Tulikivi - Takat, uunit, saunat ja luonnonkivet

Tulikiven osalta on selvää, että uudistuotannossa erityisesti omakotitalojen ja vapaa-ajanasuntojen osalta vaikuttaa negatiivisesti myytiin. Sinänsä tämä on hyvä asia tulevaisuuden kannalta, mikäli näillä myyntimäärillä päästään yli kotimaisen “rakentamislaman”.

Tulikivi on kuitenkin yksi harvoista rakennusalan toimijoista, jonka vuoden 2023 liiketulos tulee olemaan erinomainen ja tekemään tänä vuonna parhaan tuloksensa viimeiseen 10 -vuoteen, vaikka tänä vuonna kotimaan toimitukset uudiskohteisiin saa siipeensä/olisi parempi normaalissa markkinaympäristössä.

Mielenkiintoista nähdä q3:n yhteydessä tilauskertymä, joka q2:lla oli edelleen erittäin hyvä ja ylisuuri, ottaen huomioon, että normaalisti puolet kvartaalin toimituksista on myyty ennen kvartaalin alkua.

Vaikka sähköhinta ei nousisikaan viime talven tasoille jatkossa, on suuret hintaheilunnat tulleet jäädäkseen, mistä syystä sähkökuluttajien tarve varaavan takan hankinnalle on vähintäänkin jäänyt koholle pitkälle tulevaisuuteen.

Lisäksi hyvä muistaa, että nykyinen kurssiin on ladattu merkittävästi aleneva tuloskehitys vuosille 2024 ja 2025.

2 tykkäystä