Osakesijoittaminen

Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Tokmannihan tekee ihan huikeaa pääomantuottoa joten täälläkin päin jaksaa hymyilyttää tämä aihe. Aspo on toinen yhtiö jonka kohdalla aina sama juttu. Tokmanni teki viime vuonna yli 33% pääomantuottoa (roe), vuonna 2019 25%. Rahoituskulut ovat olleet 10m€. Nettovelka / ebitda on noin 2.

Mielelläni kuulen vaihtoehtoja vastaavalle osingonkasvattamiselle ja pääomantuotolle. :grin: Vieläpä näin alhaisella riskitasolla.

  • 2020: 0,85 euroa
  • 2019: 0,25 euroa ja 0,37 euroa (0,62 euroa)
  • 2018: 0,50 euroa
  • 2017: 0,41 euroa
  • 2016: 0,51 euroa

Tokmanni on ollut ja on edelleen todella aliarvostettu yhtiö ja kauppa, sijoittajien mielestä. Ulkomaalaiset laputtaa sen miten sattuu joka ohjaa yhtiön hintaa. Toki sijaintikin syynä. Itseä keskustelussa aina vihlaisee tosiaan myös nämä oman kuplan ajatukset ja huomiot jotka kattaa yhden kaksi myymälää monesta sadasta.

Takana on ne ajat kun Tokmanni aliperformoi suhteessa käyttötavaramarkkinaan - nythän se on toisinpäin. Varastot ja hyllyt on kunnossa, sekä logistiikka. Tokmanni tekee aivan fantastista pääomantuottoa ja kassavirtaa. Nähtäväksi jää eläkeyhtiöiden sylkiessä laput ulos ja kotitalouksien “halpakauppa-mielikuvioidessa” milloin Tokmanni on käsiemme ulottumattomissa.

Mulla on lähinnä ja pelkästään salkussa alansa voittavia kasvuyhtiöitä. Tokmanni mahtuu sinne todella hyvin.

23 tykkäystä

Tokmannilla jo nyt erittäin vahva brändi. Uskoa löytyy koko kansan kauppaan. Myös jälkikasvu rakastaa ämpäreitä :heart:

3 tykkäystä

Muutaman kuukauden Tokmannin lappua omistaneena päätin eilen kokeilla verkkotilausta ihan kokemusmielessä. Tarkistin ensin että kotikyläni myymälästä löytyy tuotetta jonka aion tilata periaatteella “maksa nyt, nouda myymälästä”. Maksu hoitui nätisti, joskin jäin kaipaamaan Mobilepay-maksumahdollisuutta ja hämmästelin miksi se uupui.

Sitten ehkä suurimpaan hämmästykseen; tein siis tilauksen eilen n klo 15.00. Heti perään tuli s-posti:
"Hei! Kiitos, kun tilasit Tokmannilta.

Seuraavaksi lähetämme sinulle tietoa tilauksesi käsittelystä ja etenemisestä. Tilauksesi numero on xxx"

Eipä ole näkynyt tietoa tilauksen jamasta, tässähän kuluttaja jää epätietoiseksi että onko homma mennyt reisille vai kestääkö nämä tosiaan näin kauan? Tilausta seuraavana päivänä viimeistään mielestäni pitäisi kilahtaa pyyntö tulla hakemaan tuote palvelupisteeltä, joten jään odottavalle kannalle…

1 tykkäys

Minulla on sellainen käsitys, että Tokmannilla ei oteta tuotetta hyllystä vaan se tulee keskusvarastolta vaikka nouto olisi myymälästä. Tämän saa joku korjata jos käsitys on väärä.

2 tykkäystä

Näin se menee omasta mielestänikin. Kerran oli tilanne, ettei ollut lompakkoa mukana ja olisi pitänyt ostaa auton akku, niin kysyin voinko ostaa tuon verkkokaupan kautta ja olisin hakenut myymälästä, niin ei onnistunut, vaikka vielä erikseen soitin asiakaspalveluun.

Oikeassa olet,

4 tykkäystä

No joo, siellähän se puusilmälle ois tieto löytynyt. Kiitti kommentoijille.

