Suomen ja Euroopan energiakriisit

Helpotusta huoleen: OL3 Saanut luvan nostaa tehoja

26 tykkäystä

-Ompa hyvinkin, jossain oli käyrä suomen tuulivoimasähkötuotannosta ja alimmillaan oli noin joinakin talven kylminä tunteina noin sadasosa laskennallisesta maksimituotosta. Eli oikeastaan missään ei tuullut.
Keskimäärin vuositasolla tuotto oli noin 35% nimellistuotosta koko suomen nykyinen tuulivoima. Se on kohtuullisen hyvä luku mielestäni kun tuuletontakin usein on. Mutta tuo aallonpohjat on erittäin iso ongelma kun ei ole säätövoimaa ja reservejä, eikä enää tuontimahdollisuuttakaan.

5 tykkäystä

Tämä on kyllä poikkeava tilanne, ja tokihan poikkeuksia tulee. Tammikuu on Suomessa vuoden tuulisin kuukausi. Kylmät kuukaudethan ovat niitä kaikkein tuulisimpia. Tuulettomimpia kuukausia ovat sen sijaan lämpimimmät kesäkuukaudet.

2 tykkäystä

Itse uskon että talvella nähdään voimakas sähkönkulutuksen väheneminen… porukka tiputtaa asteita koska kallista, puita on hamstrattu kuin viimeistä päivää, saunomisista tingitään, teollisuus optimoi kulutustaan halvemmille/ yön tunneille jne.
Ja tietysti romantiikka kukkii kun istutaan tuvassa viltin alla kynttilän valossa… ehkä syntyvyyskin saadaan nousuun jos makkaria lämmitetään ihmisvoimin😁

Lokakuussa tätä aletaan rummuttaa tiedotusvälineissä kuinka jokaisen on tarkoitus säästää…

Pienistä puroista tulee kuitenkin jonkin asteinen säästö lopulta aikaiseksi.

26 tykkäystä

Tuulivoiman tiedot voi ladata täältä omaan exceliin ja kiduttaa sitten datasta ulos omaa agendaa tukevat argumentit :wink:

On helppo löytää toisistaan näennäisesti ristiriitaisia faktoja, esim yhden vuoden perusteella: kuten 1) tammikuussa on tosiaan lähes tuulettomia päiviä koko maassa 2) tammikuu on kaikista kuukausista keskimäärin aika tuulinen

Isossa kuvassa tuulivoima on volatiliteettiä merkittävästi lisäävä tekijä koska sen ennustaminen on vaikeaa. Toisaalta se sopii hyvin yhteen helposti säädettävän vesivoiman kanssa.

Pohjolan energiamarkkinat runsaalla perustuotannolla (ydinvoima), vaihteleva tuotanto (tuuli, aurinko) sekä runsaalla säätövoimalla (vesi, muut) voisivat olla erittäin toimivat kun vain jokaisen tuotantotyypin investoinneille on poliittiset reunaehdot ja vakaa tulevaisuus sekä toimiva markkina.

14 tykkäystä

Ymmärryksessäni on markkinoiden toiminnan osalta ilmeisesti aukkoja, vaikka periaatteessa tämän härvelin toiminta pitäisi lukemani jälkeen ymmärtää.

Täytyy kuitenkin sanoa, että @Moihe n esiin nostamat omituisuudet ovat kiinnittäneet huomiota täälläkin. Koko sähkömarkkina voimakkaasti sahaavine hintoineen ja ristiävine tuottajaomistussuhteineen on niin haastava analysoitavaksi tavalliselle jampalle, että osaan vain todeta, että “nyt meitä kyllä kusetetaan”. :slight_smile: Kusetettavia voi olla useampikin, mutta yksi on varmasti ylisuuren laskun maksaja.

Toivon myös EU:lta luvattua väliintuloa. Ei kai tässä muusta voi enää apua ollakaan.

3 tykkäystä

Pointti jota tässä tahdon tuoda esiin on juurikin nuo lähteet näihin heittoihin. @p4000 tuossa tarjoili hyvää dataa.

