Hieman mietityttää miksi tästä yhteistyöstä ei ole uutisia Tecnotreen suunnalta vielä julkaistu. Nimet puuttuvat papereista vai löytyykö Tecnotreelta historiaa huonosta tiedottamisesta?
Parempi näin, kelpaa samanlainen nousu lähitulevaisuudessakin jos tulis sitä uutista.
En tiedä, oisko kauppa vaan sen verran pieni, ettei tiedotuskynnys ylity.
Tässä Tecnotreen tiedonantopolitiikkaa:
- Tecnotree julkistaa pörssitiedotteella asiakkailtaan saamansa tilaukset, jotka ovat arvoltaan vähintään 10 % edellisen tilikauden liikevaihdosta. Yhtiö voi harkintansa mukaan julkistaa pörssitiedotteen myös arvoltaan pienemmästä tilauksesta, jolla on muutoin huomattava merkitys yhtiölle. Merkittävät pienemmät tilaukset julkistetaan kuitenkin pääsääntöisesti lehdistötiedotteen muodossa.
Tämä olisi tosiaan yksinkertaisin syy, että kauppa olisi alle 10% viime vuoden LVstä (eli alle 4,7M€).
Uudet kaupat ovat toki tervetulleita, mutta miten foorumilaiset näkevät ison kuvan?
Digitalisaation megatrendi on vasta vyörymässä kehittyville markkinoille, ja korona kiihdyttää sitä exponentiaalisesti myös näillä alueilla.
Huomiona: oltiin Tecnotreen tiedottamisesta mitä mieltä, niin ilmeisesti tuote on kuitenkin kunnossa, tuskin sitä muuten Elisan (ja DNA:n) kaltainen laatufirma käyttäisi?
Puhelinoperaattoreiden diilit clousataan yleensä loppuvuodesta, megatrendi jyllää, arvostus historian takia vahvasta noususta huolimatta edelleen teknofirmaksi pohjilla. Lisäksi Q4-osarista pitäisi edelleen tulla kova, joten vaikka uusia kauppoja ei julkaistaisikaan (kuwait uutisen lisäksi), niin tässä viimeistään pitäisi hissi nousta ylös. Riskit ovat selkeästi laskeneet suhteessa tuotto-odotuksiin (itselläni 25%). Lisäksi näin monen vahvan kvartaalin putki saattaa herätellä ulkomaisia sijoittajia kasvavissa määrin.
Vahvana bullina mennään tässä nyt.
Disclaimerina kuitenkin: Triplasin oman position eilen, en ajatellut edes kevennellä ennen euron tasoa.
Tulihan se tiedotekin sieltä lopulta:
“Buy the Rumor, Sell the News” osui jälleen. Tänään toisaalta tarjottiin/ tarjotaan edelleen takaisin mukaan hyppäämistä. Isot on liikkeet.
Kuukausi- ja viikkotasoille muodostumassa aika hyvän näköisiä kynttilöitä. Lepikkö varmaan sanoisi, että on ostopainetta
GSAGin ilmestyminen ostolaitaan ei myskään ole usein hirveän huono signaali…
En ole ennen ostanut dipeistä, mutta tässä heilunnassa se tuntuu järkevältä.
Lukaseppa tämän Kuwait-tiedotteen ensimmäinen lause. Tämä juuri kerrottu Kuwait-diili taisikin olla sama, josta oli jo aiemmin 30.06. tiedotettu. Eli se oli jo Orderbookiin kirjattu. Eiköhän tuo hyvin selittäisi tämän päiväisen pakituksen.
Hämmentävää tiedottamista.
Joha on aika surkee homma… on kyllä mielenkiintosta. Toivotaan ett ei nyt ota takapakkia
E: on kyllä erittäin paisti olo mikä ei nyt kaukana totuudesta ole… Mut kyllä pirun outoo että tiedotetaan vanhasta diilistä tuolla tyylillä. Sitten että tiedottivat että ei tiedotettavaa 30.6 kaupasta mutta kuitenkin tiedottivat asiasta nytten tällä tyylillä. Tulee olo että haetaan hakemalla jotain uutista että kurssi ei laske liikaa… Empä oo vielä aikasemmin menettäny makua tähän. Pahoittelut rakesta ja myös liiasta intoilusta…
Juu mielenkiintoiselta näyttää. Tuosta pikkasen vielä isää alas, niin olkapäät alkaa olla valmiit. Sitten käänne, ja tammikuuhan onkin tunnetusti pienyhtiöiden aikaa.
Jos tuo linja pettää, antaa HS aikalailla huonon signaalin. Tosin oikea kehittyvä hartia on vielä kovin pieni. Vai tarkoititko tätä?
Juuri tätä. Kyllähän tuo uskaltaa hyvin tuohon 0.50 valua, mutta siihen saisi sitten pysähtyä.
Yhtiön uusi tuleminen kuitenkin vielä sen verran nuorta, että taitaa kurssi toistaiseksi hyppiä puhtaasti tiedotteiden tahtiin.
Itse näen ns. early warning H&S:n viikkotasolla, vasen kainalolinja 0.428, nyt on pää muodostumassa. Vie vähintään 4-5vkoa, että näkee, aktivoituuko pattern.
Nopeimmat liikkeet ikinä. Ohueksi jäi siivu, mutta vaivan arvoinen oli. Pysyvää nousua ei tuollaisesta uutisesta sovi odottaakaan.
Luin uudelleen huolella Q3/2020 raporttia. Tilauskannoista täällä puhuttu jonkin verran. Minusta tilanne näyttää hyvältä. Koko ajan menty yli viime vuoden:
Q1/19: 22,8m€ - Q1/20: 35,5m€
Q2/19: 33,2m€ - Q2/20: 39,4m€
Q3/19: 26,3m€ - Q3/20: 26,7m€
Ja johtuisiko Q3:n alhaisempi taso kesälomakaudesta?
Kommentoin sen verran, että tuohon q3 asti näyttääkin hyvältä, mutta q4 tilauskanta on se mitä pelkään. Yhtään uutta tilausta ei ole raportoitu kesäkuun lopun jälkeen. Saattaa hyvinkin olla, että q4 tilauskanta tippuu jo alle 20miljoonan.
Millä perustelet tuota alle 20 miljoonaa? Viime vuoden q4 aikana ei tiedotettu myöskään yhtään tilausta ja tilauskanta vuoden 2019 lopussa oli yli 25 milj. euroa. Eli eipä kannata vetää johtopäätöksiä sen perusteella, että tämän vuoden viimeinen kvartaali olisi automaattisesti heikompi. Ja jos viitteitä siitä olisi, uskoisin sisäpiirin keventävän, koska vuodessa tultu sellainen 400 % ylös