Niin tai näin; mun mielestä ois hyvä olla myös mahdollisuus varata (+ maksaa ennakkoon) tuote jos sitä myymälässä on sillä nyt kyseessä oleva tuote on hyllyistä loppumaisillaan ja ei minua huvita potentiaalista hukkareissua tehdä myymälään. Tällainen toimintatapahan monilla liikkeillä on jo käytössä.

Törmäsin tähän Iltalehden etusivulla (kolmanneksi ylin uutinen tällä hetkellä, toiseksi luetuin), maksumuurin takana. Jos ei muuta, niin ainakin ihan kohtalaisesti näkyvyyttä Tokmannille.

10 tykkäystä

Kyllä vaan, ja tänään torstaina 8.4. on Kauppalehdessa kahden aukeaman verran reportaasia Tokmannista, näkyvyyttä siis piisaa

9 tykkäystä

Omaan parin pv takaiseen verkkokauppa-äimistelyyn tilannepäivitystä; tein ti 6.4. iltapäivällä tilauksen, nyt eletään perjantaita ja vieläkään ei ole tullut ilmoitusta tulla hakemaan tilaamani tuote - ei ole tullut edes päivitysviestejä että olisi lähtenyt keskusvarastolta tms.

Osakkeenomistaja kyllä vähän nyt ihmettelee tätä kuviota ja toimitusketjun tehokkuutta.

2 tykkäystä

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

Maksumuurin takana hyvä pläjäys. Seppo :+1:

11 tykkäystä

Uusi myymälä tulossa:
https://ir.tokmanni.fi/fi/news-and-media/pr-story?itemid=DF51E76EFB57C05B

11 tykkäystä

OP:n aamurapsassa Tokmannista juttua, että voivat yllättää positiivisesti Q1:llä. Luminen talvi ja kotoilu uskotaan vaikuttaneen positiivisesti. Uskon myöskin näin, kun katsoo Tokmannin parkkipaikkaa :slight_smile:

12 tykkäystä

Tokmannilta myyntiin kierrätetyistä muovipulloista valmistettu vaate- ja asustemallisto

Tämä on nykyaikaa ja varmuudella tulee hyvää myyntiä. Juna puksuttaa, maisemat vaihtuu ja rahaa tulee :slight_smile:

16 tykkäystä

Näinkö on tällä hetkellä tulkittava, että ainakaan posaria ei olisi Tokmannilta tulossa Q1:n osalta? Olisin melkein voinut odottaa, mutta kun tulosjulkistus jo ensi vkolla, olisi varmaan kuulunut jo, jos kuuluakseen. Mites foorumilaisten ajatukset tuloksen suhteen?

1 tykkäys

“TOKMANNIN VUODEN 2021 TALOUDELLINEN OHJEISTUS
Tokmannin asiakkaiden käyttäytymiseen ja siten tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa voimakkaasti
koronapandemia ja sen hoidon kehittyminen vuonna 2021. Tämänhetkisessä tilanteessa Tokmanni ennustaa
lievää liikevaihdon kasvua vuodelle 2021. Konsernin euromääräisen kannattavuuden (vertailukelpoinen
liikevoitto) odotetaan olevan edellisvuoden tasolla.”

Käsittääkseni Tokmanni ei ole mitään erityisen tarkkaa ohjeistusta antanut.

8 tykkäystä

OP osakepulssi 20.4

  • Kotoilun voima näyttää olevan odotettua voimakkaampi. Kotoilutrendi näkyy Keskon, Harvian ja Fiskarsin todella vahvoissa tuloksissa.
  • OP:n mielestä Tokmannilla on kaikki edellytykset erittäin vahvaan Q1 tulokseen sekä koko vuoden ohjeistuksen nostoon.
15 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Tokmanni-analyysinsä. Suositus pysyy PIDÄ-tasolla, Fair Value 21,00 € (edellinen 20,80 €).

3 tykkäystä

Tjaa, Nordealla taitaa olla uberhienot ekonomistin työvälineet kun viilaavat suosituksia lähestulkoon senttitarkkuudella. Ettei olisi tekoälyä mukana :wink:

5 tykkäystä