Tekninen analyysi (ei kyselyitä)

Jääkö tuo dippi-anomaliaksi josta pompataan takaisin riippunee aika suoraan markkinan reaktiosta tämän illan NVIDIAn tulokseen. Sen verran merkittävä pala indeksiä ja lisäksi toimii suuntaviittana kasalle muita isoja firmoja että heiluttaa indeksiä isosti. AI-hypejunan vauhdin välitarkistusasema.

Mutta teknisesti selvää heikkoutta ja kuvaa markkinan huolta tuon tulosraportin sisällöstä.

15 tykkäystä

Näin se on. SMH teki myös daily down trend change:n eilen ja varsinkin AMD on heikentynyt selvästi. Semicon-sektorin olen sanonut ratkaisevan tämän kevään kehityksen ja NVDA ei saa kyllä antaa merkkejä kasvun heikentymisestä.

4 tykkäystä

Nyt kun kaikkien odottama Nvidian tulos on vihdoin ulkona ja markkinareaktio oli alustavasti positiivinen, niin on hyvä aika arvioida markkinan tulevia suuntia ja nousun jatkumisen arvaaminen tällä hetkellä olisi tietysti helppoa.

Nvidian post marketissa aiheuttama price action vahvisti, miten isommat pelurit olivat positioituneina ES ja NQ futuissa. Heti tuloksen jälkeen nähtiin piikki ylös ja tiistaina muodostunut RTH gap (5009.50-5012.75) ylälaita testattiin ETH 5014.25. Tuosta pudottiin minuuteissa 4973.50, joka on ollut mielenkiinnon kohteena mm. eilen ja tänään. Kyseisestä kohdasta pompattiin voimalla ja noustiin muutamissa minuuteissa läpi arvioidusta päivän pivotista 4998. Pieni RTH gap läpäistiin uudelleen pysähtyen 5020 tason paikkeille. Kyseisellä tasolla 5018-5021 on käyty tiukkaa vääntöä, niin ylös mennessä kuin alaspäin tullessa ja taso on ollut merkattuna jo pidempään. 4973-4975 toimi nousualustana 14.2. ja samoin 7.2. muutaman päivän nousuissa ja hidasti laskua CPI päivänä ja samoin eilen sekä tänään. Tällä hetkellä ES on ETH 5033 eli vanhan gapin ylälaidalla. Merkittävämpiä gappeja tosiaan sahaillaan usein ylös alas, ennen kuin suunta selviää.

Tämän päiväinen myynti oli laskupäiväksi poikkeuksellisen laiskaa ja vaikutti distribuutiolta eli voittojen kotiuttelulta ja yleiseltä riskinhallintamyynniltä, eikä 4963 (vanhan pivotin) läpäisy-yritys vakuuttanut ja myyjiltä loppuikin puhti. Futuurien voimakas nousuliike ennen Nvidian tulosta laittaa toki ajattelemaan oliko tulos vuotanut joillekin tahoille. Perälauta kuitenkin piti tuloksen jälkeen hyvin.


Nvidian varaan luotettu perälauta piti toistaiseksi

Joka tapauksessa 4963 alle tehtiin pikainen look below and fail (4959.25), josta alkoi nopea short squeeze heikkojen myyjien kustannuksella. Nasdaq futuissa (NQ) nähtiin vastaava tilanne, jossa 17410 taso kyllä läpäistiin ja uhkailtiin isommalla laskulla, mutta lopulta pompattiin takaisin 17530-17550 alueelle, jossa saatiin lisävoimaa reilummalle pompulle testaamalla Nvidian aiheuttama keinotekoinen stoprun uudestaan melkein pisteelleen 17410 tasolle.

