missään, ei edes omilla sivuilla julkaistussa uutisessa, sanonut että lopettavat liukosellun tuottamisen. Se vaan loppu viskoosiapplikaatioon. Heillä taitaa olla oma suunnitelma liukosellulle.

2 tykkäystä

Koelaitos käynnistymässä lähikuukausina.

Tänään ohjelmassa Stora Enson tuloslive:

Analyytikon Q1 ennakko:

Stora Enso antoi tilinpäätöksensä yhteydessä kuluvalle vuodelle ohjeistuksen, jonka mukaan yhtiön oikaistu liikevoitto on vuonna 2021 korkeampi kuin vuonna 2020 (2020: oikaistu liikevoitto 650 MEUR). Odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksensa.

3 tykkäystä

OP - Stora Enso Q1-tulos 23.4.2021

1 tykkäys

Stora Enson mukaan Oulun tehtaan ylösajo edistyy suunniteltua nopeammin. Tammikuun lopussa Stora mainitsi tiedotteessa koneen “saavuttavan suunnitellun tuotantokapasiteettinsa kuluvan vuoden loppuun mennessä”.

“Tuotannon ylösajo edistyy suunniteltua nopeammin, ja asiakkaiden palaute on ollut positiivista. Kartonkikoneen arvioidaan saavuttavan suunnitellun vuotuisen 450 000 tonnin tuotantokapasiteettinsa vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä.”

-Yhdestä rekkakuormasta puuta tehdään noin neljä rullaa kraftlineria.
-neljä rullaa riittää noin puoleen miljoonaan kappaleeseen puolen kilon mansikkarasioita ja korvaa muovia noin 4 500 kiloa

  • pakkauskartonkien kysyntä on kovaa verkkokaupan kasvun takia ja hinnat ovat nousseet
  • “Oulu on lippulaivamme. Erityisen tyytyväisiä olemme tuotteen huippulaatuun. Sen lujuusominaisuudet ovat erittäin hyvät.”
2 tykkäystä

Wallenbergit Storan # 2 suurimmaksi omistajaksi

Tämä ilmoitus on tehty, koska Wallenberg Investments AB on hankkinut koko FAM AB:n osakekannan ja tullut siten Stora Enso Oyj:n välilliseksi omistajaksi. FAM AB on edelleen Stora Enso Oyj:n osakkeiden suora omistaja.

2 tykkäystä

Olen erittäinen tyytyväinen tulokseen. Oikaistu liiketulos 364 miljoonaa euroa, selvä odotusten päihitys. Myös hyviä avauksia kasvavassa pakkausteollisuudessa ja akkumateriaaleissa. Innovointi ja asemien hakeminen on nyt ihailtavaa. Mielestäni Storassa ei ole uskallettu tehdä niin teräviä päätöksiä ja linjanvetoja kuin UPM:ssä, mutta nyt näyttää siltä, että tulevaisuus on hanskassa.

2 tykkäystä

Tässä muutama hyvän yleiskuvan Stora Ensosta antava kuvaaja tuoreimmasta yhtiöraportista (Premium-jäsenille huom.).

Riskiprofiilikuvaa näkee yleensä vain laajoissa rapsoissa, hienoa että @Antti_Viljakainen on heittänyt sen tähän kans:

Osakkeen tuoton ajurit:

Arvostus:

6 tykkäystä

Laitoin merkille, että OP oli nostanut Storan suosikkilistalle viime viikolla, tavoitehintakin jopa 19 €

Heillä perusteluna, että liiketoiminta sidoksissa kestävän kehityksen megatrendeihin, arvostus maltillinen ja bonuksena voisi olla mahdollisuus yritysjärjestelyihin.

Olen tässä edelleen vähän kahden vaiheilla, josko luopuisin vuonna 2016 hankituista lapuista, ovat kyllä tähän asti tuottaneet oikein mukavasti.

Stora kyllä panostaa kovasti kuitupohjaisen muovia korvaavien tuotteiden kehittämiseen ja on siellä onnistumisiakin kuten EcoFish boxi, joka on kehitetty korvaamaan styroxi tuorekalatuotteiden kuljetuslaatikkona. Tämä itselle tutuin kun olen päässyt siihen asiakkaana kohtuullisesti vaikuttamaan. Siinä vielä sisin vedenpitävä PET-kalvo on muovia, mutta tähänkin on kehitetty jo kuitupohjainen tuote ainakin parissa firmassa, mutta ei ole vielä kilpailukykyinen.
Siellä on aika paljon panostusta vastaaviin tuotteisiin ja uskon, että näissä tulee olemaan vielä iso tukijalka Storalla ja varmasti myös muilla Suomen metsäjäteillä.
Itse tyhjensin Storat salkusta kevään huipussa, mutta todennäköisesti sopivassa kohdassa taas salkuun erä päätyy. Oli kaikkia kolmea salkusta yht. 70 % ja Umppi jäi ainoana.
Oma näkemys on, että trendeissä ainakin vahvasti mukana ja ainakin aloitettu ajoissa.

2 tykkäystä

Huomenna @Antti_Viljakainen käy Stora Enson tulosta livenä läpi noin 8.25 alkaen. :wink:

8 tykkäystä