Telia Company - Ketju

Joni on tehnyt uuden yhtiöraportin Teliasta. :slight_smile:

Toistamme Telian osakkeen 32 kruunun tavoitehinnan ja vähennä-suosituksen. Telian Q4-raportti oli kokonaisuudessaan hieman odotuksiamme heikompi. Yhtiö oli kuitenkin luottavainen kuluvaan vuoteen, ja pidimme ennusteet isossa kuvassa ennallaan. Ennustamme yhtiön kasvavan juuri linjassa ohjeistusten kanssa, mikä on historiaan nähden hyvä taso. Liikevaihdon hieman ailahteleva trendi ja historian pettymykset tehostustoimien vaikutuksissa pitävät kuitenkin meidät edelleen varpaillamme. Osakkeen arvostuskuva (2025e P/E ja EV/EBIT 15x) on edelleen neutraali, kun huomioidaan jo kireälle viritetyt tuloskasvuodotukset.

Rapsasta lainattua:

Tuotto-odotus ei aivan vielä riitä

Telian osakkeen tuotto-odotus muodostuu pääosin osinkotuotosta (6 %), jonka kestävyys on vielä kyseenalainen. Tuloskasvua on ennusteissamme noin 3 % lähivuosina, ja sen riskitaso on korkeahko. Arvostus on neutraali. Tuotto-odotus ylittää juuri ja juuri oman pääoman tuottovaateen. Tämä ei kuitenkaan yksinään riitä perustelemaan positiivista näkemystä, sillä riskitaso on viritetyn tuloskasvun myötä korkeahko

6 tykkäystä