Suurimmat osakkeenomistajat -listaukset

Joulun ja Loppiaisen välipäivinä kasailin listaa yritysten suurimmista osakkeenomistajista. Omistusten kappalemäärät ovat siis pääosin marraskuun lopun tilanteen mukaiset. Osakkeiden hintatiedot kuitenkin 7.1.2022 mukaan.

Käytäntö julkaistavista osakkaiden kappalemääristä on aika kirjavaa, osa yrityksistä julkaisee 10 suurinta, osa 20/25/30/50/70 ja suurin osa sitten jotain 90 ja 100 väliltä. Lisäksi muutamalta yritykseltä löytyy 200 suurinta ja yhdeltä jopa kaikki yksittäisetkin osakkeenomistajat.

Ajantasaisuuden kanssa on myös kirjavaa käytäntöä, Vanhimmat tiedot on edellisestä vuodenvaihteesta, suurimmalla osalla kuitenkin lista päivittyy kerran kuukaudessa. Joukkoon mahtuu myös muutama yritys, joiden lista päivittyy joka päivä.

Alkuperäinen sysäys listan kasaamiselle oli selvittää yhtiöt, joiden listalle pääsee pienimmällä summalla, sivutuotteena kasasin myös listaa siitä, minkälaisella omistuksella pääsee suurimman 20 omistajan listalle.

Yrityksissä, joissa on useita osakesarjoja, kappalemäärissä ei ole eroteltu eri osakesarjoja ja varmaan jotain muitakin oikaisuja olen tehnyt. Savosolarilla on ollut osakeanti listauksen jälkeen, joten luvut eivät taida tällä hetkellä pitää paikkaansa. Piipon listaa en onnistunut löytämään.

Sen verran suuri työ tässä oli, että en lupaa päivittää tietoja ainakaan kuukausittain.

Huonoimmin ajan tasalla:

Parhaiten ajan tasalla (päivän tarkkuudella):

image

Suppeimmat listat:

Laajimmat listat:

image

Pienimmällä summalla 100-listalle (suluissa omistajien kpl-määrä):

Suurimmalla summalla 100-listalle (vähintään >= 64 nimeä listalla):

Suurimmalla Top 20-listalle:

Linkit:

AALLON GROUP OYJ NPV Suurimmat omistajat - Aallon Group
ADMICOM OYJ NPV Osake ja omistajat | Admicom Oyj: Sijoittajille
ADMINISTER OYJ NPV Osakkeenomistajat - Administer Group
AFARAK GROUP OYJ Home - Afarak
AIFORIA TECHNOLOGIES OYJ NPV Aiforia | Osake | Osakkeenomistajat
AKTIA BANK PLC Suurimmat osakkeenomistajat | Aktia Corporate Site
ALEXANDRIA PANKKIIRILIIKE OYJ NPV https://www.alexandria.fi/sijoittajat/suurimmat-osakkeenomistajat
ALMA MEDIA CORPORATION Osakkeenomistajat - Alma Media
ANORA GROUP OYJ https://anora.com/fi/sijoittajat/anoran-osake/osakkeenomistajat
APETIT OYJ Omistajat - Apetit
ASPO PLC Suurimmat osakkeenomistajat
ASPOCOMP GROUP PLC Suurimmat osakkeenomistajat - Aspocomp
ATRIA PLC A Osakkeenomistajat - Atria
AVIDLY OYJ Suurimmat osakkeenomistajat | Avidly Investors
BANK OF ÅLAND PLC A https://www.alandsbanken.fi/meista/sijoittajille/osakkeet-ja-osakepaaoma/suurimmat-osakkeenomistajat
BANK OF ÅLAND PLC B https://www.alandsbanken.fi/meista/sijoittajille/osakkeet-ja-osakepaaoma/suurimmat-osakkeenomistajat
BASWARE CORPORATION Shareholders | Basware
BBS-BIOACTIVE BONE SUBSTITUTES OYJ NPV Osakeinformaatio · ARTEBONE®
BETOLAR OYJ NPV Omistajat | Betolar Oyj
BILOT OYJ NPV Suurimmat osakkeenomistajat - Bilot
BIOHIT OYJ B https://www.biohithealthcare.com/fi/suurimmat-omistajat/
BIORETEC OY NPV https://bioretec.com/investors/investors-suomeksi/osake/suurimmat-osakkeenomistajat
BITTIUM OYJ Suurimmat osakkeenomistajat - Bittium
BOREO OYJ Corporate Governance
CAPMAN OYJ CLASS B Omistus - CapMan
CARGOTEC OYJ CLASS B Osakkeenomistajat - Cargotec
CAVERION OYJ Suurimmat omistajat - Caverion
CITYCON OYJ Suurimmat osakkeenomistajat | Citycon
COMPONENTA CORP. Suurimmat osakkeenomistajat | Componenta Group
CONSTI PLC Suurimmat osakkeenomistajat – Consti
DETECTION TECHNOLOGY OYJ NPV https://www.deetee.com/investors/share-and-shareholders/largest-shareholders/
DIGIA PLC Osakkeenomistajat
DIGITAL WORKFORCE SERVICES OYJ NPV Osakkeenomistajat | Digital Workforce
DIGITALIST GROUP PLC Digitalist Group — co-creating tomorrow's experiences
DOVRE GROUP PLC Osake ja osakkeenomistajat - Dovre Group
DUELL OYJ NPV Duell
EAB GROUP PLC https://www.eabgroup.fi/sijoittajat/suurimmat-osakkeenomistajat
ECOUP OYJ NPV EcoUp Oyj
EEZY OYJ Osakkeenomistajat - Eezy
EFECTE OYJ NPV Suurimmat osakkeenomistajat | Efecte
ELECSTER OYJ Elecster | Number One in Aseptic Pouch Packaging
ELISA OYJ CLASS A Elisa - Omistajat
ENDOMINES AB Osakkeenomistajat - Endomines
ENEDO PLC Suurimmat omistajat - Enedo
ENENTO GROUP OYJ Osakkeenomistajat ja liputusilmoitukset - Enento
ENERSENSE INTL OYJ NPV Suurimmat osakkeenomistajat - Enersense
ENERSENSE INTL OYJ NPV Suurimmat osakkeenomistajat - Enersense
EQ OYJ https://www.eq.fi/fi/about-eq-group/sijoittajat/omistajarekisteri
ETTEPLAN OYJ Suurimmat osakkeenomistajat | Etteplan
EVLI PANKKI OYJ SER’B’NPV Osaketietoa | Evli
EXEL COMPOSITES PLC https://exelcomposites.com/share-shareholders/major-shareholders/
FARON PHARMACEUTICALS OY ORD NPV (DI) https://www.faron.com/investors/aim-rule-26
FELLOW FINANCE OYJ NPV https://www.fellowfinance.fi/yritys/osake-ja-omistajat
FIFAX ABP NPV https://fifax.ax/fi/sijoittajille/osake
FINNAIR OYJ https://investors.finnair.com/fi/shareholders
FISKARS OYJ CLASS A https://www.fiskarsgroup.com/fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
FODELIA OYJ https://www.fodelia.fi/fodelia-sijoittajille/suurimmat-osakkeen-omistajat/
FONDIA OYJ NPV https://services.fondia.com/sijoittajille/osakkeet-ja-omistajat/osakkeenomistajat
FORTUM CORPORATION https://www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat
F-SECURE OYJ https://www.f-secure.com/fi/investors/share
GLASTON CORPORATION https://glaston.net/fi/osake-ja-osakkeenomistajat/
GOFORE OYJ NPV https://gofore.com/sijoita/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
GOFORE OYJ NPV https://gofore.com/sijoita/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
HARVIA OYJ NPV https://harviagroup.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
HEEROS OYJ NPV https://www.heeros.com/sijoittajille/suurimmat-osakkeenomistajat
HERANTIS PHARMA OYJ https://herantis.com/fi/sijoittajat/tietoa-osakkeista/
HKSCAN OYJ A https://www.hkscan.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
HONKARAKENNE OYJ B https://www.honka.fi/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-osakkeenomistajat/
HUHTAMÄKI OYJ https://www.huhtamaki.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/tietoa-osakkeenomistajille/
ILKKA-YHTYMAE OYJ https://ilkka-yhtyma.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-omistajat/
INCAP OYJ https://incapcorp.com/osakkeenomistajat/
INDERES OYJ NPV https://group.inderes.fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
INNOFACTOR OYJ https://www.innofactor.com/fi/sijoittajille/osaketietoa/
INVESTORS HOUSE OY https://www.investorshouse.fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
KAMUX OYJ https://www.kamux.com/osaketietoa/suurimmat-omistajat/
KEMIRA OYJ https://www.kemira.com/fi/yritys/sijoittajat/osakkeenomistajat/
KEMPOWER OYJ NPV https://investors.kempower.com/fi/tietoa-osakkeesta/osakkeenomistajat
KESKISUOMALAINEN OYJ A https://www.keskisuomalainen.com/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/
KESKO CORPORATION A https://www.kesko.fi/sijoittaja/osaketieto/suurimmat-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat-osakkeiden-mukaan/
KESKO OYJ CLASS B https://www.kesko.fi/sijoittaja/osaketieto/suurimmat-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat-osakkeiden-mukaan/
KESLA OYJ A https://www.kesla.com/fi/sijoittajat/osakkeet/
KOJAMO OYJ https://kojamo.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
KONE OYJ https://www.kone.com/en/investors/shareholders/major-shareholders/
KONECRANES ABP https://investors.konecranes.com/fi/osakkeenomistajat
KREATE GROUP OYJ https://kreate.fi/sijoittajille/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
LAMOR CORPORATION OYJ NPV https://sijoittajat.lamor.com/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
LASSILA & TIKANOJA PLC https://www.lt.fi/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat
LEADDESK OY NPV https://leaddesk.com/fi/sijoittajat/tietoa-osakkeesta/suurimmat-osakkeenomistajat/
LEHTO GROUP OYJ https://lehto.fi/sijoittajille/osaketiedot-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
LEMONSOFT OYJ NPV https://investors.lemonsoft.fi/osakkeenomistajat/
LOIHDE OYJ NPV https://www.loihde.com/omistajille/osake/suurimmat-omistajat/
LOUDSPRING OYJ ‘A’ https://www.loudspring.earth/largest+shareholders
MARIMEKKO OYJ https://company.marimekko.com/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
MARTELA OYJ A https://www.martela.com/fi/tietoa-meista/martela-yrityksena/sijoittajille/osakkeenomistajat
MERUS POWER OYJ NPV https://sijoittajat.meruspower.fi/sijoittajatietoa/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat/
METSO OUTOTEC OYJ https://www.mogroup.com/fi/yritys/sijoittajat/osakkeet/osakkeenomistajat/
METSÄ BOARD OYJ CLASS A https://www.metsaboard.com/Sijoittajat/Omistajat
METSÄ BOARD OYJ CLASS B https://www.metsaboard.com/Sijoittajat/Omistajat
MODULIGHT OYJ NPV https://www.modulight.com/osake/osakkeenomistajat/
MUSTI GROUP OYJ NPV https://www.mustigroup.com/fi/sijoittajat/osake/osakkeenomistajat/
NANOFORM FINLAND OYJ NPV https://nanoform.com/fi/omistusrakenne/
NELES OYJ https://www.neles.com/fi/sijoittajat/osake/osakkeenomistajat/
NESTE CORPORATION https://www.neste.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat
NETUM GROUP OYJ NVP https://www.netum.fi/sijoittajille/omistajat/
NEXSTIM OYJ https://nexstim.com/investors/ownership-shareholder-register/helsinki/
NEXT GAMES OYJ SER’A’NPV https://www.nextgames.com/fi/osake/suurimmat-osakkeenomistajat
NIGHTINGALE HEALTH OYJ SER’B’NPV https://nightingalehealth.com/sijoittajat/osakkeenomistajat
