Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Annan hieman huolimattoman vastauksen, koska en ehtinyt täysipainoisesti kuuntelemaan webcastia. Punaisenmeren tilanteen aiheuttaman kiertoreitin ja lakkojen yhteisvaikutus logistiikkakustannuksiin on tällä hetkellä yli miljoona euroa ja kontteja seisoo satamassa.

Toisaalta Rautiainen mainitsi, että ovat valmistautuneet kevätsesonkiin paremmin kuin koskaan eli ei tilanne hirveän huono voi olla lyhyellä tähtäimellä.

Muokattu jälkikäteen tekstiä tarkemmaksi kustannusten osalta.

4 tykkäystä

Siirsin korkokehitysviestejä kahvihuoneeseen parempaan paikkaan =)

7 tykkäystä

Tässä on Salkunrakentajan juttu Tokmannista, Inderesin materiaaleja lukeneille ei pitäisi olla kauheasti uutta. :slight_smile:

”Onnistuneiden toimenpiteiden ansiosta Tokmanni-segmentin vaihto-omaisuuden arvo laski ja oli vuoden lopussa 248,8 miljoonaa euroa (281,3). Dollarstoren vaihto-omaisuuden arvo oli 94,1 miljoonaa euroa. Onnistuneet toimenpiteemme varastotason hallitsemiseksi kasvattivat osaltaan konsernin liiketoiminnan rahavirtaa”, Rautiainen kertoo.

Alaotsikot:

  1. Kasvava kassavirta
  2. Osinkoja ja kasvua
6 tykkäystä

Tässä on Kivilahden tviitit Tokmannista. :slight_smile:

https://twitter.com/ArhiKivilahti/status/1771066477153505599


Tässä on linkki, joka on tuossa toisessa hänen tviitissään:

10 tykkäystä

Anteeksi vanhan ärtyneen piensijoittelijan purnaus, mutta minun ymmärrykseni mukaan on tämä jotain aivan muuta kuin omistajaystävällistä osinkopolitiikkaa, että maksetaan 0,38 senttiä määrättynä päivänä keväällä ja sen lisäksi valtuutetaan hallitus maksamaan enintään saman verran loppuvuonna.

Ei siis anneta mitään sitoumusta siitä toisesta puoliskosta ja velvoitetaan osakas lähes koko loppuvuoden seuraamaan tiedotteita siitä, että toinen osinko tulee maksuun. Sehän on viime vuonna maksettukin todella loppuvuodesta.

Luulisin, että tänäkin vuonna maksettaneen koko summa, mutta tulee vain mieleen, pitäisikö jättää kuitenkin suosiolla ensi vuoden osingonjakoon ne rahat, joista Tokmannin hallitus ei ole varma, voidaanko niitä maksaa. Kahdessa erässä maksamisen ymmärrän, mutta tämmöistä jokavuotista loppupuolen roikotusta en vain jaksaisi seurata.

17 tykkäystä

Eikö juuri tämä ole ideana useampaan erään jaetussa osingossa? Eli hallitus katsoo myöhemmin samana vuonna, että onko juuri sen hetken kassatilanne sellainen, että osinko kannattaa jakaa? Tuo joustavuutta liiketoiminnan hallintaan ja tasoittaa sijoittajan tulovirtoja.

4 tykkäystä

Useampaan erään jaettu osinko on enemmän kuin suotavaa. Kassanhallinnan osalta yksi iso mälli kerralla voi aiheuttaa harmaita hiuksia

En ole itsekään törmännyt tällaiseen jahkailuun osingon osalta

” suattaapi olla että maksamme loppuosan tai suattaapi olla ettemmä maksa”

Naurettavaa jahkailua

5 tykkäystä

Esim. kaksi osinkoa vuodessa maksavista ainakin UPM, Orion, Fortum, Neste, Huhtamäki ja vaikkapa eQ ilmoittavat jo kevään yhtiökokouskutsussaan myös syksyn osingon suuruuden ja maksupäivän. Eli ainakin ne firmat näkevät jonkin muun idean osinkojen maksuun kahdessa erässä, kuin sen, että syksyn osingon maksamiseen ei tarvitsisi vielä alkuvuodesta sitoutua. Taitaa olla isojen firmojen kohdalla Suomessa yleisempi tapa maksaa joko kerralla tai kertoa heti myös syksyn maksuaikataulu.

Stora Enso näköjään isoista firmoista on jättänyt tänä vuonna varauksen, että sen hallitus voi maksaa lisäosinkoa loppuvuodesta, jos siltä tuntuu. Aspo kuuluu myös näihin “ehkä vois loppuvuonnakin maksaa” -politiikan harrastajiin. Nokia ilmoittaa yhtiökokouskutsussaan jo alustavat maksupäivät neljälle osingolleen, mutta tosiasiassa varaa hallitukselleen oikeuden maksaa osingot miten ja milloin lystää, kunhan ei maksimisumma ylity. Niiden maksupäivien ilmoittaminen takaa ainakin sen, että tarvitaan tiedote, jos osinkojen maksun suunnitelmaa muutetaan. Tokmannilta kai tulee tiedote vasta loppusyksyllä, että “osinko irtoaa huomenna”. Erilaisia tapoja on.

