Ei kiirettä, mutta emme taida tietää millä parametreillä excel on sauhunnut investointipäätöksiä tehtäessä. Luultavammin rakennus- ja korkokustannusten nousu sekä odotukset kuluttajien heikommasta ostovoimasta pitää huolen siitä, että myymäläinvestointien kannattavuus ei ole halutulla tasolla
Halpakauppa kasvaa samaan aikaan kun muilla kaupoilla on täysi työ saada heikentyneestä ostovoimasta kärsivät asiakkaat ostoksille. Analyytikko Olli Vilppo käy läpi kauppayhtiöiden tilannetta tuloskauden alla.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:20 Halpakaupan vuosi
00:48 Keskon ennätyksiin tauko
03:53 Verkkiksellä synkkää
07:34 Indoor ja Tokmanni
12:34 Kaupan omat merkit
Tokmanni laajentaa Helsingissä Kauppakeskus Ruoholahden myymälää noin 500 neliötä.
Tokmannin tavoitteena on toteuttaa Kauppakeskus Ruoholahden 2. kerroksessa sijaitsevan myymälänsä laajennus- ja uudistustyöt kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä ja pitää myymälä auki uudistuksen aikana. Laajennetun myymälän avajaisia päästäneen viettämään elokuussa.
Analyytikon ennakkokommentit Tokmannin Q1-tuloksesta.
Europrisiltä hyvää jälkeä tänään. Lupaa hyvää Tokmannille, mutta aamulla ollaan viisaampia
KESKEISTÄ ENSIMMÄISELTÄ NELJÄNNEKSELTÄ 2023
- Liikevaihto kasvoi 4,7 % (0,6 %) 238,2 milj. euroon (227,4)
- Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 2,7 % (-2,7 %)
- Vertailukelpoinen myyntikate oli 75,5 milj. euroa (73,7) ja vertailukelpoinen myyntikatemarginaali oli 31,7 % liikevaihdosta (32,4 %)
- Vertailukelpoinen liiketulos (EBIT) oli -2,2 milj. euroa (-0,5), -0,9 % liikevaihdosta (-0,2 %)
- Liiketoiminnan rahavirta oli -12,9 milj. euroa (-65,0)
- Laimennettu osakekohtainen tulos oli -0,07 euroa (-0,04)
TOKMANNIN NÄKYMÄT VUODELLE 2023
Vuonna 2023 Tokmanni ennustaa liikevaihdon olevan 1 200-1 270 milj. euroa. Vertailukelpoisen liikevoiton ennustetaan olevan 85-100 miljoonaa euroa.
TOKMANNIN TOIMITUSJOHTAJA MIKA RAUTIAINEN
Haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta Tokmannilla kävi ennätysmäärä asiakkaita ensimmäisen neljänneksen aikana. Asiakkaiden ostokäyttäytymisessä näkyi kuitenkin heikentynyt ostovoima. Ostokset kohdistuivat edullisiin päivittäistavaroihin, ja tuotteiden määrä asiakkaiden ostoskorissa väheni selvästi. Tokmannin liikevaihto kasvoi 4,7 % asiakasmäärän ja inflaation vetämänä. Päivittäistavaroiden myynnin osuus myynnistä kasvoi 55,7 %:iin (54,7 %).
Alkuvuonna kauppa kävi erityisesti elintarvikkeiden, lemmikkituotteiden, pukeutumisen sekä pesu-, puhdistus- ja pehmopapereiden tuoteryhmissä. Pukeutumisen vahvaa kasvua vauhditti talvivaatevaraston tyhjentäminen. Vastaavasti asiakkaat ostivat selvästi edellisvuotta vähemmän kodintekniikan ja vapaa-ajan tuotteita. Myynnin painottuminen päivittäistavaroihin ja pukeutumisen alennusmyynnit laskivat myyntikatemarginaalia. Tammi-maaliskuun vertailukelpoinen myyntikatemarginaali oli 31,7 % (32,4 %).
Alkuvuonna kulut pysyivät hyvin hallinnassa inflaatiosta huolimatta. Eniten nousivat vuokra- ja kiinteistökustannukset. Kasvaneiden kokonaiskustannusten ja matalamman myyntikateprosentin seurauksena vertailukelpoinen liiketulos heikkeni ollen -2,2 (-0,5) miljoonaa euroa.