NIXU OYJ NPV https://www.nixu.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat
NOHO PARTNERS OYJ https://www.noho.fi/sijoittajille/osakkeenomistajat/
NOKIA CORPORATION https://www.nokia.com/fi_fi/tietoa-meista/sijoittajat/osaketietoja/suurimmat-osakkeenomistajat/
NOKIAN TYRES https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
NORDEA BANK ABP https://www.nordea.com/fi/investor-relations/nordean-osake/shareholders/
NORRHYDRO GROUP OYJ NPV https://www.norrhydro.com/fi/sijoittajat-suurimmat-osakkeenomistajat
NURMINEN LOGISTICS PLC https://www.nurminenlogistics.fi/sijoittajille/osaketieto/osakkeenomistajat/
OLVI PLC A https://www.olvigroup.fi/sijoittajille/osaketieto/suurimmat-omistajat/
OMA SAASTOPANKKI OYJ NPV https://sijoittaminen.omasp.fi/fi/suurimmat-osakkeenomistajat
OPTOMED OYJ NPV https://www.optomed.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
ORIOLA OYJ ‘A’ https://www.oriola.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaara/
ORIOLA OYJ CLASS ‘B’ https://www.oriola.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaara/
ORION CORPORATION A https://www.orion.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaaran-mukaan/
ORION CORPORATION B https://www.orion.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaaran-mukaan/
ORTHEX OYJ https://investors.orthexgroup.com/fi/osake/osakkeenomistajat/
OUTOKUMPU OYJ https://www.outokumpu.com/fi-fi/investors/outokumpu-share/shareholders
OVARO KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ https://ovaro.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
PANOSTAJA OYJ https://panostaja.fi/sijoittajille/osakkeet/suurimmat-osakkeenomistajat/
PARTNERA OYJ https://www.partnera.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat.html
PIHLAJALINNA OYJ https://investors.pihlajalinna.fi/share-information/largest-shareholders.aspx?sc_lang=fi-fi
PIIPPO OYJ NPV N/A
PONSSE OYJ https://www.ponsse.com/fi/yhtio/sijoittajat/osake/omistajarekisteri#/
PUNAMUSTA MEDIA OYJ https://www.punamustamedia.fi/sijoittajatieto/suurimmat-osakkeenomistajat/
PURMO GROUP OYJ CLASS ‘C’ https://investors.purmogroup.com/share/shareholders/
PUUILO OYJ https://www.investors.puuilo.fi/fi/osake/osaketiedot/suurimmat-osakkeenomistajat
QPR SOFTWARE OYJ https://www.qpr.com/fi/yritys/sijoittajat#osaketietoa
QT GROUP OYJ https://investors.qt.io/fi/financials/shareholders/
RAISIO OYJ CLASS V https://www.raisio.com/sijoittajat/osakkeenomistajat/osakkeenomistajat-ja-omistusrakenne/
RAPALA VMC CORPORATION https://rapalavmc.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat
RAUTE CORPORATION A https://www.raute.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
REKA INDUSTRIAL OYJ CLASS ‘B’ https://www.rekaindustrial.fi/sijoittajalle/osake/osakkeenomistajat
RELAIS GROUP OYJ NPV https://relais.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeen-omistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
REMEDY ENTERTAINMENT OYJ NPV https://investors.remedygames.com/osakkeenomistajat/
REVENIO GROUP OYJ https://www.reveniogroup.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
ROBIT OYJ https://www.robitgroup.com/investor/osakkeenomistajat/
ROVIO ENTERTAINMENT OYJ NPV https://investors.rovio.com/fi/osake-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
RUSH FACTORY OYJ NPV https://rushfactory.fi/osake-ja-omistajat/
SAGA FURS OYJ C https://www.sagafurs.com/fi/yritys/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/
SAMPO PLC ‘A’ https://www.sampo.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
SANOMA CORPORATION https://www.sanoma.com/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
SAVOSOLAR OYJ https://savosolar.com/fi/sijoittajille/osake-ja-osakkeenomistajat/
SCANFIL OYJ https://www.scanfil.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-osakkeenomistajat/
SIEVI CAPITAL OYJ https://sievicapital.fi/sijoittajille/osakkeenomistajat/
SIILI SOLUTIONS OYJ https://sijoittajille.siili.com/suurimmat-osakkeenomistajat-omistusrakenne
SITOWISE GROUP OYJ https://www.sitowise.com/fi/sijoittajille/sitowisen-osake/osakkeenomistajat
SKARTA GROUP OYJ https://skartagroup.fi/suurimmat-osakkeenomistajat/
SOLTEQ OYJ https://www.solteq.com/fi/sijoittajat/osake-ja-omistajat/osakkeenomistajat
SOLWERS OYJ NPV https://solwers.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
SOPRANO OYJ https://www.soprano.fi/sijoittajille/osakkeenomistajat/
SOTKAMO SILVER AB https://www.silver.fi/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat
SPINNOVA OYJ https://spinnovagroup.com/fi/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
SPRINGVEST OYJ NPV https://www.springvest.fi/osakkeenomistajat
SRV YHTIOT OYJ https://www.srv.fi/sijoittajat/osake/omistajarekisteri/
SSAB AB SER. A https://www.ssab.fi/ssab-konserni/sijoittajat/ssab-share/osakkeenomistajat
SSAB AB SER. B https://www.ssab.fi/ssab-konserni/sijoittajat/ssab-share/osakkeenomistajat
SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ https://www.ssh.com/investors/major-shareholders
STOCKMANN OYJ ABP https://www.stockmanngroup.com/fi/suurimmat-osakkeenomistajat
STORA ENSO OYJ CLASS A https://www.storaenso.com/en/investors/shares-and-shareholders/shareholders-and-ownership-changes
STORA ENSO OYJ R https://www.storaenso.com/en/investors/shares-and-shareholders/shareholders-and-ownership-changes
SUOMINEN OYJ https://www.suominen.fi/fi/sijoittajille/osake-ja-omistus/
TAALERI OYJ https://www.taaleri.com/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
TALENOM OYJ https://sijoittajat.talenom.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
TALLINK GROUP AS FDR https://nasdaqcsd.com/statistics/en/shareholders?security=EE3100004466
TECNOTREE OYJ https://www.tecnotree.com/investors_fin/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
TELESTE OYJ https://www.teleste.com/sijoittajat/telesten-osake/suurimmat-omistajat
TELIA COMPANY AB https://www.teliacompany.com/en/investors/share-related-information/shareholdings/
TERVEYSTALO OYJ https://www.terveystalo.com/fi/Sijoittajat/Osakkeet-ja-osakkeenomistajat/Osakkeenomistajat/
TIETOEVRY OYJ https://www.tietoevry.com/fi/Sijoittajille/Osakkeet-ja-osakkeenomistajat/osakasluettelo-suomi/
TITANIUM OYJ NPV https://www.titanium.fi/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
TOIVO GROUP OYJ NPV https://sijoittajille.toivo.fi/fi/osaketieto/osakkeenomistajat
TOKMANNI GROUP OYJ NPV https://ir.tokmanni.fi/fi/sijoittajat/osakkeet-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
TRAINERS’ HOUSE OYJ https://www.trainershouse.fi/sijoittajalle/osake/suurimmat-rekisteroidyt-omistajat-2/
TULIKIVI OYJ A https://www.tulikivi.fi/konserni/osakkeenomistajat
UNITED BANKERS OYJ NPV https://www.unitedbankers.fi/fi/oyj/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
UPM KYMMENE OYJ https://www.upm.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
UPONOR OYJ https://www.uponorgroup.com/fi-fi/sijoittajat/osakkaat
VAISALA OYJ https://www.vaisala.com/fi/investors/shares-and-shareholders/major-shareholders
VALMET OYJ https://www.valmet.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
VALOE OYJ https://valoe.fi/osakkeenomistajat
VERKKOKAUPPA.COM OYJ https://investors.verkkokauppa.com/fi/shareholders
VIAFIN SERVICE OYJ NPV https://sijoittajat.viafinservice.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
VIKING LINE ABP https://www.vikingline.com/fi/sijoittajat/osake/omistusrakenne/
VINCIT PLC. https://www.vincit.fi/fi/sijoittajille/osake-ja-omistus/
WULFF GROUP PLC https://www.wulff.fi/sijoittajille/osake-ja-omistajat/suurimmat-omistajat/
WÄRTSILÄ OYJ ABP https://www.wartsila.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
YIT CORPORATION https://www.yitgroup.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat
116 tykkäystä

