Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Jos katsoo ruotsin markkinaa, taitaa Ö o B https://www.öob.se/ olla aika lähellä tokmannia jos katsoo valikoimaa ja hintatasoja. Myös jotain samoja tuotemerkkejä löytyy.

2 tykkäystä

ÖoB ainakin osaomistaja on ymmärtääkseni Europris jonka kanssa siis tehdään yhteishankintoja.

3 tykkäystä

Suomen tapaan päivittäistavarakauppa on keskittynyt muutaman pelurin hyppysiin Ruotsissa. Kauppiasvetoinen ICA dominoi statistan tilastoiden mukaan 52 %:n markkinaosuudella, kun taas Coopilla ja Axfoodilla oli kummallakin 19 %:n osuudet vuonna 2019. Tuota ICA Gruppenia ollaan ostamassa pois pörssistä ja @Olli_Vilppo kirjoittikin siitä pari viikkoa sitten (linkki).

Vähittäiskaupan kilpailukenttä kehittyy nyt nopeasti Ruotsissa. Amazon aloitti toimintansa siellä hiljattain, minkä lisäksi Costco on avaamassa ensimmäistä myymäläänsä syksyllä 2022. Mikäli Costcon jäsenmaksujen ympärille rakennettu liiketoimintamalli kiinnostaa, kannattaa vilkaista Stifterin kirjoittama yhtiöanalyysi (linkki).

Halpakaupan puolella Ruotsista löytyy valmiiksi mm. Dollarstore, Normal, Rusta ja aiemmin mainittu ÖoB. Ruotsin myymälämäärällä mitattuna nämä pelurit ovat Tokmannia pienempiä (Dollarstore: 118, Rusta 106, Öob ~100 (perustuu nopeaan Googlailuun, joten suhtautukaa suuntaa antavana)), mutta Suomen muita halpakauppaketjuja suurempia. ÖoB on siitä kiinnostava peluri, että Tokmannin yhteistyökumppani, Europris, on joulukuusta 2019 lähtien omistanut 20 %:n osuuden yhtiöstä ja omaa myös option ostaa jäljelle jääneet osakkeet. Optioon liittyvä ostohinta on kuitenkin sidottu ÖoB:n vuoden 2019 käyttökatteeseen, jonka suuruudesta yhtiöt eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen. Seuraamme kiinnostuksella tuon kuvion etenemistä.

Noh takaisin Tokmanniin. Ruotsin markkina vaikuttaa luonnolliselta jatkeelta Suomalaiselle yhtiölle, mutta kilpailutilanteen kannalta tuo amerikkalaisten jättien läsnäolo mietityttää varmasti. En myöskään usko, että Tokmanni erityisen mielellään lähtisi kilpailemaan ÖoB:n kanssa Europris-kytköksistä johtuen.

25 tykkäystä

Olen itse ottanut Tokmannia ison painon salkkuun nyt marraskuussa. Mietityttää vain kurssilasku, että mitä markkina tietää, sillä markkinan pitäisi olla oikeassa?

Tokmannin riskinä pidetään kivijalkaliikkeiden kiinteitä kuluja, jotka myynnin sakatessa näkyvät tulosrivillä.
No, myyntihän ei sakkaa, tavaraa menee niin paljon kuin saavat kassalinjan läpi myytyä nykyisillä parilla kassalla per kauppa. Tokmannilla asioidessa huomio kiinnittyy verkkaiseen asiakaspalveluun ja myyntiin, saisivat myytyä ripeillä otteilla enemmän. Asiakkaat jonottavat ja eivät löydä mitä haluavat.
Itä- ja Pohjois-Suomessa monilla paikkakunnilla Tokmanni on ainoa vähittäiskauppa, muut ovat lähinnä ruokakauppoja. Aivan uskomatonta nähdä sijoittajana, miten käytännössä koko kunta kantaa rahansa Tokmanniin. Kaikki kodin ja vapaa-ajan pikkutavara haetaan Tokmannilta.