3 tykkäystä

Tässä muistin virkistykseksi tiedote viime syksyltä osingonmaksusta:

Viime kerralla kukaan ei kommentoinut Tokmannin syysosingonmaksusta yhtiökokouksessa, mutta tuskin kukaan uskoi, että osinko maksetaan vasta marraskuun viimeinen päivä.

3 tykkäystä

Inderes nosti tavoitehintaa ja suositusta:



Analyytikon kommentti:

Analyysi Inderes Premiumin käyttäjille :gem::

15 tykkäystä

Kiitos analyysistä @Arttu_Heikura , onko muuten näkemystä tai selvisikö tulosinfossa syy tuon B2B-myynnin laskuun, sehän putosi lähes 5%, toki liikevaihtotasolla näkyy vain 0,5% pudotuksena. Olisiko joku kilpailija taannut paremmat ehdot vai onko kyseessä yritysten kulukuri ja hankitaan vain kaikkein välttämättömin!?

Toinen asia, joka minua askarruttaa, ovat nuo vuokravastuuvelat. Pienenevätkö ne lainkaan ajan myötä, kun vuokrasopimusaika juoksee vai miten logiikka niiiden osalta menee?

Tuohon edellä käytyyn osinkokeskusteluun sen verran, että kyllä pitkäaikaiset sijoittajat arvostavat osingon ennakoitavuutta. Tokmanni ei tässä ole välttämättä kunnostautunut, varsinkaan viime vuoden syysosingon jahkailun myötä, roikottaen sijoittajia löysässä hirressä. Olin viime viikon torstaina Nordean yhtiökokouksessa ja siellä hallituksen pj. Sir Stephen Hester joutui Osinkopuolueen ja Sir Erkin(Sinkko) opetuslasten armottomaan pommitukseen. Kritiikki kohdistui mm. osakkeiden takaisinostoon, miksi maksetaan niin vähän osinkoa, vaikka enempään olisi varaa ja kinuttiin lisäosinkoa. Sir Stephen vastasi mielestäni oivallisesti, vedoten nimenomaan tuohon ennustettavuuteen, ei ole järkeä maksaa yhtenä vuotena ylisuurta osinkoa, jos sitä joudutaan seuraavana vuonna pudottamaan. Tokmannihan maksoi vuodelta 2021 osinkoa 96 eurosenttiä ja seuraavana vuonna osinko putosikin 76 eurosenttiin, jossa se pysyy nyt viime vuodenkin osalta. Ei näin, kyllä se kasvava osinko eniten kiehtoo sijoittajien mieltä. Tokmanni toki on vielä suhteellisen tuore pörssifirma eli eiköhän hallitus nuo osinkokuviot jatkossa mieti tarkemmin, toki palaute yhtiön suuntaan varmasti auttaa asiaa.

11 tykkäystä

B2B-myynnin ajureista ei puhuttu, mutta Tokmannin yritysasiakaskunta koostuu suurimmilta osin PK-yrityksistä, joiden kukkaron nyörit ovat olleet aika tiukoilla nyt viimeaikoina. Myynti on nyt laskenut jo jonkin aikaa. Tässä oma veikkaukseni B2B-myynnin laskun syylle. Usein tällaiset PK-yritykset hakevat helppoa asiointia (ts. kauppa on lähellä, myymäläverkosto on laaja, tavaraa löytyy, verkko-ostomahdollisuus), ja siinä mielessä näen Tokmannin vielä varsin kilpailukykyisenä. Toisaalta Tokmanni kilpailee esim. Prismaa vastaan, jonka myynti on kasvanut melko hyvin, joten taustalla saattaa olla myös jonkin asteista asiakassiirtymää.

Niiden käytännössä pitäisi kasvaa sitä myöten mitä myymäläverkosto kasvaa. Jos mietitään yhden kaupan tai yhden vuokrasopimuksen osalta, niin tällöin vastuuvelka lyhenee poistojen takia, muttei koskaan mene nollaan, koska usein vuokrasopimus neuvotellaan sopimuskauden lopussa uusiksi (ja tällöin vuokravastuut alkaa rullaamaan taseessa ns. alusta). Kun huomioidaan Tokmannin yli 300 myymälän verkosto ja se että myymälät ovat eri-ikäisiä, niin tällöin joitakin vuokrasopimuksia neuvotellaan aina vuosittain uusiksi. Tällöin oma teesini on että olemassa olevien myymälöiden vuokravastuut pysyvät suurin piirtein tasaisena, ja aina kun uusia myymälöitä tulee lisää nii se lisää vastuiden määrää taseessa.