Jopas olet ahkeroinut varsinaisen savotan :+1: Mielenkiintoinen kooste Suomi Oy:n vallankäyttäjistä ja ristiinomistuksista.

7 tykkäystä

Olisiko muuten ideaa kiinnittää tämä @Elwood :n ansiokas listaus joihinkin sisältöihin tai niin, että se on jatkossa helposti uusienkin foorumilaisten löydettävissä @Yu_Gong1 tai @Verneri_Pulkkinen !? Viestiketju tuskin kovin aktiivisena muuten pysyy, kun ei voi olettaa avaajan sitä alvariinsa päivittävän :slight_smile:

Lisäys: Itsellä ainakin säästyy huomattavasti aikaa, kun ei tarvitse Google-haulla näitä aina erikseen etsiä.

12 tykkäystä

Tämä taulukko kaipaisi yritysten markkina-arvoja lisäsarakkeena.

Tai vaikka %-osuus yhtiöstä, millä pääsee listalle.

3 tykkäystä

Mielenkiintoinen idea. Harmi kun toi top 100 sijoittajalista jäi torsoksi datan vajavuuden takia. Konekin julkaisee vain 90 suurinta.

LAPWALL: Suurimmat omistajat | LapWall
puuttui ainakin listalta. !00 joukkoon 10.880€

4 tykkäystä

Pitäisi käydä koko lista läpi, mutta kun ei vaan tunnu aika riittävän. Vuoden aikana on tapahtunut kuitenkin melkoisia muutoksia euromäärien suhteen.

5 tykkäystä

Aivan mahtavan työn olet kylläkin tehnyt vuodenvaihteessa. Kiitos siitä sinulle.

6 tykkäystä

Osakkeenomistajat - Koskisen Tuolta löytyy Koskisen joka ei ollut listalla

3 tykkäystä

Kahden vuoden tauon jälkeen oli sattuneesta syystä aikaa käyttää listan päivittämiseen. Omistusten kappalemäärät ovat 30.11.2023 tilanteen mukaan. Osakkeiden hintatiedot ja siten yhtiöiden markkina-arvot 12.12.2023 mukaan tai viimeisen kurssin mukaan jos 12.12.2023 ei oke tehty kauppaa. Markkina-arvot Kauppalehden sivuilta https://www.kauppalehti.fi/porssi/kurssit/FNFI ja https://www.kauppalehti.fi/porssi/kurssit/XHEL

Yleisesti voisi todeta, että listat ovat laajentuneet, on vähemmän yrityksiä, jotka julkaisevat vähemmän kuin ~100 suurinta. Valitettavasti on myös yksittäisiä yrityksiä, joissa kehitys on mennyt huonompaan suuntaan (Telia, SSAB).

Uutena ominaisuutena joissakin yrityksissä on tullut optio näyttää listauksessa myös hallintarekisterin tiedot tätä on käytetty kappaleiden poiminnassa, jos on ollut saatavilla. Joissain yrityksissä hallintarekisterin tiedot näkyvät ladattavassa Excelissä, näistä ei aina ole välttämättä tietoa etsitty.

Listauksista on poistettu joitakin yrityksiä lunastusten/konkurssien takia: Lehto, Rovio, Uponor, Valoe. Caverion puuttuu, koska omistajasivut eivät toimineet tietoja kerättäessä. Duell puuttuu, koska osakeannin tiedot eivät ole päivittyneet omistajalistaukseen. Piippo ja Ericsson puuttuvat koska mitään tietoja ei ole saatavissa.

Jos yrityksellä useita osakesarjoja niin näissä on vähän vedetty mutkia suoraksi.