Oma näkemys kääntyi lyhyellä aikavälillä neutraalilta semibullish, mutta vaihdan sujuvasti mielipidettä markkinaliikkeiden mukaan. Alapuoliset tasot antoivat riittävästi vahvistuksia, miten pelurit ovat positioituneet ja shorttaajilla ei ole ollut helppoa. Lisäksi karhuisalle puolelle on helppo kääntyä jos/kun saadaan jokin merkittävä katalyytti ja/tai seuraavat tasot alkaisivat yksi kerrallaan pettää: 4975, 4963, 4955, 4945, 4930, 4920, 4910 jne aina 4859.50 singleprintteihin asti. Seurannassa on huomenna, käydäänkö RTH 5009.50-5012.75 gap täyttämässä markkinan ollessa auki ja riittääkö myyjiä 4998 pivot-tasolle asti ja alle vai noustaanko tästä 5033 tasolta testaamaan edellisiä vastuksia. Taistelualueeksi olen merkannut myös 5018-5021. Voittojen kotiuttajilla on ainakin helpompi tehtävä, sillä ostoaikeissa olleiden sentimentti muuttui positiivisemmaksi Nvidian tuloksen ansiosta. Chartteja ei ole myöskään tarvinut viikkoon päivitellä, mikä on ollut mukavaa.

Shortteja jäi taas kerran jumiin viimeisten tuntien aikana ja ne muuttuivat totutusti ärhäkäksi polttoaineeksi. Viime viikkojen aikana mm. Tradingview:n imbalanssi-työkalut (FVG, eli fair value gap) ovat olleet suht hyödyllisiä chopyn kaupankäynnin arvioimisessa ja siitä erossa pysymisessä. Kyseisiä työkaluja käyttävät mm. skalppaajat.

Ilman erityisempää ulkoista katalyyttiä, viimeistään kyseisistä yllä olevista tasoista voisi löytyä riittävästi tukea uusien huippujen testaamiseen lyhyellä aikavälillä. Lisäksi muut sektorit teknologian lisäksi voivat antaa tukea rotaation kautta, kuten esim. energia XLE ja teollisuus XLI ja niiden panosta todellakin tarvitaan, sillä pelkän Mag7 varassa ollaan melko löyhässä hirressä näillä korkeuksilla ja ylöspäin mennessä.


Semit pistää silmään ja on seurannassa

Koska mahdollisten (väli)huippujen arvaaminen on mahdotonta, niin yritän sitä tietysti: Eli jos ylhäällä selvitetään 5043/5 ja 5054/5056 vahvat myyjät, niin vanhan huipun 5066.50 (5068) jälkeen tulevat seuraavat omat targetit: Ensimmäisenä vastaan tulee vanhan balanssin ylälaita n. 5073, sitten Fib extension 5079/5080, sen yläpuolella 5098/5102 ja viimeisinä 5124 sekä 5136.50. Ylimmät tasot on piirretty balanssin avulla ja antavat jotain jännitettävää, jos niitä lähestytään. NQ:n liikettä en edes yritä analysoida, mutta siellä nousun sattuessa merkattuina ovat tutun 17920 tason jälkeen 17950/60 ja vanhat huiput.

Näistä viime päivien lyhyistä konsolidaatioista saa ulos jotain dataa markkinaliikkeiden arvioimiseen, koska pelkästä pystysuorasta noususta ilman myyntejä on erittäin vaikea tehdä minkäänlaista analyysiä. Markkina voi kuitenkin muuttua hetkessä negativiisen katalyytin seurauksena, joten siinä mielessä yllä olevaan ja tietysti yleensäkin nettikirjoitteluun kannattaa suhtautua kriittisesti.

Myös Applen nousu 184$ päälle ja sen pitäminen ja Teslan 195$+ antaisivat oletettavasti lisätukea nousulle. Applen 180$ taalan alitus ja Teslan 187.50 dippi olisivat negatiivisia.

50 tykkäystä

Smart Eye. Odotan että suuntana on uudet huiput gapin täytön jälkeen. Kova edeltävä nousu on sulateltu ja RSI:n yliostotila purettu. Seuraava testialue on nuo edeltävät huoiput 90 kruunun päällä.

Päivätasolla tulospäivänä tehtiin häntä jolloin gap täytettiin, ja tämän jälkeen on tasoja puolustettu, ja tänään purkaudutaan ylemmäs.

Omassa haavemaailmassani, blue sky -skenaariossa vuoden loppuun mennessä on saavutettu 140-160 kruunun taso, joka sopivasti vastaisi Redeyen base -skenaariota. Toki haaveskenaariot eivät aina toteudu. Kuitenkin mikäli korot laskevat on tämä luultavasti osake joka hyötyisi hinnoittelun suhteen tilanteesta.

