Tervehdys foorumille,
Tässä olisi tänään julkaistu Terveystalon laaja raportti. Laaja raportti on tuttuun tapaan kaikille avoimesti luettavissa. Mukavia lukuhetkiä!
Myöhemmin tänään luvassa myös ajatuksia videon muodossa.
Tervehdys foorumille,
Tässä olisi tänään julkaistu Terveystalon laaja raportti. Laaja raportti on tuttuun tapaan kaikille avoimesti luettavissa. Mukavia lukuhetkiä!
Myöhemmin tänään luvassa myös ajatuksia videon muodossa.
Ja tuostapa vielä analyytikon aamukatsauskommentit.
Terveystalon suositus nousee Inderesillä OSTA-tasolle (edellinen: LISÄÄ). Tavoitehinta pysyy ennallaan 8,70 eurossa.
Juteltiin @Roni_Peuranheimo :n kanssa Terveystalosta tuoreen laajan raportin tiimoilta!
Salkunrakentajan juttu Terveystalosta, yhtiötä tarkemmin seuranneille ei pitäisi kauheasti olla uutta. Jutussa on lainattu mm. Ronia.
Positiivista yhtiön kannalta on se, että vuoden 2024 alussa tapahtuva Kelan korvauksien merkittävän noston odotetaan tukevan yleis- ja erikoislääkärin vastaanottojen, psykiatrian sekä suunterveyden peruspalveluiden kuluttajakysyntää, ja vähentävän painetta pahoin ruuhkautuneesta julkisesta perusterveydenhuollosta. Myös vakuutusrahoitteinen markkina jatkaa kasvuaan.
Alaotsikot:
@Roni_Peuranheimo kertoi ajatuksistaan tästä ostoksesta.
Terveystalo ostaa pääomasijoitusyhtiö Korona Invest Oy:n omistaman kuvantamisen palveluita tarjoavan SRK Group Oy:n. Yritysosto on Terveystalon mittakaavassa pieni ostettavan kohteen pro forma -liikevaihdon (7 MEUR) vastatessa selvästi alle 1 %:a konsernin liikevaihdosta.
Teemu Liila ja @Heikki_Keskivali juttelivat Terveystalosta ja Pihlajalinnasta.
Jaksossa tuoksuu puhdistusaine, sillä yritystaistelussa ovat Pihlajalinna ja Terveystalo.
Aiheet:
00:00 Intro 03:32 Pihlajalinna 04:40 Terveystalo 05:10 Laadun vertailua, kilpailuetuja ja liiketoimintaa yleisesti 17:36 Arvostukset 22:00 Löytyykö salkusta, ja kumpaa Heikki ja Teemu valitsevat kilpasalkkuihinsa?
Nordea julkaisi päivitetyn Terveystalo-analyysinsä. Suositus (OSTA) ja tavoitehinta (9,50 €) pysyvät ennallaan.
Key downside risks:
Analyytikon ennakkokommentit Terveystalon Q1-tuloksesta.
Tammi-maaliskuu 2024 lyhyesti
Toimitusjohtaja Ville Iho: Etenemme suunnitellusti kohti tavoitteitamme
Terveystalon vuoden 2024 ensimmäinen neljännes oli vahva. Liikevaihto kasvoi noin 3 prosenttia 350 miljoonaan euroon ja kannattavuutemme vahvistui neljättä kvartaalia peräkkäin. Oikaistu EBITA kasvoi lähes 30 prosenttia 47 miljoonaan euroon ja oli 13,5 prosenttia liikevaihdosta. Osakekohtainen tulos kasvoi 112 prosenttia 0,19 euroon.
Tuloskasvun moottori oli erinomaisesti suoriutunut ydinliiketoimintamme Terveydenhuollon palvelut. Segmentin liikevaihto kasvoi yli 7 prosenttia 268 miljoonaan euroon vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihtoa kasvattivat suotuisampi asiakas- ja palvelujakauma sekä onnistuneet kaupalliset toimenpiteet. Segmentin oikaistu EBITA kasvoi 38 prosenttia 43 miljoonaan euroon ja oli 16 prosenttia liikevaihdosta parantuneen operatiivisen tehokkuuden sekä liikevaihdon kasvun ansioista.