Huonoimmin ajan tasalla:

Ericsson B N/A
Piippo N/A
Telia Company 31.12.2022
BBS-Bioactive Bone Substitutes 31.12.2022
Solwers 30.6.2023
Rush Factory 21.7.2023
Keskisuomalainen A 17.8.2023
Aspocomp Group 30.9.2023
Elecster A 30.9.2023
Nokia 30.9.2023
Viking Line 30.9.2023
Saga Furs C 31.10.2023

Parhaiten ajan tasalla (päivän tarkkuudella):
Elisa
Outokumpu
Tallink Grupp (kaikki osakkaat)

Suppeimmat listat:

BBS-Bioactive Bone Substitutes 10
Elecster A 10
Keskisuomalainen A 10
Rush Factory 10
Solwers 10
SSAB A 10
SSAB B 10
Telia Company 10
Viking Line 10
Elisa 20
Herantis Pharma 20
Stora Enso A 20
Stora Enso R 20
Valoe 20
Ålandsbanken A 20
Ålandsbanken B 20
Heeros 25
Nanoform Finland 25
Nordea Bank 25
Sotkamo Silver 25
Fifax 30
Modulight 30
Pallas Air 30

Laajimmat listat:

Kemira 200
Orion 200
Sanoma 200

Pienimmällä summalla 100-listalle (osake, €, mCap, omistajia listalla):

Lemonsoft 2914 102 091 028 100
Digitalist Group 3240 11 372 259 70
Pallas Air 3477 5 041 078 30
Eagle Filters Group 3638 10 491 099 100
QPR Software 3690 6 852 047 96
EcoUp 3739 14 588 205 100
Digital Workforce 5762 31 953 204 98
Wetteri 6448 65 370 650 100
Martela A 6921 5 876 941 100
PunaMusta Media 7054 37 301 733 100
Tamtron Group 7680 34 278 867 100
Partnera 8125 24 311 278 100
Trainers´ House 8358 11 297 565 98
Betolar 8400 24 116 465 100
Wulff Group 9100 12 640 959 100
Merus Power 9111 33 102 703 96
Alisa Pankki 10212 15 034 137 100
Netum 10396 33 116 649 100
Norrhydro Group 10900 22 893 440 100
Lamor 11220 76 731 763 98
Meriaura Group 11556 37 185 775 93
Solteq 11685 15 012 892 100
Administer 11877 40 695 536 99
Kesla A 13336 13 769 400 100
Investors House 13406 32 456 608 100
LapWall 13489 42 414 513 99
Aiforia Technologies 13720 87 436 726 99
Nexstim 13920 15 831 415 100
Honkarakenne B 13965 19 876 541 100
LeadDesk 14214 34 408 428 100
Koskisen 14303 136 689 254 100
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta 14378 46 871 800 100
Inderes 14698 32 677 421 100
Sotkamo Silver 14856 17 288 368 25
Eezy 15090 39 323 500 99
Rapala VMC 15948 104 130 000 100
Toivo Group 16779 51 687 052 100
Fondia 17820 23 955 992 100
Spinnova 17951 84 192 640 100
Saga Furs C 18400 32 472 000 102
Aspocomp Group 18500 24 971 256 100
Reka Industrial 18724 36 343 097 100
Panostaja 20400 27 306 552 103
Alexandria Group Oyj 20661 68 566 035 98
Robit 20850 26 474 875 100
Witted Megacorp 21014 31 242 162 100
Nightingale Health 21053 68 716 022 100
Tulikivi A 21162 23 918 562 95
Endomines Finland 21279 40 727 081 100
Rush Factory 21995 1 251 223 10
Fodelia 22226 36 263 853 97
Aallon Group 23279 38 844 329 100
Fifax 24164 14 282 215 30
Viafin Service 24600 44 271 299 100
Biohit B 24628 28 715 827 97
Componenta 25131 22 533 596 100
Enersense 25320 72 402 194 98
Boreo 26280 67 803 960 100
Exel Composites 27720 30 336 950 98
Ovaro Kiinteistösijoitus 27797 32 752 000 99
Afarak Group 28000 109 887 706 100
NYAB 29358 356 155 752 100
Verkkokauppa.com 29383 116 561 147 100
Teleste 29464 51 071 232 96
Nurminen Logistics 29629 70 315 070 70
Springvest 30000 22 285 156 100

Suurimmalla summalla 100-listalle, vähintään >= 50 nimeä listalla (osake, €, mCap, omistajia listalla):

Sampo A 4 122 000 20 699 116 020 100
Nokia 4 060 875 16 514 906 894 50
UPM-Kymmene 3 966 220 17 794 748 205 100
Neste 3 964 713 27 091 613 463 70
Kesko A 3 608 704 7 100 344 471 100
Kesko B 3 572 822 7 100 344 471 100
Kone 3 024 112 21 387 592 744 100
Orion B 2 596 503 5 280 862 441 100
Orion A 2 576 310 5 280 862 441 100
Wärtsilä B 2 496 000 7 713 114 389 100
Metso 2 064 020 7 419 303 338 90
Valmet 1 467 930 4 675 980 191 100
Huhtamäki 1 235 850 3 851 356 160 100
Metsä Board A 1 191 000 2 533 750 000 66
Fortum 1 090 320 11 812 486 682 100
Metsä Board B 999 000 2 533 750 000 66
Konecranes 938 750 2 979 535 885 85
Qt Group 927 304 1 610 736 144 100
Cargotec 890 720 3 071 049 653 100
Outokumpu 595 402 1 997 911 961 100
Fiskars A 584 324 1 375 380 000 100
Vaisala A 580 640 1 379 130 155 100
Mandatum 560 495 1 979 337 288 100
Revenio Group 548 137 645 683 007 100
Kemira 547 390 2 541 404 233 100
TietoEVRY 534 878 2 418 254 244 100
Sanoma 433 947 1 120 424 792 100
Ponsse 389 375 624 400 000 51
Olvi A 345 600 601 980 840 94
Nokian Renkaat 321 600 1 128 878 141 100
Marimekko 315 000 511 366 559 100
Kempower 304 640 1 530 762 875 100

Suurimmalla Top 20-listalle (osake, €, mCap):

