Atte ja Roni ovat tehneet yhtiöraportin Telestestä.
Operatiivisesti Telesten Q1 oli hyvä haastavassa markkinassa, mutta koko vuodesta on edelleen tulossa haasteellinen Broadband Networksin Euroopan vaisun kysyntätilanteen vuoksi. Pohjois-Amerikassa Teleste teki alkuvuodesta ensimmäiset toimituksensa ja volyymien odotetaan asteittain alkavan kasvaa loppuvuodesta. Pohjois-Amerikan toimitusvolyymien noustessa painuu myös osakkeen arvostus kohtuulliseksi vuosina 2025-2026, mutta kaikki epävarmuustekijät huomioiden ennustamaamme merkittävää tulosparannusta on hinnoiteltu osakkeeseen jo selvästi etupainotteisesti.
Rapsasta lainattua:
Vuonna 2025 odotamme liikevaihdon kasvun kiihtyvän 10 %:iin kysyntäympäristön oletettavasti parantuessa ja Pohjois-Amerikan toimitusten ollessa täydessä vauhdissa. Arvioimme Telesten oikaistun liikevoiton nousevan tuolloin 6,2 MEUR:oon (marg. 3,8 %) kasvavien volyymien tukemana. Vuonna 2026 ennustamme samojen ajurien avulla liikevaihtoon 6 %:n kasvua ja oikaistun liikevoittomarginaalin kohoavan 4,7 %:iin.