Aloitimme tulosparannusohjelman vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä ja saavutimme alkuperäisen 50 miljoonan euron vuositason parannukseen tähtäävän tavoitteen etuajassa vuoden 2023 lopussa. Näemme nyt organisaatiomme kohonneen suorituskyvyn ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksissa selvästi ja kavennamme ohjeistuksemme haarukkaa sen mukaisesti. Vuoden 2024 aikana tulemme keskittymään operatiivisen tehokkuuden vahvistamiseen edelleen ja jatkamme määrätietoista matkaamme kohti 12 prosentin EBITA-tavoitettamme vuonna 2025. Keskittymällä strategiamme mukaisesti integroituun hoitoon vahvistamme paitsi terveyspalvelujemme vaikuttavuutta myös ammattilais- ja asiakaskokemusta sekä taloudellista suorituskykyämme.
Tulosohjeistus vuodelle 2024
Terveystalo arvioi koko vuoden 2024 liikevaihdon kasvavan (2023: 1 286 miljoonaa euroa), ja oikaistun liikevoiton ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia (EBITA) olevan 10,5-11,5 prosenttia liikevaihdosta (2023: 9,8 prosenttia).
Tiedotustilaisuus
Terveystalo järjestää englanninkielisen tuloswebcastin ja puhelinkonferenssin perjantaina 26.4.2024 klo 10.30 Suomen aikaa. Webcastia voi seurata osoitteessa: Q1 2024.
Terveystalon kannattavuus parani selvästi. Tulos oli vahva operatiivisen tehostumisen siivittämänä.
Olipa hyvä rapsa Suomen terveydenhuollon palveluiden osalta. Raportissa ei puhuttu ennätyksistä, mutta näin kovaa EBITA-tulosta Terveystalolta ei nähty edes silloin kun koronatestejä tehtiin kuumimmillaan. Silloin tehtiin parhaimmillaan jotain 40 MEUR EBITA-tasoja.
Terveystalo tarjosi rohkaisevia merkkejä tehostustoimien etenemisestä tarkentamalla kannattavuushaarukkaa kohti ohjeistuksen ylälaitaa. Toimitusjohtaja Ville Iho kommentoi analyytikko Roni Peuranheimon haastattelussa.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:12 Q1’24
00:55 Tulosparannus
01:46 Ruotsin kehitys
02:39 Divestoinnit
03:44 Uudet aluevaltaukset
04:52 Ohjeistus
06:01 Hoitotakuun höllennys
Inderes nostaa Terveystalon tavoitehinnan 9,20 euroon (edellinen: 8,70 €) Q1-tuloksen jäljiltä. Suositus: LISÄÄ (edellinen: OSTA). Analyytikko kommentoi.
Nordea julkaisi päivitetyn Terveystalo-analyysinsä Q1-tuloksen jäljiltä. Suositus pysyy OSTA-tasolla, tavoitehinta nousee 10,00 euroon (edellinen: 9,50 €).
Key downside risks: Increasing competition; availability and retention of key personnel; partnerships with insurance companies; and the outlook for occupational health and private healthcare services in a post-SOTE reformenvironment.
Osuuspankin suositukset: 9,40€ ja LISÄÄ. Aiemmin 9,20€ ja OSTA.
Osuuspankin analyyseja ei muistaakseni muuten saa tänne jakaa Mutta samaa tarinaahan niissä kirjoitetaan. Vahva Q1 tulos ja kannattavuusparannus tuottaa tulosta.
Ilo olla mukana tässä
@Roni_Peuranheimo:lta tuore yhtiöraportti Terveystalosta.
Terveystalon Q1-tulos oli väkivahva yhtiön ydinliiketoiminnan Terveydenhuollon palveluiden ajelemana. Luottamuksemme kannattavuuskäännettä kohtaan vahvistui jälleen ja odotammekin yhtiön saavuttavan ensi vuonna kannattavuustavoitteensa. Jatkuvasti paraneviin suorituksiin peilaten arvostus on edelleen maltillinen (2024e oik. P/E 13x), joskin kurssinousun myötä voimakkain aliarvostus on nähdäksemme purkautunut.
Analyytikon kommentit terveyspalvelualan yhden päivän lakkoon liittyen.