Samalta näyttää myös 2,5 vuoden aikajänteellä. Kuvaajan alku kohdistettu tarkoituksella nykymuotoisen Tecnotreen kurssin ATH:hon, jonka jälkeen me täällä foorumilla ja muuallakin aloimme kiinnittämään huomiota myyntisaataviin. Foorumin huolista huolimatta Nairan kurssi pysyi silti kohtuullisen vakaana 2023 kesään asti. No, ehkä osa sijoittajista oli tietoinen Nairan devalvoitumisen riskistä, vaikka siitä ei foorumilla kirjoiteltu. Itse en usko meidän olevan aivan noin kaukokatseisia
Kiistämätön tosiasia on, että nairan arvon lasku syö Tecnotreen tulosta. Kurssien korrelaatio kylläkin kielii nairaefektin hienoisesta ylilyönnistä sijoittajien mielissä.
Q1 2024 kolmasosa tuloista oli nairoina. Tämä on sama 33 % osuus kuin koko vuonna 2022. Vuonna 2023 osuus oli vain 15 %. Perjantain kurssireaktio -12 % Q1-raporttiin oli tämä huomioiden varsin ymmärrettävä.
Itse toivon, että Tecnotree raportoisi kvartaaleittain valuuttakurssiriskeiltä suojautumisen kustannuksen (EUR) Näin voisimme paremmin arvioida luvattujen toimien toteutumista. Tämä olisi osa luottamuksen rakentamista.
Hyvää yhteenvetoa😁Tämän lisäksi pitäisi seurata kryptojen asemaa Nigeriassa. Ymmärtääkseni kryptopörssit hinnoittelivat Nairan ihan omalla kurssilla, joka ei varmasti auttanut asiaa. Talousjohtaja on useasti maininnut, että pitää miettiä onko suojautuminen järkevää ja missä määrin. Taitaa vaan olla liian kallista…
Tecnotree on kyllä selvästi ottanut sijoittajien huolet keskiöön. Ei vuosi sitten puhuttu valuutoista tai johdon palkitsemisesta. Nyt ne oli Q1 puhelun keskiössä. Edelleen jankutan, että pitäisi kuitenkin enemmin tarkastella liiketoiminnan kehitystä sekä kannattavuutta ja nähdä valuuttakurssin vaikutukset tilapäisenä ilmiönä pitkässä juoksussa. Johtoa on mielestäni vaikea syyttää Nairan devalvoitumisen vaikutuksista vikalla rivillä.
Tecnotree ei tosiaan nairan devalvoitumiselle mahda mitään. Eikä liiketoimintaa Nigeriassa kannata lopettaa. MTN on kaikesta huolimatta erittäin tärkeä asiakas. Sen hylkääminen olisi Tecnotreen tarun loppu. Vaikka TT pärjäisi ilman MTN Nigeriaa, olisi asiakkaan hylkääminen niin suuri uskottavuushaitta, ettei TT siitä selviäisi.
Valuuttakriisit loppuvat aikanaan, ja pitkäjänteinen yritystoiminta ja sijoittaja osaa katsoa niiden yli. Tässä vaiheessa kyse on sijoittajien luottamuksen rakentamisesta. Johto tekee hyvää työtä sen suhteen.
Täsmälleen samaa mieltä. Aika iso mörkö on tehty asoista, joille yhtiö ei juurikaan voi tehdä mitään. Itse katson mieluummin asioita, joihin yhtiö voi vaikuttaa. Kasvu pistää silmään ja tilauskanta. Lisäksi haasteet on tunnistettu ja niiden eteen tehdään töitä. Ennen kaikkea tuote näyttää olevan kunnossa ja tilauksia tulee. Myös tunnustuksia.
Ja onhan yhtiö todella panostanut uusien asiakkaiden hankintaan, joka on tehokkain tapa pienentää osaltaan Nigerian asiakkuuden vaikutuksia. Taaksepäin katsottuna AH- tilanne 2021 sisälsi älyttömästi riskiä ja Nairan devalvoituminen tuolloin olisi vienyt firman konkurssiin hetkessä.