Ennustetaanko laskevalla kurssilla tuloksen tippumista ensi vuonna, koska kivijalkaliikkeiden kiinteät kulut nousevat mm. nouseva sähkönhinta? Rekkaliikenteen nousevat kulut, polttoaineet yms. ennen kuin Hyzonin vetyrekat kuskaavat täällä Suomessa :smirk: Myös Kiinasta tuotavan tavaran rahtikustannukset voivat nousta.
Tokmanni ei saa siirrettyä kohonneita kustannuksia tuotteiden hintoihin. Lisäksi yhtiö haluaa muutenkin pidättäytyä hinnankorotuksista.

11 tykkäystä

Sähköön liittyen, varmasti hintojen nousulla on vaikutusta ihan kaikkiin toimijoihin. Aurinkosähköstä oli itseasiassa maininta tuossa tavarantoimittajapäivissä. Joka neljännen Tokmannin katolla on paneelit. Mäntsälän keskusvarastolla 3000 paneelia ja suurin osa energiasta tulee niistä. Hyvä suunta - tuollainen sijoitus maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä. Suoraa säästöä kun energianhinta nousee.

Samassa videossa oli maininta myös tuon Mäntsälän varaston tehostamisesta. Tokmanni on kaavailemassa isoa investointia varaston tehostamiseen.

Tokmanni on minulla on myös melko isolla painolla. Uskon että Tokmanni kykenee ottamaan päivittäistavarakaupassa markkinaosuuksia kotimaassa etenkin pienemmiltä toimijoilta. Iso volyymi ja hinnoitteluvoima jyrää.

Tokmannin kehittyminen voi olla mollivoittoista ennen Q4 katsausta ja lopullista vahvistusta 2021e luvuille. Markkina saattaa hinnoitella analyytikko konsensusta heikompaa seuraava vuotta. Kuten tässä ketjussa ylempänä haastettiin, että onko ROE-% nousu 26 → 30 tasolle kestävää, pitääkö hyvä kannattavuus jatkossakin ja pystyykö Tokmanni lunastamaan kasvutavoitteet.

Mitä olen foorumin tankkeriketjua ajoittain lukenut, olen siinä ymmärryksessä että pahin piikki rahdeissa on jo tasoittunut. Kiinan hankintaorganisaation kautta tulee sitä paitsi muistaakseni 15% koko Tokmannin valikoimasta. Tärkeitä tuotteita, mutta määrällisesti nuo rahdit eivät Tokmannia vie pois pelistä.

Oikeasti lämmin katselusuositus tuolle videolle. Vaikka seuraan tätä aktiivisesti tuli siinä itselleni paljon uutta infoa, joka vahvisti sijoituskeissiä. Tavarantoimittajille painotettiin siellä myös kasvua ja Tokmannin laajentumista.

13 tykkäystä

Tänään vähän aktivoitu jo muualla, niin kommentoidaan vähän näitä kysymyksiä rahdeista, kun sattumalta istuin tänään aiheeseen liittyvässä palaverissa. Kyseinen yhteistyökumppani siis operoi rahtipuolella, niin kontti kuin myös muulla saralla, joten heillä lienee suhteellisen hyvä markkinanäkemys laajemminkin näihin pullonkauloihin. Tekevät myös jonkin verran yhteistyötä US yritysten kanssa jne…

He olivat hieman skeptisiä vallitsevaan käsitykseen siitä, että tilanne alkaisi normalisoitumaan kevään aikana. Heidän arvionsa oli, että syksyyn asti menee ennen kuin isoimmat pullonkaulat alkaisi olla sulatettu. Huipuista on kuitenkin jo lasketeltu ja jäin käsitykseen, että mm. Kiinan konttirahti maksaa noin 4-5 kertaa enemmän kuin vielä jokin aika sitten, pahimmillaan kuulemma se oli noin 7:n kertainen.