Nyt hyvä muistaa ettei kyse ole edes Suomen mittakaavasta, vaan meillä on yhteispohjoismaiset markkinat (toki paikoitellen hyvin rajoitetuilla siirtoyhteyksillä).

Eli kyllä tuolla tuulivoimalla saadaan energiaomavaraisuuttaa parannettua suhteellisen nopeasti ja edullisesti.

Toki säätövoimaakin tarvitaan ja sen hinnoittelu vaatii varmasti mietintää (maksu kapasiteetin olemassa olosta - eikä käytöstä?).

Eli töitä ja investointeja tarvitaan, mutta ei tässä ole mitään syytä lannistua vaikka hetkellisesti tulevana talvena saattaa olla vaikeuksia (toivotaan parasta).

Ja lopuksi pidetäänhän kirkkaana mielessä miksi tässä tilanteessa ollaan nyt: Tilanne on päällä, koska naapuri halusi isotella (ok, toki me itsekin annoimme poliitikkojen tehdä jälkikäteen katsottuna vaarallisia valintoja).

Edit: lisään vielä tähänkin ketjuun tuo Perunin erittäin hyvän viimeisen videon, joka hivenen liittyy aiheeseen 6 Months of War in Ukraine - Economics, Endurance & the Energy War - YouTube

3 tykkäystä

“On helppo löytää toisistaan näennäisesti ristiriitaisia faktoja, esim yhden vuoden perusteella: kuten 1) tammikuussa on tosiaan lähes tuulettomia päiviä koko maassa 2) tammikuu on kaikista kuukausista keskimäärin aika tuulinen.”

Kyse ei ole “keskimäärin aika tuulisesta kuukaudesta” eikä Fingridin tilastoista. Ilmatieteenlaitos vastaa sääolosuhteiden tilastoinnista ja koko Ilmatieteenlaitoksen mittaushistorian perusteella tammikuu on ollut vuoden tuulisin kuukausi Suomessa.

Jostain syystä tälläkin foorumilla puhutaan usein “vähätuulisista talvikuukausista” vaikka talvella tuulipäivän todennäköisyys on suurempi kuin kesällä.

6 tykkäystä

Yhtä oleellista on arvuutella sattuuko kohdalle kolea ja vähätuulinen pakkasjakso, jolloin kulutus nousee lähes tuplatasolle nättiin kesäpäivään nähden. Tätähän asiaa uutisissa on nimenomaan toitotettu mikäli Ol 3 ei ole toiminnassa ja Ruotsista ei saa syystä tai toisesta tarpeeksi sähköä

Esimerkiksi viime vuoden kulutushuippu oli Fingridin mukaan kahdeksas päivä joulukuuta. Kulutushuippu reilut 14 000 megawattia ja tuotanto noin 10 000 megaa. Tuulta tuotettiin muutama sata megawattia. Tuota sähköä kun ei oikein varastoida niin seuraavan päivän 2000 megan tuotannosta ei hirveästi ole iloa

3 tykkäystä

Kun on kovimmat paukkupakkaset, niin silloin on äärimmäisen tyyni keli. Näin se vain on!

4 tykkäystä

Se on vaan niin että kun tuulivoimaa kuvataan sanoilla: “yleensä aina tuulee jossain”, “melko tuulista”, “yleensä tammikuussa tuulee mutta tosin viime tammikuussa oli aikoja että missään ei tuullut”.

Toiveet ja yleistykset ei sähkön tuotannossa valitettavasti ole merkitseviä asioita, vain se ratkaisee onko verkolla riittävä kapasiteetti kulutukseen verrattuna vaiko ei. Kun sähkön varastointi ei toistaiseksi onnistu, niin nuo ed termit tarkoittavat että tuulivoima edellyttää täyden varavoiman koska se voi, ja 100% varmuudella menee nollaan, aina joskus.

Jotkut asiantuntemattomat toimittajat vaati varavoiman laittamisen jatkuvaan tuotantoon, eli poistamaan reservin kokonaan, joka ei ole mahdollista.

3 tykkäystä

Mitäs nää sitten on? Tietty näitä pitäisi olla paljon enemmän, että olisi vaikutusta.