25 tykkäystä

Nokian Tyres, gap suljettu hetki sitten. Potentiaalinen liike ylöspäin voi olla mahdollista.
Päivä kynttilöillä, RSI tuntuu pysyvän 50% yläpuolella ja 50 EMA:n alle muodostuu oikeanlaisia ostopaineesta kertovia häntiä.

16 tykkäystä

Ruotsalaisessa Acuvissa alkaa merkit näyttää käännettä.
Oliko vuoden pohjat viikko sitten?
Kuukausikartalla Macd leikkaa nousuun.

Myyntilaita karkaa ja ostolaita paisuu.
Matkaliput hankittu.


4 tykkäystä

Saataisko Suomeenkin vähän menoa, eikö meillä ole kohtuullisen samantapainen talous? Saksassa painetaan läpi tuosta linjasta, joka alkaa vuodelta 2008.

3 tykkäystä

Apple car -projektin laukkautamisuutinen nosti tänään futuureja ja Apple lähti hetkelliseen vahvaan nousuun Apple car suunnitelmista luopumisen jälkeen ja price action ES futussa alkoi indikoimaan hetkellistä käännettä. NQ löysi tukea tutusta 17920 tasosta (look below and fail 17908.25) ja ES otti tuen pisteelleen 5067.00, joka on edellisen rangen (balanssin) ylin huippu. Tuota aluetta odotetusti puolustettiin, sillä sen läpäiseminen voisi tietää kiihtyvää laskua edellisen balanssin sisällä (mm. ainakin 5052 gapin ylälaitaan ja alle).

Päivän pivotalue on suht selkeä, eli ES 5083/87 ja kyseinen alue ratkaissee viimeisen 30 min suunnan. NQ:ssa tärkeä taso mahdollisen nousun kannalta olisi 18030/40/55. Applessa vahva vastus on 184.00$ ja alapuolella 180.00$ on ollut erittäin merkittävä tuki ja se on testattu useasti.

Huomenna tulee lisäksi GDP klo 15:30 ja torstaina PCE klo 15:30 ja uutisten treidaus on yleensä arpapeliä, joten omat shortit meni kiinni manuaalisella stoplossilla 5074 ja katselen uuden paikan tilanteen mukaan.

15 tykkäystä

Fortum kävi testaamassa edellisen laskutrendin vastuslinjan.


Sen jälkeen tehtiin triplapohjamuodostelma ja mentiin heti läpi tammikuun alusta alkaneen laskutrendin vastuslinjasta. Ehkä tästä lähdetään vaihteeksi nousuun… en oikeasti ymmärrä TA:sta mitään, mutta kunhan unelmoin, koska kädet kyynärpäitä myöten tässäkin :sweat_smile:

26 tykkäystä

Jos haet rounding bottomia, niin se ei kyllä tähän charttiin päde, koska se pitäisi tapahtua laskevan kurssikehityksen pohjilla. Tässähän pohjat on jo ohitettu ja lähdetty tekemään uutta pitkälle laskeutuvaa pohjaa, mutta jonka Higher Low on jo ylempänä kuin aikaisempi 6.60 ja 6.80.

Tällainen vähän vaihtava, vähemmän tunnettu yhtiö on huono esimerkki näinkin vaikeaan tilanteeseen TA:n kannalta ja kyllä tässä kaikkein selkein käänne nähdään, kun daily ja weekly tekee trend changen. Nämä on yksinkertaisia ja hyvin tunnettuja patterneja tilanteessa, jossa haetaan pitkään laskevan falling knife:n pysyvämpää käännettä tai ainakin sen yritystä.

Tässä esimerkki U-patternista:
image

7 tykkäystä

Eikö tuossa Acuvissa ole pohjasta mitattuna +30% nousu mikä vaaditaan Cup / Cup with handleen / konsolidaatioon. Ainakin itse hyväksyisin tuon kriteerin täytetyksi, jos sitä kuviota tässä haettiin.

Nämä kuuluu enemmän osastolle treidi-ideat tms. Tämä ketju on syntynyt alkujaan sen vuoksi, että laajempi foorum-yleisö saisi käsitystä siitä, mitä TA on ja miksi sen avulla pystyy hakemaan hyviä entry/exit-paikkoja ja ehkä myös ennustamaan todennäköisiä suuntauksia ja kurssiarvojen etenemisiä.
Jos tämänkaltaista keskustelua jatketaan täällä, se vie minusta pohjan juuri tältä.
Arvostan pitkää kokemustasi ja näkemystäsi, kyse ei ole siitä.
Vai miten modet ajattelee @Johannes_Sippola ? Eihän tämä minun hallinnassani ole.