En kuitenkaan olisi niin huolissaan näistä Tokmannin puolesta, koska kuten täällä on useat jo todenneet, niin sama se on käytännössä kaikille. Ei se kilpailutilannetta muuta mielestäni tästä syystä sinällään suuntaan tai toiseen. Toki jos joitain tuotteita joku toinen pystyy valmistamaan kustannustehokkaasti lähellä, niin silloin voi vaikutus näkyä yksittäisissä tuotteissa mutta tuskin isoon kuvaan mitään vaikutusta.

Tällä hetkellä en omista Tokmannin osakkeita mutta jos vielä lasketellaan, niin palaan omistajaksi mielelläni ja sormi on jo ollut ns. liipaisimella. Sinällään nollapostaus mutta mielestäni liikaa ei kannata tosiaan rahtien merkitystä miettiä Tokmannin tapauksessa, vaan keskittyä yrityksen tekemiseen vähän laajemmin.

19 tykkäystä

En ole oikea ihminen vastaamaan tähän muutoin kun sen kautta että kyselin tätä samaa n. viikko sitten.

Lyhyt vastaus lienee se, että ulkomaiset tahot myy ja paniikissa suomalaiset tekee samoin. Näköjään siellä jokunen bottikin on veivailemassa, ts myydään läjä lappuja ja ostetaan takaisin viisi senttiä alempaa ja sitten taas myydään. Ihan normaalia käytöstä jos algoritmi sanoo että vähittäiskaupan osakkeet kannatta nyt myydä.

Markkina on aina oikeassa mutta vasta pitkässä juoksussa. Hetkellisiä heilahteluja voi sattua kai monestakin syystä. Itse vedän lippistä syvemmälle ja jatkan ostoja. Onnea jokaiselle strategiasta riippumatta!

9 tykkäystä

Ketjussa mainittiin aiemmin työvoimapula, ja mietin myymälöiden ylläpidon vaatimaa työmäärää. Käsittääkseni koko Tokmanni-ketju on viime vuosina päivittänyt myymälöidensä hyllyjärjestyksen tähän Ikea-tyyliseen ratkaisuun, ja tässä yhteydessä osastot on varmasti siivottu ja tuotevalikoima käyty läpi, niin että osastoilta hävitetään nykyvalikoimaan kuulumattomat tuotteet.

Eli tällä hetkellä kaikkien ketjun myymälöiden pitäisi olla vielä suht hyvässä kunnossa, mutta osastojen ylläpito on jatkuva prosessi, kun tulee uusia tuotteita ja vanhoja jää pois. Tämä edellyttää että säännöllisin väliajoin koko osasto järjestellään uusiksi tietyn suunnitelman mukaan, muuten ostot vajoavat hiljalleen kaaokseen jos tuotteita vaan työnnellään eestaas.

Jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, tämä on varmasti se ensimmäinen asia mikä jää tekemättä. Eli ajan mittaan tuotejärjestys sekoittuu, osastoille kerääntyy hintalaputtomia, pakkauksestaan eronneita, ja rikkinäisiä tuotteita, ja myymälät palaavat siihen rytöläjäkuntoon mitä ne joskus aikanaan olivat.

En tiedä tarkalleen kuinka keskusohjattuja myymälöiden hyllyjärjestykset ovat, se tietysti auttaa tässä jos joka myymälään on osastoille tietty järjestys, joka pyritään pitämään joka myymälässä. Myymälöiden ulkoasu kuitenkin vaikuttaa varmasti monien ostopäätökseen, aikanaan kun täällä Kymen suunnalla Tokmannit olivat vielä Robinhood nimellä, tuli itse jätettyä ihan protestina ostamatta tuotteita sen takia että niiltä puuttui hinta, enkä jaksanut alkaa sitä selvittämään.

6 tykkäystä

Levi ja Leppävirta saavat Tokmanni myymälät:

32 tykkäystä

Tässä vielä linkki suomeksi, jos jollain taittuu suomi vielä paremmin.