Nordea Bank 238 524 000 38 380 186 523
Telia Company 75 739 979 9 122 493 544 (10)
UPM-Kymmene 38 156 662 17 794 748 205
Sampo A 33 557 202 20 699 116 020
Kone 31 650 210 21 387 592 744
Neste 29 607 647 27 091 613 463
SSAB A 29 463 639 7 022 956 313 (10)
SSAB B 29 191 850 7 022 956 313 (10)
Wärtsilä B 19 504 614 7 713 114 389
Metso 17 806 390 7 419 303 338
Orion B 16 594 050 5 280 862 441
Orion A 16 465 000 5 280 862 441
Nokia 16 247 632 16 514 906 894
Stora Enso A 16 184 000 9 517 806 300
Stora Enso R 16 020 800 9 517 806 300
Qt Group 14 715 953 1 610 736 144
Kesko A 14 245 510 7 100 344 471
Kesko B 14 103 865 7 100 344 471
Huhtamäki 12 803 406 3 851 356 160
Vaisala A 12 415 000 1 379 130 155
Valmet 11 802 934 4 675 980 191
Fortum 10 877 318 11 812 486 682
Konecranes 10 701 750 2 979 535 885

Pienimmällä Top 20-listalle (osake, €, mCap):

Pallas Air 5 800 5 041 078
Digitalist Group 16 146 11 372 259
Sotkamo Silver 18 452 17 288 368
Rush Factory 21 995 1 251 223 (10)
QPR Software 25 229 6 852 047
Fifax 40 999 14 282 215
Martela A 42 662 5 876 941
Meriaura Group 44 833 37 185 775
Partnera 46 856 24 311 278
BBS-Bioactive Bone Substitutes 50 732 8 756 689 (10)
Eagle Filters Group 52 141 10 491 099
Wulff Group 58 240 12 640 959
Heeros 58 989 19 694 524
Digital Workforce 62 952 31 953 204
Trainers´ House 63 715 11 297 565
Reka Industrial 66 917 36 343 097
Alisa Pankki 69 992 15 034 137
Solteq 70 034 15 012 892
Norrhydro Group 70 645 22 893 440
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta 71 312 46 871 800
Tamtron Group 76 435 34 278 867
PunaMusta Media 77 656 37 301 733
EcoUp 78 562 14 588 205
Biohit B 86 410 28 715 827
Fondia 90 128 23 955 992
Nexstim 92 800 15 831 415