Yleensä sijoittajat katsovat arvostusta useita vuosia tulevaisuuteen ja siihen lyhyen aikavälin valuuttakurssit ei niin paljoa vaikuta. On tietenkin mahdollista että Naira lähes nollautuu arvossaan, mutta silloin pitäisi vetäytyä maasta pois kokonaan kun maksukyky on nolla tai siirtyä dollarikauppaan joka johtaa samaan asiaan kun siellä ei niitä ole. Voisi olettaa että suojausten hinnassa puhutaan useista kymmenistä prosenteista pääomasta.
Viime kädessä tuotteen hyvyys ratkaisee kaiken, jos kauppa käy niin sen ulkopuoliset asiat on lyhytaikaista kohinaa pitkässä juoksussa. Afrikassa on valtava potentiaali, josta tosin on jo puhuttu 20vuotta ilman että se on toteutunut. Mutta jospa Tecnotree on se joka avaa pelin ja korjaa potin, ja monikymmenkertaistaa itsensä, siellä… hope to see.
Lyhyt tutustuminen Nigerian talouden ja valuutan historiaan kertoo aika karua kieltä miten pielessä siellä on lähestulkoon kaikki mahdollinen. Nyt kun naira on vihdoin päästetty melkein kellumaan, markkinat ovat karusti osoittaneet millaisesta roskavaluutasta on kyse. Jos Tecnotree saa tuolta joskus kotiutettua voittoja, niiden arvosta ei ole välttämättä paljoa jäljellä euroissa. Inflaatio tällä hetkellä luokkaa 30%
Tuohan näyttää siltä, että naira seuraa Tecnotreen kurssia.
Nigeria ja naira seisovat massallaan, mutta tutisevat välillä. Nigeria on Afrikan suurin markkina (220 miljoonaa asukasta) ja talous (bkt 473 mrd USD). Maa voisi olla taloudellinen suurvalta, mutta siellä on äärimmäisessä köyhyydessä asuvia enemmän kuin missään muualla. Syynä on sisäinen hajaannus ja huono hallinto. Tosin myös vahvaa ostovoimaa omaavia on miljoonittain.
Väkiluku kasvaa kovaa vauhtia. Asukkaista yli puolet on alle 18-vuotiaita. Nigeriassa on yli 250 etnistä ryhmää ja puhutaan yli viittäsataa paikallista kieltä. Työttömiä on kolmasosa työikäisistä ja moni muuttaa (tai pakotetaan) ulkomaille. Ulkomailta lähetetään Nigeriaan parikymmentä miljardia USD, liki puolet siitä mitä maahan tulee vientikaupasta. Tärkein vientituote on öljy. Turvallisuustilanne on heikko, korruptiota, rikollisuutta ja kidnappauksia koko maan alueella. Liikenne (ml. lentäminen) ei ole turvallista. Matkailu tuo kuitenkin tuloja. Yksityiset turvafirmat takaavat turvallisuutta. Digitalisaatio on tärkeä tavoite kaikilla aloilla. Kaikki tietävät nigerialaisten luovuuden digihuijauksissa.
Kenties aika pian Nigerian on pakko ja sillä on voimaa viisastua. Nigeria ei ole niin heikko, että sen olisi mikään pakko olla Kiinan tai Venäjän vasalli, mutta voi tarvita vielä jokusen “vallankumouksen”, ennen kuin suunta muuttuu. Siinä vaiheessa kun nykyisistä lapsista tulee kuluttajia, maassa oleville ja maan tavoilla kysyntään vastaajilla on makoisat oltavat. Kansalaiset tietävät millaista on ulkomailla, mutta samanlaiseen vaurastumiseen ei ehkä ole kärsivällisyyttä ja sekamelska jatkuu – ansaitsemisen sijaan kansalaiset ja hallinto pyrkivät äkkirikastumaan ansaitsemattomasti.
Tecnotreen operatiivinen Q1-tulos oli vahva, mutta valuuttakurssitappiot söivät odotetusti siitä merkittävän siivun. Kassavirta oli tuntuvasti pakkasella, mutta tulevina neljänneksinä tässä pitäisi näkyä pientä helpotusta. Pidemmän aikavälin kassavirtaprofiilin paranemiseen raportti ei kuitenkaan mielestämme tarjonnut lisänäkyvyyttä. Jäämme edelleen odottamaan näyttöjä paranevasta kassavirrasta ja toistamme 7,0 euron tavoitehintamme ja vähennä-suosituksemme.