Mielenkiintoista on myös se, että Tornioon avataan ensimmäinen mega-Tokmanni TEXin tilalle. Täytyy sanoa, että olen hieman pessimistinen näihin hehtaari-Tokmanneihin. Kaipaako joku oikeasti näitä? Minusta näissä keskikokokoisissa Tokmanneissa on mukava asioida nopeasti.

Aikooko Tokmanni megakoon myymälöihin uusilla yritysostoilla vai alkaako kilpailla suurmyymälöillään Kärkkäisten yms. vieressä? Tokmanni viestitti, että megamyymälöitä on tulossa noin 10 Suomen suurimpiin kaupunkeihin.

4 tykkäystä

Tornion ja Kemin ex-Texeillä on hieman erilainen tausta vrt normi Tokmanni; molemmat ovat olleet vuosikymmeniä kaupunkiensa, jos ei nyt ykköskauppoja, niin podiumilla kuitenkin kun on pitänyt hakea soppa-ainekset, jääkaira ja Iittalan kipot samalla reissulla.
Ruokapuoli on ollut vahva ja lohitiski legendaarinen :fish:
Kannattaako saavutetusta asemasta luopua kun kyltti katolla vaihtuu vain sen vuoksi että se poikkeaa tavanomaisiin Tokmanneihin, vai harjoiteltaisiinko olisiko tästä formaatista jatkojalostusta myös etelän maalikyliin?

Levin Tokmanni on vasiten istutettu Ylläksen ja Levin teiden risteykseen. Yksin tönöttää siellä mutta onpa huomio taattu ja imuroi mökkiläiset molemmista.

30 tykkäystä

Tästä tulee huono keskustelu, koska olen kaikesta samaa mieltä. Tokmannin vahvuudet ovat mielestäni kyky brändätä ostamansa liiketoiminnan nimensä alle ja toisaalla löytää neitseelistä aluetta uusille myymälöille. Toivottavasti myös jatkossa on näin. Itse olen ihmetellyt naapurikaupunkien Prismojen ja Citymarkettien hakeutumista mahdollisimman lähekkäin toisiaan. Onko se jotenkin turvallista, kun näkee kilpailijansa ikkunasta?

Välillä kuitenkin minulle tulee mieleen, kun näitä uusia kauppoja ja kauppakeskuksia rakennetaan tai suunnitellaan Suomeen, että mistä löytyy asiakkaat kaikkiin näihin? Suomen väkiluku kasvaa kuitenkin hyvin hitaasti.

Vaikuttaa siltä, että Tokmannit tulevaisuudessa räätälöidään enemmän paikkakuntien tarpeiden mukaisiksi. Ehkäpä pian havaitsemme lähi-Tokmannillamme jäätävän ison kalatiskin.

9 tykkäystä

Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jossa todettu että vierekkäin asettuvat kilpailevat myymälät hyötyvät kumpikin toistensa läsnäolosta. Alue houkuttelee enemmän väkeä alueelle ja siitä kakusta sitten vissiin molemmille riittää enemmän.

Siitä samaa mieltä, että tulevaisuuden kauppa-alan voittajia ovat erityisesti ne, jotka osaavat vastata eri paikkakuntien poikkeaviin kysyntätilanteisiin. Myöskin markkinointia voi olla viisasta toteuttaa erilailla Helsingissä kuin Kemissä.

21 tykkäystä

Näinhän se taitaa olla. Lisäksi peliteorian mukaan eri paikkoihin asettuminen on mahdollinen riski, koska kilpailija voi siirtyä lähemmäs asiakkaita vieden suuremman markkinaosuuden.
Aiheesta kevyt opetusvideo:

15 tykkäystä

Tokmanni se vain jatkaa lasketteluaan. Kävin pe - su ajelemassa muutaman ison Tokmannin parkkipaikat läpi eri kellon aikoihin. Yhtenä näistä kerroista oli jopa oikeasti asiaa itse liikkeeseen :sweat_smile: Kaikkea sitä rupeaakin tekemään, kun yrittää kyseenalaistaa omaa sijoitusteesiä.