PS. miten nuo taulukot saa kopioitua niin ettei ensimmäinen rivi lihavoidu…

16 tykkäystä

Ja vielä päivitetyt linkit-

Aallon Group https://aallongroup.fi/suurimmat-omistajat/
Admicom Osake ja omistajat | Admicom Oyj: Sijoittajille
Administer Osakkeenomistajat - Administer Group
Afarak Group Share Price Tools - Afarak
Aiforia Technologies Aiforia | Osake | Osakkeenomistajat
Aktia Pankki A Suurimmat osakkeenomistajat | Aktia Corporate Site
Alexandria Group Oyj Suurimmat osakkeenomistajat
Alisa Pankki Osaketietoa | Alisa Pankki
Alma Media Osakkeenomistajat - Alma Media
Anora Group https://anora.com/fi/sijoittajat/anoran-osake/osakkeenomistajat
Apetit Omistajat - Apetit
Aspo Suurimmat osakkeenomistajat
Aspocomp Group Suurimmat osakkeenomistajat - Aspocomp
Asuntosalkku Suurimmat osakkeenomistajat - Asuntosalkku
Atria A Osakkeenomistajat - Atria
BBS-Bioactive Bone Substitutes Osakeinformaatio · ARTEBONE®
Betolar Omistajat | Betolar
Biohit B Biohit
Bioretec https://bioretec.com/investors/investors-suomeksi/osake/suurimmat-osakkeenomistajat
Bittium Suurimmat osakkeenomistajat - Bittium
Boreo Boreo on yhtiö, joka luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä B2B-liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa.
CapMan Omistus - CapMan
Cargotec Osakkeenomistajat - Cargotec
Caverion Suurimmat omistajat - Caverion
Citycon Suurimmat osakkeenomistajat | Citycon
Componenta https://www.componenta.com/investors/shareholders-802873630/
Consti Suurimmat osakkeenomistajat – Consti
Detection Technology Share – Detection Technology
Digia Osakkeenomistajat
Digital Workforce Osakkeenomistajat | Digital Workforce
Digitalist Group Osakkeenomistajat
Dovre Group Osake ja osakkeenomistajat - Dovre Group
Duell Duell
Eagle Filters Group Shareholders – Eagle Filters
EcoUp EcoUp Oyj
Eezy Osakkeenomistajat - Eezy
Efecte https://investors.efecte.com/en/investors/share_information/shareholders
Elecster A Elecster | Number One in Aseptic Pouch Packaging
Elisa Omistajat - Elisa
Endomines Finland https://endomines.com/fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
Enento Group Osakkeenomistajat ja liputusilmoitukset - Enento
Enersense Suurimmat osakkeenomistajat - Enersense
eQ eQ - Omistajarekisteri
Ericsson B
Etteplan Suurimmat osakkeenomistajat | Etteplan
Evli Osaketietoa | Evli
Exel Composites Major shareholders – Exel Investors
Faron Pharmaceuticals Shareholder Information | Faron
Fifax Osake - Fifax
Finnair Osakkeenomistajat – Finnair
Fiskars A Suurimmat osakkeen­omistajat - Fiskars Group
Fodelia https://www.fodelia.fi/fodelia-sijoittajille/suurimmat-osakkeen-omistajat/
Fondia https://services.fondia.com/sijoittajille/osakkeet-ja-omistajat/osakkeenomistajat
Fortum https://www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat
F-Secure https://investors.f-secure.com/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Glaston https://glaston.net/fi/osake-ja-osakkeenomistajat/
Gofore https://gofore.com/sijoita/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Harvia https://harviagroup.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
Heeros https://www.heeros.com/sijoittajille/suurimmat-osakkeenomistajat
Herantis Pharma https://herantis.com/fi/sijoittajat/tietoa-osakkeista/
HKScan A https://www.hkscan.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
Honkarakenne B https://sijoittajat.honka.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Huhtamäki https://www.huhtamaki.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/tietoa-osakkeenomistajille/
Ilkka1 https://ilkka-yhtyma.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-omistajat/
Ilkka2 https://ilkka-yhtyma.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-omistajat/
Incap https://incapcorp.com/osakkeenomistajat/
Inderes https://group.inderes.fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Innofactor https://www.innofactor.com/fi/sijoittajille/osaketietoa/
Investors House https://www.investorshouse.fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Kamux https://www.kamux.com/osaketietoa/suurimmat-omistajat/
Kemira https://www.kemira.com/fi/yritys/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Kempower https://investors.kempower.com/fi/tietoa-osakkeesta/
Keskisuomalainen A https://keskisuomalainen.com/suurimmat-osakkeenomistajat/
Kesko A https://www.kesko.fi/sijoittaja/osaketieto/suurimmat-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat-osakkeiden-mukaan/
Kesko B https://www.kesko.fi/sijoittaja/osaketieto/suurimmat-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat-osakkeiden-mukaan/
Kesla A https://kesla.com/fi/sijoittajille/osaketieto/osakkeenomistajat
KH Group https://khgroup.com/sijoittajalle/osakkeenomistajat/
Kojamo https://kojamo.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Kone https://www.kone.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-ja-omistusrakenne/
Konecranes https://investors.konecranes.com/fi/osakkeenomistajat
Koskisen https://koskisen.fi/sijoittajille/osake/osakkeenomistajat/
Kreate Group https://kreate.fi/sijoittajille/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
Lamor https://www.lamor.com/fi/sijoittajat/osakkeet-ja-kaupankaynti/suurimmat-osakkeenomistajat
LapWall https://lapwall.fi/sijoittajille/suurimmat-omistajat/
Lassila & Tikanoja https://www.lt.fi/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat
LeadDesk https://leaddesk.com/fi/sijoittajat/tietoa-osakkeesta/suurimmat-osakkeenomistajat/
Lehto Group https://lehto.fi/sijoittajille/osaketiedot-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Lemonsoft https://investors.lemonsoft.fi/osakkeenomistajat/
Lifeline SPAC I https://www.lifeline-spac1.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Loihde https://www.loihde.com/omistajille/osake/suurimmat-omistajat/
Mandatum https://www.mandatum.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Marimekko https://company.marimekko.com/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat/
Martela A https://www.martela.com/fi/tietoa-meista/martela-yrityksena/sijoittajille/osakkeenomistajat
Meriaura Group https://meriauragroup.com/fi/sijoittajat/osake/osakkeenomistajat/
Merus Power https://sijoittajat.meruspower.fi/sijoittajatietoa/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat/
Metso https://www.mogroup.com/fi/yritys/sijoittajat/osakkeet/osakkeenomistajat/
Metsä Board A https://www.metsagroup.com/fi/metsaboard/sijoittajat/osakkeet-ja-omistus/suurimmat-osakkeenomistajat/
Metsä Board B https://www.metsagroup.com/fi/metsaboard/sijoittajat/osakkeet-ja-omistus/suurimmat-osakkeenomistajat/
Modulight https://www.modulight.com/osake/osakkeenomistajat/
Musti Group https://www.mustigroup.com/fi/sijoittajat/osake/osakkeenomistajat/
Nanoform Finland https://nanoform.com/en/investors/share-and-shareholders/ownership-structure/
Neste https://www.neste.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat
Netum https://www.netum.fi/sijoittajille/osakkeenomistajat/
Nexstim https://www.nexstim.com/investors/ownership-/-shareholder-register/helsinki
Nightingale Health https://nightingalehealth.com/sijoittajat/osakkeenomistajat
NoHo Partners https://www.noho.fi/sijoittajille/osakkeenomistajat/
Nokia https://www.nokia.com/fi_fi/tietoa-meista/sijoittajat/osaketietoja/suurimmat-osakkeenomistajat/
Nokian Renkaat https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
Nordea Bank https://www.nordea.com/fi/investor-relations/nordean-osake/shareholders/
Norrhydro Group https://www.norrhydro.com/fi/sijoittajat-suurimmat-osakkeenomistajat
Nurminen Logistics https://nurminenlogistics.com/share-information/shareholders/
NYAB https://nyabgroup.com/fi/sijoittajille/osake/suurimmat-osakkeenomistajat/
Olvi A https://www.olvigroup.fi/sijoittajille/osaketieto/suurimmat-omistajat/