Vuosina 2025-2027 odotamme liikevaihdon kasvavan noin 4-5 %:n vuositahtia päätyen 94,5 MEUR:oon vuonna 2027. Liikevoiton odotamme pysyvän pitkälti vakaana 26-27 MEUR:ssa ja liikevoittomarginaalin asteittain laskevan vuonna 28,4 %:iin. Vakaata liikevoittoa ennusteissamme selittää kuitenkin poistotason kasvu tulevina vuosina poistojen ollessa vielä kaukana yhtiön investointitahdista. Käyttökatetasolla tulos kasvaakin tulevina vuosina ennusteissamme selvästi (2024e: 34,1 MEUR, 2027e: 38,9 MEUR).
Tämä on ehkä provokatiivinen kommentti mutta pidän tuota “Q1-tulos on vahva” kommenttia jopa vastuuttomana. Tuloksellahan ei ole suurta merkitystä jos perälauta vuotaa valuuttakurssien ja muiden luottotappioiden takia eikä asiaan ole mitään selkeää parannusta luvassa. Jos tuloksen konversointi käteiseksi on herran hallussa, sitten ollaan tilanteessa jossa ainoastaan kotiutetulla kassavirralla on jotain merkitystä valuaation kannalta. Jos firman tuotteet ja palvelut ovat siinä kunnossa että ostajia löytyy vain tällaisilla ehdoilla, on varmaan turha lässyttää tuotteiden kilpailukyvystä tai maailman johtavasta AI-patenttiportfoliosta? Eikö toimivan johdon pitäisi selkeästi kertoa miten tämä tilanne korjataan, miten tuota toimintasuunnitelmaa seurataan ja raportoidaan tai sitten johto pitää vaihtaa.
Niin osakkeissa on riskinsä ja jokaisella firmalla vielä omat riskinsä. Rohkenen silti sanoa, että kovalla raipalla lyödään TT:tä. Huomioon ottaen nämä heikkoudet, mitä täällä on lueteltu. Osarissa kuitenkin kohtuu hyvin avattiin, että riskien eteen tehdään töitä.
Tecnotree näyttää tosiaan tekevän uudet 3 v pohjat hyvin pian. Sijoittajien luottamusta ei näytä olevan ja Inderesin otsikossahan yksi iso syy näkyy: “Ei vielä merkkejä parantuneesta kassavirrasta”. Mikäli näitä merkkejä joskus oikeasti nähdään, kääntyy suunta varmasti. Ennen sitä vaikuttaisi pulkka luistavan hyvin.
Hyvää keskustelua valuutoista. Kurssikehitystä kun katsoo, niin tässä ollaan hyvää vauhtia menossa kohti uutta käänteistä splittiä. Kuinkahan kauan menee, että jäljellä on kaikkien tulevien käänteisten splittien jälkeen omassa omistuksessa kokonaista yksi TT osake? Ei edes Linnanmäellä pääsee näin kovaan kyytiin.
liikevaihdon kehitys
liikevoiton kehitys
tilauskannan kehitys
liiketoimintamallin muutos projektimallista jatkuvaan laskutukseen
uusien asiakkaiden hankinta ja riskin hajauttaminen
sijoittajaviestintä
investoinnit uuteen teknologiaan ja liiketoimintamalliin
kustannustenhallinta
myyntisaatavien laadun parantaminen
johdon palkitsemisen perusteiden tarkistus
osinkopolitiikan rakentaminen
valuuttakurssitappiot Nairan devalvoitumisen takia
hallituksen jäsenen (erotettu) sekoilu vaihtovelkakirjan kanssa.
Inderesin raportti oli mielestäni hyvin neutraali. Osa omistajista toivoisi, että firma kulkee suoraan pisteestä A pisteeseen Ö. Kurssi korjaantuu, kun ymmärrys kasvaa. Mikä voi toki olla tekemätön paikka😁
Mä epäilen, että ymmärryksen lisäksi tarvitaan näyttöjä yrityksen kyvystä ratkaista kassavirtaongelmat. Onko se edes mahdollista ko. toimintaympäristössä? Saako yritys pidettyä nykyisiä asiakkaitaan, mikäli linja tältä osin merkittävästi tiukkenee?