Tulosesitys
Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen ja talousjohtaja Tapio Arimo esittelevät katsausta julkaisupäivänä analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille suomeksi kello 9.00 ja englanniksi kello 10.30. Suoraa webcast-lähetystä voi seurata osoitteessa Sijoittajat – Tokmanni tai alla olevien linkkien kautta. Tallenne esityksestä on saatavilla yhtiön internetsivuilla tilaisuuden jälkeen.
- Suomeksi klo 9.00: Otavamedia Webcast
- Englanniksi klo 10.30: Otavamedia Webcast
Tokmanni vahvistaa jälleen pukeutumisen tuoteryhmäänsä − Ostaa ulkoiluvaatteistaan tutun kotimaisen Catmandoo-brändin
Pettymyshän tämä tulos ainakin itselle oli, vaikka Q1 on tunnetusti vaikea kvartaali, kerran on kai ainoastaan plussalle siitä selvitty. Itse tämän kanssa kyllä pystyn elämään, mutta markkina todennäköisesti rankaisee, tällä hetkellä ei tulospettymyksiä siedetä ja halu katsoa eteenpäin on olematon. Ehkäpä @Olli_Vilppo löytää raportista jotakin valonpilkahduksia aamukommentissaan. Johdon olemusta ja kommentteja kannattaa seurata tarkalla silmällä ja korvalla tuloslähetyksessä, ehkä saadaan joitakin vihjeitä siitä, miten huhtikuun hyvät säät ovat vaikuttaneet Q2-kvartaalin alussa.
Katsoinkohan jotakin väärin, analyytikkokonsensus taisi odottaa vielä huonompaa liiketulokselle, mutta tuosta EPS:stä toki jäätiin!? Omat vaaransa aina, kun näitä.aamusilmin yrittää tulkita, vaikka @KuHa jälleen ystävällisesti kaiken jakoi ketjuun mahdollisimman luettavassa muodossa🙂
Täältä ensiajatukset vähän kiirettä pitää kun 4 tulosta tullut tähän aamuun
Ei kuulu hurraa huutoja palstalla. Koko Q1:stä pidän pettymyksenä. Vaikea nähdä että tilanne ainakaan parantuisi kohti taantumaa mennessä.
Mitä merkitystä näette tällä Catmandoo:n diilillä olevan?
Löytyykö jostain dataa, kuinka isosta bisneksestä puhutaan?
pikkutoimia.
Catmandoo sukat jalassa hyvät ovat
marketti tuote ihan perus luhta tai icepeak tasoa. eli soppeli tuote Tokmannin omaksi. Varmastikin tahtovat myydä kaikkialle, tiedä myykö toisen kilpailijan oma brändi. Tuosta ei kuitenkaan suurempaa hintaa kehtaa pyytää per sukkapari mihin tottunut =)
Mitä nopeasti katselin niin Nanso Groupissa brändeinä ovat olleet
Nanso-, Vogue- tai Catmandoo
Koko Nanso Group tehnyt liikevaihtoa viime vuosina noin 20 MEUR niin ei tuo Catmandon osuus missään nimessä Tokmannin kokoluokassa kovin iso ole ollut. Toki kun näitä aletaan myymään 200 Tokmannin myymälässä niin voi olla hyvääkin kasvua. En tiedä mistä näitä ennen kauppaa on voinut ostaa.
edit. ainakin Prismassa ja Kärkkäisellä näyttää olleen tuotteita myynnissä.
Myös jossain vaiheessa ollut Kitumarkettien valikoimissa.
Pikaisella Googlauksella Catmandoota myy Prisma, K-Ryhmä, Carlson, Budget Sport sekä erilaiset urheiluliikkeet.
Tuleeko Tokmannista tukkukauppa tuon Catmandoo oston jälkeen, vai ovatko tähänkin asti tuoneet tuotteita ja myyneet muille vähittäiskaupoille?
Catmandoo-brändin viime vuosien vaiheita.
Transmerin omistuksessa vuoteen 2021 asti
-
Transmeri Group omisti Sultrade-yhtiön, johon myös Catmandoo-brändi kuului. Transmeri päätti lopettaa urheilukaupan toimialansa liiketoiminnan vuoden 2021 loppuun mennessä. Sultrade-nimi ja osa brändeistä (Speedo, Hestra, Select, Mikasa, Odlo) myytiin uudelle yhtiölle. https://yousport.fi/2021/04/15/transmeri-group-luopuu-urheilukaupan-toimialasta/
-
Tässä jutussa on tarkemmin noista muista brändeistä. URHEILUKAUPAN OSAAJA - Issuu
Jutun mukaan Hestra Mikasa, Select ja Speedo ovat kategorioidensa markkinajohtajia. Myös Odlon suhteen uusilla omistajilla oli odotukset korkealla ja jutun mukaan nähtiin suuri kasvupotentiaali.
