Ylöjärven Eurospariin tutustuminen jäi vieläkin väliin, vaikka eilen tuli alueella käytyä. Sellainen havainto kuitenkin, että iltapäivällä ainakaan Tokmannin parkkipaikan perusteella väkeä ei kauppaan liiemmin ole löytänyt. Ja juuri muitahan tuohon paikkaan ei sijaintinsa vuoksi eksy kuin autoilijakansaa.
Oma kulkuni vei tien toiselle puolelle Elon kauppakeskuksen Citymarkettiin. Elossa huomio kiinnittyi pian avattavaan Julan myymälään, josta siitä toki on uutisoitu jo pari kuukautta sitten. Toinen huomio oli se, että melkoisissa ongelmissa koko toimintansa ajan olleessa Elossa kyllä riitti asiakkaita ihan kohtuulisen mukavasti.