Oma Säästöpankki https://sijoittaminen.omasp.fi/fi/suurimmat-osakkeenomistajat
Optomed https://www.optomed.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Oriola A https://www.oriola.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaara
Oriola B https://www.oriola.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaara
Orion A https://www.orion.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaaran-mukaan/
Orion B https://www.orion.fi/konserni/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-omistajat-osakemaaran-mukaan/
Orthex https://investors.orthexgroup.com/fi/osake/osakkeenomistajat/
Outokumpu https://www.outokumpu.com/fi-fi/investors/outokumpu-share/shareholders
Ovaro Kiinteistösijoitus https://ovaro.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Pallas Air https://pallasair.com/suurimmat-osakkeenomistajat/
Panostaja https://panostaja.fi/sijoittajille/osakkeet/suurimmat-osakkeenomistajat/
Partnera https://www.partnera.fi/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat.html
Pihlajalinna https://investors.pihlajalinna.fi/share-information/largest-shareholders.aspx?sc_lang=fi-fi
Piippo
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunta https://www.arvosijoitus.fi/sijoittajat/#osuudetjaomistajat
Ponsse https://www.ponsse.com/fi/yhtio/sijoittajat/osake/omistajarekisteri#/
PunaMusta Media https://www.punamustamedia.fi/sijoittajatieto/suurimmat-osakkeenomistajat/
Purmo Group https://investors.purmogroup.com/share/shareholders/
Puuilo https://www.investors.puuilo.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
QPR Software https://www.qpr.com/fi/yritys/sijoittajat#osaketietoa
Qt Group https://investors.qt.io/fi/financials/shareholders/
Raisio K https://www.raisio.com/sijoittajat/osakkeenomistajat/osakkeenomistajat-ja-omistusrakenne/
Raisio V https://www.raisio.com/sijoittajat/osakkeenomistajat/osakkeenomistajat-ja-omistusrakenne/
Rapala VMC https://rapalavmc.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat
Raute A https://www.raute.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Reka Industrial https://www.rekaindustrial.fi/sijoittajalle/osake/osakkeenomistajat
Relais Group https://relais.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeen-omistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Remedy Entertainment https://investors.remedygames.com/osakkeenomistajat/
Revenio Group https://www.reveniogroup.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Robit https://www.robitgroup.com/investor/osakkeenomistajat/
Rovio https://investors.rovio.com/fi/osake-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
Rush Factory https://rushfactory.fi/osake-ja-omistajat/
Saga Furs C https://www.sagafurs.com/fi/yritys/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/
Sampo A https://www.sampo.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Sanoma https://www.sanoma.com/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
Scanfil https://www.scanfil.com/fi/sijoittajat/osake
Siili Solutions https://sijoittajille.siili.com/suurimmat-osakkeenomistajat-omistusrakenne
Sitowise Group https://www.sitowise.com/fi/sijoittajille/sitowisen-osake/osakkeenomistajat
Solteq https://www.solteq.com/fi/sijoittajat/osake-ja-omistajat/osakkeenomistajat
Solwers https://solwers.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Sotkamo Silver https://www.silver.fi/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat
Spinnova https://spinnovagroup.com/fi/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
Springvest https://www.springvest.fi/osakkeenomistajat
SRV Yhtiöt https://www.srv.fi/srv-yrityksena/sijoittajalle/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
SSAB A https://www.ssab.com/fi-fi/ssab-konserni/sijoittajat/ssab-share/osakkeenomistajat
SSAB B https://www.ssab.com/fi-fi/ssab-konserni/sijoittajat/ssab-share/osakkeenomistajat
SSH Communications Security https://www.ssh.com/investors/major-shareholders
Stockmann B https://www.stockmanngroup.com/sijoittajat/osakkeet-ja-omistus/osakkeenomistajat/
Stora Enso A https://www.storaenso.com/en/investors/shares-and-shareholders/shareholders-and-ownership-changes
Stora Enso R https://www.storaenso.com/en/investors/shares-and-shareholders/shareholders-and-ownership-changes
Suominen https://www.suominen.fi/fi/sijoittajille/osake-ja-omistus/suurimmat-osakkeenomistajat/
Taaleri https://www.taaleri.com/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
Talenom https://sijoittajat.talenom.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Tallink Grupp https://nasdaqcsd.com/statistics/en/shareholders?security=EE3100004466
Tamtron Group https://tamtrongroup.com/fi/osakkeenomistajat/
Tecnotree https://www.tecnotree.com/investors_fin/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
Teleste https://www.teleste.com/sijoittajat/telesten-osake/suurimmat-omistajat
Telia Company https://www.teliacompany.com/en/articles/shareholdings
Terveystalo https://www.terveystalo.com/fi/yhtio/sijoittajat/osakkeenomistajat
TietoEVRY https://www.tietoevry.com/en/investor-relations/shares-and-shareholders/shareholders/
Titanium https://www.titanium.fi/sijoittajille/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
Toivo Group https://sijoittajille.toivo.fi/fi/osaketieto/osakkeenomistajat
Tokmanni Group https://ir.tokmanni.fi/fi/sijoittajat/osakkeet-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
Trainers´ House https://www.trainershouse.fi/sijoittajalle/osake/suurimmat-rekisteroidyt-omistajat-2/
Tulikivi A https://www.tulikivi.fi/konserni/osakkeenomistajat
United Bankers https://www.unitedbankers.fi/fi/united-bankers-oyj/osake/suurimmat-osakkeenomistajat/
UPM-Kymmene https://www.upm.com/fi/sijoittajat/osake/suurimmat-omistajat/
Uponor https://www.uponorgroup.com/fi-fi/sijoittajat/osakkaat
Vaisala A https://www.vaisala.com/fi/investors/shares-and-shareholders/major-shareholders
Valmet https://www.valmet.com/investors/shareholders/
Valoe https://valoe.fi/osakkeenomistajat
Verkkokauppa.com https://investors.verkkokauppa.com/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Viafin Service https://sijoittajat.viafinservice.fi/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Viking Line https://www.vikingline.com/fi/sijoittajat/osake/omistusrakenne/
Vincit https://www.vincit.fi/fi/sijoittajille/osake-ja-omistus/
Wetteri https://sijoittajat.wetteri.fi/osake-ja-omistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/
WithSecure https://www.withsecure.com/fi/about-us/investor-relations/share
Witted Megacorp https://sijoittajat.witted.com/fi/sijoittajat/osaketieto/osakkeenomistajat
Wulff Group https://www.wulff.fi/sijoittajille/osake-ja-omistajat/suurimmat-omistajat/
Wärtsilä B https://www.wartsila.com/fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat
YIT https://www.yitgroup.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat
Ålandsbanken A https://www.alandsbanken.fi/meista/sijoittajille/osakkeet-ja-osakepaaoma/suurimmat-osakkeenomistajat
Ålandsbanken B https://www.alandsbanken.fi/meista/sijoittajille/osakkeet-ja-osakepaaoma/suurimmat-osakkeenomistajat
24 tykkäystä

Miksei muuten joidenkin suomalaisten firmojen suurimpien osakkeenomistajien listoilla näy ulkomaisia omistajia esim. Vanguard, Blackrock jne?

Noissa tapauksissa osakkeet ovat hallintarekisterissä: Hallintarekisteri - PörssisäätiöPörssisäätiö

Silloinkin pitää kyllä erikseen ilmoittaa jos muutokset omistuksessa ylittää jonkun liputusrajan kuten 5%.

Joulukuussa 2023 vain 679 euron ostolla, osakkeettomasta 100 listan 98.suurimmaksi omistajaksi. Eikä ihan pohjalta tarvinnut ostaa. Mikä yhtiö ?

Vastaus ei ole Lehto. Lehtoa romahduspäivänä niin 1870 euron ostolla nousi 70 suurimman omistajalistan viimeiseksi. Tuplahinnalla sai myytyä mutta näillä onnistumisilla ei vielä miljonääriksi yltänyt.