26 tykkäystä

Mä oon samaa mieltä. Oon omalla setilläni jossain teidän välimaastossa, mutta mun mielestä WSB tyyliset graffat, joissa on vähän mitä sattuu omia havaintoja ei kuulu tänne.

Ainahan näissä on tulkintaa ja joskus menee tulkintatavasta riippumatta metsään. Mutta pelkkä puhdas oma fiilis / intuitio ei ehkä ole se ihan paras ikkuna aiheeseen kenellekään lankaan eksyneelle ja uteliaalle, saatika kokeneemmalle.

En halua tässä nyt mitenkään @Pika-Sissi sun tulkintoja vähätellä tai niiden toimivuutta epäillä. Näin mäkin aloitin ja oon edelleen sitä mieltä että hyvä intuitio on kaikkein tärkeintä onnistuneessa TA:ssa.

8 tykkäystä

Voin aivan hyvin kirjoitella jatkossa sinne näitä havaintojani. Minulle on se ja sama minkä otsikon alle viestini kirjoitan.

5 tykkäystä

Sori @DayTraderXL, nyt veny kyllä laittoman pitkäks oma vastausnopeus. Mut oon itse ainakin samaa mieltä tästä ajatuksesta, käytännössähän modeilla ei suoranaista muuta kantaa ole aiheeseen kuin se, et lähtökohtasesti ketjujen sisältö muodostuu käyttäjien konsensuksesta siitä mitkä viestit kuuluu mihinkin ketjuun (ketjun aiheen ja Foorumin sääntöjen puitteissa).

Käytännössä tää “alkuperänen” TA-ketju on mun mielestä karkeesti semmonen et tänne selkeiten kuuluu viestit, joissa perusajatus on chart + TA-havaintoja ja niihin liittyviä jatkopohdintoja tarvittaessa muilta käyttäjiltä, mielellään chartin kanssa. Muut esim. treidaukseen liittyvät yleisluontoiset havainnot ilman chartia yms. voi mennä esim. tänne TA:n ja treidauksen opiskeluketjuun.

8 tykkäystä

Fortum kävi hakemassa tuon 27-28.2 väliin jääneen gapin 11.330

19 tykkäystä

Fortum onnistui tekemään daily TC up, mutta … weekly on vielä vaisun oloinen ja lähinnä bear flag. Pitäisi nousta ensi viikolla weekly ema12 yläpuolelle eli 12 breakout.

17 tykkäystä


@karhulalainen Vahvaa on akselilla AMD/SMCI/NVDA. Eihän kukaan voi tietää, miten kauan ostajia riittää, mutta joskus ne loppuu ja ahneus iskee osalle - osalle pelko, että jää parhaat voitot saamatta.
Silloin se huippujen syntyminen tapahtuu tämän tyyppisesti, jossa tehdään ensin 1H down trend, joka tässä oletetussa esimerkissä vahvistuisi, kun 834.17 tekee breakdown:in. Silloin daily lower high vahvistuu eli ainakin väliaikainen huippu syntyy. Sen jälkeen itse odottelen seuraavaksi samaa 4h:lla ja sitten dailyna. Huom! En kehota ketään shorttaamaan.
TA:n avulla ei muutenkaan niin paljon ennusteta, vaan yritetään hahmottaa sitä seuraavaa todennäköisintä tapahtumaa, jos x then y.

26 tykkäystä

Hyzon. Vanha tuttavuutemme on mielenkiintoisen näköisessä tilanteessa. Näen potentiaalia reilulle nousulle, mutta toki trendi on edelleen vahvasti laskeva. Mikäli tänään saadaan tukeva nousupäivä, voidaan merkata päivätason HL, ja samalla osake voi purkautua vajaan vuoden pituisesta laskulinjavedolta ulos. Samoin RSI näyttää orastavasti että kovin myynti-into olisi takana.

Tänään osakkeeseen on myös saatu lisää analyysiä, siitä lisää yhtiö -sivuilta. Varoituksen sana kuitenkin - tämän kanssa on helppoa polttaa näppinsä.

16 tykkäystä

17 tykkäystä