5 tykkäystä

Kyllähän noita isoja sähkönvarastointiakkuja kehitellään aktiivisesti, mutta toistaiseksi järkeviä lähinnä teollisuuskiinteistöissä ja sähköverkon ulkopuolisissa asemissa. Mutta kyllähän ne tulevaisuudessa teknologian kehittyessä melko varmasti tulevat myös sähköverkkoihin tasaamaan mm. tuulivoiman sähköntuotantoa.

Tuli kandia varten tutkittua kaikentyyppisiä akkuja (lähinnä materiaalien osalta).

Tuosta voi halutessaan mielenkiinnoksi lukea kehitteillä olevista esimerkkiteknologioista, mikäli kemian sanastosta jotain ymmärtää :smiley:

(Näiden linkkaus lienee ok, kun julkisesti saatavilla? Jälkimmäinen tosin pdf, kun ei alkuperäistä sivustoa tallella)

Vanadiumiin perustuvaa:
Vanadium Redox Flow Batteries: Electrochemical Engineering | IntechOpen
Natriumiin/Rikkiin perustuvaa
High-Performance All-Solid-State Na–S Battery Enabled by Casting–Annealing Technology (cpb-us-e1.wpmucdn.com)

5 tykkäystä

Toki tässä on vielä nuo siirtoyhteydet Ruotsin, Norjan ja Viron kanssa toistaiseksi auki. Jossain tuulee aina. Jopa Tanskassa tuulinen sää vaikuttaa positiivisesti Suomeen saakka.

Tuulivoima on vain yksi palikka tässä kokonaisuudessa ja oman tonttinsa hoitaa erittäin hyvin.

Anteeksi jos puhun vastaan ketjun otsikkoa, mutta on tästä kriisi vielä aika kaukana. Toki peli on markkinoilla kovaa. Silti kriisi sanana ei sovi tähän ellei pyydetä jotain mediaa tekemään aiheesta jokin raflaava lööppi. Monessa maassa on totuttu siihen että sähköä on kun on, eikä siellä kukaan puhu mistään energiakriisistä jos sähköt menee poikki. Eihän se ole mikään hyvä tilanne mutta antaa perspektiiviä asiaan meille kerma…eille, jotka ollaan huolissaan löytääkö pytylle hädän hetkellä jos on pimeää.

6 tykkäystä

Kylläpä rajusti romahtaa natural gas, tänään -8%. Mikäs tätä näin rajusti tiputtaa?

Maalitolppia siirretään, enää ei tarvita koko pakotteiden purkamista.

Toista hukkaputkea tarjotaan myös aktivoitavan.

15 tykkäystä

Ekana tulisi mieleen hämmentää maakaasun futuurihintoja uudestaan.
Toisena saada turbiini varaosaksi ja kuljettaa se kopioitavaksi esim Kiinaan.

1 tykkäys

Eikö se olisi sama ottaa tuo kakkonen käyttöön, mutta jatketaan silti irtautumista muutoin venäjän energiasta vauhdilla. Sama kai se on virtaako se kaasu ykkösestä vai kakkosesta. Parin vuoden päästä sitten molemmat putket kiinni. Ei liene kuitenkaan aivan noin yksinkertaista.

1 tykkäys

Olisi iso arvovaltatappio yhtäkkiä flipflopata että no avataan se kakkonen sen jälkeen kun se on käytännössä hylätty ja pyritään eroon koko roskasta mahdollisimman pian. Ja yllättäen tämä on osasyy tähän venkoiluun. Putin haluaisi että Saksa on pakotettu vetämään U-käännös ja avaamaan NS2:n ja antamaan näin signaalin että Venäjä vie ja Saksa vikisee.

Samasta syystä tämä ei todellakaan ole tapahtumassa…

5 tykkäystä

Nuo turbiinit saattavat olla ns. aero-derivative, eli samoja kuin lentokoneissa. On tullut siis mieleen vaihtoehto tällä tavalla yritettävän hankkia varaosia, jotka muuten kielletty.

Jotain peliä siis aivan varmasti yrittävät, mutta luulenpa ettei tule onnistumaan.

5 tykkäystä