Kaikilla kerroilla parkkipaikka lähes täynnä. Hiha-arviolta 80-90% ruuduista käytössä ja autoja liikkui säännöllisesti sisään ja ulos. Sillä kerralla kun kävin itse kaupoilla kaikki kassat käytössä ja jonoa. Kauppa näytti käyvän. Katsotaan tuleeko ensi vuoden helmikuussa myöhäinen joulu punaisella mr. Tokmannin rekalla :tokmanni: :santa:

41 tykkäystä

Tämä ei varsinaisesti Tokmannista kerro, mutta tein hyvin vajavaisella osaamisellani discounted free cash flow analyysin Tokmannille, jossa odotuksena on firman vapaan kassavirran 15% keskimääräinen kasvu vuosittain seuraavan viiden vuoden aikana. Viimeiset kolme vuotta kasvu on ollut vähintään ~30% mitä katsoin.
Toivottu tuotto itselleni +20% vuosittain

Sain ostohinnaksi 16-17 € hieman lukuja muokkaamalla.

Omat analyysit on mitä on (yleensä alakanttiin) ja luottaisin ehkäpä Inderesiin enemmän :grinning_face_with_smiling_eyes:. Painoin viime perjantaina avaus-ostonappia ja väittäisin, että ollaan todella summissa missä voidaan nukkua yöt rauhassa eikä niitä parkkipaikkoja tarvitse joka viikonloppu scouttailla :grinning:.

En kuitenkaan vieläkään lisäilisi vaan odotellaan -10% laskua jos sellainen vaikka vielä tuleekin.

EDIT: Kun alempana pyydettiin niin oma kasvun ennuste perustuu vain ja ainoastaan historialliseen vapaan kassavirran kasvun keskiarvoon, miettimättä yhtään sen enempää mihin se tai tuleva kasvu perustuu, mihin firma menee tai mitä tämä “Tokmanni” oikeastaan edes tekee. Laskelma siis vain olettaa vapaan kassavirran kasvun puksuttavan samalla tai vähintään hieman hitaammalla vauhdilla eteenpäin.

Omat argumentit kasvun jatkumiseen tai hidastumiseen ovat sinänsä vain heikkoa mutuilua, jonka luultavasti kuka vain voi joko kumota tai olla samaa mieltä. Mutta kuitenkin:

  • Inflaation noustessa, jos palkkakehitys ei pysy perässä halpahallien suosio voisi jatkua.
  • Jos pandemian eri muodot eivät hellitä niin se pitää ihmiset keskittyneinä koteihinsa niin rahoja käytetään yhä ‘ostoksiin’, tämä kuitenkin heikko argumentti ~5vuoden laskelmissa.
  • Tokmannin suurin ongelma lienee tiukka sidonnaisuus kivijalkamyymälöihin

EDIT2: käytin vahingossa termiä nettotulos, muutin mitä tarkoitin → vapaa kassavirta

11 tykkäystä

Mutta tästä saisi vielä informatiivisemman postauksen Tokmanni ketjuun, jos avaat muille omia ajatuksia ennusteiden ja oletusten takana. :wink:

8 tykkäystä

No en varsinaisesti stressaa, omaan keskihintaan on vielä ihan kivasti matkaa vaikka olen tätä alamäkeen lisää tankkaillutkin. Tämä nyt oli sellaista ruohonjuuritason havainnointia ja pientä signaalia. Tässä viestissä on muutama karhukeissi jota olen hahmotellut ja kävin havainnoimassa liittyen näistä ensimmäiseen:

1 Pullonkaulat toimituksissa, tavaroiden saatavuus jne. häiritsevät Tokmannin tuotemäärän ja kategorioiden laajentamista. Samalla kalliit rahdit aiheuttavat kustannuspaineita.

Tämä on mielestäni kaikista heikoin argumentti, koska Kiinasta tulee vain noin 15% tuotteista, käsittääkseni mm. joulukuuset. Ainakin omien havaintojen perusteella näistä ei ole pulaa. Tokmanni on myös viestinyt mediassa, että joulutavaroista ei ole pulaa.