14 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Tokmanni-analyysinsä. Suositus pysyy ennallaan PIDÄ-tasolla, Fair Value nousee 15,30 euroon (edellinen: 13,70 €)

20 tykkäystä

Myös Handelsbankenin aamukatsauksessa aiheena Tokmanni, edelleen pidä kolmen kuukauden tähtäimellä, kolmen vuoden tähtäimellä puolestaan tavoitehinta 21 e: https://mb.cision.com/Public/3555/3951319/bfead387618fb44e.pdf

15 tykkäystä

Dollarstore vaikuttaa lähteneen hyvin liikkeelle Tokmannin siipien suojassa kannattavuusmirlessä. Elokuussa muistan että johto puhui että Dollarstorella q4 ei ole samalla tavalla kausiluontoisesti tärkeä kuin Tokmannille. Nyt kuiten vedettiin siellä liikevoittoa 10,7 Meur q4:llä, kun ite hahmottelin silloin elokuussa reilua 5 meur q4:lle.

45 tykkäystä

Vähän arveluttaa pitkässä juoksussa se, että bisnes perustuu pitkälti tavaran rahtaamiseen Kiinasta ja vastaavista halvan tuotannon maista. Tähän luonnollisesti liittyy omat riskinsä joista Suezin kanava -case oli vasta pienehkö esimerkki. Valitettavasti iso osa Tokmannin tavarasta on myös muuta kuin ns välttämättömyyshyödykettä. Turhan tavaran kuluttaminen ei ole enää hirveen seksikästä myöskään. Egologisten arvojen huomioiminen myös päivittäisessä kulutuksessa lienee tulevaisuudessa vain kasvavan.

4 tykkäystä

Danske Bankin näkemykset Tokmannista. :point_down: Suositus: PIDÄ, tavoitehinta 15,50 €.

14 tykkäystä

OP laski tavoitehintaa 16,00 euroon 16,50 eurosta ja piti suosituksen Lisää-tasolla.

OP piti hieman huolestuttavana vertailukelpoisen asiakasmäärän lievää laskua Suomessa ja Ruotsissa.

Molemmissa maissa matalampikatteisten päivittäistavaroiden osuus oli OP:n odotuksia suurempi.

6 tykkäystä

Osaako Olli selventää Tokmannin rahoituskuvioita. Yhtiön rahoituskulut olivat verrattain tökeröt viimeisellä kvartaalilla. Rapsassakin odotetaan rahoituskulujen olevan kuluvalle vuodelle noin 40 miljoonaa euroa eli sama 10 miljoonan taso kuin viimeisellä kvartaalilla jatkuisi. Vuokrasopimusvelat pois lukien tämä tarkoittaisi kalliimpaa rahaa kuin mitä luottokorttivelka olisi

1 tykkäys

Olisikohan @Arttu_Heikura oikea osoite kysymyksellesi, Olli lienee opintovapaalla ja kommentoi ihan tavallisena foorumilaisena, toki todennäköisesti muita valistuneempana :slight_smile:

Täytyy kyllä sanoa, että pieni pettymys nuo isot rahoituskulut, mielestäni talousjohtaja puhui Dollarstore-kaupan toteuduttua noin 20 miljoonan kuluista eli melkoisen alakanttiin arvioi. Se selittänee myös kurssireaktion, vaikka analyytikoiden konsensus pysyi aika lähellä entistä, hieman muuttui jopa positiivisemmaksi, ottaen huomioon Artun kääntyminen lisää-puolelle.

Tosiaan piti paikkansa, että tulosjulkkarissa Rautiainen puhui Punaisenmeren kiertoreitin ja lakkojen yhteisvaikutuksen olevan kuluiltaan miljoona per kontti ja kyse oli 100-200 kontista. Tokmanni korjasi tiedon X:ssä, kun FIM Fennon salkunhoitaja Juha Varis ihmetteli asiaa, oikein on kokonaisuudessaan runsaan miljoonan kulut tähän mennessä. Tosin, en nyt usko, että kukaan otti tosissaan tuota miljoona per kontti-lausuntoa :slight_smile:

Hieman häiritsee tuo, että Tokmannin johto höperehtii tuolla tavalla, mutta erehtyminen on inhimillistä ja esiintymistilanne on kaikille aina jännittävä, vaikka kuinka olisi koulutettu ja marinoitu siihen.

Käsittääkseni @Gadus juurikin vuokrasopimusvelat tuon aiheuttavat, muutenhan velkaisuus ja rahoituskulut vähenisi hyvää tahtia. Arttuhan noita vuokravastuuvelkoja avasi tuossa muutama viesti sitten.

6 tykkäystä