Nanson omistukseen 1.4.2021
- Jostain syystä Catmandoo-brändi eriytettiin muista Sultraden brändeistä. Nanso Group osti Catmandoo-brändin ja liiketoiminnan 1.4.2021.
- Talouselämä kirjoitti 10. huhtikuuta 2021 Nanson yrityskaupasta. Jutun mukaan Catmandoon liikevaihto oli noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Jutussa Nanso Groupin toimitusjohtaja Antti Rönkkö kertoi urheilullisista vapaa-ajan vaatteista tulevan Nansolle uusi kasvun lähde ja tukijalka.
Catmandoo-brändi on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa Suomen olympiakomitean ja Suomen Golfliiton kanssa. Saa nähdä miten yhteistyökuviot kehittyvät Tokmannin osana.
Pari huomiota vielä Nanso Groupista joka on harkinnut myös pörssiin listautumista.
-
Kaksi vuotta Nanson omistuksessa ja nyt sitten Catmandoo-liiketoiminta laitettiin myyntiin. Syitä voi arvailla. Nansohan on ollut muokannut konserniaan aika paljon viimeisen 10 vuoden aikana. Nanso on sulkenut tehtaitaan ja myynyt tunnettuja brändejään kuten Norlynin, Finnwearin ja Blackhorsen.
21.3.2016: Vaatevalmistaja Nanso myy brändejään ja sulkee sukkahousutehtaansa Torniossa. -
Lokakuussa 2020 Nanso sai uuden pääomistajan, kun yhtiöön sijoitti pääomasijoitusyhtiö Folmer Management. https://www.folmer.fi/wp-content/uploads/2020/10/Folmer-Management-Oy_tiedote_20201001f.pdf
-
Nanso on myös ollut listautumishuhujen kohteena viime vuosina. Vuonna 2019 yhtiö kertoi tähtäävänsä First North-listalle vuoteen 2023 mennessä. Toimitusjohtajan tavoite oli kaksinkertaistaa Nanson liikevaihto vuoteen 2023 mennessä. Taloussanomat: Nanso tavoittelee First North -listautumista
-
Kauppalehti kirjoitti vuonna 2020 Nanso Groupin kirjanneen viidessä vuodessa yhteensä lähes 20 miljoonan euron tappiot. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tappiollinen-nanso-sai-uuden-kodin-mutta-voisiko-siita-tulla-listayhtio-se-on-yksi-vaihtoehdoista-vastaa-uusi-omistaja/918b61cf-3cc5-4395-94a8-9e96ce7d1a86
Tuskinpa näitä enää Prisma jatkossa ostaa Tokmannilta. Uskoisin että myydään kaupan jälkeen vain Tokmannilla.
Vaatebrändit keskittyvät nykyään omiin myyntikanaviin, jotka ovat niin verkossa kuin omissa myymälöissä. Nansolla on oma myymäläketju ja verkkokauppa, jossa ei kuitenkaan myyty Catmandoo-vaatteita. Catmandoolla näyttää olevan yksi pop up - myymälä Turussa ja toimimaton verkkokauppa nappi. Myös Tamsilk siirtyi pois tukkumyynnistä omaan verkkokauppaan. Tokmannin myymäläverkosto ja verkkokauppa siis riittänevät Catmandoolle, kuten Olli tästä kirjoitti.
Nanson toimitusjohtajan Antti Rönkön mukaan yrityskaupalla haetaan kasvua.
– Ostettiin Catmandoon liiketoiminta, ja toistaiseksi Catmandoo jatkaa vanhalla linjalla. Isoja uudistuksia ei ole mietittynä, vaan tutustutaan rauhassa erilaisiin mahdollisuuksiin.
Catmandoo on siis aito suomalainen brändi. Esimerkiksi Speedo on valtava kansainvälinen brändi, joka on lainassa Sultradella Suomen markkinalla. Siksi nämä siis erotettiin toisista.
– Brändit ovat meillä lainassa. Speedo on ollut Sultradella lainassa vuodesta 1984. Se pitää vain hyväksyä, että joskus brändit kasvavat niin suuriksi, että päämies perustaa oman myyntiorganisaation, Johnston filosofoi.
Jos liikevaihto vuonna 2021 ollut Nanson alla 3 miljoonaa, niin millaiseen myyntiin tuolla päästään huomattavasti pienemmällä myymälämäärällä?