2 Tokmannin arvostus on liian kova päivittäistavarakaupalle. Argumentoin aikaisemmin joitakin viestejä ylempänä yrityksen tunnuslukuja ja kuinka ne ovat historiallisestikin olleet segmentin kärkitasoa. Se että onko reunapörssin päivittäistavarakaupan p/e kuluvan vuoden ennusteilla ~14 - 15 kallis voi olla montaa mieltä. Osinkotuotto on noussut jo kotipörssissä houkuttelevalle +5% tasolle ja firma kasvaa kiitettävästi. Ensi vuoden ennusteilla lähestytään p/e 13. Ja minä nyt tykkään katsoa tuota Tokmannin ROE-%, joka on historiallisesti ollut 25 tasoa ja nyt kuluvan ja seuraavan vuoden ennusteilla >30. Kamux, jonka omanpääoman tuottoa on kehuttu pitkään, on yltänyt aikaisempina vuosina ~25 tasolle ja kuluvan vuoden ennusteilla <20.

3 Tokmannin kasvu hidastuu. Mitä viitteitä tästä kasvun hidastumisesta on? Kotimaassakin on vielä lisää tilaa kasvaa, päivittää ja freesata myymälöitä uudemman konseptin mukaiseksi.

4 Tokmanni on toki riippuvainen Suomen taloudellisesta kehityksestä. Tästä nyt ei pääse yli eikä ympäri, mutta teoriani on että Tokmanni lukeutuisi tältäkin osin defensiiviseksi. Hintamielikuva ja brändi on vahva. Jos ostovoima heikkenee niin menevätkö ihmiset Supermarkettiin vai Tokmanniin hakemaan käyttötavarat?

26 tykkäystä

Toimiiko logiikka myös toisinpäin. Laitilassa on Tokmanni ja Hong Kong vierekkäin. Ne tuovat yhdessä enemmän asiakkaita kuin yksinään. Rusta Ab päättää lakkauttaa Hong Kongin Laitilassa. Pitäisikö Tokmannikin lakkauttaa vai jatkaa ja nauttia monopoliasemastaan paikkakunnalla?

Tällä viikolla avattavista myymälöistä ei yksikään ole kilpailijan parkkikselle rakennettu. Leppävirralla ei ole vastaavaa kilpailijaa tietääkseni. Kittilän Tokmanni taasen on yksikseen risteyksessä. Torniossa Tokmanni sulki oman myymälän ja osti kilpailijan pois.

Toki myönnän, että pientä hyötyä kilpailijoiden läheisyydestä on. Esimerkiksi Motonet hyötyi Tokmannin läheisyydestä eilen, kun ensin tein suuret ostokset Tokmannilla ja sitten ostin pienen pussin pähkinöitä Motonetistä, kun sieltä ei löytynyt sitä spesifiä esinettä, jota olin sieltä hakemassa.

Tokmanni aikoo myös kasvattaa tulevaisuudessa verkkokaupan osuutta myynnistä. Tiheä kivijalkamyymäläverkko tukee verkkokauppaa, koska paketin voi noutaa kätevästi myymälästä ja samalla voi joutua heräteostosten pauloihin. Lisäksi tavoitteena on myyntiartikkeleiden kaksinkertaistaminen. Siinäkin tarvitaan verkkokauppaa ja megamyymälöitä, jotka toimivat verkkokaupan hubeina.

6 tykkäystä

Äkkiseltään ajattelisin että tämä mahdollistaa erikoistumisen tiettyihin tuoteryhmiin. Perus-Tokmanneissa löytyy suurin piirtein samat tuotteet samankokoisilla osastoilla, mutta alueilla missä ehkä nähdään että tietyn ryhmän tuotteille olisi enemmän kysyntää, voidaan panostaa enemmän myymälätilaa niihin. Mikä sitten ehkä auttaa viemään markkinoita kilpailijoilta, jotka ovat aiemmin olleet vahvempia näissä tuoteryhmissä.

3 tykkäystä